Posts Tagged: varusteet

Kalustopäivitys OM-D E-M1 Firmware 4.0

Ilmeisesti pakko tunnustaa: Minusta on tullut kameraharrastaja. Jo jokunen viikko sitten kävin ostamassa kameran kantamiseen uutta olkahihnaa. Näin sivusilmällä vitriinissä käytetyn E-M1:n ja jäin sitä miettimään. Tiesin, että tulevalla firmispäivityksellä M1:n saa uusia ominaisuuksia ja pysyy uudesta M5:sta ja M10:stä huolimatta malliston lippulaivana. Varsinkin tulossa olevat tarkennuksen haarukointi ja pinoaminen kiinnostivat. Muutaman päivän päästä meninkin katsomaan tuota runkoa ja erilaisten tapahtumien jälkeen, joista minulla ei jäänyt aivan tarkkaa havaintoa, poistuin kaupasta, en suinkaan käytetyn vaan uuden M1:n kanssa. Hihnankin sain, mutta en ole sitä vielä käyttänyt. Puuttuu sopiva pikakiinnityslevy, enkä tiedä uskaltaisinko mennä sitä jostain ostamaan.

Marraskuun 26. päivä julkaistiin uusi firmware, jonka asensin. Tarkennuksen pinoaminen eli focus stacking oli testattava asia. Syksyn viimeisellä karpaloreissulla löysin hienon sudenkorennon nahan ja jo silloin päätin, että tämä trofee olkoon testiobjekti. Yöpöydän laatikossa se odotti kuvatuksi tulemista.

Objektiivina m.Zuiko 60 mm macro. Focus differential arvo suurin eli 10. Suurella arvolla tarkennusalue on leveämpi kuin pienimmällä arvolla. Kamera ottaa kahdeksan JPG ja/tai ORF kuvaa, joista se pinoaa yhden JPG-kuvan. Osa kuvista otetaan tarkennuspisteen edestä ja osa takaa. Osa kuvista oli kylläkin niin sumeita, etten nähnyt niissä mitään terävää. Ehkä kameran pinoalgoritmi vaatii nekin, en tiedä. Valot olivat keittiön valot ja vähän Led Lenseriä vessapaperilla pehmennettynä. Tarkennuspiste oli keskellä kehoa. Pään ja hännän syvyysero on noin 6 mm. Koko nahan pituus on noin 40 mm. Kuvausetäisyys noin 30 senttiä.

Vasemman puolen jalkojen ympärillä on selvästi jotain sotkua. Muuten olen tulokseen ihan tyytyväinen olosuhteet huomioon ottaen. Pitää yrittää paremmilla valoilla ja pienemmällä aukolla kun tilaisuus koittaa. Tällä nopealla kokeilulla uskon, että tälle on käyttöä oikeissakin olosuhteissa. Keittön pöytä nyt ei tule olemaan se oikea olosuhde. Toisaalta kun otetaan huomioon se, kuinka usein tuulee, niin eipä niitä tilaisuuksia varmaan montaa tule.

Tällä mennään ja odotellaan mitä uusi M1:n joskus ensi vuoden puolella tuo. Jotain todella hienoa sen pitää olla, että taas täyttäisin vitriiniä. Kop kop.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ISO 400 f4 1/10 sec

 

Kalustopäivitys: Polaroid SX-70 Model 2

Impossible Project palautti korjattavana olleen SX-70:n. Kyselin Suomesta korjaajia, mutta ei löytynyt ja lähetin sen Hollantiin. Suljin, joitakin rattaita ja uudet nahat. Vanhassa oli hieno paksu patinoitunut nahka, samanlaista ei saanut. Siinä oli tosin sellainen ominaisuus, että se haisi ihan järkyttävälle. Kamera joka on mahdollisesti ollut ainakin 20 vuotta jonkun muuttolaatikossa varastossa ja todentuoksuisesti sitä on yritetty puhdistaa jollain puhdistusaineella. Hirveä lemu. Enää ei haise vainajalle vaan tuoksuu lähinnä uudelle autolle (vinyylille). Nyt voin pitää Original Silver Model 1:n hyllyssä pyhäkamerana ja tehdä tästä käyttökameran. Näiden pito vaan on niin kallista, että käytetään vain parhaisiin hetkiin ja kalleimpiin kohteisiin. Ei tällaisten pelastaminen mikään kulttuuriteko ole, mutta pelastin nyt kuitenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalustopäivitys m.Zuiko 40-150 2.8 Pro

Vakuutuin aikaisemmin hankkimani m.Zuiko 12-40 2.8 Pron laadusta ja hankin sen pariksi m.Zuiko 40-150 2.8 Pro:n. Mukana tuli myös 1.4X telejatke. Netistä löytyy varmaan kuvia siitä miltä ne näyttävät. Ensisijainen käyttötarkoitus on sudenkorennot, perhoset ja linnut. Tämä tulee minulla korvaamaan Panasonicin 100-300 mm:n. Olen tätä muutaman kerran aikaisemminkin ulkoiluttanut, mutta en ole saanut yhtään hyvää kuvaa. Pelkäsin, että tämä on niitä pahan karman putkia. Niin kuin minulla oleva m.Zuiko 60 mm makro. Aina kun sen ottaa esiin niin alkaa tuulla.

