Arnold Newman Veturitalli

Ensimmäisen käynnin ja yhden nukutun yön jälkeen tunnelmani ovat tällaiset. Mielenkiintoista oli tämä ympäristön käyttö, joissain kuvissa se oli mielenkiintoisempi kuin kuvan päähenkilö. Samoin se, että monessa kuvassa henkilön kasvot oli aika tummat, ikään kuin piilotettiin hahmo, varjoilla tai valotuksella. Vertaa hää- ja ylioppilaskuviin, joissa puvun, naaman ja kampauksen jokainen sopukka on valaistu. Mielenkiintoista. Vedokset olivat aika pieniä, ehkä tarkoitus on, että niitä katsotaan lähempää ja tarkemmin. On myös perinteistä rajaamista ja kehystämistä eri elementeillä. Aluksi jaksoi lukea lapuista kuvien kohteista, mutta joukossa on niin paljon vieraita nimiä, että antaa olla, keskitytään kuviin. Muutenkin, 50- 60-luvun tyyppien nimet sano enää kaikille muutenkaan mitään. Sitä paitsio ne nimilaput on niin pieniä ja kuvarivin päässä, että pitää laittaa toisen käden etusormi lapun päälle ja toisella kädellä laskea monesko kuva rivistä on. Sama kuin noutopöydän päässä olisi lista mitä kulhot sisältävät.

Koska tapanani ei ole reprota toisten näyttelyjä ja kuvia, niin en tee niin edelleenkään. Muistoksi otin kuvan Ira Gardnerin videosta. Arnold on tässä ympäristössään eli pimeässä huoneessa. Videolla (ja netiiis) näkyy muuten myös värikuvia, niitäkin olisi ollut kiva nähdä. Värikuvista päästään ties monenteen ihmettelyn aiheeseen: En muista nähneeni tässä näyttelyssä yhtään kuvaa mustasta ihmisestä. Outoa?

Ettei jäisi sellaista kuvaa, että olisin jotenkin pettynyt niin en. Siksi otinkin tällaisen hassun hauskan hassuttelukuvan keventämään tunnelmaa. Siinä Robert Doisneau (lausutaan Dua noin) kurkistelee. Tämä oli sitten riittävän kokoinen ja hieno kuva.

Ehdottomasti kannattaa tulla Saloon, käydä tässä näyttelyssä, ottaa paljon rahaa mukaan ja samalla poiketa Kuva-Järvisellä kamerakaupoilla, ravintola Kastussa syömässä ja Kuirolla kahvilla. Sellainen KKKKK kierros. Ei näitä Suomessa niin kauhean usein näe. Eikä ole muuten näkynyt ulkomaillakaan kohta kahteen vuoteen.

Sivuraiteelle mennäkseni, niin esillä on myös Jaana Pauluksen puupiirroksia. Ne on ärsyttäviä. Miksi siihen pitää laittaa lasi päälle, etten pääse kokeilemaan onko siinä struktuuri vai ei. Oikeasti, se tekniikka ja jälki on jotain ihan tajuttoman hienoa. Niitä voisi olla enemmänkin.

Voi taivas mitä pilviä

Oli hieno pilvimuodostelma. Oli niinku tuollainen suppilo, joka leveni ja sittten taas kapeni. On sillä muodolla varmaan joku nimikin. Laajakulma olisi ollut repussa, niin ei tarvitsisi tuhannella sanalla yrittää selittää. Hieno oli. Tuo oli hyvä bonus päivälle. Kuvan oikeassa reunassa näkyy Vuohensaari. Puolet siitä on suojeltu. Pitkästä aikaa siellä kävin ja siellä huomaa, että kuinka vähän metsissä on vanhoja puita. Tuolla edes muutama.

Talvimaisema

En sitten muuta keksinyt nimeksi, tottahan tuo on. Pidän tuosta rajattomuudesta, jolla tuo niemi erottuu järven jäästä ja tuosta sumusta ja tihkusta, joka lyhentää kivasti terävyysaluetta. Vieläkö joku sanoo, että M43:ssa on pitkä terävyysalue.

