Korentoja lähdin havaitsemaan, mutta ne tod.näk. havaitsivat minut ensin. Eikun leuka rintaan ja nokka turpeeseen. Punassuo on yksi Teijon lempipaikoista. Siellä ei ole nuotiopaikkaa, eikä juuri roskiakaan.
Koivu ainakin on selvinnyt kortteen varjosta, mutta miten käy leinikin. Ihan sama. Menen kotiin. Hyttysiä on niin paljon, että ne syövät kohta paitaan reiän. Tänä vuonna ei ole tullut hankittua siedätystä, vaikka ollaan jo heinäkuussa.
Ruusu alkaa lykätä jo uutta versoa. Ihan sekaisin on tämä pensas. Vettä tulee joka päivä ja joet täyttyvät pelloilta tulevista kuravesistä. Ei ole ilmasto muuttunut eikä muuttumassa, ei. Omenat varmaan jäivät ennenkin puihin talveksi roikkumaan. Se lienee normaalia, nämä ovat villejä ja vapaita.
—
Pitkästä aikaa Teijolla Sahajärvellä tai pitkästä aikaa jotain muuta kuin merikuvia. Teijolla on tullut käytyä paljonkin ja kuvia tullut kohtalaisesti otettua. Kuitenkin, vuosi vuodelta, alkaa kuormitus näkyä. Roskia, siimoja, kuluneita polkuja, nuotionpohjia, ihmisiä… Mieluummin ajan 15 minuuttia kauemmin ja pääsen omaan metsään. Sen jälkeen kun keräsin 70 tölkkiä kallioilta alko ottaa vähän enemmän päähän. Onhan se kiva, että päästetään ihmisiä luontoon, mutta vois siellä nyt sentään käyttäytyä.
—
—
—
—
Aikaisemminkin olen tainnut kirjoitella ja vähän suunnitellutkin projektia aiheesta: Luonnonvaraiset ruusut ja luontoon karanneet kotipihan ruusut, omenapuut sekä muut kotipihan kasvit. Aikapula ja ajoittamisongelma on ollut, tutkimussuunnitelma puuttuu ja Akatemian rahoitus hakematta ja saamatta. Aiheeseen taas viisitoista minuuttia perehtyneenä pitäisi jo osata perääntyä. Ruusuja ja niiden hybridejä on satoja ellei tuhansia.
Kolme löysin viime kerralla. Ensimmäinen on ainakin joku puutarhamalli. Kerrottu kukinto on halkaisijaltaan noin 40 mm. Toinen on varmaan metsäruusu ellei ole orjanruusu tai karjalanruusu. En minä muistanut tarkistaa tuntomerkkejä. Kolmas lienee juhannusruusu.
—
—
Taas kukkakuvilla. Tunnelma on hyvä, kasvin tunnusmerkkejä näkyvissä. Eikös se sitten ole hyvä.
Kohta alkaa taas hyttyskausi. Sitten otetaankin vain pikakuvia.
On pahin haaste, jonka kukkaiskuvista tiedän. Minulla on visio eli näky, millaista kuvaa olen hakemassa. Valitettavasti muutamalla muullakin on ollut saman suuntainen näky, joten aivan originaalia ja alkuperäistä en taida saada sitten joskus aikaan. Hienoin näkemäni kurjenmiekkakuva oli sellainen, jossa näitä oli satoja. Minä löydän yleensä vain yhden kasvin esiintymiä, jossa muutama kukinto. Kun kuvaa pitäisi ottaa niin:sataa, on pilvistä, kukka on jo ränsistynyt, en jaksa lähteä kuvauspaikalle niin myöhään kuin pitäisi, en jaksa lähteä kuvauspaikalle niin aikaisin kuin pitäisi, kukkaa ei voi saavuttaa mukana olevilla varusteilla, olen lähellä kukkaa, mutta juovuksissa jne…
Olen päätynyt siihen, että hyvän kurjenmiekkakuvan ottaminen on Eurojackpottia tai ammattimaista toimintaa. Tällainen tästä tällä kertaa tuli.
Jos sitä asuisisiskin Hangossa niin kulkisisko sitä vaan rannoilla ja keräilisisis lintujen osia ja kuvailis kallioita? En tiedä, varmaan joku hankolainen tietää. Västäräkki katselee jo nyt etelään, odottaako se vielä jotain saapuvaksi vai suunnitteleeko jo paluuta. Kukkiakin näin, ketunleivät olivat loistossaan ja valkovuokoissa niin paljon terälehtiä, etteivät mahtuneet yhteen kerrokseen. Se Uddskatanista tällä kertaa.
(Vähän jo alkaa hävettää, että omasta kotikunnasta viimeisin kuva on ties milloin.)