Posts Tagged: järvi

Talvi on tulevinaan

Hyvä alku on, mutta näyttää siltä, että pari askelta otetaan taaksepäin lähipäivinä. Järvi on jäätynyt ja mennyt railoille. Mielenkiintoisia kuvioita. Onko railosta tullut vettä ja lumi jäänyt siihen kiinni. Vasemmassa reunassa on kuin levähdysalue ja keskemmällä hieno esimerkki kun suunnittelija tussista loppuu väri. Melkein saatiin tien suunnittelu valmiiksi. Mavicin patterit kestivät tuon parin asteen pakkasen hyvin kunhan piti ne taskulämpiminä ennen käyttöä. Valot ovat tosi vähissä tähän aikaan. Luulin, että ohjain tai joku on taas rikki kun näkymä ohjaimen ruudussa näytti mustavalkoiselta. Tälläisen kuvan vielä sommittelee, mutta puukuvien kanssa menin mettään.

Merkkejä luonnossa

Kokenut luonnossaliikkuja osaa tulkita luonnon merkkejä. Laduille, poluille, metsätöille ja hirvipassipaikoille on omat merkkinsä. Jäätie merkitään näin. Olet sydämellisesti tervetullut kokeilemaan. Kaksi vuotta sitten näin toisenlaisen jäätiemerkinnän ,nopean reitin hautausmaalle.

Muodot

Tuttu maisema. Ensimmäisen kerran näin sen näin. Pitää alkaa jalostaa, aloittaa vaikka viikatteella ja kahluusaappailla.

Ei ole mikromuoveja meidän järvessä

Jalkapallo edes pieni ei täytä mikromuovin määritelmää. Se on roska, vielä. Kyllä se riitä pienenee ja mikroutuu.

Tunnelajit

Tunneryöpsähdyksiä varmaan tälläkin järvellä herättäisi jos merimetsot jäisivät pidemmäksi aikaa. Taitavat olla lomailijoita, toivottavasti eivät tietustelijoita tai peräti tesantteja. Sen opin seuraamalla, että kun merimetso nousee varpailleen ja ojentaa vartaloa ei kannata olla sen takana. Sen töräytyksen voisi tehdä jonnekin muualle kun ravinteita järvessä on ihan omastakin takaa. Toki suljetttu kiertohan se on jos tuon järven kaloja käy syömässä. Toinen tunnelaji on tuo sinilevä. Se menee niin sanotusti ihon alle. Kolmas laji on vesijuoksu, jossa vesi juoksee ja itse jää paikalleen. Tuosta kivikosta pääsi äitienpäivänä kovalla tuulella soutamaan yli niin, että pohja vähän kolisi. Eikä sen olisi pitänyt kolista. Toisesta kivikuvan pienimiä kiviä en ole koskaan ennen nähnyt.

Pienemmästä kahlaajasta luulin jo löytäneeni jotain uutta. Onpas sitten surkean pieni ja siistin näköinen suokukko. Jalohaikarakin oli taas ilmaantunut, mutta en jaksanut enää lähteä jahtaamaan.

P9020018.jpg

P9020022.jpg

P9020065-Pano.jpg

P9020031.jpg

 

Yllätysvieraat

Mitenhän laittaisi ihmispari suupielensä jos pihaan pölähtäisi yhtäkkiä kolme bussillista äänekkäitä ohikulkijoita? Varmaan vähän joka asentoon. Voisihan se vähän kurjilta tuntua. Näille kurjille niin kävi – no eivät tietenkään bussilla tulleet. Kurjille, mutta ei ehkä onnettomille. Vakikurkipari oli vakipaikallaan iltasammakoita keihästelemässä kun ensin etäisesti taivaanrannasta ja sitten läheisesti metsän takaa alkoi kuulua lajitovereiden mölyä. Siihenhän ne laskeutuivat, samalle lahdelle.

