Eilinen oli vain teaseri eli härsytin näille lumikuville. Kuinka voi ihminen tulla hyvälle mielelle kun käyskentelee niillä iänkaikkisen vanhoilla, moneen kertaan käydyillä paikoilla. Näkee kun maisema on tullut taas uudeksi. Lumikin tuntuu mukavalta, vaikka sitä onkin kengissä, sukissa ja repussakin. Sama lumi pyörätiellä työmatkalla tai autotallin oven edessä on eri juttu.

Lumi yllätti somettajat. Eipäs yllättänytkään, olin vapaalla. Täysin vapaa hyppäämään talven ensi lumeen. Huomenna se voi olla jo lumetta, siis ollaan lumetta, musta maa vain.

Heinäpellossa, niityillä, viljapellossa ym vastaavissa tulee tuulisena päivänä aaltoja. Miten ne kuvataan, alkoi kiinnostaa. Videolla tietenkin, mutta miten stillinä.

Tuo toinen kuva on muuten vaan mukana. En tiedä mistä kohtaa monitehoja tuota pitäisi katsoa, ettei ala ärsyttää.

Ei ole enää mökkiä tuolla suunnalla, enkä sitä kaipaakaan. Järvelle olisi joskus kiva päästä. Vaikka vain ympäri vuoden sulan veden aikaan. Vaikka ei niin sinistä vettä olekaan kuin Saimaassa eikä niin paljoakaan, niin on se kuitenkin meidän järvi, kaikkine levineen ja mutapohjineen.

Kenelle tulee mieleen Holmströmin Tie Hämeessä tai edes joku siitä tehty kopio. Ai, ei kellekään. Itselle tulee mieleen, että olen tuosta viherkäytävästä ottanut monta kuvaa ja jossain arkistojen kätköissä ne ovat. Tapahtumana tulee mieleen kun 20? vuotta sitten oli ukkonen tulossa päälle ja olimme olleet kalastelemassa keskimmäisen kanssa. Tunnelma oli kuin Jurassic Parkissa, ei en ole ollut siellä, kunhan kuvittelimme.

Koska nyt kerta niin poikkeuksellisen väritettyä maisemaa on, niin laitetaan sitä sitten tarjolle. Kohtaha nsitä siirrytään taas mustavalkokuviin, halusi tai ei.

Tästäpä moni saattaa ajatella, että onpa ihana tie. Ensiksikin tuo on umpitie ja tien päässä on pelto ja hiekkakuoppa. Toiseksikin, kun tuota ajaa, niin eihän noita värejä näe, koska pitää katsoa eteenpäin. Ei edes polkupyörällä. Kolmanneksi, odotan, että nuo tippuvat kauniiksi matoksi tuohon tielle ja otetaan sitten uusi kuva. Värit ikään kuin kallistuvat 90 astetta vasemmalle. No, otanko ja onnistuuko – no ei – kunhan suunnittelen.

Salon seudun parhaita maisemia – kuten olen varmaan ennenkin todennut – ovat edelleen nämä jokivarret. Ei itsessään se vaatimaton kuranoro tai vaan ne kummut, penkat, pellot ja nityt.

Valoa, varjoa, linjoja – mitäpä valokuva muuta tarvitsee. Varmaan muutakin, mutta ei nyt ollut saatavilla.

Uuden dronen hankin ja sitä kokeilen. Teen myöhemmin syväluotaavan arvion laitteesta.