Monthly Archives: elokuu 2018

Kuikkalaskentaa pienellä järvellä

Olen jonkin aikaa yrittänyt tähystää, miten kuikkaparin perhe-elämä on edistynyt. Vasta nyt näin, että pari on muuttunut porukaksi ja jälkikasvu on otettu mukaan soutelemaan.

Pikkukuikka ei osaa vielä huutaa sitä kuuuik-huutoa vaan vasta jokeltelee kuikkajokellusta. Tiukasti ollaan porukassa ja varsin äitikuikan lähellä. Välillä isäkuikka hävisi ja silloin sukellukset olivat lyhyempiä ja tultiin heti pintaan katsomaan, missä iskä on. Sukellukseen lähdetään yhtäaikaa äidin kanssa, samanlaisilla kaulan ja vartalon ojennuksilla. Hauskaa seurattavaa.

Vaikka järvi hieno olikin, niin pilvet ja niiden reiät olivat tällä kertaa hienompia.

Vihreä on uusi normaali

Vaikka mukama väitän löytäväni hakkuuaukioilta jotain kaunista, niin tästä vihreästä mönjästä en saa esteettisiä kiksejä. Airojen heiluttelu tässä vaikuttaa kuin soutaisi minttuliköörissä. Pienikin määrä vettä iholla käynnistää kutinareaktion. Kuumana päivänä pelkää, että joutuu hengittämään vedestä nousevaa levähöyryä. Tämä taisi olla kolmas kerta tänä vuonna kun käyn suurella järvellä. On niin vihainen olo. Ensin toukokuussa joku tunari piti patoluukut auki ja laski järvestä vedet ennätysalas, sitten tulee vuosituhannen kuivin ja kuumin kesä. Siitähän se levä riemastui. Tuulen suunnasta riippuen jostain poukamasta se lautta aina löytyy.

Kalakuvasta tulee mieleeni 70-luvun luonnonsuojeluhenkiset luontokuvat. Kontrastikkaat mustavalkoiset, joissa on kuolleita lintuja, öljyttyjä rantoja, hakattuja metsiä ynnä muuta Koijärvi-kuvastoa. Hetkinen? Luonnonsuojelua on siis tehty jo ainakin 50 vuotta. Ei aina uskois.

Hakkuuaukion salainen kauneus

Ei sais sanoa eikä kirjoittaa, mutta jotenkin kiehtovia ja kiinnostavia nuo aukioiden puuryhmät, niiden dynamiikka ja se miten ne keskustelevat aukion reunassa olevien puiden kanssa.

DJI_0205.jpg

 

#fanitanhankoa

Tekemättömyys alkoi tuntua raskaalta, joka aktivoi kulkemaan kohti etelää. Päätarkoituksena oli käydä korvapuustilla käsityökeskuksessa vai mikä kansanopisto onkaan. Ei ollu, voisilmäpullaa löyty.

Beach combing eli rantojen kampaus on sitten älyttömän miälenkiintoista. Harmittelen, miksen itse asu meren äärellä. Itse asiassa asunkin, mutta se on eri juttu. Sama meri, mutta kuitenkin eri.

Syksy on tulossa. Aallot ovat tuoneet rantaan levää, joka on alkanut jo haista. Linnut ovat vaihtaneet talvisulat. Tyllerömuuttolinnut parveilevat ja tankkaavat levien keräämiä ötököitä. Rantaan on ajautunut niiden simpukoiden ja kotiloiden kuoria, jotka eivät tästä kesästä selvinneet. Aivan kuin minäkin ennen mökillä. Jätin uimahousut naulaan odottamaan seuraavaa kesää. Miksi niitä pitäisi mihinkään viedä kun kuitenkin tiesi, että tulen vielä takaisin.

Seuraavaksi yritetään mennä Hankoon kun oikein myrskyää. Sitä Hankoa en ole vielä nähnyt.

