Posts Tagged: kaupunkimaisemat
Salo, hyvää ja kaunista 3
Ympyräparkin luistinrata on ainakin hyvää ja kaunista. Normaalisti parkkialueella on autoja. Mitään ihmis- tai autoilijaryhmää erikseen leimaamatta ja tarpeettomasti yleistämättä jää näiden jälkeen monesti röykkiö roskia. Parkki on työmatkani varrella ja sen ajan kun tuo jää on tuossa, niin eipä ainakaan roskat ärsytä. Se on hyvä se. Näillä keleillä tilapäistä kaikki on vain, siinäkin on puolensa.
Metsäläisyyteni näkyy tästä kuvasta. Onhan siellä ihmisiäkin, mutta kyllä nuo valot ja jää ovat tärkeämmät.
Matkakohteena Berliini – Osa 2
Jossain vaiheessa reitti vie Holocaust muistomerkin ohi. 2711 kivipaatta pitäisi laittaa miettimään. Nythän on niin, että verkossa näitä kuvia on varmasti ainakin yksi per vainoissa kuollut ihminen. Yritin ottaa sellaisen, joita en muista aiemmin nähneeni. Jäädään odottelemaan.
Vaikeasta asiasta toiseen vaikeaan. Berliinin muuri. Ensimmäiset muurielementit näin Potsdamer Platzilla. Niillä paikoilla, missä muuri on joskus ollutkin. Hyi ällö, minkä näköistä ja ihmiset ottavat siitä vielä kuviakin. Yäk. Autenttisempi pätkä sijaitsee Topographie des Terrors paikalla. Varmasti aito ja originaali, koska se on aidattu molemmin puolin. Mitenhän tuollaisen muurin rakentaminen nykyisin onnistuisi? Sen arvo on yli 500.000 euroa, joten hankinnasta pitäisi järjestää EU:n laajuinen kilpailutus. Siihen päälle vielä valituskierros ja Markkinaoikeus.
Päivän taidepläjäys oli Martin-Gropius-Bau. Useita näyttelyjä ja kaikkiin voi hankkia oman pääsylipun. Me katsoimme Berenice Abbottin kuvia New Yorkista ja Thomas Struthin kuvia vähän sieltä ja täältä. En tiedä millaista laakaa Abbot käytti, mutta karvan tarkkoja olivat vedokset. Oman Struthini otin myöhemmin kaupungilla vielä tyhjästä tontista. Tuosta 12 neliön vedos raameihin ja seinälle.
Yleisenä huomiona, että ainakin turistien enemmän tallaamilla alueilla on hyvin siistiä. Eikä tarvinnut koiranpaskoja väistellä.
Matkakohteena Berliini osa 1
Vähän on tullut postattua ja aika vähän kuvattuakin. Kesäkuisen Nick Brandt Inherit the Dust näyttelyn jälkeen ei huvittanut oikein mikään. Matkalla kamera taas lauloi ja jotain jäi talteenkin. Teen Berliinin-reissusta kuusi postausta. Suunnilleen aikajärjestyksessä. Tarkoitus oli kierrellä taidemuseoita ja valokuvanäyttelyitä sen mukaan, miten jalat kantaa.
Ensimmäinen kuva on Museum Berggruen, Paul Klee, Picasso, Matisse, jne… Toisella puolella katua oleva Sammlung Scharf-Gerstenberg menee samalla lipulla.
Valokuvaa löytyy esimerkiksi paikasta Amerika Haus C/O Berlin. Esillä oli kuvia Collection Susanne von Meiss teemalla “Allure” – eikä tuossa kokoelmassa tainnut ollakaan kuin Allure kuvia. Upeita muoto- ja muotikuvia. Esimerkiksi Nan Goldin kuva “Kimberly as a bride”, ei juurikaan terävää kohtaa, mutta silti niin älyttömän hieno kuva. Ei sellaista tunnelmaa tehdä maalaamalla.
Edellisen paikan lähellä olevan valokuvamuseon nimellä kulkee Helmut Newtonin kokoelmat. Esillä on vaihtuvasti Helmutilta jotain ja pari muuta näyttelyä. Nyt esillä oli Helmutin vaimon Alice Springsin kuvia. Täällä ei ole varsinaista valokuvauksen historiaa vaan Helmutin historiaa. Museossa ei saa kuvata, siksi tuo kuva on vahinko.
Valokuvanäyttelytarjonnasta ylipäätään löytyy kalenteri sellaisista lehdistä kuin LFI eli Leica Fotografie International tai Photonews (Zeitung für fotografie).
Loput ovatkin jotain sekalaista katukuvaa. Tuo paikka, missä Segway-porukka surffaa valtiopäivätalon ohi on mielenkiintoinen. Vastapäätä olevasta talosta tulee hienot heijastukset ja näyttää kuin olisi salamalla valaistu. Päätetään päivä päästämällä ilmatpallot pihalle. Love and Peace.
