Posts Tagged: tallinna

Kevätretki Tallinnaan osa 2

Mihinkäs sitä jäätiinkään, jonnekin kalatorin liepeille. Sitten polkua pitkin kohti Patareita ja Lennusatamaa. Jostain aitojen yli loikkien takaisin Viru-kadun tienoille lähelle majapaikkaa. Seurasin hetken yhden ruusun taistelua autoja vastaan. Ruusu hävisi, kirjaimellisesti. Sitä ihmettelin, että jos kerran pitää jotain pitää piilossa, niin eikö sen verhon kannattaisi olla jotain muuta kuin läpinäkyvä? Enhän minäkään käytä reikäisiä kalsareita – eiku. Kevät Tallinnassa oli hieman pidemmällä, puissa oli jo selvästi vihreää.

Sen vielä sanon, että kävin myös Kumussa ja jälleen kerran sain visuaalisen elämyksen lisäksi ajateltavaksi palan lähihistoriaa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kevätretki Tallinnaan osa 1

Aikaisemminkin olen Tallinnaa kehunut ja kehun nytkin. Karuilla kuvilla ja kauniilla sanoilla. Aivan ensimmäiseksi pitää kertoa, että kamerana oli Olympus OM-D E M10 I, koska Olympus OM-D E M1 I:seni on kohdannut tyyppivian ja kadottanut toisen rungossa olevan kantohihnan kiinnikkeensä. Olin siis liikkeellä hyvin kevyellä varustuksella. Tämä vain varoituksena, koska se varmasti näkyy kuvien laadussa. Olympuksella on hienot järjestelmäkamerat ja hieno kamerajärjestelmä. Loppuis vaan niiden nappien siirtely ja akkujen tyypin vaihto, jotta voisi hyllystä ottaa aina kulloiseenkin tarpeeseen soveltuvan rungon. Vielä kun voisi kameran setupin siirtää vaikka puhelimen kautta rungosta toiseen niin a-vot. Mennäänpä asiaan eli Tallinnaan.

Vanha kaupunki on niin moneen kertaan tallattu, että sieltä ei enää löydy kuin läpikäveltävää. Nykyisin askel vetää enemmän Telliskiven suuntaan. Telliskiveen aukeavaan Fotografiskan Tallinnan yksikköön asetan kovat odotukset. Voi kun se vain asettaisi tason heti niin korkealle, ettei tarvitsisi Tukholmaan enää lähteä kuin korkeintaan kerran vuodessa. Tallinna olisi niin lähellä. Telliskiven jälkeen teimme pienen kävelyn kohti Kalamajaa. Linnahallilta lähtevä kulttuurikilometri loppui hyvin pikaisesti kun pääsimme rantaa seuraavalle polulle. Vanhat satamat, joutomaat, rytökasat ovat minulle paljon hienompaa kulttuuria, kuin byroossa suunniteltu kulttuuri. Tuli mieleen Lontoon matka, kun tongin Thamesin rantaa innoissani kun siellä oli luita, posliinin palasia, värikkäitä kiviä ja muita aarteita. No löytyi sentää höyhen.

Lokahyinen Tallinna

No, ei kauheasti lokaa, mutta hyistä. Ennenkin ja useammin kuin kerran olen luvannut, että en mene Tallinnaan loka – maaliskuun välillä. Siellä on niin jäätävän kylmä. Menin kuitenkin.

Kumussa Konrad Mägi ja Baltian symbolismia. Molemmat kannattaa katsoa. Tulopäivänä aurinko mukamas vielä vähän paistoi. Ainakin sen verran, että tuli varjoja. Olinpas tyytyväinen tuohon puistokuvaan. Muuta en olisi tarvinnut. Näkymä hotellista oli jotain muuta kuin vanhan kaupungin tornit. Hienohan tuokin oli. Geometrinen ja energinen.

Valokuvatarjonta jäi tälla matkalla Telliskivessä olevaan Juhan Kuusi Dokfoto keskuksen Luca Berti näyttelyyn. Varmaan joku muistaa Suomessakin pyöräilleen tanskalaisen valokuvaajan, joka taltioi Linhofilla maaseudun ihmisiä ja maisemia. Täällä oli esillä vastaavia kuvia Eestistä. Näin aikaisemmin päivällä (vai oliko se eilen) kirjakaupassa tästä tehdyn kirjan. Myöhemmin näyttelyssä tuli tunne, että nyt ollaan niin sisällä valokuvassa kuin pääsee. En osaa kaikkia tuntojani tässä purkaa. Olivat upeita. Kahdelle eurolle sai vastinetta.