Totean todeksi muiden vertailujen toteamat: nopea tarkennus, tukeva tankkimainen rakenne, ei klonksu. Hyvä vastavalosuoja. Zoomaus-rengas liikkuu todella pehmeästi. E-M10:n kanssa tasapaino voisi olla parempi. Kyllä se kädessä pysyy, mutta lisäkahva pitää ainakin olla. Objektiivin mukana tulevasta jalustapannasta saa vähän apua tukevampaan otteeseen. Vaikka onkin 2.8 niin valoa tämäkin tarvitsee, telejatkeen kanssa valovoima onkin enää 4.0. Himmentää pitää jos haluaa koko korennon terävyysalueelle.

Minulle kuvan laatu lähikuvissa on alla olevien kuvien perusteella vähintään yhtä hyvä kuin 60 mm m.Zuiko makrossa. Lähin tarkennusetäisyys on noin 70 senttiä. Tältä matkalta jatkeen kanssa ruudun täyttää leveyssuunnassa noin viiden sentin levyinen kohde. Makrolla pitäisi olla noin 40 senttiä lähempänä. Voi siis väijyä vaikka tulitikkuaskia hieman kauempaa. Makro painaa melkein kilon vähemmän, joten on se mukavampi lähityöskentelyssä. Telen ajatus lienee saada parempi ulottuvuus vaikeasti saavutettaviin kaukaisiin kohteisiin. Siirryttäessä vaikka 150 sentin päähän kohteesta ei 60 mm polttovälillä juuri lähikuvia oteta.

En mikään lintukuvaaja ole, mutta joskus haluaisi ottaa vaikkapa lentokuvia haukoista, varmistamaan tunnistamista. Peilittömissä on omat ongelmansa ja Panasonicin kanssa oli vaikeuksia jopa merikotkan kokoisen kohteen löytämisessä. Raivostuttavaa kun kamera vaan sahaa ees taas eikä löydä mitään kontrastista mihin tarttua. Tämän suhteen on tapahtunut ainakin parannusta – liekö totta vai uskomusta. Ainakin tämä kuovi vai olisko kuitenkin kalasääski löytyi niin, että napsahti.

Kaupunkireissulle tämä muusinuija tuskin pääsee mukaan. Kaupunkikäyttöön Panasonicin 35-100 voisi tuntua mukavammalta. Zuiko painaakin jo melkein 900 grammaa (ilman jalkaa ja jatketta). Enkä taitaisi edes tietää mitä sillä tekisin kun silmä on tottunut lyhyempiin polttoväleihin.

Omassa tekniikassa on puutteita. Laiteissa ei ole mitään vikaa – kuvaajasta kiinni, ellei tällä saa kuvia. Se on minun loppulausunto. Jäädään odotteleman huhuttua 300 mm:stä.

Mainittakoon vielä, että tämänkin laitteen ostin Suomesta, kivijalasta omalla rahalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ISO 400 210 mm f/8.0 1/320 sek

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ISO 400 210 mm f/5.6 1/1600 sek

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ISO 200 210 mm f/5.6 1/2500 sek

F-Stop Millar Bandon

Olen hakenut uutta olkalaukkua. Käyttötarkoitus on kaupunkilaukku. Mukaan tarvitaan runko ja kaksi ehkä kolme objektiivia. Taskutilaa lompakolle, muistikirjalle, passille, kännykälle, karttakirjalle, akulle, muistikortille ja muulle roinalle. Olkalaukun pitäisi olla sen kokoinen, että vaikka se olisi täysi niin se olisi silti kevyt. Löysin netistä monia tarinoita, joissa esiteltiin miten laukkuun mahtuu lähes koko kamerakokoelma. Eihän sellaista pysty enää kantamaan. Mikromaailmassa elän niin pienempikin laukku riittää. Päädyin tähän.

