Posts Tagged: kaupunkimaisemat

Visit Bergen viimeinen päivä

Loppuuhan tämäkin kuvavirta joskus. Uuteen päivään herättyämme, huomasimme, että aurinko paistoi taas kukkanuppukärryyn. Hieno päivä jättää tälle kaupungille jäähyväiset.

Sen enempää selittelemättä pyytäisin kiinnittämään huomion uuteen huomaamattomaan tapaan kerjätä, Ibsenin silmiin, levykauppaan josta saa country- ja bluegrass-musiikkia josta mukaan tarttuikin Bruce Springsteenin ainoa bluegrass-levy sekä punatukkaiseen norjalaiseen.

Tavoitteet matkalle olivat: 1. Hanki norjalainen villapaita kun suomesta ei tunnu saavan kuin ohuita neuleita tai järkyttävän paksuja paitoja. Checked. 2. Hanki kadulla pidettävä 100 % merino-villainen t-paita, kun niitäkin tuntuu olevan vaikea saada. Checked. Meinasi tosin käydä hassusti: ei katsos ole enää t-paita sesonki. 3. Käy taidemuseoissa. Checked. 4. Painu patikoimaan. Checked.

Menisinkö uudestaan? Jos itse pitäisi maksaa, niin en. Paitsi jos saisi halvan lentolipun ja museossa olisi joku ihan järisyttävä näyttely. Paras anti on siellä 500 metrin korkeudessa, alempana on ainakin tähän aikaan vuodesta porukkaa kuin pipoa Holmenkollenilla.

Sen pituinen se Pergen.

Visit Bergen kolmas päivä

En huomannut kertoa, että kun eilen laskeuduimme Floyeniltä, niin kaupungissa satoi ihan kaatamalla. Sade jatkui vielä seuraavallekin päivälle. Tästä tulee hyvä museopäivä. Olen pitänyt Hampurin museomailia hienona ideana, mutta tämä Bergenin puoli mailia on kaksinverroin hienompi. Kaikki taidemuseot saman rutakon rannalla.

KODE 1 – 4 on yksi kokonaisuus ja taidehalli päälle. Karkeasti sanoen 4 ja 3 olivat katsottavia, mutta muut höpö höpö. Nikolai Astrup oli nelosessa. Turvallista maalaismaisemaa ja arkielämää. Sitä mitä Munchkin piti kuvaamisen arvoisena. Norjassa kuuluisa, mutta muu maailma löysi hänet varsin myöhään. Väritetyt puupiirrokset olivat mielenkiintoisia. Muissa tiloissa poimintoja museon kokoelmista alkaen 1400-luvulta, vaikka mitä.

Kode 3:ssa oli Munch ja muita norjalaisia. Syksyllä on tulossa isompi Munch-näyttely jos se kiinnostaa. Töitä ja taiteilijoita oli paljon.

Loppupäivä meni kaupungilla haahuillessa ja päivän loppuun yksi taidepläjäys.

Bergen Ulriken Vidden Floyden

Tämä oli retkipäivä. Bergen on kaupunki, Ulriken on Bergenin korkein vuori ja Vidden on polku vähän matalammalle Floyden-vuorelle.

Siellä se näkyy. Bussia odotellessa voi yrittää ottaa henkistä yliotetta. Bussista puheen ollen. Tarkista jostain virallisesta lähteestä, miten tuonne pääsee. Nyt linja 12 lähti laiturista J, eikä Haukeland hospital (N) pysäkkiä ollut olemassakaan. Ulrikenille pääsee kaapelikärryn kanssa tai kiipeämällä itse. Matkaa pysäkiltä noin kilometri, nousumetrejä 290 ja askelmia 1500, kunhan sherpat saavat työnsä valmiiksi. Vuorelle todellakin lennätettiin jatkuvana virtana porraskiviä. Näkymät ovat samanlaiset meni kummalla tavalla tahansa.

