Posts Tagged: katukuvat

Helsinki 2

Ensin herätään, sitten syödään aamupala ja lähdetään kaupungille. Niin se matkoilla menee ja niin meni nytkin. Kovin paljon aikaa ei ollut, mutta Amoksen (Amos Andersonin taidemuseo) luona tuli silti poikettua. Hienot näyttelyt, kaikki kolme vai neljäkö niitä oli (asiantuntevaa syvällistä taidekritiikkiä). Helsinki Noir jäi ratkaisematta, tarinan kuvituksesta sain riittävästi elämyksiä. Hienoa, että tehdään jotain uutta eikä vain kävelytetä ihmisiä ympäri museota kädet selän takana. Amoksen huoneessa oli samanlainen tuoksu kuin Kemiön kesäpaikassa. Tiedoksi henkilökunnalle, että kristallikruunun kristallit olisi syytä pestä ainakin jouluksi.

Edellisen päivän Heikuran jälkeen mietin, että on Helsingissä ainakin jotain mitä kuvata. Siellähän on kaikkea. Paikkoja, ihmisiä ja tilanteita riittää. On kissakahvilaa, kalaravintolaa, milloin mitäkin tapahtumaa ja ihmismassojen rauhallista ja rauhatonta liikehdintää. Eikö? Sitten tulee taas se perinteinen kysymys, että eikö täällä Salossa sitten ole mitään? Pakko olla. Ei vaan näe.

Matkassa oli mukana kamera, jolla otin tuon yhden kuvan. Otin nopeamman kameran esiin kun ei voinut tietää mitä tuollaisen mölyävän porukan toimeksiannosta eskaloituu. Moottoripyörä oli kiinnostavampi kuin kulkueen kärjessä kulkeva Sinikka Sokka. Satuolentoja voin kuvata kotimetsissäkin. Sitten matka kohti kotia. Tietenkin kalliin kahvilan kautta, jotta jää oikea mieli. Salon torilla samalla rahalla saa tuoreen korvapuustin santsikupilla ja rahaa jää vielä ylikin – nih.

Processed with VSCO with b4 preset

Processed with VSCO with b4 preset

Processed with VSCO with x4 preset

Processed with VSCO with x4 preset

Processed with VSCO with x4 preset

Processed with VSCO with x4 preset

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helsinki 1

Todellakin rikoin omia ja maakuntarajoja ja uskaltauduin Helsinkiin. Eikä ol edes kauaa ku just oli Turus. Kuvat ovat viimeistä lukuun ottamatta Valokuvataiteen museon Pimiö näyttelystä. Pimiö oli mukava sekoitus Heurekaa ja taidenäyttelyä. Uskoisin, että tuolta saa moni innostusta uusiin tekniikoihin ja kokeiluihin. En tosin ole suuri ihailija näyttelyille, joissa on paljon eri kuvaajien töitä. Tässä näyttelyssä kuvilla oli oma funktionsa kuvaamassa historiaa ja trendejä. Camera Obscuran käytössä olisin tarvinnut manuaalin. En tiedä onko joku muu saanut itsensä näkymään Camera obscura kuvassa. Tuo yksi negatiivi oli pakko kääntää positiiviksi, että näen mitkä tiernapojat siinä laulaa. Jälkeenpäin jäi vaivaamaan, että tuoksuiko siellä oikeasti kehite vai luulinko vain.

Viimeinen kuva on Virka-gallerian Heikuran End of the Road näyttelystä. Heikuran tekniikoista tässä ja edellisissä näyttelyissä voidaan olla ja ollaankin montaa mieltä. Kuvaaja hän oli, tilanteen ja kuvan näkijä – kiistatta.