Loppuun vielä pakollinen kaupunkinäkymä ja paluumatkan merinäkymä.

Kauneus löytyy yksityiskohdista eikä totuus löydy kaurapuurosta

Niin kaunis kuin Tallinna tai mikä tahansa muukin kaupunki on sopivan matkan päästä tarkasteltuna, niin ne pienet joskus oudot ja hassutkin yksityiskohdat ovat kohteita, joihin katseluaika tulee käytettyä.

Rotermannin korttelissa on mainio kahvila Röst, josta saa paikalla leivottuja skandinaavisia kanelipullia. Se oli valitettavasti kiinni. Varapaikkana viereinen paakariliike. No, menetteli – en ole kyllä koskaan tai missään tainnut jättää pullaa syömättä. Totuus on, että ei ihminen elä vain sachereilla, macaronseilla, viinereillä ja skonsseilla vaan tarvitaan myös peruspullaa – ja kahvia.

Kadriorgin puiston Japanilainen puutarha

Ihminen ei elä pelkästä taiteesta. Tarvitaan myös puutarha. Lähes joka kerta kun Tallinnassa poikkean, tulee käytyä myös täällä. Paitsi talvella en ole vielä käynyt. Antaa kasvien kasvaa ja käydään taas ensi vuonna uudelleen. (Nurmikolla olevat kaunokaiset tai niiden näköiset kasvit. Eivät taida olla suunniteltu juttu.)

Jalat kestäis, muttei pää

Kun samalle päivälle osuu Kadriorgin taidemuseo, Mikkelin museo, Kumu, (huom yhteislippu!) Telliskiven Juhan Kuusi Dokfoto keskus ja Tallinna Kunstihoone ei oikein tiedä missä sitä on ollut ja mitä tuli nähtyä. Jos vähän muistelisi.

Kadriorgissa oli Ivan Aivazovskin maalauksia. Tuo näkymä Dagestanista oli yksi huipuista, vaikka näyttelyjulisteeseen olikin nostettu harvoin nähty ja hiljattain konservoitu näkymä Vesuviuksesta päivää ennen purkausta. Tuossa Dagestan-kuvassa, aurinko laskee vuoren vasemmalle puolelle. Oli upeaa miten valot, varjot ja värit muuttuivat mentäessä vuoren oikealle puolelle. Miten Ivan otti sen tunnelman ja tilanteen haltuun.

Mikkelin museossa oli vajaa 200 ikonia Nikolai Kormašovin kokoelmasta. En tunne ikonien symboliikkaa, enkä tarinoita kuvan takana. Minulle ne ovat kuvia, joita joku on hyvin taitavasti tehnyt. Taiteilijaa ei juuri nostettu esille, eikä kukaan varmaan ikoneitaan signeeraa. Ei tietenkään. Se kiinnostaisi, että muuttaako Raamatun tulkinta ja historian tutkimus ikonien aiheita.

Kumussa oli Michel Sittow ensimmäinen yksityisnäyttely. Oli jo aikakin, onhan Michelin kuolemasta jo melkein 500 vuotta. Jonkun aikaa näyttelyssä kuljettuani ajattelin, että onko tämä ensimmäinen taidenäyttely, missä ei ole lainkaan tauluja. No tulihan ne sieltä. Työt olivat  aika pieniä. Siksi niitä piti mennä katsomaan oikein läheltä. Ihan käsittämättömän luonnollista työtä, ihon sävyt, heijastukset silmissä, kankaiden yksityiskohdat. Netissä olevat kuvat töistä ovat kalpeita kopioita verrattuna näyttelyssä oleviin aitoihin maalauksiin. Miten nuo työt ylipäätään saadaan säilymään. Mielenkiintoista oli, että Sittow eli ja kuoli Tallinnassa, mutta se selvisi vasta 1940-luvulla. Parempi myöhään kuin milloinkaan.

Dokfoto-keskuksessa oli kadulta löydettyjä lomakuvia. Uudelleen vedostettuja ja vähän sävytettyjä. Olisi niitä varmaan enemmänkin ollut, mutta seinätila loppui kesken. Paikka oli minulle uusi kohde. Vaatimaton, mutta hyvä alku.

