Posts Tagged: salo
Korvamato
Tiedä sitten miten tämä taksonomisoidaan. Tarkoitus oli ottaa maisemakuva, mutta matokuva tuli.
Salosta, Teijon kansallispuistosta, Hamarijärveltä on.
Maissipelto kutsuu
Pienellä kunnonkohotuslenkillä polkupyörällä. Havahduin siihen, että voisiko kunto kohota vähemmälläkin ja käyttää aikaa ympäristön, maisemien ja asetelmien havainnointiin. Tulisiko hiljaa parempaa, sekä kuvaa että kuntoa. Lenkit ainakin kestäisivät kauemmin.
Tämä on Joensuun kartanon maissipellon reunalta. Vieläkään en ole saanut sitä elämäni kuvaa. Maissipellon käytävät, maissin latvat ja tähkät kiehtovat. Mitä niistä tekisi?
Galleriakierros jatkuu
Vielä yksi galleria tälle viikolle tältä seudulta. Kävin Teijon Masuunissakin, mutta sieltä jäi mieleen vain kardemummapulla. Paikka on Joro’s Gallery suomeksi Juha Joron galleria. Taas tällainen intohimosta ja rakkaudesta lajiin. Esillä kokoelma Taneli Eskolan valokuvia vuosikymmenien ajalta. Eskola oli nimeltä tuttu, mutta en muista hänen töitänsä näyttelyissä nähneeni. Noilla kuvilla ja meriiteillä luulisi toisin. Taas sai ihmetellä sitä miten joku saa maisemakuvissa niin monta asiaa onnistumaan samanaikaisesti. Miten ne kerrokset rakennetaan. Olen viime aikoina miettinyt, että kun saisi jostain hyvän croissantin ja/tai mansikkaviinerin. Ensimmäisestä haukkauksesta jotenkin tietää, että nyt on hyvä. Sama valokuvissa kun näet hyvän kuvan, kyllä sen tietää.
Ystävällinen vastaanotto ja hyvä taustamusiikki (Joe Bonamassa) olivat mansikka viinerin päälle.
Wiurilan kesä
Wiurilalla viitataan Salossa olevaan Wiurilan kartanoon ja kesällä kartanon alueella olevaan taidenäyttelyyn. Selvennykseksi ulkopaikkakuntalaisille.
Koska nyt on joka toinen vuosi näyttele järjestetään suppeampana kuin niinä toisina joka toisina vuosina. Kahdessa galleriassa viidellä taitelijalla. Määrä voi kuulostaa pieneltä, mutta laatu korvaa. Anssi Jääskeläisen piirrokset (vasemmalla) ja Markku Laakson maalaukset olivat upeaa katsottavaa. Oispa mullakin liitua ja osaispa piirtää.
Tällaisten pienten vapaaehtois- ja intohimopohjalta toimivien näyttelyjen ja gallerioiden toimijoille iso kiitos. En seuraa Suomen taidekenttää enkä siten tunnista juurikaan taiteilijoita nimeltä tai tyyliltä. Siksi onkin hienoa kun saa jonkun elämyksen näyttelyssä käydessään.
Salon taidemuseo – Helena Blomqvist, Uusi ystäväni The New Friend
Mielenkiintoisia kuvia. Lavastettuja, rakennettuja mutta jotenkin niin aitoja. Taidokkaasti tehtyjä, hienot valot, tasot, syväykset ja terävyysalueet. Kuvissa on niin paljon yksityiskohtia, että on turha miettiä, miten ne ovat lopulta muodostuneet. Miettii ennemmin kuville annettua tarinaa tai keksii itse uutta. Kiva nähdä kuvia, joita ei itse pystyisi mitenkään tekemään. Tekoäly tulee näiden kohdalla keskusteluun tai mieleen. Niinkuin ensimmäisessä lauseessa totesin nämä ovat aitoja sanoisin jopa inhimillisiä.
Edelleen kevättä odotellessa
Näyttää tuo matkailu painottuvan Halikon- ja Wiurilanlahden maisemiin. Selvähän se kun ei oikein muuallekaan pääse.
