Posts Tagged: kaupunkimaisemat
Negojen digitoimista
Iskipä sitten tämäkin villitys. Aloin käydä läpi vanhoja negoja ja dioja. Lähinnä haen mahdollisia perhekuvia. Eipä niistä mitään kultajyviä ole vielä löytynyt. Kalustossa hain edullisinta vaihtoehtoa. Ostin Cinestillin valopöydän, rullafilmi maskin, mustaa kartonkia, joista askartelin erilaisia pimennysmaskeja. Objektiiviksi hankin 7Artisanin 60mm/2.8 makron. Filmikokoja on 6X6, dia ja kino. Valoin systeemit raakkasin aika pian hinnan vuoksi. Saan noillakin kaluilla riittävää laatua ja tarvittaessa voin teettää skannit vaikka jossain palveluntarjoajalla. Uusia ohjelmistoja en ole vielä tarvinnut. Mustavalkonegat mennyt käyriä kääntämällä. Kyllähän noita nopeasti kuvaa, mutta karvanpoisto ja muut säädöt vie aika paljon aikaa.
Seuraavat kolme kuvaa ovat Somerolta 22.1.1976, kuvattu Yashica-Mat kameralla. Paikka ja päiväys tiedetään, silloin viitsin vielä kirjata tietoja, mutta kun päästiin kinoon, niin tu otapa unoohtui aika pian. Siksi vastaan on jo tullut ja tulee kuvia, joiden ajasta ja paikasta ei ole mitään muistikuvaa. Omituinen harrastus. Värinegojen skannausta täytyy vielä harkita, koska jossain minulla pitäisi olla kuvista paperikopiot. En muista niitä poiskaan heittäneeni.
Lintukuvauskausi avattu
En uskaltanut mennä lähemmäksi ku ei ollu pullaa mukana. Ei näistä päälle päin näy kuka on pullasorsa ja kuka villisorsa. Aika monella on pakenemissuunta kohti jokea. Pitääkin seurata kun seuraavan kerran kohdataan. En tällä vielä räjäyttänyt pankkia, jätin vähän varaa parantaa.
Toinen kuva on Salonjoesta Moision riippusilllalta ylävirtaan kohti Pertteliä. En tiedä kun ei koulussa opetettu, että missä kohtaa Uskelanjoki muuttuu Salonjoeksi. Ehkä tuolla seuraavalla sillalla.
Salon iltatori Neljä Ruusua
Salon tunnetuimpia nähtävyyksiä on kesätorstaiden iltatori. Torstaina 14.8. esiintyjänä Neljä Ruusua.
Popmuseon ensimmäiset tahdit ilmoille, niin kyyneleet tulivat silmiin. Muistutus siitä, miltä oikea elävä musiikki tuntuu. Kyynelten mukana tuli taas havahtuminen ja muistutus siitä, mitä viime aikoina on menettänyt, kuinka paljon on paskaa satanut ja kuinka loppuelämä on aivan muissa kuin omissa käsissä. Aikamoinen kokemus.
Mielenkiintoista, että älykello oli niin fiksu, että koko keikan aikana se tajusi olla hilljaa, eikä mitannut minulle lainkaan stressiä.
Turun taidemuseo – Gunnel Wåhlstrand
Opastinhäiriöiltä vältyttiin ja toinen yritys päästä Turkuun onnistui. Hengityksen tasaannuttua astuimme sisään taidemuseoon. Odotukseni olivat melko korkealla sen perusteella mitä olin etukäteen jostain lähteistä lukenut. Lähinnä kiinnosti tekniikka, jota käytettiin. On siinä ollut pipertämistä ja keskittymistä, voi kauhia. Läheltä katsottuna ei näkynyt mitään siveltimen jälkiä, paperin struktuuria, sävyt sulautuivat toisiinsa. Kuin valokuvia, mutta ilman pikseleitä. Eikä lainkaan samanlaisia kuin lyijykynätyöt. Aiheena käytetty vanhoja valokuvia. Jotenkin ne näyttivätkin vanhoilta valokuvilta. Tarkkaa kopiointia, mitään lisäämättä. Voisi kysyä, että miksei laita sitten esille valokuvia? Ei kysytä tyhmiä, kuvilla ja niiden tekemisellä voi olla taiteilijalle muitakin merkityksiä.
