Posts Tagged: exhibitions
Herb Ritts In Full Light
Veturitallissa NYT! Herb Ritts. Jotenkin missasin tämän kun se oli Fotografiskassa, mutta ei se mitään, ehtiihän tämän täälläkin katsoa. Eivät nuo kuvat vanhene.
Kaikki on täydellistä. Kuvien sommittelu viimeisen päälle, niin kuin muotikuvaajilla on tapana. Täydelliset valot. Upeat vedokset. Kauniita ja kuuluisia ihmisiä malleina. Luulisi, että noilla eväillä saisi aikaan muovia. Eipäs kuitenkaan. Kuvia jää katsomaan ja nuo super celebrityt ja huippumallit näyttävät aivan tutuilta ja tavallisilta ihmisiltä. Upeaa!
Jos Los Angelesin seudulla järisee, se johtuu siitä, että Herb on kääntynyt haudassaan kun on huomannut, että mitä hemmettiä tuolle kädelle on tapahtunut.
Turun tarjontaa
Tämähän alkaa tulla tavaksi. Joka vuosi Turussa, jo toisen kerran tänä vuonna. Ensin tepsuteltiin Taidemuseoon. Rut Bryk: Taikalaatikko. Nämä tuli nähtyä jo Emmassa, jonkin verran laajemmassa näyttelyssä. Monipuolinen taiteilija oli saatu hienosti esille, tiloista huolimatta. Positiivinen kokemus tästä jäi.
Toinen kohde oli WAM ja siellä oleva Hannu Väisänen: Anna Ahmatovan neljä huonetta. Näyttelyn aikana tuli olo, että nyt menee taas meikäläiseltä vähän yli. Ja niin taisi mennäkin. Teoksia katselun lomassa ja myöhemmin tehdyn googlettelun jälkeen asiat alkoivat yhdistyä. Seuraavana päivänä kun tein muistikirjaani omaa versiotani Puninin takista, sai tämä näyttely päätöksensä. Koin näyttelyn niin, että loppujen lopuksi tutustuminen Anna Ahmatovan elämään sekä aikaan jota hän eli oli näyttelyn töitä isompi asia. Tuo aikakausi on ollut lähellä sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Onko se jo päättynyt?
Samalla tuli katsottua Perissä oleva Marjaana Kella / SUPERILLUUSIO: Ted Seriosin ihmeellinen maailma. Tämäpäs olikin mielenkiintoinen juttu. En ollut ennen kuullutkaan.
Sara Hildenin taidemuseo – Robert Longo
On taas näyttelyarvion aika. Matka vei Tampereelle Sara Hildenin taidemuseoon. Näyttelyn esittelyssä kerrotaan taas niin hienosti ja monin sanoin kaikkea fiksua. Sitä ei sanota, että onhan ihan järkyttävän hieno tekniikka. Silloin kun pitää olla terävää niin on terävää ja kun pitää olla epäterävää niin on epäterävää. Musta ja valkoinen menevät nollasta sataan eivätkä puhkipalamiset ja mustaakin mustempi musta haittaa yhtään. Heijastukset, valon väri, kaikki ovat jotain jota en ole ennen elävänä nähnyt. Kermana kakun päällä vielä töiden koko. Tätähän luullakseni näyttelyyn tullaan katsomaan. St Louis Ramsin pelaajien protesti, vangittu tiikeri, jäävuoret, mellakkapoliisit ja hunnutetut naiset, ei niitä kukaan muista.
Esillepano oli taidokas. Väljä ja kuvapareja hyödyntävä. Heijastukset lasipinnoilla toivat töihin vielä oman laajennetun todellisuutensa. (Ensimmäisen kuvan olisin kyllä vaihtanut vastakkaisen kuvan kanssa.)
Hieno näyttely. Oikeesti.
—
—
—
Veturitalli – Elliott Erwitt
Toisen käyntikerran jälkeen voin jo kirjoittaa jotain. Avajaispäivä on usein sellainen pikakävely. Muistan kun Fotografiskassa oli 2013-2014 Erwitt’n 100+1 näyttely. Tuntui, että se oli pelkkiä hittejä. Veturitallin näyttely on retrospektiivinen, joten joukossa on myös sellaisia, joista tulee vähemmän tunteikas awesome-reaktio. Kuraattori näyttelyn kokoaa ja museo ottaa vastaan mitä tarjotaan. Materiaalia Erwitt’llä riittää useampaankin näyttelyyn. Tietenkin mukana on paljon niitä hittejäkin. Ellei sinulla ole mahdollisuutta vierailla näyttelyssä useampaan kertaa, varaa kiireetöntä aikaa. Ihan jo kuvien suuren määrän ja kuvissa olevien jippojen löytämiseksi. Eikä aikaa mene vain kuviin. Kannattaa hiljentyä kuuntelemaan kuviin liitetyt runsaat selostukset. Kuvan sitominen aikakauteen ja tarinaan tekevät näistä kuvista kuvauksia. Selostuksen rikas sisältö kerrottuna miellyttävällä äänellä tuovat tälle(kin) näyttelylle ison lisäarvon. Näistä selostuksista viimeistään ymmärtää, kuinka paljon nämä vanhat Magnumin patut ovat elämänsä aikana nähneet. Samanlaista kokemuskokoelmaa ja maailmadokumnettia ovat kerryttämässä toki nykyisetkin kuvaajat. Nähtyäni Nick Brandtin viimeisimmän näyttelyn ei huvittanut kuvata vähään aikaan mitään. Tämän näyttelyn jälkeen tulee ajatus, että: “Miksen minäkin?”. Mitenkään näyttelyä, kuvia ja kuvaajaa väheksymättä. Fotografiskassa oli hauska video, pääosassa Erwitt’n alter ego Andre S. Solidor. Sisällä olevaa energiaa, intohimoa ja ideoita riittää purettavaksi toisenkin hahmon kautta. Siinähän se suurin syy taisi ollakin miksi seinillä on Erwitt’in eikä “minun” kuvia.
