Posts Tagged: näyttelyt

Päivää Helsingistä

Museokortti taas vinkumaan ja matkaan. Valokuvataiteen museon kumpaankin toimipisteeseen ja HAMiin. Pääpaikalla – niin kuin kuvastakin näkee – Robert F. Kennedyn viimeinen matka. New Yorkista Washingtoniin, 8.6.1968. Tämä oli mielenkiintoinen juttu. Kerätään kuvia niiltä ihmisiltä, jotka olivat tulleet varteen, kuka jättämään jäähyväisiä, kuka uteliaisuuttaan ja kuka mistäkin syystä. Aika oli tuolloin levotonta ja Kennedy oli monelle toivo paremmasta. Tapahtuma ei ollut erikoisesti järjestetty (vrt Elisabet) vaan ihmiset tulivat paikalle melko spontaanisti. Kuvat, niin kuin kuvasta näkyy ovat pieniä. Sellaisia albumikuvia, joistakin oli ilmeisesti negakin tallessa. Ei niissä kuvissa ollut mitään ihmeellistä, aika monessa oli juna ja ihmisiä. Eipä tässä näyttelyssä haettukaan teknistä suvereeniutta. Suosittelen. Se oli sellainen surullinen tapaus.

Toinen surullinen tapaus oli Kämp K1 galleriassa. Pohjoistuulen metsä: Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo. Eipä juuri toivoa jaettu luonnonmetsille eikä metsäluonnolle. Tätäkin näyttelyä kun katselee, kuuntelee ja miettii, niin aika hiljaiseksi menee. Kuvat ovat hienoja. Joskus 54 vuoden päästä tehdään muistonäyttely, jossa muistellaan, missä näit viimeksi luonnonmetsän. Joo se oli silloin 2022 siellä Kämpissä.

Taidehallin Viggo Wallensköld meni läpikävelyksi. Ei riittänyt energia. Kolme näyttelyä päivässä on liikaa ja kun nuo kaksi ensimmäistä jättivät päähän niin paljon ajatuksia, niin Viggo sai jäädä taustalle.

Turun taidetarjonta

Museokierros suuntautui tällä kertaa Turkuun. WAMiin eli Wäinö Aaltoselle ja Ars Novaan. Taidemuseossakin oltiin, mutta ei siitä enempää – tuli sellainen Deja Vuu.

WAMissa Antti Laitinen. Valokuvausmielessä näistä ei ole juuri apua. Yksi Antti Laitisen työ voisi tosin sopia himoharrastajille kameran tarkennuksen testaamiseen. Toimiiko risukossa vai ei. Mulla toimi, kännykkä toimii aina.

Monia Laitisen töitä katselleena tule mieleen absurdius hyvällä ei järjettömyys pahalla. Valtava työmäärä ja tekeminen, esim siinä Aari metsästä työssä. Nää on hienoja. Näyttelytekstissä oleva maininta: ”Tärkeintä on tavoitteen eteen tehtävä työ, ei lopputulos. Eihän sitä tiedä mitä tulee, ennen kuin on tehnyt.

Ars Novassa Kustaa Saksi. Just kun olen saanut pyyhittyä hien otsalta Antti Laitisen uurastuksen jälkeen, tulee eteen Saksin kuvakudoksia. Ensimmäinen ajatus on, että voi hemmetti, eihän noita vaan ole tehty käsin. En tutustunut etukäteen aiheeseen, siksi hämmästyin. Alaa tuntemattomana ei voi taas kuin ihmetellä. Kaikki ne kerrokset, värit, materiaalit ja kuviot. Miten noita tehdään, ajetaanko testejä ja tietääkö sen heti mitä tulee. Vaikka meidän kelim-matot ovat värikkäitä ja niihin voi kuvitella tarinaa, niin ottaisin kyllä tällaisenkin.

Kierros Tampereella

Laatukierros Tampereella, ei mennyt päivä hukkaan.

Sara Hildenin taidemuseossa Anna Retulainen, ihan huippua. Näyttelyä voisi kiertää monta kierrosta ja aina löytyisi jotain uutta. Suosittelen valokuvaajille – löytämään kuvasta kuvan. En väitä olevani taideasiantuntija, mutta banaanit luulin tuntevani. Kävikin hassusti, että luulin yhdessä taulussa olevan artisokan hedelmä vai mikä se on. Se olikin banaaniterttu. Sellainen anekdootti tähän väliin.

