Posts Tagged: taide

Jalat kestäis, muttei pää

Kun samalle päivälle osuu Kadriorgin taidemuseo, Mikkelin museo, Kumu, (huom yhteislippu!) Telliskiven Juhan Kuusi Dokfoto keskus ja Tallinna Kunstihoone ei oikein tiedä missä sitä on ollut ja mitä tuli nähtyä. Jos vähän muistelisi.

Kadriorgissa oli Ivan Aivazovskin maalauksia. Tuo näkymä Dagestanista oli yksi huipuista, vaikka näyttelyjulisteeseen olikin nostettu harvoin nähty ja hiljattain konservoitu näkymä Vesuviuksesta päivää ennen purkausta. Tuossa Dagestan-kuvassa, aurinko laskee vuoren vasemmalle puolelle. Oli upeaa miten valot, varjot ja värit muuttuivat mentäessä vuoren oikealle puolelle. Miten Ivan otti sen tunnelman ja tilanteen haltuun.

Mikkelin museossa oli vajaa 200 ikonia Nikolai Kormašovin kokoelmasta. En tunne ikonien symboliikkaa, enkä tarinoita kuvan takana. Minulle ne ovat kuvia, joita joku on hyvin taitavasti tehnyt. Taiteilijaa ei juuri nostettu esille, eikä kukaan varmaan ikoneitaan signeeraa. Ei tietenkään. Se kiinnostaisi, että muuttaako Raamatun tulkinta ja historian tutkimus ikonien aiheita.

Kumussa oli Michel Sittow ensimmäinen yksityisnäyttely. Oli jo aikakin, onhan Michelin kuolemasta jo melkein 500 vuotta. Jonkun aikaa näyttelyssä kuljettuani ajattelin, että onko tämä ensimmäinen taidenäyttely, missä ei ole lainkaan tauluja. No tulihan ne sieltä. Työt olivat  aika pieniä. Siksi niitä piti mennä katsomaan oikein läheltä. Ihan käsittämättömän luonnollista työtä, ihon sävyt, heijastukset silmissä, kankaiden yksityiskohdat. Netissä olevat kuvat töistä ovat kalpeita kopioita verrattuna näyttelyssä oleviin aitoihin maalauksiin. Miten nuo työt ylipäätään saadaan säilymään. Mielenkiintoista oli, että Sittow eli ja kuoli Tallinnassa, mutta se selvisi vasta 1940-luvulla. Parempi myöhään kuin milloinkaan.

Dokfoto-keskuksessa oli kadulta löydettyjä lomakuvia. Uudelleen vedostettuja ja vähän sävytettyjä. Olisi niitä varmaan enemmänkin ollut, mutta seinätila loppui kesken. Paikka oli minulle uusi kohde. Vaatimaton, mutta hyvä alku.

Kauan haettu, viimein löydetty ja aukioloaikakin oli sopiva. Esillä viimeisiä päiviä Viron taiteilijaseuran kevät- ja 75-vuotisjuhlanäyttely. Hienot isot ja valoisat tilat. Päätetään kierros Marko Mäetamm installaatioon. A Letter työssä puhelimen ruudussa lukee: ”I wrote you already 5 minutes ago but you never replied”, ruudussa pyöri neljä beachillä kuvattua kaupallista tiedotetta: ”Please buy by works”. Jotenkin riemastuttavia vastakohtia, mutta toisaalta myös yhtäläisyyksiä ikoninäyttelyyn.

