Pikkutikka

Kävipä hauskasti kun Halikonlahdella kävelin. Ihan kokonainen parvi pikkutikkoja pelmahti paikalle. Tiedät varmaan sen tikkojen äänen kun ne pesässä huutelevat. Sellaista ääntä kuului puskista.

Nuutajärvi Glass Village

Nuutajärven lasikylä, siis. Vakiokohteita, jossain kohtaa kesää uskollisesti poiketaan. Aina ollut lasidiggari. Osaksi kotoa perittyä ja osin muuten vaan kiinnostunut. Lasissa kiinnostaa väri, valo, muoto, tekniikka, varjot ja se salaisuus, mikä niiden sisällä on. Niin erilaisia ovat Johannes Rantasalon hahmot ja Anna-Kaisa Kukkonen-Madin Hako. Jälkimmäisessä on sitä salaisuutta, erilaisia tekniikoita, heijastuksia, valoa ja väriä. Tuota voisi kiertää kauankin, enkä silti ymmärtäisi. Tuota putkea kun katsoo päistä se on ihan musta, ei mitään valoa, sivusta katsoen se on erilainen.

Mielenkiintoinen lasityö oli myös tuo kasvot ikkunassa, tekijää jäi tuntemattomaksi. Koska nyt mentiin jo kuvataiteen puolelle, niin mainitsenpa myös nimen Jenni Kalsola. Maalauksia, joista ensin hymähdin, että onpa omaperäistä, maalata tauluja räsymatoista. Ottipa askeleen pari taaksepäin, niin siinäpä hahmottuikin maisema. Nämä olivat kyllä hienoja.

Toivotan Nuutajärven lasikylälle ja suomalaiselle lasitaiteelle hyvää jatkoa.

Korennot 2022 osa 3 #4 – #6

Näin se homma etenee. Sittenkin liian helposti, kymmenen tavoitteena tuntuu helpolta. Mieleen palautuu myös takauma aikaisemmilta vuosilta – noin kymmenen vuoden takaa. Ei nähnyt kuin korentoja. Vaikka ne ovatkin mielenkiintoisia, niin on kai sitä muutakin kuvattavaa. Tässä tämän päivän saalis ja varastoon jäivät vielä sulkakoipi ja punatyönkorento. Uskon, että saan niistä paremmatkin kuvat.

#4 Immenkorento

#5 Okatytönkorento

#6 Neidonkorento

Korennot 2022 osa 2 #3

On tämä vaikeaa, vielä ei ole tarvinnut ruveta käpyjä keräämään. Tältä illalta saaliiksi jäi tällainen sininen. Näitä oli paljon, aika rauhallisia tapauksia. Oli yksi keihästytönkorento, mutta en kehtaa laittaa siitä kuvaa.

#3 Eteläntytönkorento

Metsätähti nurinpäin

Niin paljon on netissä kukkia naama yleisöön päin, että pitää muistuttaa, että välillä on hyvä painaa pää turpeeseen ja katsoa maailmaa alhaalta ylöspäin.

Korennot 2022

Edellisen kerran kun kävin suolla, näin tämän vuoden ensimmäiset korennot. Mittään tuntenu, ehtinyt tarkentaa, enkä seurata. Heitinpä siinä sitten itselleni leikkimielisen haasteen, että otapa kymmenen korentokuvaa tänä vuonna. Kymmenen erilaista, joista tunnistaa ja jos ei meinaa tulla kymmentä, niin saa olla taidekuviakin ja ellei tule niilläkään, niin kävytkin kelpaavat.

Olikin vaikeampaa kuin muistin. Edellisestä tavoitteellisemmasta sessiosta olikin jo aikaa. Ilta oli lämmin, kova tuuli ja otuksilla energiaa ihan kylliksi ja todella arkoja. Makrolla ei ollut näissä speleissä mitään tekoa. Näiden kahden lisäksi näin yhden pienen ja yhden ison sinisen. Niistä ei enempää.

Aloitetaan näillä kahdella (aika surkeita, vaihdan jos tulee parempia):

#1 Isolampikorento (siipien kylkisuonet keltaiset)

#2 Ruskohukankorento

Pilvivilla

Ei sitten vaan pääse siitä suovillafiksaatiosta.

Antaa kaikkien kukkien kukkia

Silti omasta pihasta ei oikein voikukkia tahdo löytyä – ainakaan taivastaustalla polveilevasssa jokimaisemassa. Voikukka antaa paljon enemmän mahdollisuuksia kuvaajalle, kuin ne typerät auringonkukat syksyisin. Todella aliarvostettu kukka, kukkien särki ja räkäkiiski, harvojen herkkua.

Nelipistepirkko

Aloitetaan kesän hyönteiskuvauskausi tällai varovasti, ihan hys hys. Tekee hyvää polville ja selälle kömpiä tuolla matosten tasolla. No ei oikeesti. Aina on jalka jossain jumissa kun yrittää korjata asentoa tai jostain puristaa. Sitten kun keskityn oikein johonkin niin lopetan hengittämisen ja ellen siinä hengittämättömyyden aikana saa kuvaa, niin tilanne on ohi. Pitäiskö mennä vaikka joogaan, paranisi liikkuvuus ja oppisi hengittämään. Nyt sitten tiedetään, mistä hengettömät kuvat johtuvat.

Hurraata suolle

Kauan eläköön suo ja kauan se on jo elänytkin. Edelleen pitäydyn mielipiteessäni, että suo on se maisema, joka tuottaa eniten mielihyvää – no on joku koivikkokin ihan kiva ja vanha metsä jos sellaisen löytää tai merenranta ja miksi ei pieni järvikin tai keittiön ikkuna kun kirsikat kukkivat. Vaihdetaan siis otsikoksi Hurraata tuollekin.