Saako jo irrottaa

Kun tämä lehti irtoaa, ollaan taas vähän lähempänä ruska-ajan päättymistä. Hän on toivottavasti varustettu hyvällä itsetunnolla ja koki tehneensä osansa tämän syksyn värikylläisyydestä.

Aallokko kutsuu

Heinäpellossa, niityillä, viljapellossa ym vastaavissa tulee tuulisena päivänä aaltoja. Miten ne kuvataan, alkoi kiinnostaa. Videolla tietenkin, mutta miten stillinä.

Tuo toinen kuva on muuten vaan mukana. En tiedä mistä kohtaa monitehoja tuota pitäisi katsoa, ettei ala ärsyttää.

Vesille velisen mieli

Ei ole enää mökkiä tuolla suunnalla, enkä sitä kaipaakaan. Järvelle olisi joskus kiva päästä. Vaikka vain ympäri vuoden sulan veden aikaan. Vaikka ei niin sinistä vettä olekaan kuin Saimaassa eikä niin paljoakaan, niin on se kuitenkin meidän järvi, kaikkine levineen ja mutapohjineen.

Henkipuu

Kuulun puukansan laajaan joukkoon. Aina, kun tapaan jonkun lempipuuni, tervehdin häntä ja otan kuvan albumiin. Tästä tammesta ei tältä suunnalta vielä kuvaa ollutkaan. Tämän juurella oli kiva istuskella huhtikuun lopun lämpiminä päivinä, viettämässä lomakauden viimeisiä lomapäiviä tarkkailemalla paikallista luontoa, silloin kun ei ollut märkää, eikä vielä muurahaisia.

Tie Hämeessä

Kenelle tulee mieleen Holmströmin Tie Hämeessä tai edes joku siitä tehty kopio. Ai, ei kellekään. Itselle tulee mieleen, että olen tuosta viherkäytävästä ottanut monta kuvaa ja jossain arkistojen kätköissä ne ovat. Tapahtumana tulee mieleen kun 20? vuotta sitten oli ukkonen tulossa päälle ja olimme olleet kalastelemassa keskimmäisen kanssa. Tunnelma oli kuin Jurassic Parkissa, ei en ole ollut siellä, kunhan kuvittelimme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruskaa putkeen

Koska nyt kerta niin poikkeuksellisen väritettyä maisemaa on, niin laitetaan sitä sitten tarjolle. Kohtaha nsitä siirrytään taas mustavalkokuviin, halusi tai ei.

Tästäpä moni saattaa ajatella, että onpa ihana tie. Ensiksikin tuo on umpitie ja tien päässä on pelto ja hiekkakuoppa. Toiseksikin, kun tuota ajaa, niin eihän noita värejä näe, koska pitää katsoa eteenpäin. Ei edes polkupyörällä. Kolmanneksi, odotan, että nuo tippuvat kauniiksi matoksi tuohon tielle ja otetaan sitten uusi kuva. Värit ikään kuin kallistuvat 90 astetta vasemmalle. No, otanko ja onnistuuko – no ei – kunhan suunnittelen.

Se parempi tapa

Jos eilisen koivun kasvutapaan vertaa, niin onhan kiven vieressä mukavampi kasvaa kuin kiven päällä. Tuskin tuo sinne hyppää.

Huhut kuivumisestani ovat vahvasti liioiteltuja

Vielä pysyy lehti kiinni, korkeintaan pientä kellastumista havaittavissa. Mäntyjen vertaistuella on merkitystä.

Suo-oja

Seuraavaksi, tämän jälkeen aion paneutua tuohon ojaan. Kuvassa siitä näkyy jokunen kymmenen metriä, mutta se on luonnossa kilometrin mittainen. Miten se tehdään, että niin pitkän suoran saa tehtyä ilman viivotinta. Kun katsoi vanhoista kartoista, niin viiva oli olemassa jo 1877. Yhdessä kohtaa on pieni pykälä, kun siinä on tontin raja. Tainnut olla pyykki pystyssä. Soiden ojitusta en ihan ymmärrä, miten se toimii, mutta ei näköjään kahdella ojalla vielä 140 vuodessa tyhjene.

Suon pinta on jotenkin niin abstrakti, ruman kaunista, punaruskeaa oksennusta, kuivia puita, metsän reunan puut maisemaa ihastelemassa.

Mistä näitä suokuvia oikein pursuaa

Vielä värillisiä. Eikö se kaamos ja marras voisi jo tulla. Alkaa hiljalleen selvitä mistä se silmän keskuslaskimon tukos minulle tuli. Tuosta saa muuten joku uusi valtio ihan vapaasti ottaa lippuunsa aihion.