Sitten vaan matkaan. Vastaan tulee lampia, vuoria, kiviä, kosteikkoja, lampaita, järviä, vuonoja. Ihmisiä patikoi harjanteella molempiin suuntiin. Matka etenee, hitaasti ja varmasti, välillä eväs- ja kuvaustaukoja pitäen. Alkumatkasta paistoi ja jossain vaiheessa meni pilveen. Kauempaa kuului ukkosen jyrähtelyä. Vielä ennen loppulaskua tuli vihoviimeinen 700 metriä pitkä nousu. Sen jälkeen alkoikin viiletä ja askel vei reippaasti Floydeniin, josta pääsi funikulaarilla kaupunkiin. Sellainen 17 km:n kaupunkikävely.

Jos olet menossa. Tämä ei ole puisto. Pitää olla kohtalainen pohjakunto. Varusteet pitää olla kunnossa. Tutki säätiedotus. Polku on hyvin merkitty, mutta ota silti kartta, jotta tiedät suunnilleen missä menet. Päätepisteiden välillä ei ole huoltopisteitä. Märällä kelillä on mutaa. Kuivallakin kelillä tarvitaan välillä nelivetoa.

Häshtäg Visit Bergen 1

Huomasin, etten ole juuri viime aikoina postaillut. Ei ole ollut postattavaa. Yritetään korjata asia. Kuvina eivät niin sykähdyttäviä eikä juttukaan juuri luista. Jos nyt joku kuitenkin jonkun idean saisi.

Aikaa oli maanantaista perjantaihin. Eiköhän näistä neljä bloggausta saa.

Ensimmäinen päivä on tulopäivä ja silloin ei vielä kaupungista juuri käsitystä saa. Pienellä alueella tuli pyörittyä.

Ensin on tietenkin lähtökuva. Ei menty Finnairilla vaan jollain Finskin kaverilla. Sitten on paikallinen rautatieasema, jota käytettiin vain läpikävelyyn. Huomaa kuitenkin esimerkillisen selkeästi merkityt raiteet. Tuo perhe on varmaan muuten vaan eksyksissä. Sitten on joku vähän Leniniä muistuttava merkkihenkilö. Vain kaupungin lokkikingi saa istua hänen päänsä päällä. Sitten on ruusuinen vuorinäkymä. Tiesithän, että Bergen on seitsemän vuoren ympäröimä, joten niitä voi putkahdella melkein mihin vaan kuvaan. (Vai oliko se vuonon?) Päästinkin jo sataman alueelle ja jääkarhun myötä sieltä jo poiskin. Jääkarhussa oli lappu ”Don’t touch”. Ei ollut sitten itse ymmärtänyt sitä lappua itseensä kiinnittää. Tuskin tuo oli vanhuuteen tai auton alle kuollut. Suomessa siirryttiin jossain vaiheessa sukupuolettomiin liikennemerkkeihin. Aika idea siirtyä ihmisistä enkeleihin. Loppuun vielä taidepläjäys: ”Ei mitään ilmoitettavaa – ingenting att informera”. Päivän päättää vilkaisu sisäpihalle. Tyypillinen eBookers-huoneen näkymä. Katso vaikka
http://www.ulkoilutankameraa.fi/blog/wp-content/uploads/2015/11/PB110304.jpg , mutta muista tulla takaisin.

Kevätretki Tallinnaan osa 2

Mihinkäs sitä jäätiinkään, jonnekin kalatorin liepeille. Sitten polkua pitkin kohti Patareita ja Lennusatamaa. Jostain aitojen yli loikkien takaisin Viru-kadun tienoille lähelle majapaikkaa. Seurasin hetken yhden ruusun taistelua autoja vastaan. Ruusu hävisi, kirjaimellisesti. Sitä ihmettelin, että jos kerran pitää jotain pitää piilossa, niin eikö sen verhon kannattaisi olla jotain muuta kuin läpinäkyvä? Enhän minäkään käytä reikäisiä kalsareita – eiku. Kevät Tallinnassa oli hieman pidemmällä, puissa oli jo selvästi vihreää.