Tukholman tuliaisia jatko-osa
Vaikka mikään ei huvittanutkaan, niin lähdin kuitenkin kaupungille etsimään valon ja varjon leikkiä. Yleensä pieni kiertely veden äärellä ja kaupunkilintujen tarkkailu saa mielen tasaantumaan. Hienostihan se meni, luulin oikaisevani ja jäinkin sotajoukon ja turistijoukon väliin mottiin eli jumiin. Tuli seurattua vahdinvaihto pitkän kaavan kautta.
Paluumatkalla poikkesin vielä Fotografiskan kahvilaan klassikkoannokselle eli kahvi ja kanelipulla. Pulla suussa ihastelin Gröna Lundiin avautuvaa maisemaa. Myönnän, että tunsin pientä vahingoniloa tuosta ikkunassa olevasta linnunpökäleestä. Ei ole Ruotsikaan täydellinen.
Tehtävä Nizzassa
Kerran, muista en milloin oli Turun taidemuseossa ranskalaisen Jacques Henri Lartiguen näyttely Riviera. Oivallisesti nimetty näyttely, koska suurin osa kuvista oli Rivieran suunnalta, jossa Jaksu tallensi iloista rantaelämää 1920 – 1950-luvuilla. Näyttelyssä oli tämä ja ainoassa omistamassani Lartigue kirjassani, tämä oli ainoa Nizzaan nimetty kuva. Kuva on siis tässä linkissä. Kuvan nimi on Storm in Nice France vuodelta 1925.
Annoin itselleni tehtävän hakeutua mestoille ja ottaa samanlainen kuva. Paikka löytyi. Myrskyä en jäänyt odottelemaan. En tiedä millä polttovälillä Jacques operoi, mutta tämä on rajattu kolmen kuvan panoraamasta, polttovälin ollessa 28 mummonmilliä. Hämärä muistikuva on, että Turussa olisi ollut vitriini, jossa oli joku “erikoinen” kamera. Muistikuvaksi se myös jää, koska Turussa ei näyttelyissä saa kuvata. Lartiguen kuvassa taustalla oleva kasino purettiin 40-luvulla. Se on suurin muutos maisemaan.
Nizzan jämät osa 6
Tämä on viimeinen osa. Viimeinen kokonainen ja vajaa lähtöpäivä kuluivat katuja mittaillen. Jos noista kuvista jotain pitäisi sanoa. Arvotan kaupunkeja muun muassa niissä olevien puistojen mukaan ja rohkean arkkitehtuurin mukaan. Tämä kuutiopää, joka on kirjaston hallintorakennus on omassa luokassaan. 15 metriä kanttiinsa, neljä kerrosta. Suunnittelijat kuvanveistäjä Sacha Sosno ja arkkitehti Yves Bayard. Tuossa pitäisi iltaisin olla valot, mutta ei ainakaan tuona iltana ollut. Jossain vaiheessa matkaa poiketaan jollain paikallisella marketilla. Vaimo ihastelee vihanneksia ja minä ihmettelen kaloja. Lohifile on ainoa tuttu kala noilla tiskeillä. Puistoista nousee esiin ne pienet yksityiskohdat. Kauniit kivityöt ja mosaiikit.
Se siitä. Kuviin olen tyytyväinen, vaikkei montaa hyvää tullutkaan. Täyttävät paikkansa kotialbumissa. Kahdestaan kun ollaan liikkeellä niin silloin ollaan lomalla ja ollaan yhdessä. Yksin tehdyt reissut ovat enemmän kuvausmatkoja, joissa voi jäädä vaikka tunniksi väijymään ihmisvirtaa. Kuvat otettu kameralla ja koska tämä on independent blogi en sano, että Olympuksella. Tällä kertaa en saanut yhtään kameraa rikki. Englannilla pärjää hyvin. Ei haittaa jos osaa sanoa bonsuur, bonsuaar, mersii, silvuplee, mösjöö ja madam. Kaupustelijoita ei yhtään, kerjäläisiä vähän. Koiranpökäleitä pitää väistellä, muuten ihan siistiä. Museoissa laukkutarkastus. Monessa museossa on merkki kuvaaminen kielletty, mutta useimmiten se tarkoittikin että salaman käyttö on kielletty. Vartija opastaa kyllä. Kiitos matkanjärjestäjälle, pusi pusi.
Pieni pala Nizzaa osa 5
Aloitetaan tämä päivä sillä mihin se loppui, Vielä eilisestä nykytaiteen museosta yksi paneeli valaistuna ja kokonaisena. Kuvia kaduilta ei tältä päivältä juuri kertynyt. Joku saattaa pitää etelämaalaisia ja ranskalaisia jotenkin suurpiirteisinä ihmisinä. En kyllä muista Suomessa nähneeni koskaan, että suurin sallittu korkeus tai leveys olisi ilmoitettu sentin tarkkuudella. Se siitä myytistä.
