Yearly Archives: 2021

Hih hiihtämään

Olipa taas hihitys kaukana. Mikä älli sitä on lähteä järven jäälle vastatuuleen, märkään lumisateeseen. Oma kunto näytti olevan taas sellainen, että parempi jatkaa jollain kevyemmällä harrastuksella. Sitten kun on vielä niin kankee ja vaatteet kiristää ja reppu heiluu niin hyvä, että saa edes siteet kiinni kaatumatta. Suksen pohjaan vielä kunnon paakut, niin kyllä siinä jarru päällä mennään ja kunto mitataan.

Sukset ovat OAC:n XCD jotain, niin niistä ei ole valittamista. Ihan hyvät retkeilysukset. Kun lunta tulee enemmän, niin onhan niillä sitten kevyempi mennä kuin jalkapelillä.

Kaikki kuut ovat heinäkuita

Eikä sen heinäkuvauksen jo voisi heivata. Vaikka niiden muoto, rytmi ja väri ovatkin mielenkiintoisia ja tallentaminen haastavaa, niin varmaan löytyisi jotain mukavampaakin kuvattavaa.

Päivä paistoi kohti risukasaa

Ei ollut vielä risukasa vaan vasta pystyyn kuivunut mänty. Ei tässä olla niin auringon tarkkoja, paistoi mihin paistoi.

Parasta talvessa

No jos ei parasta, niin ainakin mukavaa, on katsella jälkiä hangella. Jänisjussin tunnistan ja hirven, peuran ja pikkupeuran sekä oravan – aika varmasti. Luisteluhiihtäjän, pertsamiehen ja latukoneen erittäin varmasti. On mulla sellanen kirjakin kuin Eläinten jälkiä. Niistäkään juuri ymmärrä, mutta siinä kirjassa – ruotsalainen alkuteos kun on – kuvissa on käytetty mittakaavana nuuskapurkkia. Onhan se toki parempi kuin kastella tulitikut ja kaikkihan tietävät minkä kokoinen Svenska Kvalitetssnussin purkki on. Ei sisällä tuotesijoittelua, sattumanvaraisia roskia ovat.

Toisilumi

Mennnäänpä taas asiaan ja palataan sisällössä asiaan. Joulukalenteri on onneksi vain kerran vuodessa jos silloinkaan.

Jee, taas tuli lunta. Tällä kaudella vissiin toisen kerran. Ensimmäiset sulivat jo pois. Talvikuvaaminen vielä menee, mutta en käsitä millä vehkeillä ne kännykkäkuvaajat talvella kuvailevat. Tämän(kin) kokemuksen perusteella ei ole minun juttu. Kuin voi sormet jäätyä niin äkkiä. Tässäkin pakkasta hädin tuskin 15 astetta. Jos näitä joku lukisi, niin tulisi ohjeita kädenlämmittimistä, näytönhiplailukäsineistä yms, yms… Eikö kukaan ole vielä keksinyt sellaista puhelinta, jonka voisi asettaa käymään kuumana.

#Selitykset

1 Viime vuonna jäätiin siihen, että virkavalta tuli takavarikoimaan kyniä. Jotain jäi jäljelle.

2 KJAVAR eli Kansallinen Joulun Ajan Valmistelun Asiantuntija Ryhmä kokee painetta ja painostusta. Aivan kuin koki myös Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR. Ei siitä paremmaksi muutu, vaikka kuinka painettaisiin tässä vaiheessa kolmatta piikkiä.

3 Aikaisemmin tänä vuonna julkisuuteen nousi uusi versio Afrikan tähden rosvo-lätkästä. Asiaa oli mietitty myös Korvatunturilla, mutta päätyivät siihen, että tehdään Korona-pelistä uusi versio. Saa nähdä millainen siitä tulee.

4 Tämä vaati vähän asiantuntemusta. Pleikkari eli Playstation eli PS6 julkaistaan arvioiden mukaan aikaisintaan 2026, joten se voi hyvinkin joskun löytyä tuon nappulan lahjapaketista.

5 Liittymämyyjä on nyt harmiton arkinen hahmo, johon voi törmätä vaikka joka päivä. Nyt se on arkinen, joskus legendaarinen ja sitten myyttinen.