Sen vielä sanon, että kävin myös Kumussa ja jälleen kerran sain visuaalisen elämyksen lisäksi ajateltavaksi palan lähihistoriaa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kevätretki Tallinnaan osa 1

Aikaisemminkin olen Tallinnaa kehunut ja kehun nytkin. Karuilla kuvilla ja kauniilla sanoilla. Aivan ensimmäiseksi pitää kertoa, että kamerana oli Olympus OM-D E M10 I, koska Olympus OM-D E M1 I:seni on kohdannut tyyppivian ja kadottanut toisen rungossa olevan kantohihnan kiinnikkeensä. Olin siis liikkeellä hyvin kevyellä varustuksella. Tämä vain varoituksena, koska se varmasti näkyy kuvien laadussa. Olympuksella on hienot järjestelmäkamerat ja hieno kamerajärjestelmä. Loppuis vaan niiden nappien siirtely ja akkujen tyypin vaihto, jotta voisi hyllystä ottaa aina kulloiseenkin tarpeeseen soveltuvan rungon. Vielä kun voisi kameran setupin siirtää vaikka puhelimen kautta rungosta toiseen niin a-vot. Mennäänpä asiaan eli Tallinnaan.

Vanha kaupunki on niin moneen kertaan tallattu, että sieltä ei enää löydy kuin läpikäveltävää. Nykyisin askel vetää enemmän Telliskiven suuntaan. Telliskiveen aukeavaan Fotografiskan Tallinnan yksikköön asetan kovat odotukset. Voi kun se vain asettaisi tason heti niin korkealle, ettei tarvitsisi Tukholmaan enää lähteä kuin korkeintaan kerran vuodessa. Tallinna olisi niin lähellä. Telliskiven jälkeen teimme pienen kävelyn kohti Kalamajaa. Linnahallilta lähtevä kulttuurikilometri loppui hyvin pikaisesti kun pääsimme rantaa seuraavalle polulle. Vanhat satamat, joutomaat, rytökasat ovat minulle paljon hienompaa kulttuuria, kuin byroossa suunniteltu kulttuuri. Tuli mieleen Lontoon matka, kun tongin Thamesin rantaa innoissani kun siellä oli luita, posliinin palasia, värikkäitä kiviä ja muita aarteita. No löytyi sentää höyhen.

Puuvalo

Puuvalo on kavala tauti. Se iskee syksyisin ja jatkuu joskus pitkälle kevääseen jopa kesään. Se ilmenee värikkäinä, vilkkuvina, kirkkaina vitjoina puissa ja pensaissa.

Onneksi tällä puulla ei ole sitä. Jos siitä lähdetään, että puuhun laitetaan valoja on hienoa, että joku ymmärtää laittaa vilkkumattomat, häikäisemättömät ja neutraalin väriset valot. Lisäksi tuo muistuttaa jotain, eikä ole viskelty hujan hajan. Poronsarvea tuossa käsittääkseni ollaan rakentamassa. Hieno tästä tulee, vaikka perisalolaiseen tapaan tulee joitakin ärsyttämään olivat päällä tai eivät. Sellaisia me ihmiset ollaan.

Lokahyinen Tallinna

No, ei kauheasti lokaa, mutta hyistä. Ennenkin ja useammin kuin kerran olen luvannut, että en mene Tallinnaan loka – maaliskuun välillä. Siellä on niin jäätävän kylmä. Menin kuitenkin.

Kumussa Konrad Mägi ja Baltian symbolismia. Molemmat kannattaa katsoa. Tulopäivänä aurinko mukamas vielä vähän paistoi. Ainakin sen verran, että tuli varjoja. Olinpas tyytyväinen tuohon puistokuvaan. Muuta en olisi tarvinnut. Näkymä hotellista oli jotain muuta kuin vanhan kaupungin tornit. Hienohan tuokin oli. Geometrinen ja energinen.

Valokuvatarjonta jäi tälla matkalla Telliskivessä olevaan Juhan Kuusi Dokfoto keskuksen Luca Berti näyttelyyn. Varmaan joku muistaa Suomessakin pyöräilleen tanskalaisen valokuvaajan, joka taltioi Linhofilla maaseudun ihmisiä ja maisemia. Täällä oli esillä vastaavia kuvia Eestistä. Näin aikaisemmin päivällä (vai oliko se eilen) kirjakaupassa tästä tehdyn kirjan. Myöhemmin näyttelyssä tuli tunne, että nyt ollaan niin sisällä valokuvassa kuin pääsee. En osaa kaikkia tuntojani tässä purkaa. Olivat upeita. Kahdelle eurolle sai vastinetta.

Loppuun vielä pakollinen kaupunkinäkymä ja paluumatkan merinäkymä.