Turussa pikana

Todella pikana Helsinkiin verrattuna. Taidemuseossa Dick Bengtsson ja WAMissa Simo Helenius.

Pikainen arvio 1: Simo Helenius puutyöt varsinkin hienoja ovat. Ei sellaista näppärää kaivertamista vaan kunnon veistoa. Tähän näyttelyyn oli töistä varmaan runsaudenpula. Hienosti oli eri aikakausia ja materiaaleja poimittu mukaan. Kannattaa käydä kun vielä ehtii.

Pikainen arvio 2: Bengtssonia olisi katsonut enemmänkin. Töitä vaan ei ilmeisesti ole ihan sitä määrää mitä edellä mainitulla, koska osa tuotannosta paloi. Taiteilijana mielenkiintoinen ja ristiriitainen hahmo, mielenkiintoisine työtapoineen. Hakaristeistä ja muista symboleista on riittänyt juttua. Sitä ihmettelin, että miksi Dickiltä ei silloin kysytty, että: “Kui sää tollasen siihen maalasit”, niin nyt ei tarttis ihmetellä mitä se tarkoittaa. Dick varmaan vastaisi, että: “Aattelepa ite”. Symbolin merkityksestä saa tosin tehtyä sivukaupalla hienoa taidepuhetta. Eihän niinkään voi kirjoittaa, että pirusillaan maalasi hakaristejä. Onneksi valokuvat on niin helppoja, niissä ei tarvitse arvuutella, ne ovat niin totta. Kannattaa käydä, mutta kiirettä pitää.

Bengtssonin hengessä yhdistin minäkin kaksi kuvalähdettä ja jätän jälkipolville pohdittavaksi, miksi Patti Smithillä on Johnny Cashin koirat ja ovatko nuo pilvet sittenkin siivet ja siivet sittenkin pilvet.

 

Spottivalojen päivä

Sellainen päivä sillä kertaa. Jotain pääsi pilvien raosta välillä livahtamaan.

Helsingissä pikana

Pika mikä pika. Matkoihin menee kolme tuntia, syömisiin tunti. Koko päivähän siinä vierähtää.

Taidehallissa David Hockney. Taannoisen retrospektiivin Lontoossa Tatella nähtyäni odotukset olivat kovat. Ajattelin jo silloin, että näin laajaa näyttelyä en tule enää koskaan missään näkemään. Enkä ihan sellaista toki odottanut. Iso osa oli litografioita. Joku voi pettyä tähän, mutta kyllä näistäkin Hockneyn tyyli, värit ja valot tulivat esiin. Samoin Hockneyn monipuolisuus ja edelleen jatkuva työskentely uusien välineiden kanssa. Näiden jälkeen on hyvä lähteä maailmalle hakemaan niitä kuuluisimpia töitä. Koska Taidehallissa ei saanut kuvata, jouduin ottamaan esille 12-osaisen tussisarjani ja taltioimaan tunnelmat mielikuvieni mukaan. Siitäs saitte.

Kiasmassa Grayson Perry. Vetää sanattomaksi vaan ei mykäksi. Jotain ääniä pääsee. Olen iloinen, että tämä ihminen on kanavoinut energiansa ja mielikuvituksensa purkautumaan taiteen kautta. Valtavasti yksityiskohtia, joiden merkitys olisi täysin auetakseen vaatinut brittiläisen kuvaston tuntemista tai selittämistä. Monipuolinen taitava tekijä, jonka ei tarvitse enää jarrutella esittämistään. Tämän näyttelyn jälkeen kun etenin ylhäältä alas ei Kiasman muulla tarjonnalla ollut mitään sanottavaa.