Laskupaikan haku ei kauaa kestänyt. Vähintään 150 lintua asettui ruovikon reunaan. Möykkä hiljeni hiljalleen, muutamia töräyksiä harvakseltaan. Hiljaisuutta kestää jonkin aikaa. Sitten koko parvi nousee ilmaan. Sekavaa lentelyä lahden yläpuolella. Osa parvesta lähtee tuonne ja osa tänne. Vakipari saa sekoilusta tarpeeksi ja lentää vähän sivummalle. Tuntuu, että johtajuus on vielä hukassa, eikä tiedetä minne lähdettäisiin. Siinä ne pyörivät ja jonnekin lähtivät, en seurannut loppuun asti. Eivät kauas, koska äänet kuuluivat vielä. Spektaakkeli päättyi. Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää, paitsi ehkä ööö suosirri.

P8290628.jpg

P8290651.jpg

P8290644.jpg

P8290661.jpg

P8290665.jpg
 

Kuikkalaskentaa pienellä järvellä

Olen jonkin aikaa yrittänyt tähystää, miten kuikkaparin perhe-elämä on edistynyt. Vasta nyt näin, että pari on muuttunut porukaksi ja jälkikasvu on otettu mukaan soutelemaan.

Pikkukuikka ei osaa vielä huutaa sitä kuuuik-huutoa vaan vasta jokeltelee kuikkajokellusta. Tiukasti ollaan porukassa ja varsin äitikuikan lähellä. Välillä isäkuikka hävisi ja silloin sukellukset olivat lyhyempiä ja tultiin heti pintaan katsomaan, missä iskä on. Sukellukseen lähdetään yhtäaikaa äidin kanssa, samanlaisilla kaulan ja vartalon ojennuksilla. Hauskaa seurattavaa.

Vaikka järvi hieno olikin, niin pilvet ja niiden reiät olivat tällä kertaa hienompia.

Vihreä on uusi normaali

Vaikka mukama väitän löytäväni hakkuuaukioilta jotain kaunista, niin tästä vihreästä mönjästä en saa esteettisiä kiksejä. Airojen heiluttelu tässä vaikuttaa kuin soutaisi minttuliköörissä. Pienikin määrä vettä iholla käynnistää kutinareaktion. Kuumana päivänä pelkää, että joutuu hengittämään vedestä nousevaa levähöyryä. Tämä taisi olla kolmas kerta tänä vuonna kun käyn suurella järvellä. On niin vihainen olo. Ensin toukokuussa joku tunari piti patoluukut auki ja laski järvestä vedet ennätysalas, sitten tulee vuosituhannen kuivin ja kuumin kesä. Siitähän se levä riemastui. Tuulen suunnasta riippuen jostain poukamasta se lautta aina löytyy.

Kalakuvasta tulee mieleeni 70-luvun luonnonsuojeluhenkiset luontokuvat. Kontrastikkaat mustavalkoiset, joissa on kuolleita lintuja, öljyttyjä rantoja, hakattuja metsiä ynnä muuta Koijärvi-kuvastoa. Hetkinen? Luonnonsuojelua on siis tehty jo ainakin 50 vuotta. Ei aina uskois.

Ei osaa päättää – soutaa ja huopaa

Iltasoutelu auringon laskiessa, tyynellä, hiljaisella järvellä on parasta. Kuuluu kalojen polskinta, lintujen ääniä, basson jytke Ämyrin tanssilavalta, mutta muuten on hiljaista. Ehkä joku kaukainen perämoottori ja kaukaisempi lentokoneen ääni. Järvellä, jolla on näkyvyyttä sekä itään, että länteen ei auringonlaskun katselu olekaan ihan yksinkertaista. Valoisa itäpuoli, jossa siniset muuttuvat purppuraksi on yhtä kiehtova kuin pimeä länsi, jossa keltainen hiipuu punaisen ja oranssin kautta. En osaa päättää, soudan ja huopaan, olen paikallani ja käännän päätä. Odota, että aurinko on laskenut ja lähden vasta sitten kotirantaan.

DJI_0058.jpg

P8020043.jpg

P8020044.jpg

Lomapäivä ensimmäinen, mutta mitä näitä laskemaan

Olen profiloitunut luontopainotteiseksi sekakuvaajaksi ja jo nimenikin velvoittamana menin metsään. Metsä se minulle on vaikka puupellolta näyttää. Kuusetkin kaadettu ennen kuin pääsevät edes pikkujoulupuun mittaan. On siellä vihreyden keskellä saarekkeita, jonne ei moton koura yllä.