Väri on sininen. Läppä on hieman harmaampi kuin muu laukku. Materiaali nailonia (Cordura). Pitänee siis vettä sateen sattuessa. Sisäpuolella harmaa vuoraus. Laukun sisällä oleva insertti on tarranauhalla kiinni ja irtoaa kokonaisena. Voi siirtää toiseen laukkuun tai käyttää tätä laukkua tarvittaessa vaikka kauppakassina. Insertin syvyys on noin 20 cm, leveys noin 10 cm ja pituus vähän päälle 30 cm. Laukun ulkomitat ovat samat, mutta muutama sentti enemmän suuntaansa. Vetoketjut YKK:n ja neulokset laadukkaan näköisiä. Kaikki reunat on hienosti viimeistelty. Oikein kivan näköinen. Vetoketjussa on söpö genuiinin nahasta tehty somiste. Valmistusmaa Kiina.

Kyllä tää kelpaa. Mukaan mahtuu se minkä pitääkin mahtua. Pyöräillessäkin (tasaisella) laukku pysyy hyvin paikallaan, eikä lähde valumaan lantion päälle. Hihnassa olevasta läpyskästä en osaa sanoa muuta kuin juu ja ei. Olkapäitä ja hartioita on erilaisia.

Mitä puuttuu. Paikka vesipullolle. Seuraavaan versioon vaikka verkkotasku toiseen päätyyn. Lentokoneeseen kun ostaa luettavaa niin olisi kiva, että aikakauslehti mahtuisi siististi mukaan. Taskuja en kaipaa enempää. Tavarat ovat kuitenkin aina väärässä taskussa.

Kuva 1. Edestä. Läppä suojaamassa taskuja. Kaksi muovista solkea. Remmit helppo kiristää sen mukaan kuinka laukku pullistelee. Läpän alareunassa, päälinailoniin ja vuorin sisällä on kovike. Tekee läpän reunan ryhdikkäämmäksi ja pysyy varmaan solkien neuloksetkin paremmin kiinni.

Kuva 2. Takaa. Pehmustettu vetoketjulla suljettava tasku. Tabletti mahtuu. Miniläppäri kokoa 260 mm X 180 mm X 25 mm niin vetoketju ei mennyt enää kiinni. Paljonkaan leveämpi ei olisi mahtunut – paitsi pystyyn.

Kuva 3. Yllätys, yllätys. Läppä suojaa taskuja, mutta päälokeroon pääsee käsiksi avaamalla vetoketjun. Läppä saa siis jäädä alas suojaamaan taskuja ja F-Stopin merkki on koko aika näkyvissä. Tämä on hieno oivallus. Tällä voi kuljettaa vaikka shamppanjapullon ja pari lasia.

Kuva 4. Läpän alla kaksi taskua ja taskujen välissä paikka kynälle. Oranssi vetoketju kuuluu läpässä olevalle taskulle. Jotain litteää ja kevyttä sinne voi laittaa.Taskujen nepparit ovat muovia. Tiukat ovat, eivät itsestään aukeile. Suutari laittaa sitten uuden jos hajoaa.

Kuva 5. Kolme lokeroa vakiona. Olisi kiva jos noissa väliseinissä olisi sellaiset korvat, joita joissakin laukuissa olen nähnyt. Saan toki nytkin rungon ja objektiivin keskimmäiseen lokeroon noiden välikkeiden varaan. Kynä näyttää yhden tarralla suljettavan taskun paikan. Tässä taskussa ei ole ulkopuolella pehmustetta. Ison osaston päissä näkyy kun kangas on vähän mutkalla. Siinä on neppari ja kun laukun läpän laittaa kiinni ei läpän ja lokeron väliin jää koloa.

Kuva 6. Pohjassa nahan näköiset läpyskät, joihin saa kiinni irtohihnat. En keksi, mitä kevyttä sinne laittaisin. Rullaan ehkä sen lehden tänne.

– – – – –

Loppuun vielä disclaimeri. Omalla rahalla olen tämänkin ostanut. Ostin Suomesta, turha mennä ulkomaankaupoista kattelemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva 1

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva 2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva 3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva 4

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva 5

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva 6

Suljinrikko OM-D E-M10

Hautuumaalla kävimme kameran kanssa hiljentymässä ja kamera otti asian liian tosissaan. Maahanputoamisen seurauksena kävi näin.