Processed with VSCO with 4 preset

Processed with VSCO with 4 preset

Processed with VSCO

Processed with VSCO

Processed with VSCO with x4 preset

Processed with VSCO with x4 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO

Processed with VSCO

Processed with VSCO

Processed with VSCO

Kyllä minä mieleni niin ilmaisin

Mielenilmaisuissa Salossa vastaanottokeskuksen puolesta tai vastaan. Puolestaottokeskus, onkohan sellaisia?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Käväisy Kööpenhaminassa osa 5 – Visiting Copenhagen part 5

Vielä yksi postaus tästä kaupungista ja sitten saa Kööpenhamina jäädä seuraavaksi 28 vuodeksi.

Kööpenhaminassa pyöräillään paljon. Ilma on puhdasta ja hengityssuojan käyttö onkin mielestäni ainakin vaalimainoksissa liioittelua. Roomassa mietin, että jos ne kaikki skootterit olisivat autoja niin minkälainen ruuhka syntyisi. Täällä mietin, että jos nuo kaikki polkupyörät olisivatkin skoottereita. Aika moni pyörä oli satulan osalta hyvin varusteltu. Brooksin satulaa, jota en ole vielä itse raskinut ostaa, näkyi paljon. Tätä mallia kyllä ihmettelin, näyttää vinyyliltä? Viimeisessä pyöräilykuvassa olevalla sillalla on laskuri. Kello 16:16 päivän aikana oli mennyt jo 8159 pyöräilijää. Vuoden aikana 2171311 pyöräilijää. Kaupunki kiittää.

Otetaan vielä viimeiset vaalikuvat. Olisiko Alternativet hyvä vaihtoehto? Siis mitä, vihreät miehet valtaavat maan, aloitetaan Tanskasta? Mitenhän nämä tulevat toimeen vaalit voittaneen maahanmuuttokriittisten oikeistopopulistien kanssa? Pitäisikö ollakin maapallollemuuttokriittinen? Sitten oli tuo Sören Pind. Ellei tuo hatunheiluttaja ole voittaja niin ei kukaan. Sören laskeutuu Airliner 1900 koneesta kansan pariin. En ole keksinyt mikä on tuon kuvan esikuva. Viimeisenä vielä äänestä Jeppeä. Ei tainnut vaan nämä vaalit olla Jepen vaalit. Satulankin on joku pöllinyt Jepen pyörästä.

Päätetään pariin kaupunkikuvaan ja kauniiseen ja siistiin rautatieasemaan.

Lisätään vielä loppuun, että omalla rahalla maksoin matkan eikä minulla ole mitään yhteyksiä Tanskan valtioon, Haminan kaupunkiin tai kuvissa esiintyviin henkilöihin. Ruoat maksoi vaimo, siitä kiitos.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käväisy Kööpenhaminassa osa 4 – Visiting Copenhagen part 4

Hoidetaan ensin pois yksi Kööpenhaminan pakollinen. Pienen vedenneidon tirkistely. Halusin vain käydä katsomassa onko hän muuttunut 28 vuodessa. Tuntui, että paikkaa oli vaihtanut, mutta asento pysynyt samana. Tuossa kun päivän olisi passissa niin kaikenlaista ihmistä tulisi nähtyä. Matkalla neidon luo otin toisinnon erästä kirjastossa näkemästäni kortista. Minä häpeämätön en osaa edes sanoa mikä patsas tuo on tai kenen kuvaa plagioin. Ei käy kateeksi noiden oppaidenkaan homma. Yhdenkin Tanskan reissun kun heität mukana bussilastillinen kiinalaisia, niin tiedät varmasti reissanneesi.

Yksi päivä meni zikzakkia museo- ja näyttelymaratonin merkeissä. Ensin Design Museoon. Joo-o, kyllä ihan hienoja juttuja, mutta jotain jäi puuttumaan. Oli vaihtuva näyttely, Arne Jacobsen osasto, tuoliosasto, astiaosasto, vaateosasto, Kaare Klint osasto jne… Olisinkohan halunnut edetä kokoelmaa selkeämmin aikakausittain. Vai olisinkohan sittenkin halunnut olla Design Centerissä. Joka tapauksessa kuvassa on Arne Jacobsen: Artichoke-valaisin.

