Posts Tagged: birds

Kuikka järvellä ja joutsenetkin

Omalla tyky-reissulla järvellä. Kyky koheni taas kummasti. Yritin saada kuikkaa joutsenten keskelle, mutta ei onnistunut. Olen pitänyt kuikkaa on isona lintuna, mutta on se joutsenen rinnalla kuitenkin aika pieni.

Viikon, ehkä kahdenkin linnut

Viikonlopun lintukierroksen terävimmät linnut olivat puukiipijämaisesti käyttäytyvä peippo ja oksalla istuva mustarastas. Olympus osasi taitavasti tulkita mustan ja sinitaivaan välisen kontrastieron ja tarkennus nappasi heti kiinni kuin räkätti kastematoon. Pajulintu, tiltaltti, pussitiainen kuvissa ei tarkennus meni sinne, missä kohde oli – pöpelikköön. Elämys on tärkein, kuva ei – eikös?

Olen ennenkin yrittänyt mustarastasta vastavaloon niin, että tuo nokka oikein loistaisi. Nyt tuli aika hyvä, eikä tarvinnut saturaationamiskaa juurikaan veivata.

Joutsen tulee – kevät ei

Joutsenet, innokkaina kuin turkulaiset Raision Verkkokaupan avajaisissa ovat palanneet suurelle järvelle. Pieni sulaa muistuttava läntti, missä pulikoidaan. Välillä käydään lentelemässä ja töräyttelemässä, että muutkin tietävät meidän tulleen. Lunta ja jäätä on vielä niin paljon, ettei pesän rakentamisen voi alkaa. Tontti on jo katsottu. Ilmeikäs lintu ja häikäisevä akrobaatti. Yhdellä jalalla jaksoi seistä kauemmin kuin minä jaksoin tarkkailla.

P4080023.jpg

Käpytikka

Näytti kauempaa närheltä. Kiva tuossa on tarkkailla maastoa ja arpoa mihin mäntyyn sitä singahtaisi pinjan siemeniä hakemaan jos vaikka peston laittaisi tulemaan.

P3040126.jpg

Hutikotka

Mikä on ärsyttävämpää kuin suhru kuva? No, sellainen kun on melkein tarkka. Melkein pääsin maaliin, melkein voitin 42 miljoonaa. Ei vaan osuus meikällä tarkennus merikotkaan.

Ajatus on tärkein, onhan noita kotkia maailmalla. Tämä oli kyllä villi- eikä kojukotka. Päästä ylipäätään ulos edes muutamaksi tunniksi viikossa on niin iso juttu, että ei tärähtänyt kotka kauaa mielessä liitelee.

P1070008.jpg

P1070014.jpg

Jalohaikara

Tarkoitus oli viimeisen lomapäivän iltana kerätä voimia töihin palaamisen helpottamiseksi. Auringonlasku nyt ainakin piti bongata ja ehkä pala tähtitaivastakin. Välillä soudan ja vaihtelun vuoksi huopaan, koska tuntuu, että kaikki jännä tapahtuu aina selän takana. Huopaussession aikana huomasin, että kaikki lokit pyrähtivät kiveltä veteen ja joku iso vaalea tuli tilalle. Kiikarit silmille ja voi vitsit ilmoille – jalohaikara. Varovaista lähestymistä hiljalleen, samalla kuvaten. Päivän elämyskiintiö tuli täyteen ja jätin taivaanrannan maalailujen dokumentoinnin seuraavaan kertaan. Olihan alkamassa myös Suomi-Puola koripallo-ottelu.

Jalohaikara ja onhan siellä rantasipikin

 

Edellinen outo lintu tällä järvellä oli elokuun alussa. Olin taas soutelemassa ja kuulin harmaahaikaran ääntä. Katselin kiikarilla kaislikkoja – enkä nähnyt mitään. Äänen kyllä kuulin edelleen. Jatkoin eteenpäin ja nyt ääni kuului takaani. Kovasti ihmettelin, että miten ne nyt tuonne olisivat koukanneet. Katse ylöspäin ja joku tiiraa muistuttava otus lentelee veneen ympärillä. Räyskä!

 

Minun Suomi 100

Tämä olkoon minun ensimmäinen ja viimeinen Suomi100-postaus. Tänään taas yli neljä tuntia henkisessä kotimetsässä. On se hienoo saada vapaasti kävellä toisten mettissä ja soilla, keräillä sieniä, mustikoita, puolukoita, juolukoita, variksenmarjoja ja istahtaa välillä kannolle kahvittelemaan. Ihan vaan ittekseen kuunnella ja kattella. Onhan se hienoo kävellä kaduillakin, mutta sieniä ja marjoja sais olla enemmän.

Kurki

Kurkkisin puiden välistä ja tällainen pläjäys siitä tuli. Oikea myrskylintu, pahan ilman kurki. Aika hiljaista oli Halikonlahdella, paitsi hanhia.

Puukiipijä

Laitoin mökin pihapiiriin 2016 kaksi pönttöä puukiipijälle. Ensimmäisenä vuonna ei käynyt kukaan, mutta tänä keväänä olivat molemmat käytössä. Toisessa oli käynyt joku tragedia ja ainakin osa poikasista jäivät pesään. Toiseen jäi yksi kuoritumaton muna. Jäädään odottamaan kautta 2018.

 

Iltakävely Pohjankoskella

Tunsin itseni väsyneeksi ja viluiseksi, jonka vuoksi jätin pyörälenkin väliin ja lähdin muuten vaan ulkoilemaan, kun en osannut paikallaankaan olla. Monen muuttuneen suunnitelman ja aikomuksen jälkeen päädyin seuraamaan vesistöä muutaman sata metriä ylöspäin. Korentoja hain, mutta ei siellä mitään ollut.

Panasonic Leica DG 100-400 mm vai mikä se olikaan oli tietenkin mukana. Olen ollut oikein tyytyväinen hankintaan. Vakain on hyvä. Siltikin, olisi kiva jos löytäisin jostain makuuhuoneremontin aikana jonnekin viisi vuotta sitten kadonneen monopodin. Eihän se vakaaja tietenkään sentään osaa kannatella kameraa. Sehän olisi vissiin jo jotain todella… – en tiedä sopivaa yli-ilmaisua. Tuollaisen tiklinpennun kyttääminen ja sen silmän saaminen tarkennuspisteeseen voisi olla helpompaa. Läheltä tietenkin helpompaa kuin matkan päästä. Kuvat eivät aina ole karvantarkkoja, vaikka tuossa koossa tarkoilta näyttävätkin. Se kokemus, joka minulla monopodista on, että se on aina väärän mittainen. Siksi en sitä kai ole kaivannut.

Hyvässä valossa taas, kun tarkennus nappaa, niin jälki on oikeinkin hyvää, ainakin itse siitä nautiskelen. Kuten tuossa naaraspeippokuvassa on sattunut käymään. Tarkennus ei tosiaan aina nappaa. Auttaa manuaalilla, esitarkentaa, pienentää zoomausta – siinä muutama konsti. Pitää kaivella olisiko kamerassa joku asetus muutettavissa. Toinen asetus, joka pitää selvittää on, että miten runkovakain saadaan pois ja päälle riippuen siitä, mikä asetus objektiivissa on. Muistan, että tämä olisi toiminut Panan 100-300:lla ja OM-10:llä. Sähkönkulutusta en ole mittaillut, mutta sellainen aavistus olisi, että akut ovat useammin latauksessa kuin ennen.