Hampuri 2018, päivä 4

Ei mitään erikoista ohjelmaa. Kävelyä kuusi kilometriä Elben rantaa ja takaisin. Ymmärrys kasvoi taas juna-, laiva- teollisuuskuvaajia kohtaan. Paljon jäi mietittävää Saksasta ja saksalaisista ja miten heidän lähihistoriaa voi peilata meidän historiaan.

Matkassa oli mukana Olympus OMD-EM1 ja siinä se lyhyt Pro Zoomi sekä Hui hai Huawei. Monessa kuvassa huomasin, että linjat kaatuivat aika pahasti. Sanoisin, että se johtui tietenkin milleistä, mutta välillisesti myös siitä, että kuvasin paljon takatöllöltä (koska oli niin kuuma niin lippalakki ja silmälasit). Etsinreiästä katsottuna kuvaan kiinnittää enemmän huomiota, näkee kerralla koko kuvan. Joissain kuvissa olisi toki auttanut jos olisin ollut 20 metriä pidempi – no geeneille ei voi mitään.

Suosittelen Hampuria matkakohteena. Kaupunki on kompakti, kohteet lähellä, helppo kulkea, helppo pääsy lentoasemalle ja takaisin. Ota hotelli läheltä rautatieasemaa ja näet värikästä elämää, kulje muutama sata metriä raatihuoneelle ja olet kuin eri kaupungissa. Kannattaa seurata näyttelytarjontaa.

Matkan maksoin itse, enkä saanut siihen avustusta miltään ulkopuoliselta taholta. Se on E niin kuin End – Endlich. Pian pääsee taas metsään.

Hampuri 2018, päivä 3

Aloitetaan puistokävelyllä. Suunta Planten und Blomen, joka on kohtalaisen iso puistoalue. Siellä on yrttitarhat, ruusutarhat, japanilaiset tarhat ja kaikki. Japanilainen puutarha oli elementteineen sinällään ihan hieno teetupineen kaikkineen. Täällä(kin) harmitti se, että tähän genreen kuuluvat ne viimeisen päälle huolitellut yksityiskohdat. Roskat eivät ole niitä. Roskaamalla mitätöit suunnittelijan ja puiston hoitajan työn kertaneppauksella.

Kolmen tunnin puistokävely oli hyvää verryttelyä seuraavaan museokäyntiin. Hiljattain avattiin korjausten jälkeen jälleen Kunsthalle koko laajuudessaan. Täälläkin on kaikkea ja paljon. Maalauksia 1600-luvulta eteenpäin. Tekijöiltä, jotka eivät ole saavuttaneet Rembrantin nimekkyyttä, mutta ei se laatua heikennä. Silloin kun valokuvaa ei oltu vielä keksitty riitti maalattavaa monelle muullekin mestarille. Eikä kukaan ollut Huippuvuorilla maailmaa pelastamassa. Hienosti entisöity, katsottavaa riittää. Valokuvaan liittyvä osuus oli kuitenkin uudemmassa osassa ja aiheena oli [Control], miten meitä valvotaan. Nyt mentiin alueelle, joka ei ole meikäläisen vahvuuksia eli videota ja nykyvalokuvataidetta. Hyvin vaikuttava työ oli Richard Mosse, Ben Frost, Trevor Tweeten: Incoming 2014 – 2017. Työssä oli kuvattu pakolaisten matkaa lämpökameroilla. Kolmekanavainen HD-video ja 7.3 Surround ääni, joten myös ulkoinen vaikuttavuus oli voimakas.

Vielä kurkistus museon muuhun nykytaiteen osioon ja pikku pysähdys erään videon ääreen – Annika Kahrs: Strings, 2011. Jousikvartetto soitti jotain. Odotin, että mikä tässä on se juttu, mutta sitten… Tämä olikin hauska, soittajienkin mielestä. Aikaisempi suosikkivideoni on ollut Teräsmies ja voimanimijä, joka jo kertookin paljon.

Kuuma päivä purkautui ukkoseen ja sateeseen. Myrskyn jälkeen on poutasää ja sainkin nähdä sateenkaaren ja kaksi Nooan arkista tullutta tiedustelijapulua. Sitten tanssikoulun kautta kämpille ja lepäämään.