Tämä on ollut kovan onnen kamera. Itsekin sählännyt – myönnetään. Muutaman viikon ikäisenä se putosi matkoilla ollessa ravintolan lattialle – näyttö rikki. Siitä puolen vuoden kuluttua taas reissun päällä – muistikortin luku/kirjoitussalpa irtosi ja kortti jäi jumiin kameran sisälle. Nyt noin vuoden ikäisenä – matkalla jälleen – taas rikki. Ensimmäisen hajoamisen jälkeen olen pitänyt PL5:sta varakamerana. Olen oppinut, että korjauskeikka kestää noin neljä viikkoa, joten ostin samantien tilalle käytetyn vähän lauotun OM-D E-M5 Mark I:n. Muuten ok, mutta nappulat on ihan surkeet ja on muutakin, mutta ei tule nyt mieleen eikä jaksa pienistä valittaa. Hyvä on se, että se kestää paremmin vettä kuin vanha. En olekaan ollut pitkään aikaan uittanut kameraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

m.Zuiko 12-40 2.8 kalustopäivitys

Ostin tuollaisen zoom-objektiivin. Pitäisi oppia vielä zoomailemaan. Zoomaus-otteen hakeminen ei aina onnistu ja aika moni kuva onkin vinossa. Lisäkahva M-10:ssä on hyvä olla paikallaan. Laatu hyvä – metallia – kuin tankki, niin kuin ulkomaiset arvioitsijat kommentoivat. Huonoista puolista olen lukenut, että vastavalosuoja on huonosti kiinni ja herkkä irtoilemaan. Sitä en ymmärrä, mielestäni ei. Matkapakkauksesta lähtee pois m.Zuiko 45 mm ja tämä tulee tilalle. Painoa tulee lisää 266 grammaa, mutta sitä kompensoi kevyempi matkakassa. Unboxing-videota ei ole esittää, koska tämän mukana ei tullut laatikkoa vaan pussi. Se on siis erotettu M1-kitistä, jonka ansiosta matkakassaan jäi edes jotain. Edelliset Tukholma-kuvat on otettu tällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Polaroid SX-70

Hankin toisen SX-70:n. Hopeinen ruskeilla nahoilla, siisti. Toimii. Piirtää hyvin. Filminä Impossible Project. Valotus on aika onnistunut, mutta jotenkin plattu. Kesäpäivän kamerahan tämä on. Amerikan aurinkoon tarkoitettu. Kuva tarvitsee onnistuakseen valoa ja kehittyäkseen lämpöä. Niistä alkaa olla Suomessa kohta pula.

I bought another Polaroid SX-70. Silver with brown leathers, little worns and working. Film was Impossible Project. Not satisfied to colours, picture looks dull. These cameras are made to summer days. Picture needs light and develops in warm. Soon we lack both of them in Finland.

PA075724

 

2692_0011

 

Jalustapanta – Panasonic 100-300 – Tripod collar

Tällaisen tilasin. Hyvä työstöjälki ja viimeistely. Istuu hyvin Arca-Swiss alustaan. Panta kiristyy tarpeen tiukaksi. Voi kääntää pystystä vaakaan. Vakaimen kytkin jää näkyviin molemmissa asennoissa. Balanssi vähän parempi kuin ilman. Näitä tekee www.roesch-feinmechanik.de Alle sadalla eurolla tulee kotiin.

I bought this one. Good machining and finishing. Suits well to the Arca-Swiss plate. Collar is tight enough. Can rotate from horizontal to vertical position. Stabilizator switch is visible on both positions.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

 

 

Olympus OM-D E-M10

Vihdoinkin sain kympin takaisin korjauksesta. Siinä on matkasetti kokonaisuudessaan. Painoa kokoonpanolla 929 grammaa, ilman vara-akkuja ja muistikortteja.

Alun perin ajatuksena oli ostaa M1:n, mutta silloin ei ollut vielä tietoa tästä mallista.  M10:n julkistamisen jälkeen alkoi kiinnostaa huomattavasti halvempi hinta sekä minulle aivan riittävät ominaisuudet. Pari käyttäjäarviota (http://thomas.leuthard.photography/ ja http://www.pekkapotka.com/ luettuani sainkin ylipuhuttua itseni tämän hankkimiseen. Lisäkahva on tilauksessa, harmi etten heti älynnyt tilata.

Ei minulla ole lisättävää lukuisiin netissä oleviin arviointeihin hyvässä eikä pahassa. Paitsi, kun kuvaa takanäytöltä kamera mahan päällä niin etsimen silmäsuppilo tulee eteen.

Vanha kamera on E-PL5. Sitä voi käyttää varakamerana tarpeen vaatiessa. Molempiin käyvät samat akut. M10:n käyttöliittymä vaan on niin paljon parempi kahden säätörullan vuoksi verrattuna PL5:n nappuloihin.

Vanhan Panasonic 20 mm / 1.7 laitoin hyllyyn ja otin tilalle M.Zuiko 25 mm / 1.8:n. Tässäkin pohdin pitkään josko sittenkin M.Zuiko 17 mm olisi parempi. Jälkeen päin olen huomannut, että joissain tilanteissa 25 mm vaan on liian pitkä. Ehkä 20 mm olisi hyvä kompromissi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA