Ulkoilutan kameraa Lontoossa päivä 5

Nyt tulee 10 pisteen vinkki! Osta paikallisesta kioskista Black+White Photography. Siinä on kerrottu paikallinen näyttelytarjonta. Tästä painotuotteesta huomasin, että maaaailmaaan suuurimman luontokuvakilpailun Wildlife Photographer of the Year finalistit ovat esillä National History Museum’issa. (Saksaan mennessä vastaavat tiedot löytyvät LFI (Leica Foto International) lehdestä.

Eikä ku liikkeelle. Kerrotaan heti, että jonoa oli, mutta niin taitaa tähän paikkaan olla melkein aina. Täälläkin oli vain hyviä kuvia. Yksittäisiä hienoja otoksia eri aiheista eri puolelta maailmaa. Sama juttu siis kuin Sony-kilpailun kanssa. Norjalainen Audun Rikardsen oli saanut esille ainakin kolme kuvaa. Yle Areenassa on vielä jonkun aikaa mielenkiintoinen Audunista kertova dokumentti Seikkailu linssin läpi, jossa kerrotaan esimerkiksi sen paljon vatvotun valassillilaivakuvan synty. Kannattaa katsoa. Dokumentista käy ilmi myös ripaus siitä sitoutumisesta, jolla sitä kuvaa lähdetään hakemaan. Sama pätee tietenkin myös Sonyn kilpailun kuviin.

Näin museossa myös dodon. Kaivoin muististani, että Harri Kallio voitti dodoilla Foto-Finlandian vuonna 2006. Hieno projekti näin kymmenen vuoden miettimisen jälkeen.

Seuraavaan kohteeseen, joka myös löytyi lehdestä, joka on Saatchi Gallery. Alkuoletus oli, että siellä ei kauaa tarvitse kierrellä. Tämäpä oli iloisesti pieleen mennyt oletus. Näyttely oli From Selfie to Self-Expression. Sponsorina Huawei, joka näkyi ensimmäisessä salissa. Kuvia vanhojen mestareiden selfieistä. Näitä sai käydä tykkäämässä, tökkäämällä puhelimesta sydämen kuvaa. Picassoa oli tykätty reilun 8000:n tökkäyksen verran. Tää on tätä interaktiivista vuorovaikutusta.

Sitten oli sellainen työ kuin Christopher Baker, Hello World! Or: How I learned to stop listening and love the noise, 2008. Tuhansia netistä kerättyjä videopäiväkirjoja, kolmella seinällä, muistaakseni seitsemän projektoria.

Ivan Argote All My Girlfriends, 2007 – 2009 oli kertakaikkisen ihastuttava kokonaisuus. Niin simppeli ja hauska.

Sitten oli muitakin töitä, joihon katsojat saivat osallistua. Niinku sellanen kiva systeemi, missä silmät niinku palaa ja niistä alkaa nousta niinku savua. Pahoillani olen, mutta en tiedä kenelle tästä menee respektit.

Lopputoteama. Tämä oli kertakaikkisen riemastuttava. Hauskoja kuvia ja videoita, katso vaikka Youtubesta Simon Roberts, Sight Sacralization: (Re)Framing Switzerland Part 1, Winter. Aina kun nauratti niin nauroi samalla itselleen. Kyllä ne selfiet välillä vaan niin korneja on.  Hei, siellä oli yksi suomalainenkin kuvaaja – selfiekuningatar Elina Brotherus.

Sitten käppäilemään kotia kohti. Kissa oli kateissa. Pulut olivat ronkeleita tai eivät olleet kannibaaleja, eivät syöneet kanansiipiä, mutta eivät myöskään tajunneet, että kassissa oli myös jauhelihapihvejä. Maailma on täynnä ihmeitä. Näin roskapussin, missä oli SAUNAVIHTOJA! Englantiin asti piti tämäkin mennä näkemään.

 

 

Comments are Disabled