Joillekin raikas ja kylmä ovat synonyymejä. Eivät ole. Kun pakkasta on -2 astetta ja se tuntuu -9 asteelta se ei ole raikas vaan kylmä. Lyhensin pyörälenkkiä ja lähdin puskemaan vastatuuleen kohti pohjoista.
Ei talviseen maisemaan paljoa tarvitse lunta. Kymmenen milliä riittää kun se tulee meren jäälle.
Jotenkin tuolla tavalla loppui Lennu-nalle satukirjat. Positiivisesti, aina oli hyvä, kaunis tai jotain muuta päivä. Sellainen oli minullakin. Päivä paistoi pitkästä aikaa ja nautin siitä melkein neljä tuntia kävellen, pyöräillen ja paikalla seisten jään laulua kuunnellen.
Siltä tämä talvi tuntuu. Pelkkää harmaata ja kuravettä. Herkempi voisi vaikka masentua, mutta minä ärsyynnyn.
Harmaus on niin paksua, ettei siitä tule mitään läpi ja jos tulisi, niin maa imisi sen.
Kävinpä täälläkin kurkkaamassa. Hiljaista oli. Yksi koira, käpytikan ääni ja pari tiaista. Kummallista.
Maasto kostea, mutta ei märkää, hieman kuraista, pitkospuut paikoitellen liukkaan limaisia ja jäisiä. Sinivuokot eivät olleet kukassa, ei siis sekaisin ihan luonto ole. Kiittäkäämme korkeimpia voimia kukin uskonsa ja voimiensa mukaan.
Vihreää on paljon, sammal oikein hohtaa. Eri tavalla kuin kesällä.
Ei saanut lämmin vesisade häivytettyä kaikki jäitä. Halikonlahden väylä pitkälle sula ja salmi ihan auki. Wiurilan puolella jäitä on enemmän. Vielä ehtivät jäätyä uudelleen – KOP, KOP.
Kiva päivä oli inhailla (laittaa kamera tarakalle ja lähteä pyöräilemään vrt. IIK Inha). Tyyni ja sateeton niin pärjäsi parilla plussa-asteella.
Metsässä lunta ei kikkaraakaan, varjoisat tallatut paikat voivat olla jäisiä, mutta metsässä ei niitäkään. Aivan tossukeli. Vuohensaaren ja Vaisakon välinen salmi osaksi auki. Kohta lähtee varmaan loputkin jäät kun vielä vähän satelee. Kummallista, perin kummallista.
En ole saariston kasvatti enkä veneilijä. Minulle nuo kuvat eivät sillä lailla kolahtaneet kuin asian kanssa enemmän eläneille. Minuun iski tuo kokonaisuus. Useimmiten näyttelyistä poimitaan niitä hienoja yksittäisiä töitä. Kokonaisuus sillä lailla, että Koskinen manitsi videolla kahdesti, että tämä on rakas paikka ja hän selailee usein sieltä otettuja valokuvia. Niin minäkin teen. Selaan vanhoja kuvia ja muistelen. Luopumisen hetken ollessa päivä päivältä lähempänä, tulevat nuo kuvat aina vain tärkeämmiksi.
(Hienoja kalusteita kuvissa oli, niitä tuli katsottua tarkemmin.)
Ei pidä vaipua epätoivoon harmauden kanssa. Onhan tuolla mustaakin, väylällä erottuvat vihreä ja punainen lateraaliviitta, ruskeaa kaislikkoakin. Tien varsilla on punakeltaisia liikennemerkkejä. Jonkin verran tämä harmaus nyppii. Tuo kosteus tekee niin kylmän olon vaikka plussalla ollaankin.
Niin ne kelit muuttuvat. Eilen sai mennä shortseissa ja tänään kuljettiin sumussa. Näkyvyys sumun takia heikko, jota entisestään heikensi märät silmälasit. Kotona sitten katsoin mitä tuli kuvattua. Aika paljon tuo sumu vaikutti siihen miten kylmältä tuntui, vaikka lämpötilaero oli korkeintaan kolme astetta. Eipä päässyt aurinko lämmittämään.
En tiedä. Onhan tuo kummallista, että tammikuun puolivälissä lunta vain nimeksi. Lämpötila kuusi astetta plussalla. Aurinko sulattaa jäätä ja lunta kuin maaliskuu olisi. Toiset pitkät kalsarit voi jättää narikkaan.
Mitä jos seuraavaksi tulee pakkanen? Oraspeltoja tuolla ei juuri näy, taidetaan ottaa varmemman päälle ja kylvetään keväällä. Onko metsässä lunta? Miten mustikka talvehtii? Peurakanta varmaan lisääntyy tänä talvena reilusti.
En pidä tästä vaikka ei tarvitsekaan palella, pyöräily onnistuu suht koht mukavasti ja talon lämmittäminen on halvempaa.