Kuvia? Ei ole. Siellä ne ovat seinillä. Eihä näyttelyy kukka menisis jos kaik netis olisis – niin kuin kuvasta voisi yrittää päätellä.
Someron kivimeijerin kesä 2017 – Paimionjoki-näyttely
Jokakesäinen kohde – vaikka ei viime vuonna oltukaan – Someron kivimeijeri. Hieno kokonaisuus taas tarjolla, mielenkiintoiset näyttelyt ja Antero Kare erinomaisena oppaana. Paikan omilta sivuilta selviää tämänkertainen tarjonta. Alla olevissa kuvissa Antero Kare – Abacan karhu, Nora Paakkanen – Lopullinen totuus, Tapio Heikkilä – valokuvia ja Tarja Trygg – solarigafeja.
Tapio Heikkilän työ on valtava dokumentti tuleville vuosille. Koko Paimionjoen järviketju on dokumentoitu jostain mistä lie Marttilasta Somerniemen perukoille asti. Ketjun alkupään järvestä osa on Tammelan puolella. Dokumentoinnin tarkkuus ja sen toistettavuus, tallessa olevine koordinaatteineen on huikeaa. Ihminen kun näkee valokuvan hän alkaa tutkia mistä se on otettu, mitä tutumpi paikka ja tutumpi ihminen, sitä enemmän hän siitä innostuu. Vaikka kulkisit sitä kuvassa olevaa siltaa pitkin joka päivä, niin silti jaksat innostua sen kuvasta. Ajatteleppa, kuinka montaa ihmistä tuolla ketjulla voitaisiin yhdistää. Oma mielimaisema on siellä toisessa päässä ja minua kiinnostaa sen vesistön hyvinvointi – toivotaan, että siellä toisessakin päässä on joku kaltaiseni.
Omalla tavallaan vastakohta edellisille insinöörintarkalle dokumentoinnille ovat Tarja Tryggin solarografiat. En usko, että vastaavia kuvia pystyy enää kukaan koskaan milloinkaan ottamaan uudelleen. Ei se mitään. Upeita ne olivat silti. Valotusaika on viikkoja, sinä aikana filmille tarttuu maisema, auringon kaari ja sen heijastus vedestä. Itselle ei ole tullut koskaan mieleen valokuvaa ottaessa, että mitä maisemassa tapahtuu seuraavan kuuden viikon aikana.
—
—
—
—
Muutakin kuin lintuja
Elämä on muutakin kuin lintukuvausta. Vaikkapa käynti taidenäyttelyssä. Kohteena Wiurilan kesä, ihan pyörämatkan päässä kotoa. Eikö olekin yllättävää, että tällainen työ – Tiina-Liisa Kaalamo, Lemmonlinnut 2014, sekatekniikka mm linnun kallot ja ilmakuivatut jalat ja sulat – nousee suosikikseni. Ilmakuivatut jalat? Asettelu oli tehty vanhan viljamakasiinin siiloihin. Mielenkiintoista seurata liikkumattomien lintujen ryhmää ylhäältä.
Toinen kiva juttu oli Liisi Huotarin My Own Rain, jossa on hyödynnetty hienosti ja herkästi materiaalit, tila, valot ja varjot. Valokuviakin oli. Ei putoa meikäläiseen ei. Ehkä niitä pitäisi katsoa ja samalla ääneen selittää itselleen mitä näkee. Jos mää vaan niitä lintuja ja maisemia.
Suomen luontokeskus Haltia, Mies ja sudet
Matka kulki aika liki Nuuksiota ja sattumalta olin huomannut, että siellä olisi esillä Jim Brandenburgin susikuvia. Sinne siis. Edellisen kerran Brandenburgin kuvia on tainnut olla suuremmassa määrin esillä viisi vuotta sitten khröm Salossa Veturitallissa. Siitä kerrasta jäi mieleen, että iso osa kuvista oli kuvia lähiluonnosta. Siis Brandenburgin takapihalta. Selvisi sitten sekin mitä se tarkoittaa. Opastekstissä mainitaan: “Pihapiiristäni avautuu 9000 neliökilometriä tietöntä luonnonpuistoa.” Just, joo.