6 Tämähän oli uusinta viime vuodelta. Ei ole vielä kaikki julkkikset hallussa. Kuva on noin vuodelta 1975, Sylvi Kekkonen kuoli 1974 ja YLEn värilähetykset alkoivat 1977.

7 Pukki on jäämässä eläkkeelle. Eläkettä ei varmaan ole paljoa kertynyt kun on vain päivän vuodessa töissä, mutta onhan noita vuosia. Joku joutomies vain pitäisi saada tilalle.

8 Oliskohan se Daniel Craig, joka lopetti Bondin hommat? Toinen vaihtoehto olisi ollut Angela Merkel.

9 Ikuinen kiistely, muista myös takavalot.

10 Vaikka se cesium rikastuisikin jäkälässä ja siirtyisi poroon, niin ei niitä becquerellejä niin paljoa ole, että porot alkaisivat loistaa. Tässähän viitataan 35 vuotta sitten tapahtuneeseen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuteen. Poroa voi siis syödä, paitsi tässä kalenterissa vain katsellaan.

11 Joku on siis mennyt ja kääntänyt joulupukin muotoon Santa Claus ja siitähän ei tule kuin ongelmia.

12 Tämä vuonna on paljon puhuttu vihreästä siirtymästä eli siirtymisestä pois fossiilisista energialähteistä. Samassa yhteydessä on nostettu myös termi taksonomia. Tätä ei pukkikaan ymmärtänyt, joka vanhana tiedemiehenä ymmärtää taksonomian eliöiden tieteellisenä luokitteluna eli esim poro kuuluu hirvieläimiin ja dinosaurus kuuluu – ei mitään hajua. Ainakin lajisto on nyt laajempi ja vihreämpi.

13 Tietenkin Forrest Gump, kohtaus missä Forrest alkaa päättää juoksulenkkiään.

14 Ja niin paljon kuin netistä tilaamisesta varoitellaan, niin kuitenkin meni ja tilasi “luotettavalta” sivustolta. Palautuskorttia voi onneksi heilauttaa. Entäpä kun tuo palautettava osoittaakin tunteita?

15 Pukkikiertueessa viitataan taas kiireeseen. Pääsiäinen painaa päälle ja nuo kaksi haluaisivat liikkeelle vähän aikaisemmin. Normaalioloissa nuuttipukki kulkee 13. ja pakkasukko noin 7. tammikuuta.

16 Paljon on puhuttu konttipulasta. Ei varmaan kuitenkaan tuohikonteista vaan kuljetuskonteista.

17 Arvasitkohan oikein, että oikea numero on 6 ja saha tietenkin tarvitaan kun mennään “omaan” metsään.

18 Ei huono ajatus laittaa niitä vuodenvaihteen jälkeen tarvittavia jumppavarusteita kuuseen. Ei ollenkaan.

19 Mietipä paljonko niitä koronapasseja tontuille pitää tulostaa.

20 Monella ei tosiaan ole kuin tuo tylsä luukkusysteemi, mistä tulee aina ne samat.

21 Etänä väi lähinä, niinpä. Tällainen kotiorientoitunut ei aina ymmärrä miksi etänä tehtävä tarkoittaa sitä, että ollaan kotona. Muotisana hybridi pitänyt sotkea tähänkin asiaan.

22 Melko tympeästi kohdellaan luontoharrastajaa. Mukavahan sitä olisi tutkia luonnon monimuotoisuutta kotioloissa ja ennallistaa hiljalleen olohuone metsäksi, joka se oli joskus kauan tai ei niin kauan sitten.

23 Jotain rajaa Unikko-kuosin käyttöönkin. Pidä pukki pintasi.

24 Tässä ei ole mitään jouluun liittyvää toivotusta lukuun ottamatta. Kunhan irroittelin.

#24 Hyvää joulua

Irroittelin lopuksi kun värejä jäi ja alustaa riitti. Tämä kalenteri loppuu tähän, paitsi huomenna jatkuu selityksillä.

#23 Etänä vai läsnä

#22 Uusi kuosi

#21 Takaisin luontoon