Matkalla Design-museoon koin hetkellisen isänmaallisen tunteen. Kävellessäni katse oikeaan päin jonkun paraatikentän laitaa, melkein napsahti kantapäät yhteen. Lippaan en tietenkään vetänyt koska olin paljain päin. Tuliko näkökenttääni juuri pahvi-Marski pahvi-Käthyn selässä? Ei tullut, oli Christian X.

Sitten Carlsbergin Glyptoteekkiin. Erikoisnäyttelynä Man Ray: Human Equations. Esillä enemmänkin Rayn maalauksia ja veistoksia kuin valokuvia. Tulipa taas jotain uutta tästäkin taiteilijasta. Myös Man Ray palautti takauman vuodelta 2012. Yhtenä kokoelman osana oli myös Ranskalaisen maalaustaiteen osasto. Vaikka onkin nähnyt monta impressionistia ja työtä, niin aina ne vaan ihastuttaa.

Glyptoteekista jatkettiin rautatieaseman ohi vanhalle teurastamo- ja makasiinialueelle. Suurimmassa hallissa (Öksnehallen) oli näyttely Sören Solkär Surface. Linkin takaa löytyy monta näyttelyssä ollutta työtä. Yhteensä niitä oli noin 120. Isoja töitä isossa salissa. Hienoja valokuvina ja hienoja grafitteja ja seinämaalauksia. Hienoa, että jollakin on mahdollisuuksia tehdä tällaisia projekteja. Kannattaa käydä tai ainakin tutkia paikan tarjonta.

Hallissa oli myös Dennis Lehmann & Lasse Bak Mejlvang: Inuit Now. Kuvia Grönlannin elämästä. Samoilla tienoilla on myös Fotografisk Center Bygning 55, jossa oli esillä kolmen Grönlantilaisen nykykuvaajan ja Grönlantia paljon kuvanneen Jette Bangin (1914 – 1964) töitä. Grönlantikuvia näin muuallakin kaupungilla. Onkohan se pelkkää eksotiikkaa vai onko Grönlanti historiallinen piikki Tanskan takapuolessa?

Lopuksi taas vaalimainosta. Tämä oli kaikkein karuin plakaatti. Nainen järvessä, tarvitaanko paikalle fiktiivinen etsivähenkilö Philip Marlowe? Tuo tuoli, onko nainen pudonnut tuolilta? Onko äänestäjä pettynyt vihreäverikköön? Mitä tuo naru on? Ei niin hauska tapaus.

Otetaan kuitenkin lopunlopuksi rennosti ja nostetaan tossut kohti taivasta. Kyllä tämä tästä.

Ja loppujenlopuksi se takauma. Olimme Pariisissa jollain niistä hautausmaista etsimässä Man Rayn hautaa. Pyörimme oikeassa suunnassa, mutta oikeaa riviä ei löytynyt millään. Paikalle tuli paikallinen herrasmies ja kysyi (englanniksi): Etsittekö Man Rayn hautaa. Me (englanniksi): Oui, mistä arvasitte? Hän (edelleen englanniksi): Tänne päin hautausmaata ei ole hauduttu muita tunnettuja henkilöitä. Sitten hän jatkoi ja kertoi Man Rayn elämäntarinan ja historian. Hauska tapaus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käväisy Kööpenhaminassa osa 3 – Visiting Copenhagen part 3

Seuraavaksi sekalaisia tuokiokuvia ja aasinsiltoja kaupungilta ilman sen kummempaa teemaa. Eilen päätettiin pyssymieheen, jonka takapuolella, siis takana näkyi Tivoli. Toisella puolella rakennusta on pelihelvetti, jonne en tosin poikennut. Aseman ja Raatihuoneen seutu on vilkasta ja ohikulkijat pitää saada jotenkin asiakkaiksi. Keilojen heitto ja huutaminen ei tältä sisäänheittäjältä mennyt ihan synkronissa. Erikoisen autopesulankin näin. Tähänkään ei kannata ajaa avokattoisella.