Taidemuseossa vuoden nuori Emma Jääskeläinen ja vuoden entinen nuori Kristian Krokfors. Jääskeläisen kivityöt ja niiden materiaalit. Varsinkin se norjalainen ruusumarmori. Mielenkiintoista, sekin miten kiven saa elämään. Krokforsin työt ovat jotain sellaista, että en tiedä missä mielentilassa minä niitä tekisin. Todella taitavaa valoa, varjoa, väriä ja perspektiiviä.

Jälkiruokana Touko Hujasen lomakuvia. Ne olivat hauskoja. Hassuja kun oikein miettii – hyvällä sanoen.

Loppuun vielä Wäinö Aaltosen patsastaidetta. Hämeensillan kauppias. Mitähän se kauppaa? Onko niin kova myyntimies, että on myynyt housunsakin. Vai ojentaako yrittäjä viimeisiään veromiehelle? Jos tällainen veistoskilpailu järjestettäisiin nyt, niin mitä olisi kauppiaan kädessä?

Hämeenlinna Ars-Häme ry kesänäyttely

Piti taas niin tutustua Hämeenlinnaan, mutta eihän sitä muutamassa tunnissa mitään ehdi. Ison osan ajasta vei jo tuo näyttely. Hienot tilat. Ideana ja toteutuksena. Jokaisella taiteilijalla oma huone, joillakin useampiakin. Kun vaihdoit huonetta, niin vaihtui taitelija. Hmm – toisaalta – työt eivät päässeet keskustelemaan keskenään. Kuitenkin, kannattaa käydä vaikka tilan vuoksi, kuten kuvista näkyy. Yhdestä työstä otin kuvan, Hanna Vihriälä, Nousutuki 2020. Mahdatko arvata, mikä?

Kouvola Poikilo Mika Honkalinna

Poikilo kuulostaa ihan salolta, niin kuin olisi jotain kirjaimia jäänyt pois. En tiedä lausutaanko se poik ilo vai poikilo, ihan sama – löysin perille. Kouvolassa kun olin, niin täällä kävin.

Ennakkokäsitys oli taas minulle tyypillisesti, että katotaan nyt, ei se mitään maksa kun vingutetaan museokorttia. Kuvata puita, kaarnoja, yms… Kaikkihan me sitä teemme. Myönnän olleeni taas väärässä. Tuon kokoisina, laadukkaasti vedostettuna, oikealla terävyysalueella – hienoja. Ne kuvat, mitkä iskivät kuin Jussin kuokka otsaan, olivat nuo vasemmalla olevat mustesuihkutulosteet turvelevylle. Kuvina jo hienoja, mutta materiaali vie homman loppuun. Hieno struktuuri ja kun muste leviää turpeeseen ei ole niin karvan tarkkaa. Näitä haluan käydä katsomassa jossain joskun toistekin. Mielenkiintoista jos näistä tulee joskus kirja, niin miten tehdään teknisesti.

Tämä näyttely menee asteikollani kategoriaan suosittelen.

(Unohtui tuosta ensimmäisestä kuvasta säätää valkotasapainoa.)

Someron kivimeijeri #gosomerogogo

Näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti. Kesästä toiseen siis samoja reittejä. Kivimeijerillä kävin ensimmäisen kerran 2013 ja sen jälkeen yksi vuosi on jäänyt väliin. Kertaakaan en ole pettynyt. Enkä pettynyt nytkään. Arvostan kauheasti tällaista sitoutumista ja asialle omistautumista. Tila on mielenkiintoinen, ei turhaa hienostelua, kotoisa olo.

Kuvassa Anna-Kaisa Ant-Wuorinen, Autokulta ja takaikkunan läpi pilkistää peuran korvat. Pään korvineen on tehnyt Antero Kare.

Veturitalli HCBERG

Ennen koronaa, kesällä 2019, WAMissa Turussa oli HCB:n laaja näyttely. Kun luin ensimmäisen kerran, että tätä on esillä myös Salossa, ensimmäinen ajatus oli, että plääh, vanhan toistoa.