Kalustopäivitys – DJI Mavic Air

EDIT 22.10.2019

Ongelmia ei ole edelleenkään ollut – paitsi yksi. Erään kerran kun piti lennellä, tuli vain ilmoitus Not Connected ja valotkin vilkkuivat. Alkoi armoton tuntien mittainen googlettelu. Verkosta löytyi tonneittain aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja vastauksia. Näitä tietoja yhdistelemällä ja kokeilemalla tabletilla, eri kaapelilla ja muuttamalla puhelimen USB-asetuksia sain paikannettua vian puhelimeen. Jokin oli muuttunut kopteri-ohjain-puhelin yhdistelmässä sillä aikaa kun vehjes oli komerossa. Tämä on aika ikävää. Jollain kysyjällä oli tonnin kopteri, eikä ollut saanut sitä vielä kertaakaan ilmaan johtuen yhteensopimattomasta kännykästä. Nyt odotan uutta Xiaomin puhelinta, joka ei ole tuettujen laitteiden listalla. Joillain toimii, joillain ei.

Ja tästä alkaa alkuperäinen teksti:

Onkohan tämä kopteri vai kamera? Pelkkä lennättäminenkin on välillä hauskaa, vaikkei sais yhtään kuvaa. Varsinkin sportti-moodissa keuliminen. Kameralla sihtailusta en ole saanut samanlaisia kiksejä.

Alla kokemukseni tästä laitteesta kuukauden käytön perusteella.

Helppo käyttöönotto. Akun lataus, ohjelmistojen päivitys ja valmis lentoon. Ei tarvitse mitään trimmauksia, säätöjä ja kokoamisia. Lennättäminen on helppoa. Beginner moodissa reviiri on 30 metriä ja ohjaussauvojen liikkeet hitaita. Sillä lähtee tutustumaan jos dronelennätys ei ole ennestään tuttua.

Tää on pieni, taittuu hienosti kasaan. Ohjain on pieni, ei ulkonevia osia kun kiertää tapit irti. En olisi laitteesta kiinnostunut jos joutuisin jotain erillistä salkkua mukana kantamaan.

Pelkäsin, että minkälainen varustelukierre tästä aiheutuu. Vara-akut eli Fly More paketti. Harmaasuotimet varsinkin videoiden tekemiseen. Aukkoja on yksi eli jos haluaa suljinaikaa pidentää se pitää tehdä valon määrää jotenkin vähentämällä, siis harmaasuotimet. Videoitsijoille varsinkin, jotta suljinajan saa sinne 1/50 paikkeille. Laskeutumisalusta olisi kiva, varsinkin heinikossa, suolla ja pölisevissä paikoissa tai sitten pidemmät jalat. Onneksi puhelin oli yhteensopiva, kaikki eivät ole.

Ohjaimessa ei ole omaa näyttöä vaan siihen kiinnitetään puhelin tai tabletti. Tietenkin, mitä parempi näyttö, sitä mukavampi kuvaa on katsella. Samat ongelmat tässä ovat kuin kännykkäkuvaamisessa muutenkin. Saahan niitä varjostimia, mutta jos suurimmat kämmenen jäljet pyyhkisi niin sekin auttaa.

Akun kesto näyttäisi olevan noin 14 minuutin luokkaa. Tarkoittaa käytännössä, että yhtä kuvaa lähdetään hakemaan per akku. Kuvakulman sihtailu, lento ees taas ylös alas paikallaan leijuminen. Kyllä siinä menee aikaa ja energiaa yhtä lailla tavallisellakin kameralla. Varsinkin leijumiseen. Kun akun varaustaso laskee tietyn prosentin alle, alkaa ohjain pitää ärsyttävää piipitystä. Siinä vaiheessa ei enää kannata jäädä sihtailemaan vaan ottaa kopteri kotia. Ensimmäisenä päivänä ajattelin, että kyllä tuossa vielä sen verran virtaa on, että voi tuon kolmen metrin päässä olevan puun voi kiertää. Ei ollut. Käynnistyi RTH eli Return To Home. Silloin kontrolli siirtyy laitteelle ja on parempi katsoa, että ei jää alle. Tässä tapauksessa oltiin metsässä ja laite meni ihan paniikkiin kun ei päässyt mihinkään ja hän päätyi loogiseen ratkaisuun ja lensi päin puuta.

