Päästin sisäisen naivistin vapaaksi ja sen seurauksena syntyi työ “Pariskunta kiersi muutaman ylimääräisen kierroksen Kalvolan liikenneympyröissä matkalla naivistit iittalassa 2020 näyttelyyn.”

Naivistin fyysinen tomumajakin liikkui ihmisten ilmoilla kotikylän ulkopuolella jo toista kertaa tämän koronahässäkän aikana. Kauan menee, että ollaan palattu entiseen.

Näyttelyarvostelua en kirjoita. Sama teksti kuin edellisinäkin vuosina käy tähänkin vuoteen. Ihan mukavaa sadepäivän kulua.

Viimeksi käydessäni havaitsin tuollaisen isomman villa-alueen. Visionani on ollut sellainen sopivassa valossa kuvata. Aamun ensimmäiset valot olisivat tähän hommaan varmasti paremmat, mutta siihen hommaan minulla ei ole fysiologisia ominaisuuksia. Oman itseni parhaana kokemusasiantuntijana olen määrännyt itselleni rauhalliset aamu-unet ja pakottoman heräämisen kun siihen vain on mahdollisuus.

Tunnin kun tuolla suon siellä ja vetelän päällä käppäili, niin ehti jo hämärtyä ja sai myös sinivalkoisen hetken taltioitua. Ei siitä sellainen tullut kuin näyissäni näin, mutta näillä mennään.

Kyllä, ihan pihalla. Vaatimattoman puutarhani ylpeys on vaatimattoman näköinen puu, joka Suomessa on useimmiten pensas. Sitä katselen lempipaikaltani eli keittiön pöydän äärestä. Puu kukkii vaatimattomasti, ei keräile ihmismassoja viettämään selfie-karnevaalia. Keväällä lehdet ovat punaiset ja oranssit, kesää kohti vihertyvät, muuttavat taas väriään ennen kuin putoavat. Syksyllä lehdistä lähtee sokeritehtaan tuoksu tai lemu, miten kukin ottaa – palanut sokeri, omena, kaneli. Haaveeni on päästä joskus katsomaan näitä niiden omassa ympäristössään kun ne ovat täysikasvuisia, kymmenien metrien korkuisia. Puu on katsura.

Usein toistuva, mutta harvoin nähty ilmiö pääsi taas yllättämään. Luulen, että näen näitä sen takia suht harvoin, että en juurikaan katso aurinkoon. Sitä voisi pohtia kauemminkin, mutta on toinenkin pohdinta kesken. Tuo on ilmeisesti 22 asteen rengas. Missä se 22 astetta on? Rengashan on 360 astetta. Mihin astelevy laitetaan?

Kännykällä kuvatessa tuo ei ollutkaan aina rengas. Puhelimen asennosta riippuen se vanui tai venyi ja aurinko oli jossain reunassa. Kännykän taakse pääsee kyllä hyvin häikäisyä piiloon.

Kuvat loppui kuin seinään kun loma loppui. Hädin tuskin ehtii ikkunasta sihtailla. Jotenkin pitäisi allakka järjestää uudelleen. Kohta on oksat peitossa.

Jotain alkaa tapahtua. Onneksi tuli yksi kylmä viikko, niin pysyy mukana.

Yksinäään pitää työmiehen julistuksensa kantaa. Lapsen on saanut mukaansa ottaa, kohta ilmapallokin varmaan lähtee banksymaisesta taivaan tuuliin.

Gallupin aiheena on, että kumpi on mukavampi: Tallustella enemmän vieraita polkuja vai sitä tuttua kotoista. Itse olen jälkimmäisen kannalla. Tuonkin maiseman ja paikan näen kymmeniä kertoja vuodessa ja aina se puhuttelee ja puhuu. Seuraava kysymys onkin, että onko sinulla jossain metsässä paikka, jossa ollessasi sinulle tulee tunne, että et ole yksin. Ei minullekaan, kaverin puolesta kyselen.

Kevättä pystyy vieläkin seuraamaan vaikka vähän heikkojalkainen ja huonokuntoinenkin, ei se niin nopeasti etene.

Olen hämmennyksissäni siitä, että tuleeko noihin lehtiä vai kukkia. Ehkä viikon päästä tiedetään enemmän.