Posts Tagged: maisemakuvat
Ruskaa putkeen
Koska nyt kerta niin poikkeuksellisen väritettyä maisemaa on, niin laitetaan sitä sitten tarjolle. Kohtaha nsitä siirrytään taas mustavalkokuviin, halusi tai ei.
Tästäpä moni saattaa ajatella, että onpa ihana tie. Ensiksikin tuo on umpitie ja tien päässä on pelto ja hiekkakuoppa. Toiseksikin, kun tuota ajaa, niin eihän noita värejä näe, koska pitää katsoa eteenpäin. Ei edes polkupyörällä. Kolmanneksi, odotan, että nuo tippuvat kauniiksi matoksi tuohon tielle ja otetaan sitten uusi kuva. Värit ikään kuin kallistuvat 90 astetta vasemmalle. No, otanko ja onnistuuko – no ei – kunhan suunnittelen.
Jokivarren maisemaa
Salon seudun parhaita maisemia – kuten olen varmaan ennenkin todennut – ovat edelleen nämä jokivarret. Ei itsessään se vaatimaton kuranoro tai vaan ne kummut, penkat, pellot ja nityt.
Salo, Meriniitty koivukuja
Valoa, varjoa, linjoja – mitäpä valokuva muuta tarvitsee. Varmaan muutakin, mutta ei nyt ollut saatavilla.
Uuden dronen hankin ja sitä kokeilen. Teen myöhemmin syväluotaavan arvion laitteesta.
Salo Pertteli Uskelanjoki
Löysinpä taas pitkästä aikaa kameran ja lähdin sitä inhasti ulkoiluttamaan, siis polkupyörällä. Tämän vuoden lämpimän ajan tavoitteena on aktivoitua tutkimaan lähiseutua laajemminkin pyörän satulan päältä. Tästä myöhemmin, aika näyttää miten käy. Pääsin kuitenkin jo kymmenen kilometrin päähän (ja takaisin).
Koko jokea ei ole tarkoitus dokumentoida. Siitä on jo olemassa Lasse Kylänpään kirja Uskelan joki.
Itse pidän tuosta jälkimmäisestä kuvasta. Se voisi tosin olla mistä tahansa paikallisesti kuraprunnista.
Talvi yllätti valokuvaajan
Kukaan ei kertonut, että 40 kilometriä pohjoisempana on jo melkein latu ja melkein kantava jää. En sano, etten koskaan kyllästy tuohon maisemaan, mutta en ainakaan vielä ole kyllästynyt.
Vastuuvapauslauseke: En siis oikeasti ole valokuvaaja vaan valokuvien ottaja.
Hiekkakuoppa
Ei enää jaksa eikä kykene kaikkien kaadettujen puiden ja hiekkakuoppien vuoksi stressata. Toki ne aikansa harmittaa, mutta kun ne eivät harmistelemalla vähene. Onhan tuossakin sitä paitsi maisemointi jo hyvin käynnissä.
Vanha koivu
Vielä tämä vanha tuttavuus jaksaa. Kaikki myötätuntoni ja sympatiani tälle. En vain ole koskaan ennen käynyt hänen korkeutensa juurella. Naavaa pukkaa, sieniä tulee ja yläpää harventunut – niin kuin meillä muillakin vanhoilla.
Kotiseutupyöräilyä
Taas oli hieno suunnitelma. On auringonkukkapelto rinteessä, kukat kukassa, taustalla sininen taivas.
Tuli se päivä, kun suunnitelma piti toteuttaa. Oli pelto, oli kukat kukassa, ei ollut taivasta, eikä se muutenkaan ollut sen näköinen kuin piti, kukatkin katsoivat eri suuntaan kuin piti. Oli kuitenkin suunnitelma
Kuva tuli eri paikasta kuin piti. Seudun kauneimpia maisemia ovat nuo jokivarren pellot ja notkot. Niissä riittää katseelle tilaa, toisin kuin metsässä.
Taivashaikailuja
Ihminen on luotu haaveilemaan lentämisestä, uskoisin. Lempipaikalla olen, kopteri 57 metriä korkeammalla. Ollaan taas siinä kohtaa vuotta, että hirviökärpäset ovat kuoriutuneet ja väijyvät puiden oksilla. Voisikin hönkiä 57 metrin korkeudessa ja kerätä sieniä ja puolukoita 57 metriä pitkillä käsillä. Eilenkin pelkkä, vain 20 kärpäsen nyppinen vaatteista ja hiuksista aiheutti epämiellyttävän psykologisen reaktion. Puremia en vielä saanut.
Paikka tosin houkuttelisi, jos vielä yhden auringonlaskukuvan kävisi ottamassa.
Varjo entisestään
Kuin varjo entisestään on tämä vanha metsä. Varjo kuitenkin on eli on sentään joku puu jätetty. Vaikka nämä ovat pieniä palstoja, niin ovat ne karun näköisiä.
