Puiden haku metsästä on edennyt. Koivun ja männyn sarjaa johtavat koivu ja mänty. Koivu on 143 ja mänty 180 senttiä. Aika vaatimattomia lukemia, arvelisin.
Johtomänty on tuo takimmainen oikealla. Etualan mänty on mukana komeamman kaarnan ansiosta.
Luin hiljattain saamaani Pohjoistuulen metsä (Kovalainen, Seppo) ja pääsin kerralla melkein loppuun. Teijon kansallispuiston natura-alueilla on luonnonmetsää 0,4 neliökilometriä. Koska harpoin noin 300 sivua jäi selvittämättä mitä luonnonmetsä tarkoittaa. Tällä tiedolla en tunnista vaikka tulisi vastaan. Minulle tulee mielleyhtymä vanhoihin puihin. Vanha puuhan on aina iso tai paksu. Lähdinkin etsimään paksua puuta. Ensimmäisenä tarjoan tätä kuusta. Ympärysmitta noin 120 sentin korkeudella noin 202 senttiä. Katsotaan mitä seuraavaksi.
Säännöt ovat sellaiset, että puun pitää olla kansallispuiston aluella, ei puistopuia ja sen pitää olla elävä. Paksuus mitataan noin 120 sentin korkeudelta.
Paikkana tuo on yllättävä. Paikoin märkää, vaikeahkokulkuista, pimeää. Silti jotenkin miellyttävä, jännittävä.
Hei, 0,4 neliökm, kansallispuisto.
Tästä kuvasta tykkään. Vähän joutuu miettimään mitä siinä. Paitsi, että spoilasin sen tuolla otsikolla.
Tänään (oikeastaan eilen) huomasin taas, että ei se takaa hyviä kuvia vaikka olisitkin kolme tuntia lempimaisemassasi. Pitäisi mennä pitkäkseen ja pohtia. Pitäisi, siinäpä se. Ainakin vähän rauhallisemmin, malttaa katsoa sitä etsintä tai ruutua. Eikä sellaista ihme räpsimistä. Pitäiskö ottaa taas jalusta käyttöön. Vai räpsiskö ja ottaisi ulkoilun kannalta. Isi, isi – en osaa päättää.
Kuinka kauan kestää, että nuo kuuset saavat korkeudessa kiinni tuon haavan, ellei haapa kaadu. Luulen, ettei koskaan.
Tässä oli ennen hieno kuusikko. Olisi kiva näyttää lapsenlapselle ne kannot ja antaa toivotuksen, että jospa sinäkin joskus näkisit tässä niin suuria kuusia.
Hiljattain näkemäni näyttelyssä Pohjoistuulen metsä, Kovalainen halusi, että kun puhutaan metsästä, tarkennettaisiin, että mistä metsästä. Varmaan tarkoitti, että puupelto ei ole sama kuin metsä. Tästähän sen näkee. Vihreää on. Laikkuja siellä täällä, kaikki puut saman korkuisia ja saman merkkisiä. Kyllähän tuokin minulle metsästä menee kun ei paremmasta tiedä.
Polun päässä ajattelin, että kohta ropisee. Näytti juuri sellaiselta maastolta, että hirvikärpäset väijyvät oksilla tummissa vaatteissa kulkevia, hengityshöyryjään ilmaan päästeleviä retkeilijöitä. Ei yhtään, nolla kärpästä. Joko ne ovat jo pudonneet muiden turkkeihin tai sitten niitä ei ollut. Kelpaa minulle.
Siinä se on ja varmaan pysyy. Vuoron perään, jompi kumpi ajetaan alas ja aloitetaan taas alusta.
Voi kun näkisin tuon koivikon joskus suurena. Vaatii sen, että itse elää ja jaksaa eikä kukaan käy tuota kaatamassa. Puupeltohan tuo on ja jotain sen pitäisi tuottaa. Silti kaunis, ympäri vuoden. Olen sillai niinku koivufani.
Tien toisella puolella oli iso kuusikko. Ihana sammalpohja, mistä sai kerätä puhtaita suppilovahveroita.
Mennä työpäivän jälkeen metsälenkille. Valoa, ei sada, on lämmintä. Outoa, todella. Muutama makea puolukka löytyi maisteltavaksi. Peippoja, kurkia, palokärki ja harmaalokki. Hieno tunnelma, varma kevät ja lupaus kesästä.