Ei päivää ilman vaaleja. Kadullekin kirjoitettiin ohjelmajulistuksia. Tällä aseman edustan tytöllä oli lappu, josta sai ottaa mallia, että meni oikein. Toisin kuin tällä (veikkaisin) Nyhavnin tytöllä ei tainnut olla sanakirjaa mukana. Aikamoinen cracy head oli kuitenkin Helle. Vaalitulos on nyt selvinnyt ja Hellen porukka ei oikein pärjännyt. Olikohan liian yksisilmäistä politiikkaa.

Vaikka Helle lopettikin pääministerin hommat, niin minä jatkan perinteisellä linjalla. Niin kuin ei tiikeri pääse täplistään niin en pääse minäkään kukkakuvaamisesta. Unikkoja keskellä kaupunkia, iiihanaa.

Ilta saapuu, mutta nosturit tekevät vielä töitä. Aika monta työmaata oli kaupungissa tekeillä. Vanhojen parien on jo aika ainakin levätä tai lopettaa tyystin hommat niin kuin oli mielensäosoittajakin jo tehnyt. Saapas näkee tuleeko ttippiä vai ei. Ei taida kuitenkaan olla tippiastia tuo ämpäri.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käväisy Kööpenhaminassa osa 2 – Visiting Copenhagen part 2

Toinen päivä on maanantai, joten museot ovat täälläkin pääsääntöisesti kiinni. Mennään siis kuninkaalliseen kirjastoon, kutsumanimeltään musta timantti. Hyvin sievä niinkin isoksi ja mustaksi rakennukseksi. Sitä ihmettelin, että miten noin lähellä vettä voi olla jotain tavaroita, jotka eivät ole ketjuilla kiinni. Yläkerrassa oli esillä kirjaston aarteita. Tämä näyttely ei aivan auennut, että miten tuo venäläinen avantgardismi liittyy siihen? Luin matkan aikana kuuluisan tanskalaisen naisdekkaristin uusinta kirjaa, jossa loppuratkaisussa päähenkilö istui juurikin noilla tuoleilla katselemassa vastarannan rakennuksia. Olen siis saattanut jopa istua samassa tuolissa kuin fiktiivinen kuuluisuus. En muista kirjailijan enkä kirjan nimeä, mutta sen muistan, että hovimestari ei ollut syyllinen.

Alakerrassa oli meneillään näyttely Joakim Eskildsen – En verden jeg kan tro på. Eskildsenilla on sil viisii yhteys Suomeen, että hän on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa. Esillä oli kuvia ainakin projekteista Cuba, Home Works, American Realities, The Roma Journeys, Bluetide, Nordic Signs… Tuottelias kuvaaja. Arkistointi, jossa pinnakkaisista leikataan kuvat ja laitetaan nippuun kumilangalla on mielenkiintoinen. Sukulaisten kanssa kahvitellessa, pakka esiin ja plaraamaan. Kuka nyt kännykästä kuvia katselee. Esillä olleita kirjoja pitää jostain etsiä, Steidl muistaakseni kustantaa. Tässä näyttelyssä sai rahalle vastinetta.

Loppuun vielä teaseri seuraavasta näyttelykohteesta, josta osa oli levitetty pitkin kaupunkia ja loput löytyi sisätiloista.

Lopunloppuun vaalikevennys. Tästä sheriffistä olin kuullut aikaisemminkin. Vain yhden mainoksen bongasin. Kyllä, oikeassa lahkeessa on kuudesti laukeava ja vasemmassa on…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käväisy Kööpenhaminassa – Visiting Copenhagen

Käväisin vaimon kanssa Kööpenhaminassa. Tämä ja seuraavat neljä postausta tulevat niistä maisemista. Mukana muutama vinkki valokuvista kiinnostuneille – enkä tarkoita yksin näitä kuvia.

