Posts Tagged: salo
Hidasta kuvaamista
Latasin isältä perimääni Yashica-Mat 6X6 kameraan kesällä filmiä ja nyt marraskuussa sain sen kehitykseen. Filminä oli Neopan Acros 100II. Sarjanumeron perusteella kamera on vuodelta 1963. Tämä oli yllättävä tieto. Yashican antaa valmistusvuoden yhdellä merkillä. Numero kolme voi siis tässä tapuksessa tarkoittaa joko vuotta 1963 tai 1973. Mallin valmistus on loppunut virallisesti 1971, mutta sitä on ilmeisesti tehty epävirallisesti senkin jälkeen. Kameran objektiivin sarjanumerossa on kuitenkin vain kuusi merkkiä ja sen valovoima on 3.5, joka viittaisi aikaisempaan vuoteen. Iästä huolimatta valottaa edelleen ihan hyvin sinne päin. Valotusmittaria ei ole, joten mennään Sunny16 tai kameran äpillä.
Filmin kehitti ja kameralla skannasi Telefoto. Kuvien profiilina on Negative Lab Pro v2.3. En ole vielä hankkinut NLP:tä. Luulin, että NLP olisi älykkäämpi kuin aikaisemmin käyttämäni käyrien vääntäminen mustasta valkoiseksi ja vastasta mulkoiseksi. Tarkoitan sitä, että kuvien muokkaamisessa säätimet menevät väärinpäin ja blackin vääntely muuttaa highlightia. Maskia tehdessä Sky antaa useimmiten ilmoituksen, ettei löydy taivasta tai sitten löytyy vain pala. ”Ongelmaa” voi taklata tekemällä exportin TIFFiksi ja jatkaa muokkausta sen kanssa. Export DNG:ksi tekee samanlaisen DNG:n kuin originaali. Katsotaan kun saan joskus hommattu NLP:n miten se toimii. Voisihan sitä vaikka testiversiolla testailla. Vanhojen negojen skannaus on vielä vaiheessa. Vasta rakentelen skannausyksikköä.
Kuvat ovat Salosta, Halikonlahden ympäristöstä.
Korvamato
Tiedä sitten miten tämä taksonomisoidaan. Tarkoitus oli ottaa maisemakuva, mutta matokuva tuli.
Salosta, Teijon kansallispuistosta, Hamarijärveltä on.
Maissipelto kutsuu
Pienellä kunnonkohotuslenkillä polkupyörällä. Havahduin siihen, että voisiko kunto kohota vähemmälläkin ja käyttää aikaa ympäristön, maisemien ja asetelmien havainnointiin. Tulisiko hiljaa parempaa, sekä kuvaa että kuntoa. Lenkit ainakin kestäisivät kauemmin.
Tämä on Joensuun kartanon maissipellon reunalta. Vieläkään en ole saanut sitä elämäni kuvaa. Maissipellon käytävät, maissin latvat ja tähkät kiehtovat. Mitä niistä tekisi?
Galleriakierros jatkuu
Vielä yksi galleria tälle viikolle tältä seudulta. Kävin Teijon Masuunissakin, mutta sieltä jäi mieleen vain kardemummapulla. Paikka on Joro’s Gallery suomeksi Juha Joron galleria. Taas tällainen intohimosta ja rakkaudesta lajiin. Esillä kokoelma Taneli Eskolan valokuvia vuosikymmenien ajalta. Eskola oli nimeltä tuttu, mutta en muista hänen töitänsä näyttelyissä nähneeni. Noilla kuvilla ja meriiteillä luulisi toisin. Taas sai ihmetellä sitä miten joku saa maisemakuvissa niin monta asiaa onnistumaan samanaikaisesti. Miten ne kerrokset rakennetaan. Olen viime aikoina miettinyt, että kun saisi jostain hyvän croissantin ja/tai mansikkaviinerin. Ensimmäisestä haukkauksesta jotenkin tietää, että nyt on hyvä. Sama valokuvissa kun näet hyvän kuvan, kyllä sen tietää.
Ystävällinen vastaanotto ja hyvä taustamusiikki (Joe Bonamassa) olivat mansikka viinerin päälle.
Wiurilan kesä
Wiurilalla viitataan Salossa olevaan Wiurilan kartanoon ja kesällä kartanon alueella olevaan taidenäyttelyyn. Selvennykseksi ulkopaikkakuntalaisille.
Koska nyt on joka toinen vuosi näyttele järjestetään suppeampana kuin niinä toisina joka toisina vuosina. Kahdessa galleriassa viidellä taitelijalla. Määrä voi kuulostaa pieneltä, mutta laatu korvaa. Anssi Jääskeläisen piirrokset (vasemmalla) ja Markku Laakson maalaukset olivat upeaa katsottavaa. Oispa mullakin liitua ja osaispa piirtää.
