Latasin isältä perimääni Yashica-Mat 6X6 kameraan kesällä filmiä ja nyt marraskuussa sain sen kehitykseen. Filminä oli Neopan Acros 100II. Sarjanumeron perusteella kamera on vuodelta 1963. Tämä oli yllättävä tieto. Yashican antaa valmistusvuoden yhdellä merkillä. Numero kolme voi siis tässä tapuksessa tarkoittaa joko vuotta 1963 tai 1973. Mallin valmistus on loppunut virallisesti 1971, mutta sitä on ilmeisesti tehty epävirallisesti senkin jälkeen. Kameran objektiivin sarjanumerossa on kuitenkin vain kuusi merkkiä ja sen valovoima on 3.5, joka viittaisi aikaisempaan vuoteen. Iästä huolimatta valottaa edelleen ihan hyvin sinne päin. Valotusmittaria ei ole, joten mennään Sunny16 tai kameran äpillä.
Filmin kehitti ja kameralla skannasi Telefoto. Kuvien profiilina on Negative Lab Pro v2.3. En ole vielä hankkinut NLP:tä. Luulin, että NLP olisi älykkäämpi kuin aikaisemmin käyttämäni käyrien vääntäminen mustasta valkoiseksi ja vastasta mulkoiseksi. Tarkoitan sitä, että kuvien muokkaamisessa säätimet menevät väärinpäin ja blackin vääntely muuttaa highlightia. Maskia tehdessä Sky antaa useimmiten ilmoituksen, ettei löydy taivasta tai sitten löytyy vain pala. ”Ongelmaa” voi taklata tekemällä exportin TIFFiksi ja jatkaa muokkausta sen kanssa. Export DNG:ksi tekee samanlaisen DNG:n kuin originaali. Katsotaan kun saan joskus hommattu NLP:n miten se toimii. Voisihan sitä vaikka testiversiolla testailla. Vanhojen negojen skannaus on vielä vaiheessa. Vasta rakentelen skannausyksikköä.
Kuvat ovat Salosta, Halikonlahden ympäristöstä.




Edellinen postaus oli sininen ja valkoinen, niin tämä on Thunder ilman struckia. Eipä jää koko kappale soimaan päähän.
Eikä tuosta ukkosmyrskyä edes kehittynyt. Katsoin silti viisaammaksi poistua paikalta ja jättää lintujen kiikaroinnin parempaan ajankohtaan. Tein poistumisen polkupyörällä, matalalla sykkeellä rauhallisesti polkien. Selvisin kuivana ensimmäiset viisi kilometriä, seuraavat kaksi kilometriä nihkeänä, mutta ei märkänä.

Tiedä sitten miten tämä taksonomisoidaan. Tarkoitus oli ottaa maisemakuva, mutta matokuva tuli.
Salosta, Teijon kansallispuistosta, Hamarijärveltä on.

Pienellä kunnonkohotuslenkillä polkupyörällä. Havahduin siihen, että voisiko kunto kohota vähemmälläkin ja käyttää aikaa ympäristön, maisemien ja asetelmien havainnointiin. Tulisiko hiljaa parempaa, sekä kuvaa että kuntoa. Lenkit ainakin kestäisivät kauemmin.
Tämä on Joensuun kartanon maissipellon reunalta. Vieläkään en ole saanut sitä elämäni kuvaa. Maissipellon käytävät, maissin latvat ja tähkät kiehtovat. Mitä niistä tekisi?

Varoitukset päällä ja media pelottelee tulvilla, sateilla, salamilla ym… On siis aika laittaa droonin patterit lataukseen ja muistella, miten tätä värkkiä taas lennätettiinkään. Voin kertoa, että selkäranka säilöö hyvin vähän tietoa.
Aamuspäivällä jotain pilveä tuli etelän puolelta. Sitten alkoi sataa ja piti lopettaa. Ei, minä en ole sokerista, mutta drooni on.
Iltaspäivällä kolisteli pohjoisen puolella, mutta kaukana, eikä sieltäkään mitään pelottavaa tullut.
Ei siis mitään dramaattista sääilmiötä meteorologian osastolla. Päätän raporttini tähän. Salami tuoreen vaalean leivän päällä voisi maistua.