Museokäynti ei montaa tähteä ansaitse. Tauluissa heijastuksia, huono valaistus, joissakin kohteissa jos haluaa katsoa tarkemmin saa katsella omaa varjoa, äänimaailma kuin jossain viljankuivurissa kun jäähdytyslaitteet ulisevat. Sitten kun on kova taustamelu pitää puhua kovemmin. Omaa on kiva kehua. Kyllä Salon Veturitalli on näyttelypaikkana Suomen parhaita, tilaa, valoa ja viileyttä riittää.
Retken päätteeksi tutustuimme paikalliseen kahvilatarjontaan. Ei olis tarvinnut olla artesaanimansikoita, tavallisetkin olis kelvannut.
Rovaniemellä
Pikkainen pyrähdys Rovaniemen maisemiin. Matka-aikaa meni sentään vähemmän kuin paikallaoloaikaa. Jos haluaisi käydä Rovaniemellä sellatteen pikasesti, niin yöjunalla sinne ja toisella takaisin, niin ehtisi olla perillä noin kuusi tuntia ja paluupäivä olis vielä melkein kokonaan hyödynnettävissä kotihommissa. Siinä ajassa ehtii hyvin vaikka taidemuseoon.
Matka alkoi kotoa ja jatkui Turusta.
Pääkohde oli Reidar Särestöniemen 100 v näyttely. Tavoitteena ollut käydä katsomassa siitä lähtien kun tästä ensimmäisen kerran ilmoitettiin jos 2024 tai silleen. Paljon ehti kyllä tapahtua sen jälkeen. Se oli vuosi 2018 kun ensimmäisen kerran tutustuin laajemmin Särestöniemen taiteeseen. Tämä tapahtui Särestössä eli Reidarin omassa museossa. Vaikutus oli huima. Värit, aiheet, luonto, luonnon kuvaaminen, luontosuhde menivät päähän kuin tärpätti. Olen sitä mieltä, että aidoimmillaan nämä työt olisivat kotonaan eli Särestössä. Valitettavasti sinne ei tällä ollut kertaa ollut mahdollista poiketa.
Toisenkin kuvan otin päivän aikana. Kemijoen ylittävästä Jätkänkynttilästä, koivuisella twistillä.
Seuraava päivä meni Ounasvaaralla ulkoillessa. Suunnitelma oli kiertää joku lenkki kun kartassa näytti polkuja menevän. Aikaa meni loppujen lopuksi neljä tuntia ja kilometrejä tuli 12. Polkuja tosiaan oli ja tuli, mutta reitti noudatteli talvikävelyreittiä, pienillä poikkeamilla. Näkötorniin kiivettiin, missä tunsin oloni hieman epämukavaksi. Kuvat ovat tosin Juhannuskalliolta ja jonkun rinteen laelta, minne tuli onneksi kiivettyä. On kiehtovaa katsoa noin kauas ja nähdä noin paljon taivasta yhdellä silmäyksellä. Tällaiselle kattilassa asuvalle nämä ovat huikeita kokemuksia.
Viimeisenä matkapäivänä Arktikumiin, jäähyväiset Ounasjoelle, asemalle ja kohti ja kohti auringonlaskua. Arktikum on tiedekeskus ja lappilaisen kulttuurin museo. Vuoden luonnonkuvat kiertue oli myös päässyt tänne asti. Voi kun olisivat olleet isompina vedoksina. Kelpasivat toki sellaisinakin kuin olivat. Mukavampi niitä oli seinältä katsoa kuin ruudulta.
Vaara- ja tunturimaiseman lisäksi tällaiseen savipeltojen ja kuravesien keskellä elävään tekee vaikutuksen sininen kirkas vesi.
Sellainen matka. Matkalla mukana Fuji XE-4, mutta kaikki kuvat otettu Pixel 9 Pro:lla. Lähes suoraan puhelimesta, joitain kroppauksia tehty.
Rusokirsikka
Taas alkoi mediassa ja somessa rusokirsikkakausi. Taisi kyllä jo loppuakin. Kehvelit alkoivat kukinnan etuajassa ja sitten tuli tuulet ja sateet. Tämä siitä sitten jäi.
Huoltovarmuuden kannalta uusiin puistoihin voisi istuttaa oikeita kirsikoita. Kaupunkilaiset voisivat käydä niitä sitten poimimassa ja tehdä vaikka hilloa. Melkein jokaiselle riittäisi ehkä yksi. Tällaisena ihan yhtä turhaa puuhaa kuin blogin pitäminen.
Junakuva
Kouvolasta. Asemat ovat ovat hienoja paikkoja. Raiteet varsinkin.
Kotkassa
Seuraava kohde oli Kotka. Siellä Valkmusan kansallispuisto ja Merikeskus Vellamo.
