Posts Tagged: maisemakuvat
Edelleen kevättä odotellessa
Näyttää tuo matkailu painottuvan Halikon- ja Wiurilanlahden maisemiin. Selvähän se kun ei oikein muuallekaan pääse.
Oli sellainen ilta, ettei tuullut lainkaan. Tuntui melkein lämpimältä. Hiljaistakin oli. Wiuruilanlahti vapaa jäistä. Onkohan käynyt niin, että koko Suomi suli kerralla, eikä tänne etelään tulla turhaan aikaa kuluttamaan vaan jatketaan suoraan pesäpaikoille. Hanhia toki on. Odotan vielä viikon, että lämpenee ja iltaisinkin voi mennä ilman pitkiä kalsareita kierrokselle. Muussa tapauksessa manaan sellaisen kirouksen, että koko lahti ja naapurilahti ja Vuohensaaren salmi kiehuu. No, jos ei lämpene niin voin ehkä odottaa toisen tai kolmannenkin viikon. Sen jälkeen kyllä manaan sellaisen kirouksen, että jokilaiva jämähtää ikuisesti poikittain Salonjokeen ja sen jälkeen siitä kulje yksikään silakkavene syysmarkkinoille. Että sillai.
Silmitön talvi, järjetön sää
Sellattiin laulaa Miljoonasade ja jatkaa: ”Meitä ei kylmetä routa ei jää.” Ei ole tuota kappaletta tehty luonnon olosuhteisssa. Olkoon vaan lämmin maaliskuun alku, mutta kun tuulee tuota jäätä pitkin, vaikka etelän suunnasta tuleekin, niin kylmä on. Eikö voisi jo oppia ja pysyä kotona.
Saharan hiekkalaatikko pöllyää
Pitihän sitä tätäkin ihmettä käydä katsomassa. Täytyy sanoa, että melkoisen ylimainostettu tämä ”Saharan hiekka värjää aamu- ja iltataivaan tsykedeelisen punaiseksi” -tapahtuma. Aivan auringonlaskun aikana oli oranssia ilmassa, mutta pari minuuttia myöhästyin. Vasemmassa reunassa on muuten harmaahaikara. Toinen kuva on noin viisitoista minuuttia ennen pimeyden alkamista. Kylmäkin oli.
Hämärän ja pimeän aikaan keväällä ja syksyllä Halikonlahdella parasta on äänimaailma kun joutsenet, hanhet, sorsat, kurjet ja haikarat keskustelevat keskenään.
Auringon voima
Ihmeesti tuo valo saa liikkeelle. Raskaan aamuisen kukkakuvauksen jälkeen lähdin vielä iltapäivällä Vuohensaareen kevyelle kävelylle. Hippiäistä hain, mutta ilmeisesti Suomen pienin lintu on entisestään pienentynyt. Ei kanta vaan yksilöt. (Kolibrien kuvauksesta ei tulisi mitään.) Puukiipijä olis kelvannut ja pikkutikka ja palokärki. Tuosta käpytikasta ei saa pikkutikkaa vaikka se menisi vielä vähän enemmän kyttyrään. Rannalla odotti jo rantavahti. Vaikka kuvasta voisi päätellä, niin Vuohensaari ei ole nakuranta – edes talvella.
Mukavaa oli, pääsi välillä oikein kuvausasentoonkin eli polvilleen. Millejä jäi puuttumaan. Mukana oli vain 100 – 400 (X1,5) ja puhelin. Olishan se kiva olla 35mm, 50mm, 70mm ja makrokin mukana. Sen verran on vielä järkeä päässä, että dronea ei pikkukävelyille oteta mukaan.
Polkupyöräilevä kuvaaja herää talviunilta
On ollut raskas helmikuu. Pakkasta pakkasen perään, eikä ole meikäläisestä luontoulkoiluun. Lenkkiä ja kuntoportaita on muuten heitetty, mutta ne ovat eri juttu. Monesti lenkki tosin sattui menemään siihen kaupunginosaan, missä on nähty nokkavarpusia. Turhia kierroksia ovat olleet.
Tänään lämpömittarin sininen viiva otti rohkean hypyn ylöspäin ja lämpötilan noustua -5 asteen paikkeille aloin pukeutua.
Ei ihan turha 14 kilometriä. Hiirihaukka, piekana, turkinpulu ja niinpalihanatalvimaisema. Sekin tuli taas todettua, että on se mun kuvaaminen (ainakin talvella) yhtä sähläämistä. Reppua, hanskaa, polkupyörää, sumeita linssejä, vääriä asetuksia … Onneks ei ollu hiki.
Salo Perniö Latokartanonkoski
Lämpötilan yllättävä nousu sai vetämään ulkoilupöksyt jalkaan. Chauffööriltä antoi kyydin Latokartanonkoskelle. Kymmenien käyntikertojen jälkeen täällä jaksaa ja viitsii käydä, ympäri vuoden. Tulipa vastaan jopa kaksi turkulaista, jotka eivät olleet ennen käyneet ja pitivät paikkaa hienona.
Hauskoja nuo jäiset astinlautat. Samanlaisia, mutta kivistä aseteltuja näkee puutarhoissa. Sielläkin on tarkoitus, että jalat pysyvät kuivina. Se täytyy tunnustaa, että vanhemmiten ja kun ei ole yksin liikkeellä on kulku paljon varovaisempaa ja vähemmän riskejä ottavaa.
Vettä riittää ja koski virtaa vuolaana. Perussalolaista, isolta valuma-alueelta tulevaa cafe lattea.
Ei muuta raportoitavaa – paitsi saukko ja vihervarpunen.
Reippaina käymme
Ei anneta pakkasen voittaa. Melkoisen rapsakkaa oli puhallus Halikonlahdella, vaikka pakkasta ei ollut ”kuin” 11 astetta. Ottaa päähän fyysisesti kun Halikon- ja Wiurilanlahden yli puhaltava tuuli tuivertaa pipon läpi ties miten syvälle otsalohkoon. Metsässä oli ihan siedettävää. Reitillä nähdyt punarinta, kottarainen ja mustarastas saivat hetkeksi lämpenemään. Kun on jotain mielenkiintoista tekemistä tai muuta mielihyvää, niin ei palele lainkaan (pois lukien dronen lennättäminen).
Pyörät esiin survaiskaa
Sain viimein vaihdettua pyörään nastat alle. Ei mennyt kuin 45 minuuttia, peukalovoimat ovat kasvaneet kun päällelaittokin meni ilman rasvaa ja työkaluja.
Kokeilin myös uusia rukkasia ja hain sopivaa vaatetusta -3 – -5 lämpötiloille kun pidetään maltillista vauhtia. Muuten hyvä, mutta mistä löytyisi hyvät kengät, joilla voi sekä polkea että kävellä eikä varpaat jäätyisi.
Sää oli aurinkoinen, tuuleton. Jotenkin outoa, tottunut niin harmaaseen. Halikonlahti on kuvassa.
Ulkoilua ensilumilla
Parin viikon sisäpalveluksen päätteksi pääsin kunnolla ulkoilmaan. Tuttuihin maisemiin Hamarijärvelle ja sen jälkeen retkikahville ja korvapuustille Teijon Masuuniin. Aurinkokin paistoi.
Marraskuun kuvailut ovat jääneet kovin vähiin.
Lempipaikan tarkastus
Kaikki kunnossa. Järvi on ja suosikkikoivu edelleen pystyssä tai makuulla – miten vaan. Kallio, rinteet ja mäntyharju lähettivät muille kuulumattomia viestejään.