Olikin niin, että Salon näyttely tuli jotenkin lähemmäs. Tila on mukavampi, valot oli hyvät, että työt pääsivät hyvin esiin. Oli myös uusia töitä. Nämä ovat mielenkiintoisia, niissä on salaisuus (tarkoittaa, että ei haluakaan miten ne on tehty). Kyllä nämä kannattaa valokuvaajankin käydä katsomassa. Ihan senkin takia, että nimikirjaimista tulee mieleen se ensimmäinen HCB,

Mikäli sattuupi kesällä käymään, niin samalla reissulla menee myös Wiurilan kesä 2022.

Helsinkissä kävin

Perheasioita hoitamassa ja taidetta katselemassa. Yhdessä päivässä ehtii katsoa kaksi näyttelyä ja silloin ei tarvitse ihan kellon ympäri olla matkassa. Kohteeksi valikoituivat Kansallismuseo ja Kiasma.

Kansallismuseo: Vaurauden filosofia, Jaakko Heikkilä. Ihan ensiksi pitää sanoa, että oli taas ennakkoluuloja. Nopeasti yhdistää vaurauden varakkuuteen ja rikkauteen, omistamiseen ja sen näyttämiseen. Minulle vieras maailma. Menin kuitenkin. Enkä sitten kuvia katsellessa kenenkään kohdalla miettinyt sitä maallista rikkautta hetkeäkään. Sympaattisia henkilökuvia, laajakulmanäkymät olivat mielenkiintoisia, pääsi kunnolla tirkistelemään. Se yksi pohjoisen maisema (Enontekiö) oli tosi hieno.

Näyttelyn jälkeen jää pohtimaan mitä ovat vauraus ja rikkaus ja onko varallisuudella niiden kanssa jotain tekemistä.

Kiasma: Ars22. Tähän tarvittaisiin kaksi päivää. Ei täältä osaa ilman muistiinpanoja nostaa mitään, erilaiset tekstiilityöt, reliefit Irakista olivat, Video Vietnamista. Kuvallinen panokseni jää tähän kuvaan.

Naivistit Iittalassa 2019

Jotenkin vuoden 2018 näyttely jäi niin hyvänä kokemuksena mieleen, että nyt ei saanut tästä oikein kiinni. Kannattaa toki käydä jos tykkää tyylilajista.

Hämeenlinna Noco

Noco niinku Nordisk Contemporary, niinku nykytaidetta. Ihan ensimmäiseksi, että ellei #museokorttia olis keksitty, niin olisi voinut tämäkin näyttely jäädä katsomatta, varsinkin jos ei olisi ollut sateinen päivä. Monta hyvää näyttelyä ihmiset missasivat ennen korttiaikaa.

Ja ihan toiseksi, jos ei nykytaidetta ymmärrä, niin ehkä ei kannata tästä aloittaa. Menee vaikka pihan toiselle puolelle, sielläkin on monta kummallista työtä. En minäkään mikään taiteentuntija ole enkä väitä kaikkea ymmärtäväni tai edes yrittävän ymmärtää. Taidetta pitäisi osata sijoittaa myös aikakauteen ja kulttuuriin. Joku työ, joka on voinut olla Norjassa kova juttu viisi vuotta sitten ei ehkä olekaan täällä Suomessa sitä samaa. Varsinkin kun puhutaan ei esittävästä taiteesta. Naama- ja maisemakuvat eivät vanhene samalla tavalla. Videoita oli jonkun verran. Ihmisillä on oravan kärsivällisyys eikä kaikkia animaatioita jaksa katsoa ellei juoni kulje ripeästi. Osa töistä oli minulle ihan ”Ei ymmärrä” osastoa, osa ei jaksa, osa visuaalisesti näyttäviä ja osa puhuttelevia. Viimeisestä kategoriasta todella hieno esimerkki oli Tobias Bernstrup South of Heaven (vas) yksikanavainen video ja Murder of Crows (oik) vesiväri paperille, 2014. Aikamoinen vaikutelma kun katsoi tuota ”lintutaulua” ja takaa alkoi kuulua lentokoneiden ja ilmahälytyksen ääniä. Video löytyy Vimeosta ja selostuksessa on kerrottu myös mistä tuo aihe on peräisin.

Näyttelylle arvosana kannattaa mennä ja ehdottomasti myös siihen toiseen näyttelyyn. Viimeksi kun kävin oli talvi ja kengät narisi niin, ettei kuullut omia ajatuksia.