Posts Tagged: lumi

Lumitilanne 19.1.2024, Salo

Silmämääräisesti arvoiden lunta on riittävästi. Käsi-, jalka ja hartiamääräisesti arvioiden päästään samaan, ellei jopa suurempaan tulokseen.

Vuohensaari, Salo

Kun metsään haluat mennä pientä metsää halkovaa polkua kulkemaan, niin mene ihmeessä. Henkilökohtainen avustajani kiikutti minut metsän reunaan ja näytti suunnan. Osasin poiskin, muuten ei olisi tätäkään kuvaa nettiin ladattu.

Vanhojen puiden ystävien kannattaa täällä poiketa.

Aurinko paistaa ja lunta sattaa

Puolestani voisi täällä etelässä jo hiljalleen lopetella tuon lumen tulemisen kanssa. Tuskinpa enää kuukautta kauempaa kärvistellään.

Tuolla kaukana kilometrien päässä näkyy, että lunta tulee. Tässä lähellä auriko paistaa ja muutamia hiutaleita lentelee ilmassa. Menee hetki, taivas on muuttunut mustaksi ja enää kapea suikale on valaistu. Hieno tunnelma, hienoa valojen ja värien vaihtelua. Tällaisina päivinä voisi kauemminkin ihailla taivaan muuttumista. Hetken päästä jostain tulikin sitten runsaampi pilvi, siihen se tarkastelu olisi sitten jäänyt.

Pitkästä aikaa Painiolla

Tai ylipäätään missään, ainakaan kameran kanssa. Kelirikko on vaikuttanut kuvaamiseen, eipä kiinnosta pakkasilla lähteä kuvailemaan. Ei ole pakko palella. Tänään olisi voinut olla kopterillekin käyttöä, mutta on vielä lisenssi suorittamatta. Sitä paitsi kun on sukset, sauvat, kamera, reppu, hiki, kuuma, lasit huurussa, hanskat hikiset niin ei siinä enää kopteria tarvita. Arvostus niille monilahjakkuuksille, jotka jaksavat koko arsenaalia mukanaan raahata ja vielä käyttääkin. Minä olen säätämisen lopettanut.

Kuvassa taivat, Painiojärvi ja Holman saari, jonka minä opin tuntemaan nimellä Papinsaari. Miksiköhän senkin nimi piti muuttaa.

Ovathan kaikki jo muuten käyneet tutustumassa palveluun vanhatkartat.fi , sieltä tämäkin asia selviää.

Postikorttipäivä

Aurinkoinen ilmestyi ja kaikki ryntäs heti kuvaamaan.

Lisää jälkiä lumessa

Nyt olen melko varma, että kettu on käynyt.

Viimeisessä kuvassa oli ongelmana tarkennus. Ei siis tarkentanut. Lumen kanssa taitaa olla sama ongelma kuin veden kanssa. Kun menee tarpeeksi lähelle lumen pintaa, kopteri alkaa hakea korkeutta. Menee ylös alas z-akselia x:n ja y:n pysyessä paikallaan. Harmi vaan kun olisi ollut mielenkiintoinen jälki.

Siniharmaa hetki

Päivän pidentyminen eli valon lisääntyminen näkyy jo selvästi. Valkeus tulee läpi harmaan pilven. Ennen sinistä hetkeä on siniharmaat tunnit. Nautitaan vielä, kohta ne lumet taas lähtevät.

Riippukoivusta olen huolissani. Eihän se nyt vielä taitu, eihän.

P1210073.jpg

P1210067.jpg

P1210060.jpg

Suunnitelma Vp

Piti mennä suunnitelman mukaan paikkaan A, mutta punanutut pitkine pyssyineen olivat varanneet ainakin parkkipaikan. Vaikka uskonkin metsästyksen olevan kurinalaista ja ohjattua toimintaa, tunnen oloni epämiellyttäväksi puskissa rymistellessäni. Otan käyttöön suunnitelman VP eli varapaikka. Ensin kiersin erään pienen järven. Ensi kerralla kierrän sen vielä kauempaa. Hirveetä ryteikköä ja vettä. Loppuajaksi siirryin seesteisimmille seuduille kävelemään teitä pitkin. On tuo lumi kaunis somiste pieninäkin määrinä käytettynä.

PC020286.jpg

PC020306.jpg

PC020314.jpg

PC020322.jpg

Talvi todellakin yllätti

Jäi vielä toiseksikin päiväksi, eikä siinä mitään, lomakin jatkui. Edelleen oli mukava olla ulkona, ihmetellä erilaista valoa ja muuttunutta maisemaa.

PA270059.jpg

PA270069.jpg

PA270005.jpg

PA270082.jpg

PA270022.jpg

Kuvaaja yllättyi ensilumesta

Syksyn tärkeimpiä tapahtumia Beaujolais Nouveaun ilmestymisen lisäksi on ensilumen sataminen. Jälkimmäinen tulee aina, kävi miten kävi – kerran vuodessa. Voiko ensilumi sataa kaksi kertaa vuodessa? Tulisi vaikka leuto lokamarrasjoulu, jolloin lumentulo menisi tammikuuhun ja sitten samalle vuodelle kylmä lokamarrasjoulu. Tänä vuonna kävi niin, että lumi tuli ja jäi – ainakin siihen asti, että ehdin pari kertaa ulos. Sattui vielä lomapäiväkin kohdalle. Olipa hieno tunnelma ja valot.

 

PA261144.jpg

PA261136.jpg

PA261187.jpg