Sain kyydin Veturitallille ja takaisin niin tuli tämä käytyä. En noissa pakkasissa lähde mitään näyttelyää kävellen katsomaan. Aikaahan olisi vielä melkein sata päivää odotella suotuisampia säitä.

Katsoin kuvat, mutta muun ohjelman jätin seuraavaan kertaan. Kyllä tämä kannattaa käydä katsomassa, vaikka ei niin Hautala-fani olisikaan. (Itse diggailen Jorma Luhtaa enemmän.) Lintukuvia tietenkin, monta. Joukossa luonnollisesti monta hyvääkin. Tarkoitan, edelleen hyvää kun ottaa huomioon millaisessa lintu- ja luontokuvatsunamissa nyt ollaan. Mustavalkokuvia olisi voinut olla enemmänkin. Maisemakuvat olivat niitä, jotka minua miellyttivät.

Olin edellisenä päivänä saanut luettua Hautalan elämänkerran Markku Turunen: Nokikkain. Julkaistu 2007 eli ennen Hautalan kuolemaa. Kirjassa kerrotaan suomalaisen luontokuvauksen historiaa ja siitä mikä Hautalan rooli oli. Yhdellä sanalla sanottuna: merkittävä. Tekstistä saa perspektiiviä sille, mistä on aloitettu ja lähdetty liikkeelle. Kirjan loppuvaiheilla päästiin myös suureen manipulaatiokeskusteluun. Helsingin Sanomien osalta tämä kahakka päättyi Hautalan kirjoitukseen. Helsingin Sanomien julkaisemassa kirjoituksessa Hautala kirjoittaa: ”Keskustelun suurin harha on siinä, että eihän kukaan voi tehdä kuvia tietokoneella tyhjästä. Ensin ne kuvat on haettava, vanhaan malliin.” Voi että, kun ne keskustelijat olisivat silloin arvanneet mihin maailma menee.

Näyttely kannattaa käydä katsomassa ja tuo kirja kannattaa lukea.