Taas uusi yritys. Nyt oli hyvä puu, paljon tilaa ympärillä. Tikka puussa. Nakuttelee käpyä. Saa työn valmiiksi ja hyppää pari oksaa alemmas. Varmaan miettimään, että mitäs sitten tekis. Zoomausta pienemmäksi, jotta poistuva lintu mahtuu ruutuun. Mitä tikka tekee. Varoittamatta syöksähtää muna-asennossa alaspäin. Miksi se ei voi ensin nousta seisomaan ja tehdä vähän venytyksiä ja siiven pyörityksiä. Antaa merkkejä kuvaajalle, että valmiina siellä, kohta lähdetään. Mieluummin vielä siihen suuntaan, johon minä olen miettinyt. En jäänyt enää odottelemaan kun piiloutui koivujen joukkoon. Ilmeisesti joku wannabeevalkoselkä.

Suunnilleen tästä kohtaa vuotta alkaa netin harrastefoorumeille ilmestyä kuvia koskikaroista. Siispä minäkin. Ei mikään huippukuva, mutta itselle merkiksi, että taas se tuli jo lokakuun puolella. Koskikara saa minulta kymmenen empatiapistettä. Tulla talveksi Suomeen. Jossain on siis talvella vielä paskempaa kuin täällä. Sen täytyy olla jo jotain todella ikävää. Ikävää on näiden kuvaaminenkin. Juuri kun sen saa etsimeen se huomaa kuvaajan ja lentää 300 metriä ala- tai ylävirtaan.

Olen ennenkin yrittänyt. Viimeksi taisi käydä niin, että tikka tuli kylläiseksi eikä enää palannut paikalle kun kaivoin kameran esiin. Nyt oli uusi yritys. Tämähän on sellainen tapaus tämä käpytikka, että kun se on syönnillään niin se palaa siihen pajalle aina uudelleen uuden kävyn kanssa. Vaikka se lähteekin niin saattaapi palata uudelleen hetken kuluttua. Eikä niitä käpyjä haeta mistään kaukaa, että ei tarvitse tunteja odotella. Kalasääski on eri juttu. Nyt oli vähän ahdas paikka. Parasta olisi jos ei olisi muita puita ympärillä. Sitten mennään puun alle odottamaan tuloa ja lähtöä. Räpsästään sopivassa paikassa. Hitaat voivat lasettaa sarjatulella. Nyt onnistui jo kolmannen kävyn kohdalla. Enempää en yrittänyt. Hirviökärpäset kulkivat niskassa, eikä asento puun alla kamera naamalla ole sellainen, jossa voisin olla varttia kauempaa. Palataan aiheeseen jonkun toisen puun juurelta.

Näin kun metsäkirvinen ruokki poikastaan männyn oksalla. Kun ruoka oli saatu siirrettyä suusta suuhun menetelmällä poikaselle, lähti emo hakemaan uutta suullista. Hiivin lähemmäs yksin jätettyä poikasta ja jäin odottamaan emoa. Jonkin aikaa odotettuani, ymmärsin äänistä, että minut on nähty. Jäin silti paikalleni huomaamattomasti nojailemaan puihin. Emoa ei vain kuulunut ja välillä varoitusäänet voimistuivat ja heikkenivät. Poikanenkin siinä aukoi nokkaansa. Suki välillä höyheniä ja odotteli emoa. Vaan kuinkas kävikään. Poikanen hyppäsikin parin metrin päähän seuraavaan mäntyyn ja emo singahti välittömästi paikalle. Sellainen ketku.

Pihaan pelmahti äänekästä ja vilkasta nuorisoa. Sinitiaisparvi oli liikkeellä. Osa kiipeili puussa, mutta tämä yksi oli kovin toimessaan nurmikolla. Ensin luulin, että se on saanut männystä jonkin pihkaisen roskan nokkaan. Eipäs ollutkaan. Se heitteli, ravisteli ja hakkasi jotain pienen viittasankarin näköistä ötökkää. Varmaan mietti, että mistä hemmetistä tämän saa oikein auki. Toisessa kuvassa oli jo aika ärtyneen näköinen. Oli kovin toimessaan ja päästi ihan viereen katsomaan. Aika pöhkö.

Pihapöntön tienoon ilmatila on aika täysi kun tämä pari ruokkii poikasia. Ei mene kahtakaan minuuttia kun jompi kumpi on tuomassa syötävää. Enää ei mennä edes pönttöön sisään vaan toukka heitetään suoraan reiästä poikasten pohjattomiin kitoihin. Taitaa olla kohta aika lähteä maailmalle.

Siirsin kameran pöntön alle ja otin kännykkäohjattuna OI.sharella itse rappusilla istuen. Yritin olla taas pöntöstälähtökuvia. Heti kun nokka näkyi laukaisin kameran. On se nopee, nopeempi ku mä. OI.share taas on aika hidas tällaiseen käyttöön. Peräkkäisten kuvien ottaminen on varsin hidasta.

Pitihän sitä käydä kattohaikaraa kattomassa. Aikamoinen ilmestys kun pääsee vielä näin lähelle. Toivotaan, että pesintä onnistuu ja haikara tuo uuden haikaran.