Puusta tuli mieleen, että laitteessa on oletuksena päällä sensorit edessä, takana ja alla estämään törmäykset. Ei päällä eikä sivuilla. Metsässä ei siis kannata ponkaista ylös ihan puun juuresta. Samoin puiden lähellä lentäessä kannattaa kerrata kumpi on vasen ja kumpi oikea ja tarkistaa miten päin laite on. Vaikka laite osaa aika hyvin pysyä ilmassa paikallaan kovallakin tuulella niin puuskainen tuuli on tällekin liikaa ja metsässä kannattaa tämä huomioida jos latvojen lähellä lennättää. Aluksi ja ehkä minun tapauksessa lopuksikin kannattaa valita vähäriskinen lennätysympäristö, jättää kilpalento toisille ja tehdä harkittuja viivottimenomaisia liikeratoja yksi suunta kerrallaan.

Ääni on aika kova ja ärsyttävä. Kyllä se kolmessakymmenessä metrissä jo hiljenee.

Otin punaisen kopterin. Värillä ei ole lennättämisessä väliä, koska se ei osaa lentää selällään. Punainen sen vuoksi, etten astu sen päälle kun se on maassa. Musta kopteri erottuu tosi huonosti metsää vasten, vaikka se olisi lähellä ja kuulisi sen äänen. Punaisesta etuvalosta ja vihreästä takavalosta huolimatta se ei aina näy.

Kuvan laatua tässä on kehuttu hyväksi. Todella, se on hyvä, mutta riippuu mihin vertaa. Otetaanpas kameran kenno kauniiseen käteen ja todetaan, että jos sen kämmeneltä erottaa, niin se on kokoa 1/2.3″. Kännykkäkuvia siis. ISO pitää pitää pienenä, valottaa oikealle (ETTR), pitää päällä huippuvalojen näyttö ja histogrammi, ottaa RAWta ja mielellään kirkas päivä. Sitten sillä alkaa pärjätä. Alivalottaminen on ihan pahinta tai vastavalo – en osaa päättää kahdesta pahasta. Kromaattinen aberraatio ei ole päässyt yllättävää kyllä vielä häiritsemään. Aika paljon joutuu kuvaa Lightroomissa veivaamaan, mutta ei se haittaa kun niitä on reissun jälkeen kuitenkin vain kolme (hymiö). Kuvat ovat sellaisia kuin ovat ja niillä mennään, eiköhän tässä jotain kehitystä ole tulossa. Saman kokoinen kenno on myös OlympuksenTG-5:ssa ja Honor 7:ssa ja olen niidenkin kanssa pärjännyt. Instagrammissa kun katsoo drone-kuvia, niin niissä on aika paljon saturaatiota ja hypenaatiota, joilla teknisiä heikkouksia peitetään. Osaksi myös ihquilla kuvauspaikoilla. Muistikortti on muuten microSD, joka on ilmeisesti sielunvihollisen kehittämä. Kynällä ja teippivirityksellä sen saa koneesta pois. Vielä on evoluutiolla hommia edessä. Kuvat voi siirtää piuhallakin, mutta silloin kopterissa pitää olla virrat päällä. Eihän siinä voi olla virtoja kun älykäs akku on latautumassa älykkäässä lataushubissa. Laturiin mahtuu neljä akkua ja ohjain kaapelilla, ohjaimen akku on kiinteä. Se akku, joka vaatii lyhimmän latausajan ladataan ensin. Siis yhtä akkua kerrallaan. (Minkälainen olisi älykäs neliveto?)