Kuvat olivat takapihalla tommosis tauluis. Kolmisenkymmentä vedosta, oli ainakin kokoa. Mukana tietenkin hänen susikuviensa hitit Veljeni susi (Brother wolf) ja Arktinen susi hyppää (Arctic wolf leaping). Kuvien suomenkielisen tekstityksen saa kassalta. Olihan nuo ihan mukavia. En kyllä pelkästään niiden takia matkaa tekisi. Enkä myöskään samaan aikaan esillä olevien maailman hauskimpien eläinkuvien takia. Haltian luontonäyttelystä muuten, että oma keskittymiskyky ei ainakaan tällä kertaa riittänyt. Pääasiassa hämärää paitsi kirkkaita ruutuja, videoita ja eläinten ääniä. Liikaa ärsykkeitä. Ärsyke oli sekin kun kahvilassa kaksi kahvia ja voipullaa maksoi yhtä paljon kuin kaksi kahvia ja valkosuklaavadelmaleivosta Salossa Kuirolla.
–
Fiskarsin kesänäyttely 2017 – Greeting from Suomi
Taas oli paljon esillä. Siinäpä tyhjentävä arvio. Voisi vielä täydentää, että ihan kiva. Muistaisin, että aikaisempina vuosina on ollut enemmän ihmeteltävää, kosketeltavaa, haisteltavaa, kokeiltavaa, ihmeteltävää, jotain jonka voi tuntea fyysisesti tai jotain jota on nysvätty ja näprätty ties kuinka kauan tavalla tai toisella. Nyt tämän täytti parhaiten Outi Pieski, Our land, our running colours 2015. Sekatekniikka, saamenpuvun huivilanka ja puu. Tämä työ varmasti elää ympäristön tuulen ja valon mukaan. Tätä kiersin ja katselin eniten. Hain erilaisia kulmia. Yritin myös sihrustaa silmiä ja saada värit sekoittumaan.
–
–
Maalaispoika kaupungissa
Maalainen lähti suurkaupunkiin tutustumaan näyttelytarjontaan.
Ensimmäinen kohde: Valokuvataiteen museo Alec Soth Gathered Leaves. Tämäpä oli erinomainen. Tällainen ei-niin Amerikan ystäväkin tunnistaa kuvista ensimmäisenä ihmisen. Vaikka näitä monessa kohtaa mainostetaankin road-trippinä Amerikan halki ja poikki. Tähän ei maalaustaiteella pysty. Valokuvalla on paikkansa. Hieno käydä katsomassa tällaisia oikeita valokuvia niin voi taas itse jatkaa kukkakuvien ja maisemien taltiointia kun tietää, että edes joku tekee jotain tärkeääkin. Tekniikasta sen verran, että hienoa jälkeä, mahtavaa. Ison koon filmi, hieno terävyysalueen hallinta, mahtavaa.
Toinen kohde: Helsinki Art Museum HAM Yayoi Kusama, In Infinity. Tästä ei tullut oikein mitään. Porukkaa ku pipoo. Pitää mennä toisen kerran jos mahdollista. Onhan tuo aika kauan esillä. Henkilökohtaisesti kiinnostava, koska tunnistan itsessäni tuollaisen pakkomielteisen näprääjän. Näyttelyn somistuksessa mielenkiintoinen yksityiskohta olivat nuo neliskanttiset sähkökalusteet.
Fiskars kesänäyttely 2016 Kasvu
Taas on käyty Fiskarssissa. En tiedä monesko näyttely, mutta mones kuitenkin. Yleisenä huomiona, että taas paljon erilaisia materiaaleja, materiaalien yhdistelyä ja työtapoja. Töitä, joiden tekemisessä on käytetty paljon aikaa. Nostanpa joitakin töitä.
Camilla Moberg Inclusive ensin. Lasityöt vaan on niin kivoja ja värikkäitä. Mukana tekemässä on ollut iso joukko ihmisiä, lasinpuhaltajia, valaistuksen rakentajia, lasinhiojia yms…
Tuulia Penttilä Askel sai minulta eniten katseluaikaa. Ihmettelin sen symmetriaa ja taitavaa asettelua ja linjoja. Osaksi sen takia, että hain parasta kuvakulmaa.
Sami Salomaa Mestari on mahtava työ. Jotenkin se on tuossa kuvassa kuitenkin pienentynyt. Ympärillä on hienosti tilaa, jota tämä työ tarvitsee. Taustalla näkyy myös toinen Salomaan työ.
Ron Nordström 365 days with Me, Myself and I kasvaa ja kehittyy samaan aikaan myös Instagrammissa. Museovieras ei varmaan tule näyttelyyn enää toista kertaan niin hänpä pikakäveli työn ees taas 13 kertaa.
Bo Haglund Tapetti #2 työssä on tuskin sattuma, että viesti on keskellä ja katseen korkeudella. Näinhän se on.
