Aivan järjetöntä lähteä soutelemaan tuohon tuuleen Virma460 ”veneellä”. Pitää suhteuttaa varusteet ja vesi toisiinsa. Muoviveneellä soutaen 50 senttinen sivuaalto on aivan tarpeeksi. Välillä vie aallot ja välillä puhuri. Rantojen suojassa piti tulla takaisin. Varuillaan, että kohta tuuli pääsee taas vyöryttämään. Vyöryttäminen, silta ja selätys siinäpä hyvät painitermit veneilijöillekin.
Kun järven pituus on 6 km ja vieheen pituus 0,00006 km niin … ymmärrän miksi kaikuluotain on keksitty.
Nyt alkaa olla sellaiset merkit, että kohta päästään avovesille. Tarvitaan enää pari viikkoa lämmintä vesisadetta.
Tässä ne lokit sitten kesällä metelöivät ja riekkuvat sekä käyvät ohiveneilijöiden kimppuun raivoisilla syöksyillä. Tervetuloa vaan.
Pitkästä aikaa pääsi ulkoilemaan kameran kanssa. Ilman sadetta ja valoon. En taas ymmärtänytkään kuinka lyhyt päivä onkaan. Aamun kaupunkiaskareiden jälkeen pääsi noin klo 14:00 jälkeen kuvauspaikalle. Ei kauaa mennyt kun valo muuttui keltaisesta, punaiseksi, siniseksi ja mustaksi. No musta tuosta puuttuu, mutta sen voi kuvitella laittamalla silmät kiinni.
En tiedä onko kuolleiden kaislojen, ruokojen, kortteiden tai lehtien asettelu jossain kulttuurissa tunnustettu ja tuettu taidemuoto. Kuka pystyisi toistamaan tuon tuulen tekemän luonnollisen sekamelskan. Vaikka kaislat graafisessa rauhattomuudessaan ovatkin mielenkiintoisia tutkittavia ne voivat aiheuttaa levottomuutta. Muutama ruskea haavanlehti kuivassa ruohikossa rauhoittaa kummasti.