Paksuja puita

Puiden haku metsästä on edennyt. Koivun ja männyn sarjaa johtavat koivu ja mänty. Koivu on 143 ja mänty 180 senttiä. Aika vaatimattomia lukemia, arvelisin.

Johtomänty on tuo takimmainen oikealla. Etualan mänty on mukana komeamman kaarnan ansiosta.

Tervetuloa vihreys

Nyt alkaa olla se aika vuodesta – ainakin täällä etelässä – että, vihreä on parhaimmillaan. Tietenkin jos tykkää vaaleanvihreästä. Sellaista läpinäkyvää vihreää.

Metsän tila

Luin hiljattain saamaani Pohjoistuulen metsä (Kovalainen, Seppo) ja pääsin kerralla melkein loppuun. Teijon kansallispuiston natura-alueilla on luonnonmetsää 0,4 neliökilometriä. Koska harpoin noin 300 sivua jäi selvittämättä mitä luonnonmetsä tarkoittaa. Tällä tiedolla en tunnista vaikka tulisi vastaan. Minulle tulee mielleyhtymä vanhoihin puihin. Vanha puuhan on aina iso tai paksu. Lähdinkin etsimään paksua puuta. Ensimmäisenä tarjoan tätä kuusta. Ympärysmitta noin 120 sentin korkeudella noin 202 senttiä. Katsotaan mitä seuraavaksi.

Säännöt ovat sellaiset, että puun pitää olla kansallispuiston aluella, ei puistopuia ja sen pitää olla elävä. Paksuus mitataan noin 120 sentin korkeudelta.

Paikkana tuo on yllättävä. Paikoin märkää, vaikeahkokulkuista, pimeää. Silti jotenkin miellyttävä, jännittävä.

Hei, 0,4 neliökm, kansallispuisto.

Kamala luonto – liskonpeti

Hyi, miten makaaberi sanaleikki. Tuskin on vesilisko itse kiivennyt puuhun kuolemaan vaan joku on auttanut. Kaula katki ja henki pois. Olin herkistyneessä tilassa ja näytti kuin lisko olisi oikein aseteltu tuohon kuoppaan. Jonkun ruokavarasto tuo on, sellainen luonto on.

En lähtenyt verellä mässäilemään ja yksityiskohdilla mässäilemään. Hieman kunnioitusta sentään.

Kuvaterveisiä Tallinnasta 3

Laitetaan vielä yksi setti. Tuttuja polkuja Kumuun, puiston kautta japanilaiseen puutarhaa, rannalle, kaupunkiin ja hotellille. Tämäkin päivä päättyi auringonlaskuun.

Kumussa Teamlab (tuttu Amoksesta) ja ukrainalaista avantgardea. En ole koskaan nähnyt tätä näkymää japanilaisessa puutarhassa näin kauniina – ja ne koivut. Ranta on hienosti laitettu, ei siitä mihinkään pääse, merta on hieno katsella.

Matkalla siis mukana Fujifilm X-E4 ja siinä pääasiassa TTArtisan 27/2.8. Yhdistelmän koko on hyvä. Ei se tosin minun taskuuni mahdu vaan laukku tarvitaan. Enemmänkin tavaraa olisi voinut olla siis mukana. Polttovälinä 27 mm menettelee, jonkun verran enemmän joutuu jälkikäteen rajailemaan. En tiedä Fujin oman 27 mm:n vinjetoinnista, mutta TTArtisanissa sitä on minun makuuni liikaa. Mielellään käyttäisin muutakin kuin aukkoa 8. Näillä kokemuksilla en ole vielä halukas satsaamaan Fujin omaan yli 400 €:n vastaavaan.

Kuvaterveisiä Tallinnasta 2

Matka jatkuu.

Fotografiskassa Miles Aldridge. Kuviteltuja, rakennettuja kuvia, väri-ilottelua. Näistä näkee mitä syntyy kun on hyvä malli, meikkaaja ja kuvaaja. Vielä kun kuvaajalla on tietoa taidehistoriasta, pop-kulttuurista ja elokuvista, niin tällaista tulee. Ei ole värifilmiä keksitty turhaan. Aldridge on sillä tasolla, ettei tarvitse välittää silmissä olevista heijastuksista tai nenän varjoista.

Toinen näyttely oli Andres Serranon. Teema tässäkin väri, musta. Sitä stereotyyppistä kuvastoa mustista. Fazerin lakupötköä ei sentään ollut, mutta muuta vastaavaa. Aluksi katsoi kuvia, että ahaa – tällaisiakin tuotteita on kuvitettu. Sitten tulee näyttelyn viimeiset kuvat. Menkää itse katsomaan.

Kuvaterveisiä Tallinnasta 1

Oli lomaa pitämättä ja käytin niitä päiviä etelänmatkailuun. Samalla tuli testattu TTArtisan 27 mm 2.8 obsjektiivia. Kuvista melkein kaikki on otettu sillä. Aukkona pääasiassa 8, ISO automaatilla 800 asti, ajaksi tuli sitten mitä tuli.

En ole tainnut tähän aikaan ennen ollutkaan Tallinnassa. Sää suosi, niin sai varjojakin kuviin.

Kukkakuvausta

Oi niitä aikoja kun kukkia kuvasin aktiivisemmin. Johonkin se jäi, varmaan siihen, että kasvikirjassa ne kuvat ovat parempia. Kun oli nuori ja notkea pääsi paremmin oikeaan asentoon, ei ollut kulmaetsintä tai kääntyvää näyttöä. Näiden takia ei tarvinnut pitkälle matkustaa eikä maata polulla ja pelätä, että joku ohikulkija alkaa elvyttää. Sinivuokko on tämä kasvi, ellei joku varjosta tunnistanut.

Metsän varjo

Tästä kuvasta tykkään. Vähän joutuu miettimään mitä siinä. Paitsi, että spoilasin sen tuolla otsikolla.

Pysähdy miettimään

Tänään (oikeastaan eilen) huomasin taas, että ei se takaa hyviä kuvia vaikka olisitkin kolme tuntia lempimaisemassasi. Pitäisi mennä pitkäkseen ja pohtia. Pitäisi, siinäpä se. Ainakin vähän rauhallisemmin, malttaa katsoa sitä etsintä tai ruutua. Eikä sellaista ihme räpsimistä. Pitäiskö ottaa taas jalusta käyttöön. Vai räpsiskö ja ottaisi ulkoilun kannalta. Isi, isi – en osaa päättää.