Tarkkailin puita minulle ikuisuudelta tuntuvan viiden minuutin ajan. Tuulenpuuskan tullessa useimmiten puusta lensi vain yksittäisiä lehtiä. Kertaakaan en saanut kuvaan muodostelmahyppyä tai mitään parvimuodostelmaa. Kunhan käyn lunastamassa vielä anomattoman ja saamattoman apurahan Veikkaus Oy:ltä, aion perehtyä tähän putoavien lehtien ryhmädynamiikkaan tarkemmin.
Suomen metsissä kauneinta mitä on kuusikon, männikön, järven, suon, tunturin, niityn ja meren lisäksi on koivikko. Varsinkin kun heinät ja kuivat saniaiset luovat keltaisten lehtien kanssa yhdessä syksyn perusvärityksen. Koivikoista tulee aina mieleen myös Arno Minkkisen kuvat.
—
Aikaisemminkin olen tämän kannon kanssa hassutellut. Yleensä hymynaamoja laittanut. Nyt nuo kääpäsilmät näyttivät niin surullisilta.
(Tekninen huomautus: Aika karseen näköiseksi menee Huawei 7 kuva paikoitellen kun kierrättää Lightroom Mobile – VSCO – Lightroom reittiä. Pitäis varmaan kattoa vaan kännykällä.)
Juuri sai hän lehtensä ojennukseen ja nyt ne alkavat taas tippua. On ne kuitenkin mukavammat kuin ikivihreät muovilehdet.
Kevät eteni lämpöaallon vuoksi niin ripeästi, että tuli pelko puseroon – jääkö kevään heleys kuvaamatta. En kyllä oikeasti usko, että lehdet ja ruohot määräänsä enempää kasvaisivat vaikka olisi kuinka lämmintä. Olihan nyt viileät yöt vähän jarruttelemassa.