Kauan haettu, viimein löydetty ja aukioloaikakin oli sopiva. Esillä viimeisiä päiviä Viron taiteilijaseuran kevät- ja 75-vuotisjuhlanäyttely. Hienot isot ja valoisat tilat. Päätetään kierros Marko Mäetamm installaatioon. A Letter työssä puhelimen ruudussa lukee: ”I wrote you already 5 minutes ago but you never replied”, ruudussa pyöri neljä beachillä kuvattua kaupallista tiedotetta: ”Please buy by works”. Jotenkin riemastuttavia vastakohtia, mutta toisaalta myös yhtäläisyyksiä ikoninäyttelyyn.

Täällä taas

Lyhytloma ja normaalipituinen viikonloppu etelässä.

 

Tervisi Tallinnasta

Tallinna on minulle oikeastaan vaihtoehto Helsingille. Viru-keskuksen levykaupasta löydän aina pari ostettavaa levyä, syöminen White Guide listan tason ravintoloissa on edullista Helsinkiin verrattuna, taidemuseo Kumussa on aina jotain mielenkiintoista. Viihdyn. Johtuu toki siitäkin, että olen tuolloin lomalla ja vieraana.

 

 

 

Siinä onnellisena vieraan maan tantereella tallustellessa tein alitajuista analyysiä, miksi täällä on muka mukavampaa. Maailma ei ole aina niin mustavalkoinen ja onko pakko ajatella niin mustavalkonegatiivisesti. Asunhan maassa joka on YK:n onnellisuustilaston rankingissa sijalla 1. Ei pitäisi siis olla valittamista. Matka seis ja kokka kohti kotia. Suoraan suomalaiseen arkeen Valokuvataiteen museoon.

 

Enpä osannut yhdistää tätä näyttelyä edellä mainittuun tilastoon. Joidenkin random-perheiden elämä kiinnostaa yhtä paljon kuin tankokuninkaallisen kokaniinikätköt. Siksikään varmaan ei tullut mitään isoa innostusta. Kauhean vähän arjessa näkyi olevan mitään hauskaa. Eihän se tietenkään hauskaa ole jos on sairaudet, työttömyydet, vammat ja avioerot niskassa. En vaan ymmärrä tätä lähestymistä tai ymmärrän, epäkohtiahan tässä halutaan tuoda esiin. Mutta en jaksa. Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta. Kaikki aina valittaa. Museossakin oli kauhean meluisaa. Laukkua ei saanut mihinkään säilöön ja jouduin jättämään 600 euron shamppanjat yleiseen narikkaan. Kadutki hiekoitettu niin, että laukun pyörät jumitti. Itämerenkadulla Kamppiin kävellessä yksi polkupyöräilijä pysähtyi yllättäen, kaivoi puhelimen esiin ja otti kuvan väärin pysäköidystä autosta. Siitäpä sai taas hyvää materiaalia Facebookkiin hästäg väärinpysäköidytautot ryhmään. Ja Facebook-valittajille tiedoksi. Oletteko koskaan miettineet kuinka monta miljardia ihmistä ei edes pääse nettiin syystä tai toisesta, kuten Kiinasta, Afrikasta ja Intiasta. Siinä vähän mittakaavaa valitusten kokoon. Kampissa oli Suomen paras palomies ohjelman esittely. Voisiko joskus olla joku tilaisuus ilman kauheeta taustamusiikkia, eikä se edes liittynyt aiheeseen. Roskiakin oli ovien edessä ja jotain porukkaa räkimässä. Yksi kaveri, jolla oli vihreä irokeesi vai tserokeesi kulki edellä ja sillekin piti jonkun jotain huudella. Seuraavana päivänä lähdin kirjastoon. Oma piha hemmetin liukas ja kotikatu samanlainen. Miten siinäkin pyörällä voi ajaa. Torin kautta menin munkkikahville, eikä myyjä muka vieläkään tiedä, että käytän maitoa ja kaataa kupin täyteen, Telttakin oli lämmitetty niin kuumaksi. Ja se tori. Onko ihan pakko seisoskella just siinä torin läpi kulkevalla pyörätiellä kun ympärillä olisi satoja neliöitä tyhjää tilaa seisoskella. Kirjastossa ei ollut mitään uutuuksia, vuoden vanhoja kirjoja joudun lukemaan. Menin sitten Motonettiin ostamaan Sinolia pääsiäisbooliin ja jätin ohjeen mukaisesti repun säilytyslokeroon. Myyjä sieltä kalatiskiltä huutaa: ”Olen iloinen kun käytät meidän säilytyslokeroita” – Viron murteella. Kyl mää niin onnelline olin – kunnei kukka ollu kuvaamas.

