Päivä alkaa iloisissa merkeissä. Lähdetäänpä käymään hautausmaalla. Luin jostain matkaoppaasta Wienin keskushautausmaasta. Hautoja on 2,5 miljoonaa! Eri uskontokunnille on omat alueet, hautausmaalla kulkee oma bussireitti, löytyy kirkkoja, kappeleita ja muistomerkkejä. Tyhjiä tonttejakin oli vielä runsaasti. Tultaessa lentokentältä S7 junalla voi nähdä hautausmaan yhden sivustan tiilimuurin.

Tällaisilla hautausmailla mietin sitä, että milloin hauta unohtuu ja sillä lakataan käymästä. Montako sukupolvea se kestää? Tällainen unohtuneen näköinen osa oli vanha juutalainen hautausmaa.

Palataanpa takaisin iloisempiin tunnelmiin. Takaisin päin lampsiessa minulle selvisi kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen oli se, että mistä itävaltalaisten KTM moottoripyörien värimaailma on peräisin. (Huom1: KTM:miä oli muuten tosi vähän. Huom2: On muuten huonoin julkaisemani ötökkäkuvani koskaan.) Toinen asia oli se, että mistä ratikat tulee – tallista tietenkin.

Päivän kulttuuriannoksen tarjosi taidemuseo Albertina. Kunnioitin kuvauskieltoa ja pidin kameran laukussa. Kesänäyttelynä esillä oli museon omasta laadukkaasta kokoelmasta Monet to Picasso sekä Gottfried Helnwein retrospektiivi. Jälkimmäisen 2 – 3 metriä korkeat valokuvan tarkat maalaukset olivat todella vaikuttavia. Jonkin verran myös valokuvia. Kannattaa googlettaa, kovaa kamaa. Sitäkin olen miettinyt, että kun jostain valokuvasta sanotaan, että tosi hyvä, ihan kuin maalaus. Sitten taas jostain maalauksesta sanotaan, että tosi hyvä, ihan kuin valokuva. Täh? Albertinasta jääköön muistoksi portaat sisältä ja ulkoa.

Päivän herkkuhetki oli Albertinan cafessa. Maistamistani melange-annoksista 10 pistettä menee tälle paikalle. Myös sitruunatorttu oli erinomainen. Makumieltymykseni ovat jotenkin muuttuneet. Mitä vähemmän kahvissa maistuu kahvi, sitä parempaa se on. Huomasin saman myös gintonicien kanssa. GT ilman ginin makua oli juotavampi. Häh?

Niin päättyi sekin päivä ja otettiin suunta kohti auringonlaskun kirkkoa ja näkyyhän siellä hotellinkin valot oikealla.