Pieni ruska

On etelässäkin ruska-aikaan värikästä. Pitää vaan mennä matalaksi. Vastahan suopursu oli kevään jälkeen kuivaa ja nyt se alkaa jo valmistautua syksyyn. Niin ne kuukaudet – vai vuodet – kuluvat.

Pyörällä pääsee

Ei sitä taas muistanutkaan, kuinka paljon pidemmälle pyörän kanssa ehtii kuin kävelemällä. Vielä kun malttaa vähän himmailla ja joskus pysähtyä kaivamaan kameran esille. Kymmenen kiloa tavaraa menee selässä vielä ihan sopivasti kun ei tee liian pulleaa kuormaan. Aikaa ei mene myöskään sienien ja marjojen vahingossa löytämiseen. Niinhän se on, että kahta lajia ei pysty yhtäaikaa harrastamaan. Jos ollaan marjassa niin ollaan marjassa ja jos kuvataan niin kuvataan.

Ihan mukavaa lauantaitekemistä.

Piha on edelleen kääntymässä syksyyn

Eilinen oli akileija, tässä on päivänkakkaroita. Olisi pitänyt tehdä rasti seinään. Otin makron esiin, eikä alkanut tuulla. Sen on pakko olla merkki jostain.

Piha kääntyy syksyyn

Kesä meni, syksy tulee. Järjestys on pysynyt samana koronasta huolimatta. Aika vähän taitaa olla ruskeita kukkasia, vaikka ei se värinä mikään ruma ole. Onhan sitä ruskeita vaatteitakin, jos muoti määrää.

Kalustopäivitys Benq PD2700Q

En muista kuinka monta vuotta olen ollut vaihtamassa näyttöä ja ennen tätä mentiiin ihan surkealla Lenovon toimistonäytöllä.

Paljon tätä netissä kehutaan, sieltä voi lukea. Olen samaa mieltä, että on hyvä – ainakin hintaisekseen. On terävä, värit hyvät suoraan paketista, ei valovuotoja. Enkä meinaa vielä kalibroidakaan. Huonoa on, että kaapelit olisivat voineet olla pidempiä, ei ole lataavia USB-paikkoja, niitä olisi voinut olla enemmänkin eikä tässä mallissa ei ole kortinlukijaa, toisin kuin 32:ssa. Tämä ei ole 4K, koska 2K riittää, mutta olisiko sittenkin pitänyt ottaa 32 tuumainen.

Tärkeimpänä pyydän kuitenkin kiinnittämään huomiota pariin juttuun.

Miksi tarvitaan isoja näyttöjä jos kuvat katsotaan pienistä näytöistä? Eihän tässä ole mittää järkeä. Ruudussa kuva sen kokoisena kuin se on Xiaomi Mi 9SE:n näytöllä. Niitä mahtuisi tuohon näyttöön 70 kpl. Kohta kukaan ei enää tulosta eikä pidä näyttelyjä ja näyttelytkin ovat varmaan vaan taidekuvia ja oravia.

Toinen juttu on, että pitääkö aina ostaa netistä. Paljon puhutaan paikallisten tukemisesta ja minähän tuin. Hyllyssä ei ollut, mutta nykyisin systeemi menee niin, että kaikki tavara on tukkureilla ja sieltä kauppa sitten tilaa mitä asiakas haluaa. Sanottakoon, että joku raja tukemisessakin on, en minä mitään ylimääräisiä Salo-lisiä ala maksaa. Enkä maksanut nytkään. Erikoista oli, että jossain vaiheessa tämä näyttö oli halvimmallaan 309 euroa, myyjänä Superkuva. #supportlocal

Kolmas asia on, että hyvällä näytöllä huonotkin oravakuvat muuttuvat kohtalaisiksi.

Kotiseutupyöräilyä

Taas oli hieno suunnitelma. On auringonkukkapelto rinteessä, kukat kukassa, taustalla sininen taivas.

Tuli se päivä, kun suunnitelma piti toteuttaa. Oli pelto, oli kukat kukassa, ei ollut taivasta, eikä se muutenkaan ollut sen näköinen kuin piti, kukatkin katsoivat eri suuntaan kuin piti. Oli kuitenkin suunnitelma

Kuva tuli eri paikasta kuin piti. Seudun kauneimpia maisemia ovat nuo jokivarren pellot ja notkot. Niissä riittää katseelle tilaa, toisin kuin metsässä.

Taivashaikailuja

Ihminen on luotu haaveilemaan lentämisestä, uskoisin. Lempipaikalla olen, kopteri 57 metriä korkeammalla. Ollaan taas siinä kohtaa vuotta, että hirviökärpäset ovat kuoriutuneet ja väijyvät puiden oksilla. Voisikin hönkiä 57 metrin korkeudessa ja kerätä sieniä ja puolukoita 57 metriä pitkillä käsillä. Eilenkin pelkkä, vain 20 kärpäsen nyppinen vaatteista ja hiuksista aiheutti epämiellyttävän psykologisen reaktion. Puremia en vielä saanut.

Paikka tosin houkuttelisi, jos vielä yhden auringonlaskukuvan kävisi ottamassa.

Varjo entisestään

Kuin varjo entisestään on tämä vanha metsä. Varjo kuitenkin on eli on sentään joku puu jätetty. Vaikka nämä ovat pieniä palstoja, niin ovat ne karun näköisiä.

Varjot pellossa

Kivan graafinen kuvio. Varjot kuvaavat sitä, miten sydämeni syke vaihtelee ja elämä on tasaista kuin pelto, mutta välillä tulee ojia, joissa kompastellaan ja väripilkkuja, joissa ruokitaan peuroja. Ei luonnistu taidepuhe minulta, huomaan. Siinä nyt vaan on varjoja ja peltoa, ilman suurempaa merkitystä. Näitä ei maan tasalta kuvata.

Mahdoton tehtävä

Kaikki alkoi jo kauan sitten. Saloon alettiin rakentaa uutta jätevoimalaa. Lenkkipolun varrella, eräänä päivänä huomasin, että metsän takana pilkotti nosturi. Sitten nousi savupiippu. Halusin kuvan, missä on etualan hakkuuaukio ja metsän takaa nousee jätevoimalan piippu. Eikä kun toteuttamaan. No eihän se onnistunut ei sellaista polttoväliä ollutkaan. Kun menin lähemmäs, menin samalla alemmas ja piippu hävisi näkyvistä. Olisi siis pitänyt mennä samalla korkeammalla. Onhan mulla drooni. Ne sen polttoväli taas on niin laaja, että pitäisi lentää laitoksen viereen. Visio ei siis toiminut. Jätetään tähän. (Paitsi DJI:lla on sekin versio, missä on pidempi putki, hmmm… Älkää hullua yllyttäkö.)