Koska Somerolla oltiin, niin poiketaan myös mielimaisemiin, pitkästä aikaa. Painionjärvi oli edelleen paikallaan kyttyräkiven tiukasti ankkuroimana. Papinsaari oli saman muotoinen kuin ennenkin eikä profiilissa näkynyt muutenkaan mitään poikkeavaa. Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

Harmaahaikaroita oli ensin yksi ja sitten niitä alkoi ilmestyä puskista lisää.

Näyttää tuo matkailu painottuvan Halikon- ja Wiurilanlahden maisemiin. Selvähän se kun ei oikein muuallekaan pääse.
Oli sellainen ilta, ettei tuullut lainkaan. Tuntui melkein lämpimältä. Hiljaistakin oli. Wiuruilanlahti vapaa jäistä. Onkohan käynyt niin, että koko Suomi suli kerralla, eikä tänne etelään tulla turhaan aikaa kuluttamaan vaan jatketaan suoraan pesäpaikoille. Hanhia toki on. Odotan vielä viikon, että lämpenee ja iltaisinkin voi mennä ilman pitkiä kalsareita kierrokselle. Muussa tapauksessa manaan sellaisen kirouksen, että koko lahti ja naapurilahti ja Vuohensaaren salmi kiehuu. No, jos ei lämpene niin voin ehkä odottaa toisen tai kolmannenkin viikon. Sen jälkeen kyllä manaan sellaisen kirouksen, että jokilaiva jämähtää ikuisesti poikittain Salonjokeen ja sen jälkeen siitä kulje yksikään silakkavene syysmarkkinoille. Että sillai.

Sellattiin laulaa Miljoonasade ja jatkaa: ”Meitä ei kylmetä routa ei jää.” Ei ole tuota kappaletta tehty luonnon olosuhteisssa. Olkoon vaan lämmin maaliskuun alku, mutta kun tuulee tuota jäätä pitkin, vaikka etelän suunnasta tuleekin, niin kylmä on. Eikö voisi jo oppia ja pysyä kotona.

Pitihän sitä tätäkin ihmettä käydä katsomassa. Täytyy sanoa, että melkoisen ylimainostettu tämä ”Saharan hiekka värjää aamu- ja iltataivaan tsykedeelisen punaiseksi” -tapahtuma. Aivan auringonlaskun aikana oli oranssia ilmassa, mutta pari minuuttia myöhästyin. Vasemmassa reunassa on muuten harmaahaikara. Toinen kuva on noin viisitoista minuuttia ennen pimeyden alkamista. Kylmäkin oli.
Hämärän ja pimeän aikaan keväällä ja syksyllä Halikonlahdella parasta on äänimaailma kun joutsenet, hanhet, sorsat, kurjet ja haikarat keskustelevat keskenään.


Ihmeesti tuo valo saa liikkeelle. Raskaan aamuisen kukkakuvauksen jälkeen lähdin vielä iltapäivällä Vuohensaareen kevyelle kävelylle. Hippiäistä hain, mutta ilmeisesti Suomen pienin lintu on entisestään pienentynyt. Ei kanta vaan yksilöt. (Kolibrien kuvauksesta ei tulisi mitään.) Puukiipijä olis kelvannut ja pikkutikka ja palokärki. Tuosta käpytikasta ei saa pikkutikkaa vaikka se menisi vielä vähän enemmän kyttyrään. Rannalla odotti jo rantavahti. Vaikka kuvasta voisi päätellä, niin Vuohensaari ei ole nakuranta – edes talvella.
Mukavaa oli, pääsi välillä oikein kuvausasentoonkin eli polvilleen. Millejä jäi puuttumaan. Mukana oli vain 100 – 400 (X1,5) ja puhelin. Olishan se kiva olla 35mm, 50mm, 70mm ja makrokin mukana. Sen verran on vielä järkeä päässä, että dronea ei pikkukävelyille oteta mukaan.