Tällaisten pienten vapaaehtois- ja intohimopohjalta toimivien näyttelyjen ja gallerioiden toimijoille iso kiitos. En seuraa Suomen taidekenttää enkä siten tunnista juurikaan taiteilijoita nimeltä tai tyyliltä. Siksi onkin hienoa kun saa jonkun elämyksen näyttelyssä käydessään.
Salon taidemuseo – Helena Blomqvist, Uusi ystäväni The New Friend
Mielenkiintoisia kuvia. Lavastettuja, rakennettuja mutta jotenkin niin aitoja. Taidokkaasti tehtyjä, hienot valot, tasot, syväykset ja terävyysalueet. Kuvissa on niin paljon yksityiskohtia, että on turha miettiä, miten ne ovat lopulta muodostuneet. Miettii ennemmin kuville annettua tarinaa tai keksii itse uutta. Kiva nähdä kuvia, joita ei itse pystyisi mitenkään tekemään. Tekoäly tulee näiden kohdalla keskusteluun tai mieleen. Niinkuin ensimmäisessä lauseessa totesin nämä ovat aitoja sanoisin jopa inhimillisiä.
Edelleen kevättä odotellessa
Näyttää tuo matkailu painottuvan Halikon- ja Wiurilanlahden maisemiin. Selvähän se kun ei oikein muuallekaan pääse.
Oli sellainen ilta, ettei tuullut lainkaan. Tuntui melkein lämpimältä. Hiljaistakin oli. Wiuruilanlahti vapaa jäistä. Onkohan käynyt niin, että koko Suomi suli kerralla, eikä tänne etelään tulla turhaan aikaa kuluttamaan vaan jatketaan suoraan pesäpaikoille. Hanhia toki on. Odotan vielä viikon, että lämpenee ja iltaisinkin voi mennä ilman pitkiä kalsareita kierrokselle. Muussa tapauksessa manaan sellaisen kirouksen, että koko lahti ja naapurilahti ja Vuohensaaren salmi kiehuu. No, jos ei lämpene niin voin ehkä odottaa toisen tai kolmannenkin viikon. Sen jälkeen kyllä manaan sellaisen kirouksen, että jokilaiva jämähtää ikuisesti poikittain Salonjokeen ja sen jälkeen siitä kulje yksikään silakkavene syysmarkkinoille. Että sillai.
Silmitön talvi, järjetön sää
Sellattiin laulaa Miljoonasade ja jatkaa: ”Meitä ei kylmetä routa ei jää.” Ei ole tuota kappaletta tehty luonnon olosuhteisssa. Olkoon vaan lämmin maaliskuun alku, mutta kun tuulee tuota jäätä pitkin, vaikka etelän suunnasta tuleekin, niin kylmä on. Eikö voisi jo oppia ja pysyä kotona.
Saharan hiekkalaatikko pöllyää
Pitihän sitä tätäkin ihmettä käydä katsomassa. Täytyy sanoa, että melkoisen ylimainostettu tämä ”Saharan hiekka värjää aamu- ja iltataivaan tsykedeelisen punaiseksi” -tapahtuma. Aivan auringonlaskun aikana oli oranssia ilmassa, mutta pari minuuttia myöhästyin. Vasemmassa reunassa on muuten harmaahaikara. Toinen kuva on noin viisitoista minuuttia ennen pimeyden alkamista. Kylmäkin oli.
Hämärän ja pimeän aikaan keväällä ja syksyllä Halikonlahdella parasta on äänimaailma kun joutsenet, hanhet, sorsat, kurjet ja haikarat keskustelevat keskenään.
Auringon voima
Ihmeesti tuo valo saa liikkeelle. Raskaan aamuisen kukkakuvauksen jälkeen lähdin vielä iltapäivällä Vuohensaareen kevyelle kävelylle. Hippiäistä hain, mutta ilmeisesti Suomen pienin lintu on entisestään pienentynyt. Ei kanta vaan yksilöt. (Kolibrien kuvauksesta ei tulisi mitään.) Puukiipijä olis kelvannut ja pikkutikka ja palokärki. Tuosta käpytikasta ei saa pikkutikkaa vaikka se menisi vielä vähän enemmän kyttyrään. Rannalla odotti jo rantavahti. Vaikka kuvasta voisi päätellä, niin Vuohensaari ei ole nakuranta – edes talvella.
Mukavaa oli, pääsi välillä oikein kuvausasentoonkin eli polvilleen. Millejä jäi puuttumaan. Mukana oli vain 100 – 400 (X1,5) ja puhelin. Olishan se kiva olla 35mm, 50mm, 70mm ja makrokin mukana. Sen verran on vielä järkeä päässä, että dronea ei pikkukävelyille oteta mukaan.
