Posts in Category: Uncategorized

Ei sellaista säätä olekaan, ettei joskus paistaisi

Otsikko muunnelty eräästä haastattelussa, jossa veteraani sanoi, että ei sellaista sotaa olekaan, että kaikki kuolis. Ei siis aina voi sataa, eikä sadakaan, tänään ainakin Iilikenmäkeen paistoi.

Vesijohto pintavetona

Näillä säillä tulee mieleen, että aika hyvä idea tuo pinta-asennettu vesijohto.

Ihan kuutamolla

Havahduin tänään siihen, että ennen kevättä täällä etelässä on enää kaksi mahdollisuutta kuvata hankia täysikuulla. Oli lyhyt talvi. Melko köyhän näköisiä ovat nuo heijastukset huuruisista heinistä kun ajattelee, mitä ne voisivat olla.

Latokartanon koski Salo

Pärskettä, vauhtia ja voimaa riittää yläjuoksulla. Alajuoksulla on niin hiljaista, että kuulisi omat ajatukset jos niitä sattuisi olemaan.

Päivää Helsingissä

Välillä on pakko käydä Helsingissä, koska Salosta ei kaikkea saa. Kuten Indian Inkkiä ja mustekynän teriä – paitsi tietenkin netist.

Ateneum on kiva paikka, koska siellä on vielä käytössä vierailijatarra. Moni museo on siirtynyt tylsään ratkaisuun ja antaa vain tylsän kuitin. Erittäin epämiellyttävä kokemus. Museokäynnin jälkilöylyt heitetään kun tarra liimataan tarravihkoon ja sen ympärille piirretään kuva. tämän työn nimi on Hugo Simbergiä lainatakseni, ”Kuolema taidemuseossa”.

Museokorttia vingutettiin oikein hartaasti ja kävin myös Kiasmassa. Kaikkien valokuvaajien kannattaa käydä katsomassa Ragnar Kjartansson The Visitors. Se on jo ainakin neljäs videoteos, jonka olen jaksanut katsoa alusta loppuun. Tarkoittaa, että mielenkiintoisuusasteikolla se saa arvon erittäin. Tätä ei valokuvalla voi tehdä. Tässä on jo loppukohtaus menossa. Älä siis toljota yhtä ruutua vaan kuuntele ja kulje.

Rajoilla mennään

Sillä rajalla, että Xiaomin kuvat ovat taiteen ja tekotaiteen rajalla. Enää pimeämpään paikkaan en ilman jalustaa lähtisi. Enkä taitaisi mennä jalustankaan kanssa.

Kuvan sanoma on, että ei ollut latua golf-kentällä. Ei ilmasto ole muuttunut, pelikausi vain on pidentynyt.

Aurinko laskee tälläkin vuosikymmenellä

Mikään ei ole siis muuttunut. Kameraa ei ollut mukana, mutta puhhelin oli. Tämä oli vuosikymmenen tähän asti komein auringonlasku. Olipa hienoa tulla työpaikan ovesta ulos ja nähdä taivas tuollaisena. Varsinkin kun on ikkunaton työhuone ja ainoana maisemana on kaksi vedosta Jorma Luhdan revontulikuvista.

Xiaomi selvisi oikein kivasti automaattiasetuksilla. En tosin tiedä mikä moodi oli päällä. Kamera sillan kaiteella on mukavuusalueeni ulkopuolella ja yritin vain saada kuvan otettua ja mennä pikaisesti kotiin. Imuri ja pölyrätti odottivat. (Xiaomi tekee muuten robotti-imureitakin.)

Väriläiskäys

Olikin pitkästä aikaa värifilmiä kamerassa. Väriä ja varjoja sitä se aurinko teettää.

Kaunis luonto

Rytökasa siellä ja toinen täällä ei himmennä tämän paikan rauhaa ja kauneutta. Rehellisesti sanottuna olen aika kyllästynyt niihin kaikkiin kauniisiin luontokuviin, joita eri medioissa julkaistaan. Luontopa ei olekaan enää niin kaunis kuin kuvista voisi luulla. Karkkipapereita ovat luontokuvat ja sisällä on joku salmiakkirahkapunssikonvehti kuorrutettuna 90 %:lla suklaalla.

Vuoden luontokuvat kilpailukin voisi tuoda esiin luonnon muuttumista ja niitä rumiakin juttuja. Vuonna 2019 palkituista Sudenpesä Toni Rasinkangas poikkesi linjasta.

Luonnon ihmeitä

Jotenkin ymmärrän, että lokakuussa voi kukkia valkovuokkoja tai joulukuussa ilmestyä pajunkissoja, mutta sitä en ymmärrä, miten joltain voi vahingossa unohtua metsään tuollainen roskakuorma. Maalaamatonta ja maalattua puuta, lasia, lastulevyä, tervapaperia, mineraali- ja lasivillaa, alumiinipaperia, muovimattoa – noin pikaisesti vilkaistuna. Pellit ja pressu oli ikään kuin lajiteltu tuohon viereen. Menee aika hiljaiseksi kun noita näkee. Mitä jos orava astuu naulaan, kuka korvaa, kuka antaa jäykkäkouristusrokotuksen.