Tie Kanta-Hämeessä

Tie vei tänään Hämeenlinnaan ja takaisin. Hämeenlinnassa taidemuseossa Werner Holmberg ja Yhteiset kuvamme. Holmbergin kohdalla kateeksi käy, miten hän saikin sen valon aina osumaan just siihen mihin kuuluukin. Miten metsässä ja puussa sattuikin olemaan reikä just siinä kohdassa. Holmberg kuoli jo 30-vuotiaana. Siitä huolimatta ehti kierrellä paljon Eurooppaa ja Suomea ja tehdä useita klassikkoja. Tie Hämeessä työtä ei tähän näyttelyyn oltu saatu. Toisessa rakennuksessa on esillä kuvia taidemuseon omista ja muista hämäläisistä kokoelmista. Kattava setti suomalaista taidetta. Ei varsinaista teemaa, paljon katsottavaa.

Taidemuseolla on hienot kokoelmat ja niistä saa varmasti vielä monta näyttelyä kun laittaa vähän omista ja lainaa muilta loput. Harmittavaa onkin, että näytttelytilana oleva vanhempi rakennus on aika vanhanaikainen. Pimeät salit ja työt valaistu ledeillä. Monen työn kohdalla jos työtä haluaa tarkastella tarkemmin muodostuu järkyttävä varjo. Monessa isossakin työssä voi olla ihan pikkiriikkisiä yksityiskohtia, joita ei kolmen metrin päästä erota. Miksi ne siihen olisi maalattu ellei katseltavaksi. Alakerrassa kamera on no-no, mutta yläkerrassa vastaavaa tarraa en huomannut. Yläkerrassa on hopeinen reunaviiva, jota ei saa ylittää (vaikka työt oli suojattu lasilla), alakerrassa ei ole. Sitten ne hyvää tarkoittavat vartijat vai mitä ovat. Yksi vartija kun liikkuu jatkuvasti huoneesta toiseen niin tulee sellainen olo, että olisi jotain pahaa tekemässä, ahdistavaa. Toisessa rakennuksessa taas. Ilmaa ja valoa riittää ja vartija voi hanskata yhdellä silmäyksellä koko salin. Valaistuksesta en voi olla mainitsematta viimevuotista Ester Heleniuksen näyttelyä. Esillä oli yhtenä hänen päätyönään pidetty Yksinäinen kalla. Ajattelin, että kuinka noin ruma työ voi olla hänen parhaimpiaan. Myöhemmin syksyllä sama näyttely tuli Saloon. Sama työ, kuin uudelleen maalattuna. Värit olivat aivan erilaiset. Nyt ymmärrän paremmin.

No sain punasyyskorennon ja sitten jatkoimme Riihimäelle. Riihimäen taidemuseossa museon omista kokoelmista Taiteilijattaret. Tämän museon henki ja elämä on Tatjana ja Pentti Wähäjärven lahjoittama kokoelma. Niistä on saatu aikaan hyvin edustava suomalaisten naistaiteilijoiden näyttely. Eihän nämäkään tilat nyt varsinaisesti mitkään taidenäyttelytilat ole, mutta rauhassa sai kulkea. Näinä aikoina on hienoa jos julkinen sektori saa pitää edes auki jonkun kulttuurikohteen.

Riihimäellä oli – kuinka ollakaan – esillä myös Antti Leinosen metsäpeurakuvia, Metsästysmuseossa. Kuinka ollakaan – olen tänä kesänä ostanut kaksi Leinosen metsäpeurakirjaa. Toisen kirpputorilta ja toisen alennuskirjakaupasta. Mukavahan sitä oli katsoa kuvia vähän isompinakin. Kuvia täydensivät kattavat tekstit.

Samassa pihapiirissä Metsästysmuseon kanssa on Suomen lasimuseo. Sielläpä oli esillä Suomi100 teeman mukaisesti 100 tarinaa lasista. En tiedä miten oli kerätty. Idea oli ihan hauska ja osa tarinoistakin. Sata oli siinä vaiheessa päivää jo aika paljon, varsinkin kun alakerran kahvila antoi aika tylyt pakit, jonka vuoksi energiatasoni alkoi olla jo punaisemmalla kuin Iittalan pallo tai pihlajanmarjat.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *