Tie Hämeessä

Kenelle tulee mieleen Holmströmin Tie Hämeessä tai edes joku siitä tehty kopio. Ai, ei kellekään. Itselle tulee mieleen, että olen tuosta viherkäytävästä ottanut monta kuvaa ja jossain arkistojen kätköissä ne ovat. Tapahtumana tulee mieleen kun 20? vuotta sitten oli ukkonen tulossa päälle ja olimme olleet kalastelemassa keskimmäisen kanssa. Tunnelma oli kuin Jurassic Parkissa, ei en ole ollut siellä, kunhan kuvittelimme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruskaa putkeen

Koska nyt kerta niin poikkeuksellisen väritettyä maisemaa on, niin laitetaan sitä sitten tarjolle. Kohtaha nsitä siirrytään taas mustavalkokuviin, halusi tai ei.

Tästäpä moni saattaa ajatella, että onpa ihana tie. Ensiksikin tuo on umpitie ja tien päässä on pelto ja hiekkakuoppa. Toiseksikin, kun tuota ajaa, niin eihän noita värejä näe, koska pitää katsoa eteenpäin. Ei edes polkupyörällä. Kolmanneksi, odotan, että nuo tippuvat kauniiksi matoksi tuohon tielle ja otetaan sitten uusi kuva. Värit ikään kuin kallistuvat 90 astetta vasemmalle. No, otanko ja onnistuuko – no ei – kunhan suunnittelen.

Se parempi tapa

Jos eilisen koivun kasvutapaan vertaa, niin onhan kiven vieressä mukavampi kasvaa kuin kiven päällä. Tuskin tuo sinne hyppää.

Huhut kuivumisestani ovat vahvasti liioiteltuja

Vielä pysyy lehti kiinni, korkeintaan pientä kellastumista havaittavissa. Mäntyjen vertaistuella on merkitystä.

Suo-oja

Seuraavaksi, tämän jälkeen aion paneutua tuohon ojaan. Kuvassa siitä näkyy jokunen kymmenen metriä, mutta se on luonnossa kilometrin mittainen. Miten se tehdään, että niin pitkän suoran saa tehtyä ilman viivotinta. Kun katsoi vanhoista kartoista, niin viiva oli olemassa jo 1877. Yhdessä kohtaa on pieni pykälä, kun siinä on tontin raja. Tainnut olla pyykki pystyssä. Soiden ojitusta en ihan ymmärrä, miten se toimii, mutta ei näköjään kahdella ojalla vielä 140 vuodessa tyhjene.

Suon pinta on jotenkin niin abstrakti, ruman kaunista, punaruskeaa oksennusta, kuivia puita, metsän reunan puut maisemaa ihastelemassa.

Mistä näitä suokuvia oikein pursuaa

Vielä värillisiä. Eikö se kaamos ja marras voisi jo tulla. Alkaa hiljalleen selvitä mistä se silmän keskuslaskimon tukos minulle tuli. Tuosta saa muuten joku uusi valtio ihan vapaasti ottaa lippuunsa aihion.

Suo vain yli kaiken

Stop suopornolle, suopottelu saa nyt riittää. Suotavaa olisi julkaista muitakin kuvia. Niitä tulee jos kotiolot suovat ja sää sallii. Suotta sitä vielä miettii.

Höyhennystä

Kauniisti, niin luonnollisesti vain luonto osaa levittää lintujen höyheniä kulkijoiden iloksi heinikkoon. Luulin, että joku oli höyhennetty, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen päättelin, joku iso vaalee olikin sukinut itseään.

Värillä ei ole väliä

ja välillä ei ole väriä. Silloinkin tässä paikassa on hyvä olla. Ovatko ne sitten historiallisen ajan miilutyöläiset vai suohirviö, jotka elävät kauttani tämän paikan henkeä. No en mää sellasiiin usko, vaikka jotkut suippokorvat joskus metsässä kuiskailevatkin, mutta se on bara normal.

Silti on mielenkiintoista, miten joku paikka voi vaikuttaa, vaikka siihen ei olisikaan mitään sidettä vaikka lapsuuden, historian, omistamisen tai jonkun muun kautta.

Suon väri

Kuten jossain edellisessä kirjoituksessa kaipasin, niin väriä suo ei tiettävästi ole vieläkään lisätty mihinkään värikarttaan.

Ylen artikkelissa japanilainen Kento toteaa: – Lappi oli kuin luonnon oma puutarha. Kasvit olivat värikkäitä ja asettuneet kauniisti aivan luonnostaan, mikään ei ollut keinotekoista. En ole koskaan nähnyt sellaista aiemmin.

Niinpä, se oli osuvasti sanottu. Värit stemmaa ympäri vuoden.