Pieni hempeily pyöräretken lomaan.

Kuva on siksi, että yllätyin taas miten valmista kuvaa Fujista tulee. Tällekin tehty vain kroppaus ja vaihdettu profiiliksi Astia Soft. Valmis. Kohta uskallan kokeilla pärjääkö kokonaan ilman RAW:ta.

Kuva Fujifilm X-E4 ja TTArtisan 27 mm/2.8

Oi niitä aikoja kun kukkia kuvasin aktiivisemmin. Johonkin se jäi, varmaan siihen, että kasvikirjassa ne kuvat ovat parempia. Kun oli nuori ja notkea pääsi paremmin oikeaan asentoon, ei ollut kulmaetsintä tai kääntyvää näyttöä. Näiden takia ei tarvinnut pitkälle matkustaa eikä maata polulla ja pelätä, että joku ohikulkija alkaa elvyttää. Sinivuokko on tämä kasvi, ellei joku varjosta tunnistanut.

Vai takiainen? Ajattelin, että kuva on vähän sekava, mutta ei se haittaa kun takiainen on sellainen tarttuja ja niitä saa nyppiä sieltä ja täältä. Nythän vasta minulle selvisikin, että ohdake ei olekaan takiainen eikä takiainen ohdake. Ohdake ei sitten vissiin tartukaan, niin kuin takiainen. Voi helvata kun meni tämäkin sekavaksi.

Terälehdet repsottaa, osa lähtenyt jo parempiin suihin, värikin alkanut jo haalistua. Se siitä kesästä.

Hei kaverit, missä te ootte ja missä on aurinko. Netissä ja joka puolella kerrotaan, että aurinko seuraa auringonkukkaa. Empiirisen tutkimukseni mukaan – tänään – kaikki neljä katsoivat eri suuntiin.

Ensinnäkin, vain päivällä, yöllä aurinko on sammunut. Toiseksi, vain nuoret seuraavat aurinkoa. Vanhat jämähtävät paikalleen, niin kuin varmaan saattoi arvata. Sellaisia boomereita.

Enpä muista ennen nähneeni, eikä tätäkään enää ensi vuonna pällistellä. Eiköhän kauha taas pikkaisen rouhaise.

Hermostuttavaa kuvata tuollaisen reunan lähellä kun tiesi, että puoliso jännitti minunkin puolestani viisi metriä takavasemmalla.

Niin paljon on netissä kukkia naama yleisöön päin, että pitää muistuttaa, että välillä on hyvä painaa pää turpeeseen ja katsoa maailmaa alhaalta ylöspäin.