Posts Tagged: näyttelyt
(Aboa vetus) Ars nova
AV suluissa, koska siellä tehdään parhaillaan uutta historiaa. Ars novassa Raisa Raekallio ja Misha del Val. Muistin, että näyttelynvaihdot menivät pidempään, mutta onneksi tuli tarkastettua. Taisin sotkea sen kahvilan remonttiin. Tämän parin töitä oli näköjään Turussa viime vuonna esillä Makasiinissa. Viime vuoden jälkimmäinen puolisko meni muissa ajatuksissa, enkä tätä näyttelyä ollut noteerannut millään tavalla.
Mitään hienoa osaa näistä sanoa, olkoot vaikka naivistisexpressinistiskubistiscoloristisnaturalistis -suuntauksen mukaisia. Ihmisiä elämässään ja luontoa, reilusti väritettynä. Tykkäsin kovasti.
Ei saisi vetää, enkä vedäkään mitään viiruja tämän ja sen välillä, että odotan kovasti matkaa Rovaniemelle Särestöniemen näyttelyyn. Kunhan nyt totesin. (Särestöniemeä on Helsingissäkin, mutta sen paikan nimi on niin vaikea kirjoittaa ja lausua, että en tiedä pääsenkö sinne.)
Turun taidemuseo – Kolme katsetta maisemaan
Tällainen mestarit areenalla, Holmberg, Munsterhjelm, Westerholm. Ketään, enkä mitään esille nosta, koska niin erilaisista taiteilijoista kuitenkin on kysymys. Kirjoitanpa kuitenkin, että mainoksessa oleva Holmbergin Syysaamu, 1856 on yksi hienoimmista töistä. Westerholmin viimeiset työt taisi olla vuodelta 1917, joten aika pitkältä ajalta työt ovat, siten niiden vertailu on aivan turhaa.
Siinä kulkiessa mietin, että pitäisikö ToDo-listalle heti karpalon keräilyn jälkeen kiilata syysmatka Pariisiin, katsomaan Pekka Halosen talvimaisemia. Talvet kun ovat olleet tällaisia kuin ovat. Kuinka ollakaan. Museossa käynnin aikana oli satanut lunta. Maisema oli muuttunut kertarykäisyllä. Hienoa, taas säästyi 2000 €, niin voi ostaa vaikka siikafilettä ja muikunmätiä paahtoleivän päälle.
Harro Koskinen, Aika saaressa Salon taidemuseo Veturitalli
En ole saariston kasvatti enkä veneilijä. Minulle nuo kuvat eivät sillä lailla kolahtaneet kuin asian kanssa enemmän eläneille. Minuun iski tuo kokonaisuus. Useimmiten näyttelyistä poimitaan niitä hienoja yksittäisiä töitä. Kokonaisuus sillä lailla, että Koskinen manitsi videolla kahdesti, että tämä on rakas paikka ja hän selailee usein sieltä otettuja valokuvia. Niin minäkin teen. Selaan vanhoja kuvia ja muistelen. Luopumisen hetken ollessa päivä päivältä lähempänä, tulevat nuo kuvat aina vain tärkeämmiksi.
(Hienoja kalusteita kuvissa oli, niitä tuli katsottua tarkemmin.)
Daido Moriyama
Itsellä oli hoitovapaa ja avustajalla saldovapaa, niin kiirehdimme Helsinkiin Daido Moriyaman retrospektiiviin. Jäi hieman ristiriitainen olo. Ymmärrän, että reprospetkiivi ei ole sama kuin best of the best. Joukkoon mahtuu ”huonoja” kuvia ja taidepläjäyksiä ja kuvia ilman, että osaan yhdistää niitä mihinkään. Rosoisuus, ylivalottuneet kohdat, epäterävyys – ne eivät minua missään häirinneet. K1:n on yllättävän hyvä näyttelytila. Valokuvat eivät tarvitse viiden metrin huonekorkeutta ja väliseinäsermeillä saa helposti seinätilaa. Tässä(kin) näyttelyssä häiritsi se, että en tiennyt miten sitä pitäisi kiertää. Haluaisin katsoa kuvat aikajärjestyksessä, varsinkin näissä retrostektiiveissä. Paras osuus oli Record-lehden kuvat. Niistä olisi saanut oman näyttelyn.
Mielenkiintoista oli yhdellä reissulla käytetty puolikoon kinokamera. Yhdelle filmille saa 72 kuvaa ja kymmenelle 720. Oli hyödynnetty kuvapareina, eikä pelkästään filmin säästämisenä.
Toinen mielenkiintoinen asia on Japanin ja USA:n suhde sodan jälkeen. Tähän kannattaisi jokaisen käyttää aikaa ainakin yhden Wikipedia-artikkelin verran. Daido syntyi 1938, joten hän oli 7-vuotias kun sota päättyi ja 13-vuotias kun miehitys päättyi. Sodan ja miehityksen jälkeisessä ajassa on varmasti riittänyt kuvattavaa ja verrattavaa vanhaan kulttuuriin.
Museoon jätetyissä heippa-lapuissa ei näyttelystä mitään huonoa sanottu. Muutamassa oli maininta ”inspiroiva”. Inspiroiduin siis ja kaivoin kännykän esiin ja suuntasimme kuvia näppäillen kotia kohti.
(Onkohan tuo ensimmäisen kuvan vihreä Fujin vihreä? Kim Simonssonin töissä on sammaleen vihreä ja junassa VR:n vihreä.)
