Valkovuokkoista on. Samoin kuraista, märkää ja liukasta. Alkaa olla polut jo niin kuluneita, että eivät kestä sateita Salon kokoisen kaupungin kävijämääriä. Kunnostamista lienee turha odottaa nykyisellä määrärahapolitiikalla. Täälläkin käy varmaan niin, että huonon paikan viereen tulee kiertopolku. Vaikka ei mitään pyöräilijöitä vastaan olekaan, niin onneksi niitä ei ole täällä näkynyt.
Pixelin käytöstä sen verran, että nyt on kätevä panoraamakuvaus, RAWit ovat aivan turhia ja 50MP:stä en osaa vielä oikein sanoa, muuta kuin, että onhan se tarkempi, mutta tarvitsenko sitä.
Kruunuvuori on yksi Luonnonperintösäätiön Salossa olevista kohteista. Löytyy kartalta.
Tännehän ei ole mitään viitoituksia eikä opasteita. Kartta käteen ja päättelemään mistä sinne pääsisi. Päättelin, että lyhin matka pisteen A ja B välillä on suora viiva. Hyvä ajatus, mutta ei sitten toiminut kun oli aikansa pyörinyt paikallaan kallioita ja muita maastoesteitä vältellen. Toinen päätelmä oli, että pakko sinne on jostain polun mennä, koska siellä varmasti joku edes joskus käy. Löytyihän sellainen polkua muistuttava ura, joka johti kohteeseen päin. Puhelimelta ja auringosta suuntaa hakien pääsimme perille. Takaisin tulo meni vähän huonommin. Mäkinen, kumpuileva vieras maasto, missä kuljet sinne, tänne, tonne sekoitti sisäisen kompostin täysin. Polkua ei löytynytkään ja energia meni johonkin muuhun kuin järkevän poistumissuunnitelman tekemiseen. Puhelimen kartalta oli katsottu tienpätkä johon suunnataan. Valitettavasti kun näkökyky on mitä on ja puhelimen näyttö pieni, niin katsoin väärää tietä. Jokunen kilometri tuli ylimääräistä, paljon tuli opittua ja oma erinomaisuus sai jonkinlaisen kolauksen.
Seuraavalla kerralla paremmin. Ei kuitenkaan niin kuin kertausharjoituksissa. Laitettiin puuhun vessapaperin palasia, jotta kaikki löysivät yöllä vartiopaikalle ja takaisin teltalle.
Pari päivää sitten oli tyyntä. Tähän voidaan palata kun alkaa taas puhaltaa niin, että olo on kuin olisi jääpaloja syönyt. Maaliskuun viimeinen päivä, outoa.
Ei ole lenkillä niin kiire, ettei voisi pysähtyä muiden kanssa seurustelemaan. Viitasammakko taitaapi olla 33 %:n todennäköisyydellä. Suomessa elää luontaisesti kolme sammakkolajia. Sammakko eli ruskosammakko, rupikonna ja viitasammakko. Vihersammakot eivät käsittääkseni kuulu luontaiseen lajistoon. Ei voi arvaus mennä pahasti pieleen, kolmannella kerralla varmasti oikein.
Ajatteli varmaan Thor Heyerdahl kun näki kaislarannan ja raknesi kaislaveneen. Ei vaan, balsasta teki. Katri-Helena kyllä teki kappaleen katson autiota kaislarantaa, mutta sitä ei levytetty.
Viime vuonna tein hyönteishotellin ja näiltäkin rannoilta hain korsia. Ei näiden löytämistä hyväkuntoisina ihan itsestään selvänä asiana kannata pitää kun kesätästä alkaa ja etenee.
Kävelinpä idyllisellä varjojen värittämällä lintupolulla kun huomasin veikeän pikku käävän pienen puun kyljessä. Katsoin, että olipa joku jyrsijäinen nävertänyt siihen pienillä hampaillaan hauskasti silmät ja suun. Menin lähemmäksi ja huomasin, että nyt vanhaa kääpää koijataan. Ne olikin piirretty. Hetken siinä taivastelin ja voi ettälin ja jatkoin matkaa.
Tuokion kuluttua oli heinäsorsien kuviokellunta tai taitouintiesitys. Ei ollut huijausta, aitoa oli.
Hieno päätös tuuliselle, mutta lämpimälle viikolle. Aivan tyyni, valmiina jäätymään – vai pitikö niitä pakkasia vielä tulla. Vedessä näkyy hentoisia liikkeitä pilven yläpuolella. Eikös vain käynytkin niin, että sillä aikaa kun kaivoin kameran ja sihtailin, niin joku turpa, toutain, hopearuutana, särki, lahna, patsukka tms kävi pinnassa ja teki aaltoja. Seuraavissa kuvissa pilvi oli jo hajonnut.
Metsän ja ruovikon kun poistaisi oli mukavan minimalistinen.
Käynti koskella, perinteisesti. Melko kuivat uomat ja jäätä ei lainkaan. Ei ollut koski parhaimmillaan. Siitä huolimatta aikamoinen pauhu tuosta tulee.
En niitä rauniota kuvannut kun ne ovat samat vuodesta toiseen. Virta on joka kerta erilainen ns uniikki.
Laulujoutsenten tulo on minulle yksi kevään odotetuista hetkistä. Olen tällä kaudella niitä kuullut ja nähnyt, mutta nyt näin ja kuulin yhtäaikaa. Ensin oli kolme yksilöä jäällä rauhassa käyskentelemässä, sitten tuli kaksi ärhentelemään ja nämä lähtivät pois, eivätkä takaisin tulleet. Ärhentelijätkin lähtivät johonkin.
Tämä on muuten ensimmäinen linnut lennossa (BIFF) kuva Fuji 100 – 400:lla. Aika sähläämistä on meikäläisen kuvaaminen ilman näitäkin yrityksiä.
Joillekin raikas ja kylmä ovat synonyymejä. Eivät ole. Kun pakkasta on -2 astetta ja se tuntuu -9 asteelta se ei ole raikas vaan kylmä. Lyhensin pyörälenkkiä ja lähdin puskemaan vastatuuleen kohti pohjoista.
Ei talviseen maisemaan paljoa tarvitse lunta. Kymmenen milliä riittää kun se tulee meren jäälle.