Ensimmäinen kokonainen päivä varattiin matkan pääkohteelle eli nykytaiteen museo Lousiana Museum for Moderne Kunst. Valokuvanäyttelyn artistina kanadalainen Jeff Wall. Isoja sekä mustavalkoisia ja värillisiä kuvia valokaapeissa. Ostinpa täältä kirjankin, mutta varsin vaatimattomia ovat kirjan kuvat kun on nämä luonnossa nähnyt. Ensimmäinen näkyviin tullut kuva isossa salissa aiheutti takauman vuodelta 2012. Kuvassa on sisäkuva Ludwig Mies van der Rohen Barcelonan maailmannäyttelyyn suunnittelemasta paviljongista. Takaumamatka tämä oli muutenkin. Ensimmäisen kerran kävimme Kööpenhaminassa 28 vuotta sitten.

Toinen hieno näyttely oli maalauksia Peter Doig. Alun perin skotlantilainen, asuu Trinidadissa. Kuvassa olevat maalaukset ovat Untitled (Jungle Painting), 2007 ja Paragon, 2006. Doigin mietelmä sai kameran melkein putoamaan – ei ymmärrä. (Kuva on muuten mustavalkoinen. Seinä on kuitenkin harmaa, oikeasti se oli valkoinen.)

Museo sijaitsee aavan meren tällä puolen ja tuolla puolen on Ruotsi. Rakennuksen ympäristön puutarhassa erilaisia veistoksia. Pihalla oleva mobile on Little Janey-Waney (Alexander Calder 1898-1976). Museoon pääsee keskusasemalta vaikka Helsingörin junalla, ei tarvitse kävellä. Jalkoja voi heilutella junassa jos heilututtaa. Aikaa kannattaa varata päivä, turha hätäillä. Eväitä tai pölse- eli makkaravaunua ei tarvitse ottaa mukaan – siellä on kyllä ravintola.

Laitetaan loppuun  minun näkemys Barcelona paviljongista. Mun kuva on ainakin suorassa.

Ja ihan lopunlopuksi. Tanskassa oli/on menossa vaalit. Vaalimainoksia tulee olemaan jatkossakin esillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Autoja kattomassa

Kiikala lentokeskus VW-Open 2015. On noissa melkein kaikissa volkkari. Kiihdyttelykuvia ei tällä kertaa ole. Taitaa olla jotain volkkarihuumoria laittaa auton ikkunaan verhot, joissa on mersun merkkejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Loma Roomassa osa 6

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää Rooman kaupunkia noista juottopisteistä. Loppumaton lähde pulputtaa kulkevaisten iloksi puhdasta ja raikasta vettä, joka oikeasti on myös hyvän makuista. Siis kiitos.

Miten seuraavaan kohteeseen päädyimme, en osaa sanoa. Jostain torin kautta, kirkon ohi mentiin ja käveltiin joen rantaa kengät puhki.

Haluan mielelläni uusissa kaupungeissa nähdä hautausmaita ja kissoja. Mieluummin molempia samassa paikassa. Tällainen paikka piti olla protestanttinen hautausmaa. Sinne haudataan itsemurhaajat, ei-katoliset, hullut ja humalaiset. Kuuluisin pyhiinvaelluskohde taitaa olla runoilija Keatsin hauta. Ei havaittavissa samanlaista hurmosta kuin Jim Morrisonin haudalla Pariisissa. Sitten täällä on joku ihme pyramidi ja hienoja muistomerkkejä. Täällä kävi sitten niin, että kamera putosi maahan ja siitä tuli Romulus. Päästin ruman sanan ja lähdin kännykän kanssa Pietarinkirkkoon. Sen pituinen se.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Processed with VSCOcam with p7 preset

Processed with VSCOcam with p7 preset

Processed with VSCOcam with m4 preset

Processed with VSCOcam with m4 preset

Processed with VSCOcam with x4 preset

Processed with VSCOcam with x4 preset