Varmaan moni ajattelee, että pitääkö sinne nettiin aina laittaa niitä iänikuisia luontokuvia ja kissavideoita. Ei maailma ole noin kiva paikka. Minä ainakin laitan, mutta ne ovatkin luontodokumentteja. Tämän elämäni pisimmän postauksen päätän Kumun Leonhard Lapin näyttelyn inspiroimana teokseen Kumu13927+risat.

2018-03-30_09-57-15

 

 

 

Elämää itsenäisyyspäivän jälkeen

Elämä ei päättynytkään suureen pamaukseen eikä suuriin juhllin. Hyvä niin, muuten ei olis päässyt Kumuun, joka oli retken pääkohde ja paluulippukin olisi jäänyt käyttämättä. Kumussa tuli vietettyä ennätykselliset kolme tuntia. Nyt oli niin kiinnostavat näyttelyt, ettei edes selkä tullut kipeäksi. Perusnäyttelyt omista kokoelmista tuli taas kierrettyä läpi. Jonain kerralla teen niiden kanssa aikajanan ja vertaan mitä Suomessa tehtiin vastaavaan aikaan. Pahan kukkien lapset – Viron dekadentti taide näyttelyssä oli ihan tajuttoman hienoja tussitöitä ja grafiikoita. Vaikka töitä oli paljon, ne jaksoi vaivatta katsella läpi. Alakerrassa oli esillä saksalaisia ekspressionisteja, joka oli varsinaisesti tarkoitettu reissun huipennukseksi. Eikä se pettymys ollutkaan. Iloista värittelyä, vahvat viivat ja reipasta siveltimenkäyttöä, varmaa esittämistä.

Mitä muuta? Joulutori, kuten varmaan jokaisessa itämeren eteläisessä kaupungissa. Samanlaisena joka vuosi. Ei uutta.

Uutta sen sijaan on Rotermannin korttelissa oleva RØST. Skandinaavisesti kierrettyjä kanelipullia ei tarvitse enää lähteä hakemaan Fotografiskasta. Ihanaa, Röst ihanaa, Eesti Eesti kaipaan sinne jo nyt hirveesti.


 

Hyvää itsenäisyyspäivää

Vähän myöhässä, mutta kuitenkin. Tarkoitus oli käsitellä kuvia tabletilla ja sitten ladata ne ihan ajallaan. Minulle, aivan liian vaikeaa ja hermostuttavaa. Ota kuvia, muokkaa se kamerassa JPG-muotoon, lataa OI-sharella JPG tablettiin, lisää kuva Lightroom-kirjastoon, käsittele, export JPG laitteeseen johonkin, lataa se ja huomaa, että täällähän on kaksi samanlaista jne… En jaksa, haluan yksinkertaisempaa, satunnaisesti käytettävää. Tuntuu, että Android-maailmassa kuvia pompsahtelee milloin mistäkin vaikka niitä olisi jo poistanutkin. Uutta Lightroomiakaan en vielä ymmärrä. Onko tablettiin siirretty JPG-tiedosto aina siinä tabletissa vai meneekö se pilveen? Kaikki aika mikä menee näiden työkalujen kanssa sähläämiseen on pois jostain muusta vapaa-ajasta, lukemisesta, piirtämisestä, nukkumisesta, kuvaamisesta… Lomalla muutenkaan ole aikaa tuollaiseen. Kannettavan hommaan tuohon tarkoitukseen jos joskus tarve tulee. Tai siirryn Polaroidiin, sen ymmärrän.

Tallinnassa oli tällaista.

Merkittävät rakennukset, kuten Suomen suurlähetystö ja Stenbockin talo olivat valaistu teeman mukaan. Jälkimmäinen hyvinkin näyttävästi. Kaupungilla Viro-somisteista oli kerätty mustat ilmapallot pois. Ilta huipentui Vapauden aukiolla järjestettyyn ilotulitukseen, jota oli seuraamassa aukiollinen ihmisiä. Kansallissymboleita näyteltiin vähän ujosti ja vähemmän ujosti. Kukin tavallaan. Ilotulituksen jälkeen saimme ihailla kirkasta tähtitaivasta. Höh, vettä satoi silloin tällöin ja jatkuvasti. Ei haittaa, koska on noin lämmin ja ystävällinen naapuri. Kiitos Eesti!