Rauhoitusaika

Mielenkiintoista, miten joku tuttukin paikka vaikuttaa eri päivinä eri tavalla. Joku muisto tai tunne teki tänään olon, että nyt on hyvä olla. Vanha tuttukin jaksoi vielä roikkua järven päällä. Jää kumisi, yritti välillä soittaa pidempääkin sävelmää. Sumu ja tihkusade poisti maisemasta kaikki häiritsevät yksityiskohdat ja äänimaailmastakin suurimmat säröt.

Punassuo valkoisena

Nyt kantoi jo suo, mutta ei hanki. Melko raskasta tuo hankirämpiminen. Noihin saarekkeisiin pitää tutustua ajan kanssa paremmin kun sinne kerran nyt pääsee melko vaivattomasti.

Ikävää vaan, että Teijo ei ole varsinainen talvikohde siinä mielessä, että parkkipaikat eivät taida kuulua mihinkään aurausjärjestykseen. Pitää siis mennä toisten jälkiä ja varata luontivälineet mukaan.

Risukuvaus workshoppi

Jos haluaa aloittaa risukuvauksessa, niin kannattaa aloittaa juhannuskokolla. Se on helppo.

Vaikka metsänäkymä näyttäisi kuinka kivalta ja vaikka se näyttäisi vielä etsimessäkin kivalta ja vielä kameran ruudullakin kivalta (oletus digicamera), niin ruudun ääressä huomaa, että sokea kanakin olisi onnistunut yhtä hyvin ja risukasa kävi lankeemuksen edellä. Aina on joku tikku väärässä paikassa. Olen aina arvostanut ja tulen arvostamaan hyviä metsäkuvia. (No, vähän ne parani kun katsoi vielä uudestaan.)

Kuvat ovat Salosta, Vaisakon luonnonsuojelualueelta.

Sumua Turussa

Olipas harmaata, hyvä että on tuollai koristellut talot, niin ei vahingossa törmää vaikkapa dronella – jos sellaista tuolla päin sattuisi lennättämään.

Historian havinaa

Kuva on jostain 70-luvulta kun leveät lahkeet keksittiin. Tästä on hyvä jatkaa tätä vuotta.

Ja sitten lasku

Niinhän sitä sanotaan kun lopetellaan. Vuoden 2021 kuvailut päättyi auringonlaskuun. Jokaisen pitäisi ainakin yksi tunti vuodessa haaskata auringonlaskun katselemiseen, ihastella kuinka monta väriä on olemassa ja miten nopeasti ne vaihtuvat. Vielä ennen pimeää viimeinen kuva, josta ei tiedä mikä on taivasta, maata, metsää, mäkeä, usvaa tai pilveä. Sitten pimeys saakin tulla.

Muuten olen sitä mieltä, että tällaisia tummia taiteellisia kuvia on ihan turha laittaa nettiin. Teen vaikka tarroja ja liimailen niitä, kuin tuskailen näiden säätöjen kanssa. Omalla ruudulla Lightroomissa näyttää ihan kivalta ja vielä Photoshopissakin, mutta siitä se tuskailu sitten alkaakin.

Hih hiihtämään

Olipa taas hihitys kaukana. Mikä älli sitä on lähteä järven jäälle vastatuuleen, märkään lumisateeseen. Oma kunto näytti olevan taas sellainen, että parempi jatkaa jollain kevyemmällä harrastuksella. Sitten kun on vielä niin kankee ja vaatteet kiristää ja reppu heiluu niin hyvä, että saa edes siteet kiinni kaatumatta. Suksen pohjaan vielä kunnon paakut, niin kyllä siinä jarru päällä mennään ja kunto mitataan.

Sukset ovat OAC:n XCD jotain, niin niistä ei ole valittamista. Ihan hyvät retkeilysukset. Kun lunta tulee enemmän, niin onhan niillä sitten kevyempi mennä kuin jalkapelillä.