Oikeasti mikää sininen hetki ollut – vaan musta. Aurinko oli jo mennyt muille maille. Yllätyin taas kuinka paljon kenno löytääkään valoa kun antaa vaan olla aukkojen auki. Jotain mystistä siinä on. Mustien kuvien näyttäminen netissä vaan on aika turhaa. Niissä eri näyttöjen kalibrointierot näkyvät. Saati sitten kännykän näytöllä. Näytti jo WordPress’kin tekevän oman säätönsä.
Laitetaan eilisen retkeilyalueen jälkeen kuvaa kotoisammasta paikasta. Hiljaista, kolme ihmistä, eipä juuri roskia. Jos jotain huonoa pitää hakea, niin hirvikärpästilanteessa tämä paikka häviää 600 – 1.
Pitkästä aikaa Teijolla Sahajärvellä tai pitkästä aikaa jotain muuta kuin merikuvia. Teijolla on tullut käytyä paljonkin ja kuvia tullut kohtalaisesti otettua. Kuitenkin, vuosi vuodelta, alkaa kuormitus näkyä. Roskia, siimoja, kuluneita polkuja, nuotionpohjia, ihmisiä… Mieluummin ajan 15 minuuttia kauemmin ja pääsen omaan metsään. Sen jälkeen kun keräsin 70 tölkkiä kallioilta alko ottaa vähän enemmän päähän. Onhan se kiva, että päästetään ihmisiä luontoon, mutta vois siellä nyt sentään käyttäytyä.
—
—
—
—
Alkaa olla hermo pinnassa tuon kevään odottamisen kanssa. Talvella pari pakkasastetta menettelee, mutta ei enää. Ruumis ja mieli ovat jo siirtyneet kevät-moodiin. Hus jäät, painukaa jorpakkoon.
Vuoden virkistävin ja jännittävin luontokohde löytyy nuolen suunnasta. Voi jäädä jopa ainutkertaiseksi kokemukseksi.
Hyvät jäät sulavat pois. Ehti jo tulla ainakin kymmenen sentin paksuiseksi. Olisikin ollut perin omituista jos talvi olisi jo nyt saatu pysyväksi.
Aivan järjetöntä lähteä soutelemaan tuohon tuuleen Virma460 ”veneellä”. Pitää suhteuttaa varusteet ja vesi toisiinsa. Muoviveneellä soutaen 50 senttinen sivuaalto on aivan tarpeeksi. Välillä vie aallot ja välillä puhuri. Rantojen suojassa piti tulla takaisin. Varuillaan, että kohta tuuli pääsee taas vyöryttämään. Vyöryttäminen, silta ja selätys siinäpä hyvät painitermit veneilijöillekin.