On pahin haaste, jonka kukkaiskuvista tiedän. Minulla on visio eli näky, millaista kuvaa olen hakemassa. Valitettavasti muutamalla muullakin on ollut saman suuntainen näky, joten aivan originaalia ja alkuperäistä en taida saada sitten joskus aikaan. Hienoin näkemäni kurjenmiekkakuva oli sellainen, jossa näitä oli satoja. Minä löydän yleensä vain yhden kasvin esiintymiä, jossa muutama kukinto. Kun kuvaa pitäisi ottaa niin:sataa, on pilvistä, kukka on jo ränsistynyt, en jaksa lähteä kuvauspaikalle niin myöhään kuin pitäisi, en jaksa lähteä kuvauspaikalle niin aikaisin kuin pitäisi, kukkaa ei voi saavuttaa mukana olevilla varusteilla, olen lähellä kukkaa, mutta juovuksissa jne…
Olen päätynyt siihen, että hyvän kurjenmiekkakuvan ottaminen on Eurojackpottia tai ammattimaista toimintaa. Tällainen tästä tällä kertaa tuli.
Jos sitä asuisisiskin Hangossa niin kulkisisko sitä vaan rannoilla ja keräilisisis lintujen osia ja kuvailis kallioita? En tiedä, varmaan joku hankolainen tietää. Västäräkki katselee jo nyt etelään, odottaako se vielä jotain saapuvaksi vai suunnitteleeko jo paluuta. Kukkiakin näin, ketunleivät olivat loistossaan ja valkovuokoissa niin paljon terälehtiä, etteivät mahtuneet yhteen kerrokseen. Se Uddskatanista tällä kertaa.
(Vähän jo alkaa hävettää, että omasta kotikunnasta viimeisin kuva on ties milloin.)
Hienosti kukki mäkitervakko vielä joulukuussa. Hyttysiä ei ollut yhtään. Enpä muistanut kokeilla focus stackingia, harmi. Oli valoista ja tuuleton olosuhde.
En tiedä onko kuolleiden kaislojen, ruokojen, kortteiden tai lehtien asettelu jossain kulttuurissa tunnustettu ja tuettu taidemuoto. Kuka pystyisi toistamaan tuon tuulen tekemän luonnollisen sekamelskan. Vaikka kaislat graafisessa rauhattomuudessaan ovatkin mielenkiintoisia tutkittavia ne voivat aiheuttaa levottomuutta. Muutama ruskea haavanlehti kuivassa ruohikossa rauhoittaa kummasti.