Taidekeskus Salmela

Kaakkois-Suomen käynti eteni Etelä-Savoon asti, Mäntyharjulle, Taidekeskus Salmelaan. Ikänä ollu ennen käyny. Kassalla annettiin mukaan arvontalippu, johon voi kirjoittaa näyttelyn oman suosikkitaiteilijan nimen. Mitä pidemmälle kierros eteni, niin sitä mukaa suosikki vaihtui. Oliko se Antti Hakkarainen, Jakke Haapanen, Jasmina Ijäs vai Paavo Pelvo – en enää edes muista, mihin loppujen lopuksi päädyin. Eikä sillä ole niin väliäkään, kunhan todistan näyttelyn monipuolisuutta. Edellisenä päivänä olin käynyt Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla katsomassa Juha Taskisen ja Pekka Tuurin valokuvia. Kuvat olivat luontodokumentteja, eivätkä tuottaneet juuri niitä elämyksiä, joita tällä hetkellä haen. Siitä huolimatta kaikki kunnia Taskisen pitkälle norppatyölle. Tähän elämysvajeeseen iskivät Salmelassa olevat Jasmina Ijäksen työt. Hienoja dokumentteja ja tarinaa, fiktiota tai faktaa – samapa tuo.

Toisenlaisia luontokuvia – taatusti fiktiota – olivat Paavo Pelvon työt. Kertakaikkisen upeita, hyvän tuulen tuottajia.

Sen vielä kirjoitan, että oli muuten siisti ja hienosti hoidettu paikka. Sellaisesta tulee tunne, että asiakasta arvostetaan. Kannattaa poiketa kauempaakin, kyllä – ehdottomasti, kyllä.

Sen vielä kirjoitan, että oli muuten siisti ja hienosti hoidettu paikka. Sellaisesta tulee tunne, että asiakasta arvostetaan.

Naivisti (adv.) Iittalassa

Melkein yhtä monta kertaa kuin tämä on järjestetty on täällä (Naivistit Iittalassa) tullut käytyä. Koskaan ei ole pettynyt, mutta joskus vähemmän innostuneena. Samoja suosikkeja kuin viime vuonna ovat satumainen Kati Mikola ja fantastinen Lauri Lahtinen. Riitta Kolari, jota en aikaisemmilta vuosilta muista, hieno tekniikka ja tilan ja tarinan hallinta. Kauko Lehtosellakin oli pari mainiota oivallusta.

Voi kun joskus olisi suomalaisen naivismin monivuosikymmenkatselmus. Keravalla on hyvä alku.

2018-06-10_08-26-22

 

(Hitsi kun ei koulussa aikanaan tajunnut, että adjektiivista voi muodostaa adverbin. Sanaluokkakokeissa tosin laitoin kaikki tunnistamattomat adverbeiksi, että ei tulos olisi juurikaan parantunut.)

Kotiinpaluut

Asemalla junaa odotetaan, mutta voi sen tehdä muuallakin. Vaikka Rovaniemen taidemuseossa. Siellä Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta koottu näyttely Kuviteltu kohtaaminen ja siitä muutama työ teossarjasta Jorma Puranen: Kuvitteellinen kotiinpaluu. Tuntuu kuin siitä olisi vain hetki, kun tästä ensimmäisen kerran jostain luin, vaikka tämä on jo melkein 20 vuotta vanha juttu. Ihmettelen, että en ole tähän aikaisemmin törmännyt. Aiheeltaan tämä on edelleen ja aina vaan ajankohtainen. Alkuperäiskansat ja heidän oikeudet ovat edelleen ajankohtaisia aiheita. Tämä on hieno teos, hieno kunnianosoitus kuvien kohteille ja aiheeltaan tulee olemaan iätön.

Museo muuten, hienot tilat, kaksi kerrosta, isot salit. Seinät aika platut, valkoiset.


 

Einari Junttila taidemuseo

Tämä ei ollut museokorttikohde. Ei se mitään, budjetissa oli vitosen verran ylijäämää. Kohde on Einarin viimeisin kotipaikka Kittilän keskustassa ja oppaana toimii hänen tyttärensä Terttu. Olimme sillä hetkellä ainoat vieraat, joten opastus oli varsin syvällinen. Opastuksessa sivuttiin Einarin tuotantoakin, mutta paljon tuli juttua Einarin syntymästä tähän päivään. Suurin osa töistä oli akvarelleja. Joukossa oli muutama ”ihan hieno” työ, mutta tunnetuimmat työt riippuvat muilla seinillä.