Oli sellainen ilta, ettei tuullut lainkaan. Tuntui melkein lämpimältä. Hiljaistakin oli. Wiuruilanlahti vapaa jäistä. Onkohan käynyt niin, että koko Suomi suli kerralla, eikä tänne etelään tulla turhaan aikaa kuluttamaan vaan jatketaan suoraan pesäpaikoille. Hanhia toki on. Odotan vielä viikon, että lämpenee ja iltaisinkin voi mennä ilman pitkiä kalsareita kierrokselle. Muussa tapauksessa manaan sellaisen kirouksen, että koko lahti ja naapurilahti ja Vuohensaaren salmi kiehuu. No, jos ei lämpene niin voin ehkä odottaa toisen tai kolmannenkin viikon. Sen jälkeen kyllä manaan sellaisen kirouksen, että jokilaiva jämähtää ikuisesti poikittain Salonjokeen ja sen jälkeen siitä kulje yksikään silakkavene syysmarkkinoille. Että sillai.
Silmitön talvi, järjetön sää
Sellattiin laulaa Miljoonasade ja jatkaa: ”Meitä ei kylmetä routa ei jää.” Ei ole tuota kappaletta tehty luonnon olosuhteisssa. Olkoon vaan lämmin maaliskuun alku, mutta kun tuulee tuota jäätä pitkin, vaikka etelän suunnasta tuleekin, niin kylmä on. Eikö voisi jo oppia ja pysyä kotona.
Saharan hiekkalaatikko pöllyää
Pitihän sitä tätäkin ihmettä käydä katsomassa. Täytyy sanoa, että melkoisen ylimainostettu tämä ”Saharan hiekka värjää aamu- ja iltataivaan tsykedeelisen punaiseksi” -tapahtuma. Aivan auringonlaskun aikana oli oranssia ilmassa, mutta pari minuuttia myöhästyin. Vasemmassa reunassa on muuten harmaahaikara. Toinen kuva on noin viisitoista minuuttia ennen pimeyden alkamista. Kylmäkin oli.
Hämärän ja pimeän aikaan keväällä ja syksyllä Halikonlahdella parasta on äänimaailma kun joutsenet, hanhet, sorsat, kurjet ja haikarat keskustelevat keskenään.
Auringon voima
Ihmeesti tuo valo saa liikkeelle. Raskaan aamuisen kukkakuvauksen jälkeen lähdin vielä iltapäivällä Vuohensaareen kevyelle kävelylle. Hippiäistä hain, mutta ilmeisesti Suomen pienin lintu on entisestään pienentynyt. Ei kanta vaan yksilöt. (Kolibrien kuvauksesta ei tulisi mitään.) Puukiipijä olis kelvannut ja pikkutikka ja palokärki. Tuosta käpytikasta ei saa pikkutikkaa vaikka se menisi vielä vähän enemmän kyttyrään. Rannalla odotti jo rantavahti. Vaikka kuvasta voisi päätellä, niin Vuohensaari ei ole nakuranta – edes talvella.
Mukavaa oli, pääsi välillä oikein kuvausasentoonkin eli polvilleen. Millejä jäi puuttumaan. Mukana oli vain 100 – 400 (X1,5) ja puhelin. Olishan se kiva olla 35mm, 50mm, 70mm ja makrokin mukana. Sen verran on vielä järkeä päässä, että dronea ei pikkukävelyille oteta mukaan.
Luonnollista pehmeää piirtoa
Eipä tarvitse horisontista lintuja hakea, eikä miettiä objektiivien reuna- tai juuri muutakaan piirtoa. Sumussa mennään. Kylmä ei ollut, eikä tuullut. Myöhemmin sitten tulevalla viikolla valitetaan sitä. Vaikka on tuollainen rokka, niin välillä maisema näyttää kuitenkin valoisammalta, erikoinen ilmiö. Se tuli taas huomattua, että jos kamerassa on lintutötterö kiinni, niin ei sitä siitä hevin irrota. Helpompi on kaivaa puhelin taskusta. Mikäli on laskutilaa (pyörän tarakka) ja kuljetuskapasiteettia, niin sitten voisi ottaa mukaan X-E4:n ja Ei se enää paljoa tekisi kulkemiseen lisärasitusta. Tavaroiden mukana ronttaaminen vaan on päivä päivältä ainakin henkisesti työläämpää. Olen hankkimassa uutta kaukoputkea ja sen pitäisi jäädä painoltaan noin kiloon ja jalusta mielellään alle kahteen. Kiikarien tilalle monokulaari. Siinä on polkupyörällä helposti kuljetettava setti. Kamera pääsee mukaan jos on kiltisti.
Ei aivan turha retki ollut, laulujoutsen ja punatulkku näkysivät. Ajattelin, että mitään joutsenta pienempää ei tuossa sumussa näkisi, eikä joutsentakaan koska se on valkoinen.
