Vuonna 2016 pidin järvestä teksteillä täydennettyä kuvapäiväkirjaa – Blurbista löytyy. Silloin yksi toteuttamatta jäänyt idea oli ajaa järven ympäri polkupyörällä ja katsella järvimaisemaa vähän kauempaa. Ideana oli pysyä mahdollisimman hyvin tiellä tai polulla ilman pusikoissa rämpimistä tai toisten tonteille tunkemista. Pakkasin repun ja heitin sen selkään, koska matkapyörässäni ei ole tarakkaa. En nyt itseäni aivan I.K. Inhaksi tuntenut, vaikka pyöräilevä valokuvaaja hetken olinkin. Tällainen oli minun Tour de Painio tai Painio Runt.
Pyöräilevän valokuvaajan otoksia jos haluaa seurata niin täältä löytyy.
Kuuta odotellessa oli aikaa katsella taivasta. En muistanutkaan millainen tunnelma on hämärtyvällä järvellä. Muuttoon valmistautuvat linnut parveilevat, kurjet huutavat, kuhat käyvät näyttelemässä selkäeviään, järvi tyyntyy, hämärtyy. Taivas pilvineen heijastuu järven pintaan. Aurinko laskee ja alkaa värjätä pilviä oranssia, violettia ja punaista. Auringonlaskun puolella taivas muuttuu punaiseksi. Aurinko poistuu ja on kuun vuoro valaista.
—
—
—
Alkaa olla hermo pinnassa tuon kevään odottamisen kanssa. Talvella pari pakkasastetta menettelee, mutta ei enää. Ruumis ja mieli ovat jo siirtyneet kevät-moodiin. Hus jäät, painukaa jorpakkoon.
Vuoden virkistävin ja jännittävin luontokohde löytyy nuolen suunnasta. Voi jäädä jopa ainutkertaiseksi kokemukseksi.
Hyvät jäät sulavat pois. Ehti jo tulla ainakin kymmenen sentin paksuiseksi. Olisikin ollut perin omituista jos talvi olisi jo nyt saatu pysyväksi.
Piti vielä käydä rantoja soutelemassa, mutta eikös kehveli tullut jäätä. Miten sen jigin nyt noin kauas saa vipattua.
En voi lakata ihmettelemästä – se nyt vaan on sellainen sanonta – sitä, miten taivas voi auringonlaskun aikaan olla idässä niin eri värinen kuin lännessä. Jatketaan ihmettelemistä.