Museossa oli esillä muutakin esineistöä. Liikuttavin oli asetelma missä oli, henkarissa pieni mekko ja paperinarussa roikkuva pahvinen lappu, jossa oli numero ja Tertun nimi. Tällaisia lappuja oli Ruotsiin lähetetyillä sotalapsilla. Nuorimmat eivät tiedä, kuinka paljon Suomessa vielä elää ihmisiä, jotka ovat sodan kokeneet. Rauhaa Terttu rukoili Suomelle, minä toivon kun en ole sillai uskovainen ihminen, mutta kukin tavallaan.

2018-04-27_03-59-32

Särestöniemimuseo

Tuli kuin tulikin tälle lomalle pieni kulttuuriannos. En ollut etukäteen tarkastanut, että täältä löytyy tällainen museokorttikohde. Galleria, ateljee, vanha kotipaikka ja hallinnollinen rakennus. Galleriassa esillä reilu kymmenen alle kaksikymmentä työtä – ei siis pitäisi olla vaikeuksia keskittyä. Särestöniemi ei ole minulle ennestään tuttu näyttelyjen kautta. Nimi, väri- ja aihemaailma toki olivat tiedossa. Ympäristö oli hyvin rauhoittava. Ei jäänyt epäselväksi mistä aiheet tauluihin tulivat, eikä epäselväksi jää sekään, että Särestöniemen luontosuhde oli hyvin tiivis. Suosittelen lämpimästi käyntiä sekä valo- että muille kuvaajille ja aistimaan ilmassa leijuvan inspiraation. Pois ajaessa Särestöntiellä metsonaaras kulki tien varressa, pidin sitä Reidarin ilmestymisenä.

PT240926.jpg

PT240901.jpg

PT240900.jpg

PT240896.jpg

PT240917-2.jpg

Turun tarjontaa

Tämähän alkaa tulla tavaksi. Joka vuosi Turussa, jo toisen kerran tänä vuonna. Ensin tepsuteltiin Taidemuseoon. Rut Bryk: Taikalaatikko. Nämä tuli nähtyä jo Emmassa, jonkin verran laajemmassa näyttelyssä. Monipuolinen taiteilija oli saatu hienosti esille, tiloista huolimatta. Positiivinen kokemus tästä jäi.

Toinen kohde oli WAM ja siellä oleva Hannu Väisänen: Anna Ahmatovan neljä huonetta. Näyttelyn aikana tuli olo, että nyt menee taas meikäläiseltä vähän yli. Ja niin taisi mennäkin. Teoksia katselun lomassa ja myöhemmin tehdyn googlettelun jälkeen asiat alkoivat yhdistyä. Seuraavana päivänä kun tein muistikirjaani omaa versiotani Puninin takista, sai tämä näyttely päätöksensä. Koin näyttelyn niin, että loppujen lopuksi tutustuminen Anna Ahmatovan elämään sekä aikaan jota hän eli oli näyttelyn töitä isompi asia. Tuo aikakausi on ollut lähellä sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Onko se jo päättynyt?

2018-04-01_07-25-08

Samalla tuli katsottua Perissä oleva Marjaana Kella / SUPERILLUUSIO: Ted Seriosin ihmeellinen maailma. Tämäpäs olikin mielenkiintoinen juttu. En ollut ennen kuullutkaan.

2018-04-01_07-26-54

Sara Hildenin taidemuseo – Robert Longo

On taas näyttelyarvion aika. Matka vei Tampereelle Sara Hildenin taidemuseoon. Näyttelyn esittelyssä kerrotaan taas niin hienosti ja monin sanoin kaikkea fiksua. Sitä ei sanota, että onhan ihan järkyttävän hieno tekniikka. Silloin kun pitää olla terävää niin on terävää ja kun pitää olla epäterävää niin on epäterävää. Musta ja valkoinen menevät nollasta sataan eivätkä puhkipalamiset ja mustaakin mustempi musta haittaa yhtään. Heijastukset, valon väri, kaikki ovat jotain jota en ole ennen elävänä nähnyt. Kermana kakun päällä vielä töiden koko. Tätähän luullakseni näyttelyyn tullaan katsomaan. St Louis Ramsin pelaajien protesti, vangittu tiikeri, jäävuoret, mellakkapoliisit ja hunnutetut naiset, ei niitä kukaan muista.

