Tyko Sallinen Turun taidemuseo

Fanitin Tyko Sallista jo yli neljäkymmentä vuotta sitten, jopa niin paljon, että ajattelin, että jos joskus saan pojan niin hänen nimeksi tulee Tyko. No ei sitten kuitenkaan, tulivat Ferdinand, Magnus ja Wilhelm Von – tai sitten ei. Mikä niissä kuvissa sitten viehätti, en osaa sanoa. Varmaan osaltaan se, että niissä ei jää ihastelemaan mäyränkarvasiveltimen tarkkuutta ja tekniikkaa, vaan sitä voimaa ja jonkinlaista kiihkeyttä ja paloa. Antaa mennä kun pensseli on liekeissä.

Neljäkymmentä vuotta sitten en tiennyt, että koko ukkohan oli ihan kusipää, ainakin mitä tulee perhe-elämään. Heräsin vasta nyt, että en ole koskaan kuvia katsellessa ajatellut, että millainen ihminen niitä tekee. Ties minkälaisia kissanrääkkääjiä ihailemani (ketään oikeasti ihaile) taiteilijat ja kuvaajat ovat. Ainoat adjektiivit taitavat olla luova, mielikuvituksellikas?, kosiskeleva. Toisaalta, en kyllä mieti kenenkään muunkaan kohdalla.

Koska Turun taidemuseossa ei tietääkseni saa kuvata kameroilla, niin turvaudun kuvituksessa muistikirjaani. Kyllä tämä kannattaa käydä katsomassa ja samalla muutkin näyttelyt ja Sallisen aikalaiset. Victor Westerholm Eckerön postilaituri kannattaa katsoa tarkemmin, se on vaan lainassa.

Toivon, että saan ekspressionismitrilogian täyteen Hämeenlinnan taidemuseon ja Kumun näyttelyillä. Siinäpä sitä olisi aimo annos rappiotaidetta.

Comments are Disabled