Toimintasäteestä ei ole muita käytännön kokemuksia kuin, että hyvin on riittänyt. Itse haen ennemmin läheltä uusia kuvakulmia kuin teen tutkimusretkiä horisontin toiselle puolelle. Yhden kerran olen yrittänyt lentää sokkona ja kiertää matalalla pienen metsäsaarekkeen kameranäkymän avulla – ei tullut mitään. Metsässä näköyhteyden säilyttäminen on joskus hankalaa ja jos siinä yhteydessä tulee vielä näyttöön ilmoitus datayhteyden katkeamisesta, niin kyllähän siinä voi herkempi hermostua. En ole varmaksi todentanut, mutta joskus tuntuu, että yhteys pätkii kun kopteri on korkealla yläpuolella ja itse puiden alla. Ainakin antennien suuntaus on tuolloin epäedullinen, mutta onkohan puista vastustamaan signaalien kulkua. Näköyhteys pitäisi lain mukaan säilyttää, mutta tuon pienen mustan möykyn hävittää tosi helposti. Vähänkin kauempana olevan laitteen kulkusuunnan hahmottaminen on yllättävän vaikeaa. Näytössä on tähän karttanäyttö ja tiedot lentokorkeudesta ja etäisyydestä. Helpointa – jos tilaa on – on katsoa lentääkö kopteri vasemmalle vai oikealle ja sitten lentää kaartaen eteenpäin kunnes kopteri tulee kohti. Sporttimoodissa tietenkin, että tulee nopeammin ja muista väistää, koska silloin Advanced Pilot Assistance System ei ole käytössä.

Toimintahäiriöitä ei ole ollut – paitsi yksi. Kopteri järven yläpuolella noin kymmenen metrin korkeudessa. Ei pysynyt tyynessäkään paikallaan vaan liukui hitaasti vasemmalle. Reagoi vain korkeussäätöihin. Sain ehjänä alas. Veden päällä lennättämisestä on omat varoituksensa. Lähteestä (heh) riippuen veden pinta heijastaa huonosti milloin ääntä, milloin valoa ja milloin infrapunaa, joka vaikuttaa törmäilyantureihin. Anyway, veden pinnan lähellä korkeuden mittaus voi mennä väärin. Kieltämättä joskus hermostuttaa lennättää järven yllä ja varsinkin kun laskeutuu lähelle rantaa, tähän asti aina onneksi mantereen puolelle. Kompassin kalibrointi on pitänyt tehdä pari kertaa. Vaikka ei ollutkaan kuin yksi toimintahäiriö, niin toinen tapaus oli sellainen, että kun piti lentää ylös, mentiin taakse ja kun piti lentää eteen, mentiinkin alas –  oli ohjain väärin päin kädessä.

Nyt on mainittu puuhun lentäminen, otettu kameran kenno irti, melkein menty jo veteen ja sohlattu muutenkin. Pitää siis mainita sekin, että on mahdollista hankkia vuoden mittainen, noin 100 € vakuutus, joka korvaa lentäjän töppäilyt kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta maksaa vähän alle ja toinen vähän päälle satasen. Edellyttää, että DJI:lle palautetaan vahingoittunut laite. Takuut on sitten erikseen. DJI kyllä kaivaa esiin oliko ongelma laitteessa vai ohjaimen takana.

Lennätysoperaatiosta yleisesti. Lentäjillä on ennen lentoon lähtöä checklist. Sellainen olisi hyvä tehdä tämänkin kanssa. Avaa takajalat, avaa etujalat, avaa antennit, ota gimbalin suojus pois, avaa ohjaimen kädet, kiinnitä tapit, kiinnitä puhelin, käynnistä ohjain, käynnistä kopteri ja sama toisinpäin. Muista myös ottaa ohjain ja akut mukaan, ne eivät mahdu kopterin kuljetuskoppaan eikä kopteri mahdu muun roinan säilytyslaukkuun. (Edit: Kaikki mahtuu laukkuun. En vaan osannut.) Tarkista myös saako paikalla edes lennättää.

Lintukuvaukseen en ole kokeilemalla kokeillut. Vahingossa kerran lokit tulivat lähelle, mutta otin koneen alas. Joutsenet eräällä lammella aavistivat jotain ja hermoilivat kun kopteri oli noin 15 metrin korkeudessa sadan metrin päässä. Tässäkin minä väistin ja poistuin paikalta.