Esillepano oli taidokas. Väljä ja kuvapareja hyödyntävä. Heijastukset lasipinnoilla toivat töihin vielä oman laajennetun todellisuutensa. (Ensimmäisen kuvan olisin kyllä vaihtanut vastakkaisen kuvan kanssa.)

Hieno näyttely. Oikeesti.

 

Tyko Sallinen Turun taidemuseo

Fanitin Tyko Sallista jo yli neljäkymmentä vuotta sitten, jopa niin paljon, että ajattelin, että jos joskus saan pojan niin hänen nimeksi tulee Tyko. No ei sitten kuitenkaan, tulivat Ferdinand, Magnus ja Wilhelm Von – tai sitten ei. Mikä niissä kuvissa sitten viehätti, en osaa sanoa. Varmaan osaltaan se, että niissä ei jää ihastelemaan mäyränkarvasiveltimen tarkkuutta ja tekniikkaa, vaan sitä voimaa ja jonkinlaista kiihkeyttä ja paloa. Antaa mennä kun pensseli on liekeissä.

Neljäkymmentä vuotta sitten en tiennyt, että koko ukkohan oli ihan kusipää, ainakin mitä tulee perhe-elämään. Heräsin vasta nyt, että en ole koskaan kuvia katsellessa ajatellut, että millainen ihminen niitä tekee. Ties minkälaisia kissanrääkkääjiä ihailemani (ketään oikeasti ihaile) taiteilijat ja kuvaajat ovat. Ainoat adjektiivit taitavat olla luova, mielikuvituksellikas?, kosiskeleva. Toisaalta, en kyllä mieti kenenkään muunkaan kohdalla.

Koska Turun taidemuseossa ei tietääkseni saa kuvata kameroilla, niin turvaudun kuvituksessa muistikirjaani. Kyllä tämä kannattaa käydä katsomassa ja samalla muutkin näyttelyt ja Sallisen aikalaiset. Victor Westerholm Eckerön postilaituri kannattaa katsoa tarkemmin, se on vaan lainassa.

Toivon, että saan ekspressionismitrilogian täyteen Hämeenlinnan taidemuseon ja Kumun näyttelyillä. Siinäpä sitä olisi aimo annos rappiotaidetta.

Nuutajärvi – Sydämen puolella

Nuutajärvi on myös paikka, jossa tulee käytyä joka kesä – viime kesä jäi kyllä väliin – kesänäyttelyssä. Tämän kesän teema oli Sydämen puolella – Korut ja kunniamerkit. Näissä näyttelyissä tulee useimmiten ihmeteltyä ja ihasteltua lasin monipuolisuutta, miten sillä on enemmän ulottuvuuksia kuin maalauksella tai veistoksella. Sen heijastukset, läpinäkyvyys, väri, varjot, varjon värit, elävyys. Monessa työssä oli hienosti yhdistetty lasia muihin materiaaleihin.

Alla olevissa kuvissa Markku Salo – Kunniallinen merkitys 2017, Johannes Rantasalo – A-luokan DADA-mitali yhdellä banaanilla 2017 ja Ritva-Liisa Pohjalainen – Kaikki kaikessa. Rantasalon työ on huikea. Tässä yhteydessä ja tässä ajassa mitalille voisi olla useitakin saajaehdokkaita. Hei, oliko tämä kantaa ottava teos? Pohjalaisen työssä on hieno tekniikka ja siinä tulee esiin juuri äsken mainitsemani ulottuvuudet.

Ehdottomasti kannattaa poiketa ja tehdä vaikka tikusta asiaa.

—-