Valkmusa nimessä on jotain salolaista. Aivan kuin kirjaimia puuttuisi, viehättävää. Iso suoalue, missä kaksi noin kolmen kilometrin reittiä. Sääksestä oli tuore pesähavainto, taisi tällä kertaa olla niin matalana, etten ainakaan minä nähnyt. Kyllähän tuolla lintuja näkisi kuin ottaisi aikaa. Paikallisella oppaalla vaan oli niin kiire, että piti mennä juosten koko lenkki.
Merikeskus oli hieno paikka. Lapsillekin tekemistä. Arvostaa pitää kaupunkia, jotka tuollaisen kohteen on laittanut ja pitää yllä.
(Tuo Valkmusakuva on jotenkin outo, siinä on jotain päälle liimattua tai koneen tekemää, jotain muovista. Kannattaisko sittenkin ottaa laajakulman sijaan vaikka kahden kuvan panoraama normaalilinssillä 50MP moodissa ja cropata – jos se ylipäätään on mahdollista. Samalla laajakulmalla tosin otettu tuo nosturikuva ja sille tehty vain suoristus Lightroomissa.)
Kymeen kierros
Matka vei Kouvolaan ja eteenpäin. Ei nyt varsinaisesti kierros vaan sinne ja takaisin. Ensin Kouvolaan. Jätetään ne betonikolossivitsit tälläkin kertaa kertomatta. En ole vielä päässyt perille, mistä ne juontavat. Kulttuuri- ja kyläreissulla ollaan ja kaupunki otetaan sellaisena kuin se meille tarjotaan.
Kaupungin taidemuseossa oli lainassa teoksia Viipurin taiteenystävien kokoelmista. Kassalla eräs asiakas tuli katsomaan sitä näyttelyä, missä on niitä oikeita tauluja. Niitähän nämä olivat. Kesäisiä kuvia. Maisemat trendaa. Yläkerran kinossa oli Pink Twins, The Transient 2023. Jälleen yksi video, jonka jaksoin katsoa alusta loppuun. Hienosti tehty, väriä ja tapahtumia riitti ja hyvä musiikki.
Varmaan arviostani huomaa, että olen vain katsellut enkä tehnyt muistiinpanoja.
Siirrytään reklamaatio-osastolle. Isäni ei ollut lasimestari, lävitseni ei kulje valo. Täällä ja ainakin Turussa on tämä tauti. Tämäkin työ, hieno akvarelli (lapussa taisi kyllä lukea vesiväri) jota haluaisin katsoa lähempää, koska en sitä kaukaa näe, muuttuu sitä mustemmaksi, mitä lähemmäksi menen. Ymmärrän kyllä jotenkin, että ikkunattomassa matalassa tilassa on pimeää ja kun laittaa valoja, niin tulee varjoja. Eikö tosiaan ole muuta ratkaisua kuin laittaa spotteja. Oma kehu ei haiskahda yhtään kun sanon, että Salon taidemuseo Veturitallissa tämä on hanskattu paremmin – vaikka ei olekaan minun suunnittelema valaistus.
Arkkitehtuurikierros suoritettiin Alvar Aallon hengessä. Kuvassa Aallon suunnittelema kasarmialueen portti. Pylväät erottuvat hyvin, portit huonommin.
Kaupungilla huomio kiinnittyi eroon Salon ja Kouvolan välillä. Monessa tolpassa ja pömpelissä oli eläinten oikeuksiin liittyviä plakaatteja, graffiteissa oli poliittisia kannanottoja, kuten syö tofua ja Gaza sekä Free Palestine. Salossa en muista omalla kulkureitilläni nähneeni ainoatakaan vastaavaa, enkä loppujen tägejä ja muita maalauksia juuri muutenkaan. Pitääkö olla huolissaan?
Loppukevennyksenä painorajoitus. Melkoista kehorauhan rikkomista jos joku tulee huomauttelemaan, että herra on tainnut nauttia hieman liikaa, tällä kadulla on 5000 kilon painorajoitus. Saattaa olla, että tuolla rajoitetaan kokoontumisia. Jalkakäytävällä voi olla yhtä aikaa vappumarssilla 32 keskimääräistä naista ja miestä, miinus liput ja lipputangot.
(Nimimerkki ULeF oli näköjään käynyt täälläkin.)
Taivaan pala
Pala, ei palo. Haaveillut siitä, että asuisi korkeammalla. Paikassa mistä näkisi kokonaisen taivaan, eikä vain näitä paloja. Ei voi mitään, kun pituus ei riitä ja montussa asutaan.