Videota en ole ottanut, huolimatta siitä, että se vasta tämän laitteen vahvuus onkin. Varsinkin jos huomioi, kuinka paljon tässä on erilaisia videointiin liittyviä toimintoja ja säätöjä. Taustamusiikkia tämä ei sävellä. Toistaiseksi still-kuvat riittävät minulle. Helteillä olisi pitänyt kokeilla miten tracking-ominaisuus toimii. Laittaa kopteri pörräämään pään yläpuolelle kolmen metrin korkeuteen olisi antanut vartiksi mukavan puhalluksen.

Harkitsin tämän ostoa jonkun aikaa. Luin neuvoja, että ensin kannattaa ostaa joku halpa ja sillä harjoitella, ettei heti täräytä tonnin vehjettä tonttiin. Ostin sellaisen, maksoi jotain 70 euroa, joku S:llä alkava. Ensimmäinen kokeilu, silmänräpäyksessä laite lähti etuvasemmalle lähimpään puuhun, putosi sieltä ja jäi maahan selälleen sätkimään kuin haavoittunut kilpikonna. Ihmettelin vaan, että mitä helvettiä se tonne lähti. Hyvä kokemus, päätin satsata parempaan. Vaikka tämä on harrastajatason laite, niin näissä vehkeissä on niin paljon älyä ja hienoa teknologiaa, että tyhmempi ei edes tajua (ihmettelenkin, miksi se kamera ei voisi olla parempi). Rauhallisilla liikkeillä, järki päähän ja varovaisuutta niin kyllä tällä lentelee.

Nyt käyn läpi vanhoja maastoja uudelta korkeudelta. Haen jotain sellaista, joka on maan ja ilmakuvan välissä, en niinkään satelliittikuvan näköistä ilmakuvaa. Maaston muutoksen dokumentoinnissa silläkin on paikkansa. Joskus kolmekin metriä maan pinnasta on tarpeeksi. Tuskin maltan odottaa syksyä kun värit alkavat vaihtua ja kevättalvea kun puiden varjot ilmestyvät hangelle. Pimein aika vuodesta ei taida olla sitä laatuaikaa.

Olen aivan varma, että kun kehitys kehittyy niin tulen vaihtamaan tämän uudempaan versioon ja tällainen laite kulkee jatkossakin mukana. Hyvin mahtuu mukaan kun kevyt M43 kalustoreppuni painaa tämän kanssa vain 8.3 kiloa ilman kiikareita, eväitä ja jalustaa. Seuraavassa laitteessa toivoisin olevan paremman kennon, ehkäpä optisen zoomin, hiljaisempi, parempi akkukesto – menettämättä nykyisen kokoa ja älykkyyttä. Laitteen asetusten tarkistaminen ilman, että pitää laittaa ohjain ja kopteri päälle olisi myös hieno juttu. 

Suomi on ainakin vielä Euroopan liberaaleimpia maita drone-säännöiltään. Toivottavasti se myös pysyy sellaisena. Suomessa ajattelin kopterin kanssa pysyä jatkossakin, enkä ottaa tätä matkoille mukaan. Oma riesansa tämän kanssa matkailussa olisi ainakin akkujen vuoksi ja kulloisenkin seudun lennätyssääntöjen selvittämisessä.

Youtubesta löytyy kilometreittäin filmiä aiheesta Mavic Air. En vaan pysty keskittymään näihin Hello Guy höpötysvideoihin, ellei asiaan päästä alle kahden minuutin. Hyvää teknistä asiaa ainakin tästä laitteesta löytyy Heliguy blogista.

Koivujen kokoontuminen

Tontin koivut päättivät, että porukassa on parhaat mahdollisuudet selviytyä. Meidän jengi on koossa.

Usvaa ja auringonlaskua

Säästetään nettiä ja yhdistetään maisemakliseet samaan kuvaan. Eloveevnatyttö oli mennyt jo nukkumaan.