Hosta sieboldiana
Olen kuullut, että jotkut leikkaavat kuunliljoista kukkavarret pois, koska kukat eivät ole niin nättejä. Minä jätän mm siksi, että on kiva seurata kun isot kimalaiset kömpivät kukan sisälle, nuolaisevat kerran, peruuttavat ja lentävät seuraavaan kukkaan. Pitäisivät peruuttaessa vielä sellaista piip, piip ääntä, niin olisi vielä mukavampaa.
Kuvassa kimalainen on valitettavasti just kukan sisällä, niin ei näy. Polaroid on vähän hidas hyönteiskuvauksiin.
Sadonkorjuu
Kylmän kevään vuoksi kasvuun lähtö viivästyi, sitten tuli kuivuus ja kuumuus. Lukumäärä täsmäsi siihen, mitä maahan laitettiin, pieniksi jäivät, mutta nättejä ovat.
Syksyllä taas uudet kynnet maahan, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Pölyt pois kesäkamerasta
Hyllystä löytyy pari SX-70:stä niin oli aika pyyhkäistä niistä pölyjä pois – pitkästä aikaa. Ensimmäinen filmi oli mennyt vanhaksi viisi vuotta sitten, se ei todellakaan toiminut. Seuraavakin oli vanhaa ja pelitti miten kuten silloin tällöin. Kolmas oli kuranttia.
Pihaa dokumentoin kun en muuta keksinyt ja reviiri on nykyisin aika suppea. Usein tulee mieleen tsekkiläinen Josef Sudek – kannattaa tutustua. Oli invalidi ja loppuaikoina poistunut mihinkään.
Ei tämä Polaroid-kuvaaminen oli eläkeläisten harrastus. Laaki on 2,50 € ja lopputulos mitä sattuu tulemaan. En tosin ole vielä eläkkeellä, joten antaa palaa.
Ennen sadetta
Hieman liioittelua. Ennen muutaman tipan sadekuuroa. Hienosti värittyi maisema siniseksi, sininen harso, sininen hetki. Vain kunnon taivasvalot jäivät puuttumaan.
(En näillä Fujeilla ole montaa kuvaa ottanut, mutta on tämä jotenkin helpompaa kiun Olylla. Kuva suoraan kamerasta on paljon valmiimpi. Tykkään.)
Salonseutu Perttelin suuntaan
Tummia pilviä lähdin hakemaan. Ehtivät sillä aikaa poistua kun pyöräilin 12 km kohti kohdetta. Otetaan sitten valkoisina. On täällä kaunista. Näyttää tasaiselta, mutta on täällä mäkiäkin ja tasaisilla paikoilla tuulee melkein aina vastaan.
Maaseudun mutkateillä
Vitsi, vitsi. Luulin, että tämäkin metsätie on uuden ajan juttuja. Yllätyin, että jo vuoden 1877 kartassa oli merkitty pitkä pätkä tätä suoraa. Jostain kun löytäisi ilmakuvat, joista näkisi, miten ja milloin ympäristö on muuttunut. Ilmakuvia ei tosin tainnut olla vielä 1877?
Jokivarren polveilua
Hienoja ovat nämä seudun maisemat – varmaan sen ennenkin todennut. On myös mistä valita, vaikka Salonjokea eli Uskelanjokea Somerolle tai Halikonjokea Kuusjoen suuntaan. Perniössä ja Kiskossa omat uomansa.
Daido Moriyama
Itsellä oli hoitovapaa ja avustajalla saldovapaa, niin kiirehdimme Helsinkiin Daido Moriyaman retrospektiiviin. Jäi hieman ristiriitainen olo. Ymmärrän, että reprospetkiivi ei ole sama kuin best of the best. Joukkoon mahtuu “huonoja” kuvia ja taidepläjäyksiä ja kuvia ilman, että osaan yhdistää niitä mihinkään. Rosoisuus, ylivalottuneet kohdat, epäterävyys – ne eivät minua missään häirinneet. K1:n on yllättävän hyvä näyttelytila. Valokuvat eivät tarvitse viiden metrin huonekorkeutta ja väliseinäsermeillä saa helposti seinätilaa. Tässä(kin) näyttelyssä häiritsi se, että en tiennyt miten sitä pitäisi kiertää. Haluaisin katsoa kuvat aikajärjestyksessä, varsinkin näissä retrostektiiveissä. Paras osuus oli Record-lehden kuvat. Niistä olisi saanut oman näyttelyn.
Mielenkiintoista oli yhdellä reissulla käytetty puolikoon kinokamera. Yhdelle filmille saa 72 kuvaa ja kymmenelle 720. Oli hyödynnetty kuvapareina, eikä pelkästään filmin säästämisenä.
Toinen mielenkiintoinen asia on Japanin ja USA:n suhde sodan jälkeen. Tähän kannattaisi jokaisen käyttää aikaa ainakin yhden Wikipedia-artikkelin verran. Daido syntyi 1938, joten hän oli 7-vuotias kun sota päättyi ja 13-vuotias kun miehitys päättyi. Sodan ja miehityksen jälkeisessä ajassa on varmasti riittänyt kuvattavaa ja verrattavaa vanhaan kulttuuriin.
Museoon jätetyissä heippa-lapuissa ei näyttelystä mitään huonoa sanottu. Muutamassa oli maininta “inspiroiva”. Inspiroiduin siis ja kaivoin kännykän esiin ja suuntasimme kuvia näppäillen kotia kohti.
(Onkohan tuo ensimmäisen kuvan vihreä Fujin vihreä? Kim Simonssonin töissä on sammaleen vihreä ja junassa VR:n vihreä.)
Aika kirsikan kukkien
Taas on se aika kun porukka hehkuttaa kirsikan kukkien ihanuutta. Yleensä kyseessä on rusokirsikka, mutta minulla se tarkoittaa hyötykasvia, oikean kirsikan tekevää puuta ja kukkaa. Tuollainen tylsän valkoinen. Tänä vuona, jos pölytys onnistuu ja olosuhteet ovat muutenkin suotuisat, niin kirsikkaa tulee – riittävästi. Linnut ottaa osansa, muttaa riittää sitä vielä meillekin.
(Sivujen päivitys on ollut viime aikoina passiisivista. Terveystilanne rajoittaa kuvaamista, kuvien käsittelyä ja liikkumista. En sano, että tästä aktivoidun, toivotaan.)
Viikon piristys
Vaikka viikko menisi kovassa päänsäryssä, silmäkivuissa, yöt katsellen kummallisia unia jos ylipäätään nukkuu, oksentamisen takia kolme päivää syömättä, kieroon katsominen pahenee, silmälaseilla näkee vain puolet ja silmälappu pitää ottaa käyttöön ja silmälääkäri heittää toipumisaikaan reilusti lisää kuukausia eikä sittenkään tiedetä vielä mistään juuri mitään niin silti. Silti paluu mielimaisemiin harmaanakin päivänä on jotain mitä ei lääkkeillä saa. Ihanan märkää, tuulista, liukasta, avaraa ja nukuttavaa. Katsotaan paransiko luonto.
