Posts Tagged: maisemakuvat

Salo Pertteli Uskelanjoki

Löysinpä taas pitkästä aikaa kameran ja lähdin sitä inhasti ulkoiluttamaan, siis polkupyörällä. Tämän vuoden lämpimän ajan tavoitteena on aktivoitua tutkimaan lähiseutua laajemminkin pyörän satulan päältä. Tästä myöhemmin, aika näyttää miten käy. Pääsin kuitenkin jo kymmenen kilometrin päähän (ja takaisin).

Koko jokea ei ole tarkoitus dokumentoida. Siitä on jo olemassa Lasse Kylänpään kirja Uskelan joki.

Itse pidän tuosta jälkimmäisestä kuvasta. Se voisi tosin olla mistä tahansa paikallisesti kuraprunnista.

Talvi yllätti valokuvaajan

Kukaan ei kertonut, että 40 kilometriä pohjoisempana on jo melkein latu ja melkein kantava jää. En sano, etten koskaan kyllästy tuohon maisemaan, mutta en ainakaan vielä ole kyllästynyt.

Vastuuvapauslauseke: En siis oikeasti ole valokuvaaja vaan valokuvien ottaja.

Hiekkakuoppa

Ei enää jaksa eikä kykene kaikkien kaadettujen puiden ja hiekkakuoppien vuoksi stressata. Toki ne aikansa harmittaa, mutta kun ne eivät harmistelemalla vähene. Onhan tuossakin sitä paitsi maisemointi jo hyvin käynnissä.

Vanha koivu

Vielä tämä vanha tuttavuus jaksaa. Kaikki myötätuntoni ja sympatiani tälle. En vain ole koskaan ennen käynyt hänen korkeutensa juurella. Naavaa pukkaa, sieniä tulee ja yläpää harventunut – niin kuin meillä muillakin vanhoilla.

Kotiseutupyöräilyä

Taas oli hieno suunnitelma. On auringonkukkapelto rinteessä, kukat kukassa, taustalla sininen taivas.

Tuli se päivä, kun suunnitelma piti toteuttaa. Oli pelto, oli kukat kukassa, ei ollut taivasta, eikä se muutenkaan ollut sen näköinen kuin piti, kukatkin katsoivat eri suuntaan kuin piti. Oli kuitenkin suunnitelma

Kuva tuli eri paikasta kuin piti. Seudun kauneimpia maisemia ovat nuo jokivarren pellot ja notkot. Niissä riittää katseelle tilaa, toisin kuin metsässä.

Taivashaikailuja

Ihminen on luotu haaveilemaan lentämisestä, uskoisin. Lempipaikalla olen, kopteri 57 metriä korkeammalla. Ollaan taas siinä kohtaa vuotta, että hirviökärpäset ovat kuoriutuneet ja väijyvät puiden oksilla. Voisikin hönkiä 57 metrin korkeudessa ja kerätä sieniä ja puolukoita 57 metriä pitkillä käsillä. Eilenkin pelkkä, vain 20 kärpäsen nyppinen vaatteista ja hiuksista aiheutti epämiellyttävän psykologisen reaktion. Puremia en vielä saanut.

Paikka tosin houkuttelisi, jos vielä yhden auringonlaskukuvan kävisi ottamassa.

Varjo entisestään

Kuin varjo entisestään on tämä vanha metsä. Varjo kuitenkin on eli on sentään joku puu jätetty. Vaikka nämä ovat pieniä palstoja, niin ovat ne karun näköisiä.

Varjot pellossa

Kivan graafinen kuvio. Varjot kuvaavat sitä, miten sydämeni syke vaihtelee ja elämä on tasaista kuin pelto, mutta välillä tulee ojia, joissa kompastellaan ja väripilkkuja, joissa ruokitaan peuroja. Ei luonnistu taidepuhe minulta, huomaan. Siinä nyt vaan on varjoja ja peltoa, ilman suurempaa merkitystä. Näitä ei maan tasalta kuvata.

Mahdoton tehtävä

Kaikki alkoi jo kauan sitten. Saloon alettiin rakentaa uutta jätevoimalaa. Lenkkipolun varrella, eräänä päivänä huomasin, että metsän takana pilkotti nosturi. Sitten nousi savupiippu. Halusin kuvan, missä on etualan hakkuuaukio ja metsän takaa nousee jätevoimalan piippu. Eikä kun toteuttamaan. No eihän se onnistunut ei sellaista polttoväliä ollutkaan. Kun menin lähemmäs, menin samalla alemmas ja piippu hävisi näkyvistä. Olisi siis pitänyt mennä samalla korkeammalla. Onhan mulla drooni. Ne sen polttoväli taas on niin laaja, että pitäisi lentää laitoksen viereen. Visio ei siis toiminut. Jätetään tähän. (Paitsi DJI:lla on sekin versio, missä on pidempi putki, hmmm… Älkää hullua yllyttäkö.)

Suon päällä

Kaivoin pitkästä aikaa kopterin ja menin suolle. Vähän aikaa räpellettyä, muistin miten se laitetaan päälle.

Myöhemmin muistin, miten kuvia otetaan – kai. Kuvat olivat aluksia ihan plattuja. Aivan kuin jonkun likaisen suodattimen läpi kuvattuja. Aikansa kun niitä räpläsin, niin niistä tuli tällaisia. Jälkimmäinen voisi olla jostain meren tai järven pohjasta tai makrokuva kivestä. Hyvä niin, hyvä, ettei aukene kerralla.

Ihmettelemään jäin muuten tuota muotoa. Ovatkohan nuo jotain ojituksen jälkiä vai onko siellä aina ollut tuollainen mätäsrivi? Oja tuolla takana menee, mutta kartasta en osannut sijoittaa sitä oikeaan paikkaan. En tiedä, mutta mielenkiintoiselta näyttää. Suolla kävellessä tuota ei erota. Kyllä, todella mielenkiintoista. Pitää käydä uudelleen.

Olisin ottanut toisenkin akullisen kuvia, mutta alkoi ohjain piipittää. Siis voi helvetti, että menee hermo näiden vehkeiden kanssa. Eikö ne vain voisi toimia minulla ja hajota niillä, joilla on aikaa ja hermoja niiden kanssa näprätä.