Kyltuurikohteena ensimmäisenä esitellään Musee des Beaux-Arts siis fine arts museo. Luin etukäteen arvosteluja, että huonossa kunnossa, kiertää tunnissa, vaatimattomat kokoelmat jne… Minusta tämä taas oli kertakaikkiaan hieno. Vähän ränsistynyt, mitä siitä. Tämä oli jotenkin kotoisa. Kokoelmissa on vaikka mitä. Kaunein esine oli Luigi Guglielmi’n Anonymouksesta tekemä marmoriveistos. Miten voi joku tehdä kivestä noin herkkää. Tuo harso oli kuin kangasta. Agnolo Bronzino’n Crucifixion oli upea. Muistin myös, että olisin nähnyt HCB:n kuvan, jossa Matisse arvioi tuota maljakkoa. Muistin väärin, ei ollut tuo maljakko. Esillä myös paikallisten Raoul Dufyn ja Gustav-Adolf Mossan töitä. Gantsii googlettaa.
Seuraava paikka olikin kova juttu. Luulin, että kun olin nähnyt Anselm Kieferin Göstassa, niin mikä ei voi enää kolahtaa, Musee Massena, Nizzan ja Ranskan historiasta kertova museo nimetty marsalkka tai joku muu herra Massenan mukaan. Pari kerrosta on tätä historiaa mutta kolmannessa kerroksessa oli näyttely Vie? Ou Theatre? (Elämää? vai Teatteria? (suomennus minun)). Wikipediasta löytyy lisää. Charlottelta jäi noin 1300 työn jäämistö, jossa täällä oli esillä noin 300 työtä. Työt jatkuivat katkeamattona ketjuna aikajärjestyksessä huoneesta toiseen. Viimeisessä kuvassa Charlotte pakkaa kristalliyön tapahtumien jälkeen laukkuaan, siirtyäkseen turvaan Rivieralle. Wikipedia kertoo miten tarina jatkui. Kaipaan sitä, että maalauksissa ja valokuvissa pitäisi tapahtua jotain, niissä pitäisi olla tarina. Näissä oli, niissä oli koko elämä.
Nizza osa 4
Kulttuuripläjäyksenä tänään nykytaiteen museo MAMAC. Neljä kerrosta + terassi, josta kivat näköalat. Rakennuksessa neljä käytävillä yhdistettyä tornia. Hienot ilmavat tilat. Poikkeamisen arvoinen oma kokoelma. Tyytyväinen olen kun Andy Warholin bongasin. Pihalta tunnistin Alexander Calderin mobilen. Tuttu Lousianasta. Ensimmäisessä kuvassa oleva paneeli on Sol Lewitt’in Arcs, 2002.
Pläjäytetään toisellekin poskelle kun oli lippu vielä voimassa. Mennään paikkaan Theatre de la Photographie et de l’Image Charles Negre eli vissiinkin valokuvamuseoon, -keskukseen tjsp. Esillä oli töitä taiteilijalta Patrick Tosani. Myönnän, että en ole aivan mukavuusalueellani nykyvalokuvan parissa. En löydä tarinaa kuvan takaa. Graafisesti kyllä aivan rauhallisia töitä. Paikkaa ihmettelin, että oliko tässä kaikki? Täällä oli ilmeisesti HCB:n näyttely ja tulossa Steve McCurryn näyttely. Molempia nähneenä luulen, että ahasta tulee.
Loput kuvat ovatkin sitten kuvia, joissa on tarina. Joku on laittanut pyykit kuivumaan, jotkut kurkkivat ikkuinoista ja joku järjestelee patonkeja näyteikkunaan. Päivä päättyi rannalle. Simpukoita, kotiloita yms nilviäisiä en löytänyt kuin yhden. Sydämen muotoisia kiviä en löytänyt yhtään. Peace man – homme de paix : ).
Nizza Villefranche-Sur-Mer Osa 3
Tänään olikin sitten lenkkipäivä. Vaihtelua katukävelyyn tuli rantapolulta. Peruskuntoiselle hyväjalkaiselle polku on aivan käveltävä. Sateella en lähtisi. Tällä kävelyllä näki mitä valo ja värit täällä ovat. Ellei silmäkuopat olisi olleet täynnä hikeä olisi nähnyt enemmänkin. Tuli nimittäin aika lämmin päivä. Luki oppaissa mitä vaan, niin suosittelen varaamaan tähän yhden päivän.
Reittiohje: Sataman jälkeen alkavaa Boulevard Franck Pilattea pitkin La Reserve ravintolan ohi muutama sata metriä lähtee polku rantaan. Tätä mennään niin pitkälle kuin pääsee. Kun et enää pääse eteenpäin, niin mene ylöspäin. Kyllä, ylös asti. Seuraile keltaisia merkkejä ja tietä. Maeterlinckin monumentin jälkeen muutama sata metriä lähtee polku alas. Ei niin hyvä kuin edellinen, mutta sinne vaan, alas asti. Tätä seurailee niin pääsee perille. Ellet löydä olet eksynyt tai minä muistin reitin väärin.
