Posts Tagged: maisemakuvat

Täytekuvia

Laitetaan nyt nämä paluumatkankin kuvat, kun kerrat tuli otettua ja säädeltyä. En laita enempää, mutta näissä on mielenkiintoisesti taas ero Olympuksen ja Mavicin valkotasapainossa ja lumen toistossa. En ole näköjään kummankaan kanssa oikein kotonani. Tulis vaan kesä.

Pienellä järvellä 1

Koko harmaan asteikko oli käytössä. Tänäkään aamuna harmaus ei tarkoittanut pimeyttä. Sumun läpi näkyi valoa, kivissä näkyi vihreää, rannan heinissä keltaista, koivun oksissa ruskeaa ja metsän reunassa sinistä. Pimeässä näitä ei olisi nähnyt.

Minimalismia

Liekö minimalismia, ei ainakaan negatiivinen tila. Niin paljon tuon maiseman katselu tuo positiivisia vibraatioita, että sen muistaa vielä kymmenen vuoden päästäkin.

Maisema on kuin harmaakortti

Tunnustan, en koskaan ole harmaakorttia nähnyt, en ainakaan käyttänyt. Olkoon sitten vaikka kuin meidän keittiö. Eihän nyt pimeää ole, harmaata vain. Kuvia kun katsoo erikseen niin molempi parempi, mutta vierekkäin katsottuna toinen on liian lämmin ja toinen liian kylmä. Jätetään ne kuitenkin näin.

Kopterikuvaamisessa tuli taas esiin ongelma polttovälin kanssa. Liian laaja. Voisi olla isompi kenno, josta voisi kropata sopivan siipaleen. Voisi olla sama kenno, mutta pidempi polttoväli. No ei, pitäisi olla isompi kenno, vaihdettavat objektiivit ja isompi kenno. Mitä siitä taas seuraisi? Köyhyyttä ensisijaisesti, isompaa reppua ja kauheeta säätöä ja hermostumista kamojen kanssa.

Kateuden vallassa

No ei oikeesti, mutta vähän. Piti olla kateellinen maalareille, joilta ei koskaan lopu dynamiikka kesken. He saavat tarvittaessa loihdittua hangelle laskevan auringon heijastuksen, hangen valkoiseksi ilman, että taivaaseen tulee paletin kokoinen reikä. Heiltä ei kesken kaiken päivitetä siveltimiä niin, että yht’äkkiä väri tuleekin vain vastakarvaan tai värituubin korkki aukeaa myötäpäivään. Toisin on minulla. Mikään ei onnistu, Lightroomit, WordPressit ja Windowsit päivittyvät yhtenään ja sitten ihmetellään, että mitä v#*¤#& on taas tapahtunut.

Talvi tulla …

Edellisen viikonlopun vesisateet eivät murskanneet tai sulattaneet kertynyttä jääkantta vaan vesi olikin jäänyt jään pinnalle. En silti vieläkään menisi kokeilemaan. Jäätiet olivat poistuneet ja niiden tilalle olivat tulleet lumiväreilyä. (Noissa oli ISO100 2.8/25, vielä pysyi kopteri paikoillaan eikä liike-epäterävyyttä ole havaittavissa.)

Merkkejä luonnossa

Kokenut luonnossaliikkuja osaa tulkita luonnon merkkejä. Laduille, poluille, metsätöille ja hirvipassipaikoille on omat merkkinsä. Jäätie merkitään näin. Olet sydämellisesti tervetullut kokeilemaan. Kaksi vuotta sitten näin toisenlaisen jäätiemerkinnän ,nopean reitin hautausmaalle.

Koivikko auringonlaskussa

Päivän jo hämärtäessä ja vatsan kurniessa melkein ohitin tämä paikan. Laskeva aurinko värjäsi koivikon sellaisen punaiseksi, jota en näihin kuviin valitettavasti aivan saanut. Mielenkiintoista oli, että kun meni koivikon päälle, sieltä ei punaista löytynyt lainkaan. Näitä kuvia ottaessa tuli myös selväksi, että Mavicin polttovälillä tulee melkoisia vääristymiä. Kuvakulmien pitäisi olla linjassa maiseman kanssa jos haluaa, että puut pysyvät suorassa. Voihan ne Lightroomissa suoristaa, mutta silloin ne vasta korneilta näyttävät. Toisessa kuvassa männyt ovat kutakuikkelis suorassa, mutta reunimmaiset koivut alkavat kaatua oikealle. Kolmannessa kuvassa taas millään ei ole mitään väliä, tämä kuuluu dronegenreen.

Loppuun vielä yksi kuva (146 m), joka selittää miksi jotkut haluavat lentää tai olla lintu. Kaikkien hakkuuaukkoineenkin maisema voi olla kaunis.

Auringonlaskun ihailua koivikon läpi

Aurinko oli laskemassa. Eihän tuosta risukasasta saanut hyvää kuvaa vaikka kuinka kierteli ja kyykisteli. Otin sitten tuollaisen. Siinä ei risut häiritse ja aurinkokin näkyy vielä.

Kopteri on palannut

Kopteri tuli takaisin korjaamolta. Testaamaan vakioreitille. Maisema oli hieman muuttunut pakkasen vuoksi, niin taas uusi kuva suosikkikoivusta. Tuntui lentävän. Jotenkin sitä vaan hermoilee, että miten lennätys menee. Vipuja ja suuntia on niin paljon ja kun harvemmin käyttää ja aina on tilaa sähläykselle niin tonnin setelin toivoisi pysyvän taskussa.

Iloisin mielin menin rantaan ja odotin, että pääsisi ottamaan varjokuvia. Jää oli tullut. Omituista kyllä, jää olikin tuollaista voimapaperin väristä, kun ylhäältä katsoi. Musta erottuu yllättävän huonosti ruskeasta. Jäädään odottamaan lunta (olinko se minä, joka tuon kirjoitti). Tiedoksi, että tuo jälkimmäinen kuva on otettu 65 metrin korkeudesta.

Pysy linjalla, parin päivän päästä tulee lisää koivukuvia.