Ars Nova Alvar Gullichsen
Mielenkiintoisia kolmiulotteisuuksia. Paljon muutakin, laajasti koko uralta. Miten pallo alkoi näyttää kuutiolta. Silmät ja mieli saivat tehdä tässä näyttelyssä töitä. (AG 2018 Golden Path)
Veturitalli Chen Jiagang
Kuukausien jälkeen pääsi taas katsomaan muiden kuvia. Kiinalaista valokuvaa ei Suomessa ilmeisesti aikaisemmin juurikaan ole ollut esillä. Kannattaa siis mennä ennakkoluulojen kanssa tutustumaan ja katsoa mitä tapahtuu.
Mielenkiintoisia tekniikan, sisällön ja sanoman tasolla. Ison koon filmille, vedokset valtavia, vaikuttava terävyysalue ja syvyysvaikutelma. Haluaisi porautua vielä syvemmälle kuvaan. En muista kokeneeni näin kolmiulotteista vaikutelmaa aikasemmin. Kuvat luokitellaan nykyvalokuvan genreen, mutta siitä ei kannata säikähtää – nämä ovat ihan ymmärrettävästi katseltavia. Aitoja maisema- ja miljöökuvia, jotka on lavastettu. Koristeltu naishenkilöillä ja työmiehillä. Sulavasti nuo ihmiset kuvaan sijoittuvat.
Kuvat ovat isoja – suorastaan valtaviakin joukossa. Veturitallin tila sopii näihin mainiosti. Vaikka ne ovat isoja, niin kannattaa ottaa ne lukulasitkin mukaan. Yksityiskohtien määrä on niin valtava.
Mukana on myös ympäristöteemaisia kuvia esim kaivoksista, metallitehtaista ja patotyömaista. Aiheet esitellään sellaisenaan, eivätkä Kiinan matkailumainoksina tai valtion saavutuksina. Kaikista kuvista en osaa hahmottaa mittakaavaa, miten pieneltä kaivinkone näyttääkään.
Mikäli ympäristökuvista jää paha mieli, niin viimeisen pilttuun Ihanat näkymät kuvien myötä se unohtuu. Hienosti sijoitettu.
Suositukseni on, että ehdottomasti kannatti käydä.
Kulttuurivuosi 2024
En ole kohta neljään kuukauteen käynyt yhdessäkään näyttelyssä. Lokakuusta asti vältellyt koronaa, influenssaa ja muita kiertolaisia, jotta operaatiot ja hoidot menisivät keskeytyksettä loppuun. Museokortti alkaa käytön puutteesta jo kellastua. Tällä näyttelyllä ajattelin aloittaa – ellen sitten sairastu flunssaan kun aloitan työt. Toivottavasti esillä on muutakin kuin lumista metsää.
Veturitalli Jarno Vesala
Tämä oli hieno. Hienosti yhdistetty valoja, rakennelmia, kuvaa, ääntä varjoja, pimeyttä, veistoksia, tasoja ja mielenkiintoisesti rakennettu erilaisia näkymiä.
Taidevaellus Helsinkiin
Koko kesä ollut aikaa ja vihdoin lähdettiin. Uutena kohteena Amos Hem, Yrjönkadulla. Taidemuseota on palautettu alkupäiseen asuunsa muutaman huoneen verran. Hienosti kunnostettu, jonkun verran tauluja, mutta ei varsinainen taidenäyttely tai galleriatila. Oikeasti kävin vakoilemassa ovatko Söderlångvikistä kadonneet ruukut siirretty tänne vai tilapäisesti kesänäyttelyn alta muualla jemmassa. Ei näkyny.
Toinen kohde oli Kansallismuseon outsider tai marginaalitaide -näyttely. Jonkun verran oli ennakkoluuloja, johtuen siitä, että en ymmärrä, miksi pitää tehdä noita luokitteluja. Ottaa vaan niin, että menee katsomaan kivoja kuvia ja unohtaa kategoriat. Onneksi olin väärässä. Nämä työt kertovat tarinaa aivan samalla tavalla kuin valokuvan tarkka maalaus 1600-luvulta hanhen nyppimisestä hollantilaisessa keittiössä. Kovia juttuja sarjassaan kumpikin, kumpaakaan väheksymättä. Hyvä mieli jäi.
Kolmas kohde oli Kiasman Ars Fennica. Koska olen osoittanut olevani nykytaidetta huonosti ymmärtävä henkilö, niin ei tästä sen enempää, paitsi Camille Normentille’n työ. Sitä ei tarvinnut katsoa, kunhan istui ja antoi vaikuttaa.
Hämeenlinna eloku2023
Ennen kaupunkiin sisälle menoa, pieni vilkaisu hieman ylempää. Aulangon näkötornista. Aika homma tuokin on ollut rakentaa. On varmasti ollut 1907 joku kivimiesten porukka, joka näitä on laittanut pystyyn. Ei ole tavallisen kirvesmiehen hommaa tuollainen. Onhan tuolta näkyvyyttä. Muraalitkin erottuivat.
Varsinainen kohde oli Hämeenlinnan taidemuseo ja tarkemmin Vexi Salmen muistonäyttely. Hieno otos Salmen kokoelmasta, hänen aikalaistaidetta pääasiassa. Henkilökohtaisesti en Vexi Salmea tuntenut, mutta sen verran haluan muistella, että vuonna 2017 ollut Salmen kokoelmista koottu Rappiotaidetta, on yksi vaikuttavimmista näyttelyistä joita olen nähnyt.
