Posts Tagged: maisemakuvat

Vanha paikka, hyvä mieli

Eilinen oli vain teaseri eli härsytin näille lumikuville. Kuinka voi ihminen tulla hyvälle mielelle kun käyskentelee niillä iänkaikkisen vanhoilla, moneen kertaan käydyillä paikoilla. Näkee kun maisema on tullut taas uudeksi. Lumikin tuntuu mukavalta, vaikka sitä onkin kengissä, sukissa ja repussakin. Sama lumi pyörätiellä työmatkalla tai autotallin oven edessä on eri juttu.

Se aika vuodesta

Lumi yllätti somettajat. Eipäs yllättänytkään, olin vapaalla. Täysin vapaa hyppäämään talven ensi lumeen. Huomenna se voi olla jo lumetta, siis ollaan lumetta, musta maa vain.

Aallokko kutsuu

Heinäpellossa, niityillä, viljapellossa ym vastaavissa tulee tuulisena päivänä aaltoja. Miten ne kuvataan, alkoi kiinnostaa. Videolla tietenkin, mutta miten stillinä.

Tuo toinen kuva on muuten vaan mukana. En tiedä mistä kohtaa monitehoja tuota pitäisi katsoa, ettei ala ärsyttää.

Vesille velisen mieli

Ei ole enää mökkiä tuolla suunnalla, enkä sitä kaipaakaan. Järvelle olisi joskus kiva päästä. Vaikka vain ympäri vuoden sulan veden aikaan. Vaikka ei niin sinistä vettä olekaan kuin Saimaassa eikä niin paljoakaan, niin on se kuitenkin meidän järvi, kaikkine levineen ja mutapohjineen.

Tie Hämeessä

Kenelle tulee mieleen Holmströmin Tie Hämeessä tai edes joku siitä tehty kopio. Ai, ei kellekään. Itselle tulee mieleen, että olen tuosta viherkäytävästä ottanut monta kuvaa ja jossain arkistojen kätköissä ne ovat. Tapahtumana tulee mieleen kun 20? vuotta sitten oli ukkonen tulossa päälle ja olimme olleet kalastelemassa keskimmäisen kanssa. Tunnelma oli kuin Jurassic Parkissa, ei en ole ollut siellä, kunhan kuvittelimme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruskaa putkeen

Koska nyt kerta niin poikkeuksellisen väritettyä maisemaa on, niin laitetaan sitä sitten tarjolle. Kohtaha nsitä siirrytään taas mustavalkokuviin, halusi tai ei.

Tästäpä moni saattaa ajatella, että onpa ihana tie. Ensiksikin tuo on umpitie ja tien päässä on pelto ja hiekkakuoppa. Toiseksikin, kun tuota ajaa, niin eihän noita värejä näe, koska pitää katsoa eteenpäin. Ei edes polkupyörällä. Kolmanneksi, odotan, että nuo tippuvat kauniiksi matoksi tuohon tielle ja otetaan sitten uusi kuva. Värit ikään kuin kallistuvat 90 astetta vasemmalle. No, otanko ja onnistuuko – no ei – kunhan suunnittelen.

Jokivarren maisemaa

Salon seudun parhaita maisemia – kuten olen varmaan ennenkin todennut – ovat edelleen nämä jokivarret. Ei itsessään se vaatimaton kuranoro tai vaan ne kummut, penkat, pellot ja nityt.

Salo, Meriniitty koivukuja

Valoa, varjoa, linjoja – mitäpä valokuva muuta tarvitsee. Varmaan muutakin, mutta ei nyt ollut saatavilla.

Uuden dronen hankin ja sitä kokeilen. Teen myöhemmin syväluotaavan arvion laitteesta.

Salo Pertteli Uskelanjoki

Löysinpä taas pitkästä aikaa kameran ja lähdin sitä inhasti ulkoiluttamaan, siis polkupyörällä. Tämän vuoden lämpimän ajan tavoitteena on aktivoitua tutkimaan lähiseutua laajemminkin pyörän satulan päältä. Tästä myöhemmin, aika näyttää miten käy. Pääsin kuitenkin jo kymmenen kilometrin päähän (ja takaisin).

Koko jokea ei ole tarkoitus dokumentoida. Siitä on jo olemassa Lasse Kylänpään kirja Uskelan joki.

Itse pidän tuosta jälkimmäisestä kuvasta. Se voisi tosin olla mistä tahansa paikallisesti kuraprunnista.

Talvi yllätti valokuvaajan

Kukaan ei kertonut, että 40 kilometriä pohjoisempana on jo melkein latu ja melkein kantava jää. En sano, etten koskaan kyllästy tuohon maisemaan, mutta en ainakaan vielä ole kyllästynyt.

Vastuuvapauslauseke: En siis oikeasti ole valokuvaaja vaan valokuvien ottaja.