Tähtikuvaaja

Voi sitä itselleen keksiä mitä vain arvonimiä. Netissä luki, että nyt on paras aika kuvata linnunrataa ja revontuliakin on luvassa. No minähän menin. Aika hyvä mielikuvitus pitää olla jos tuosta jomman kumman bongaa. En tuota vihreää hehkua revontuliksi allekirjoita, se ilmestyi kuvaan vasta jälkeenpäin ja voi olla mitä vaan muutakin hehkua.

OM-D E-M1 mkII tuntuu olevan parempi tähän hommaan kuin edellinen malli. Moottoritien vieressä ei ole tarpeeksi pimeää. Ei niin pimeää, että erottaisi linnunradan vyön ja niin valoisaa, että sivusta tuleva valo saa kaikki etulinssin töhryt esiin. Kuitenkin tarpeeksi pimeää siihen, ettei näe ilman apuvaloa mitä on tekemässä. Uuden kuulapään namiskat eivät ole vielä oikein hallussa. Sekä paljon muuta sähläystä. Värit ovat kyllä kauniit ja oli onneksi aika lämmin.

Kottaraisten kokoontuminen

Yksittäisen linnun näyttävyyden voittaa vain parvellinen lintuja. Lintujen esiintyminen isossa laumassa on visuaalisesti voimakas näytös. Joskus pitää kuitenkin levätä, olla niin sanotusti langoilla.

Tässä vaiheessa vuotta kaikki linnut pitivät sitä tavallista kottaraisen sirkutusta. Kenenkään ei tarvinnut yrittää mitään ihmeellistä. Mielenkiintoista oli seurata kun riviin tuli kolo. Ei sitä aina paikattukaan uudella linnulla vaan muut siirtyivät vähän tepsuttelemalla vasemmalle.

Kotikaupunki tutuksi

Ensi yönä (31.8. – 1.9.) toteutetaan taas Nuku yö ulkona haastetta. Ainakin tässä on fasiliteetit valmiina. (Miksi tätä ei muuten yhdistetä asunnottomien yöhön?)

Tämä on mielenkiintoinen penkki. Ilmeisesti tästä menee ohi janoisia koiria ja joku ystävällinen sitten tarjoaa vettä. Sitten on huomattu, että koirat jäävät samalla röökille ja paikalle on tuotu tuhkakuppi. Jään odottamaan, milloin tuohon ilmestyy piirustusvälineet, ettei tarttis selkänojaan piirrellä.

Metsän tuoksun korvike

Tunnustan: Joskus kun en pääse metsään, käyn haistelemassa rautatieaseman puunkuormauspaikalla kuolleiden puiden tuoksua. Aika sairasta. (Sattui vaan olemaan pimeetä, kyllä ne tuoksuvat valoisaankin aikaan.)

Öisiä valoilmiöitä

Ei jaksa, pysty, eikä halua valvoa öitä arkisin tähtien takia. Mennään sitten keinovaloilla. On muuten jännä juttu, että kun jää odottamaan autojen valoja tai vaikka Coca Cola rekkaa, niin ei niitä meinaa millään tulla. Menepä kuvaamaan tyhjää tietä, niin varmasti alkaa liikenne.

Aina vaan noita auringonlaskuja

Ei ollut tarkoitus. Piti vain mennä tiedustelemaan mikä on tilanne pimeysrintamalla. Olihan hieno punainen, vähän pienensin saturaatiota, kun ei kukaan kuitenkaan uskoisi.

Hirvikärpästen välttely Halikonlahdella onnistui, mutta hyttysiä siellä on. Ei kuitenkaan sellaista ininää, ettei voisi keskittyä äänimaailmaan muuten. Karmeita haikaroiden rääkäisyjä, pöllöjen huhuilua, hanhien kaakatusta, kurkien töräyttelyä ja joku peurakin ryntäili ruovikossa.

Katson maalaismaisemaa

I don’t want to be buried in Citroen cemetary…

Salo, väriläiskä

Noin viikko sitten jouduin taas hirvikärpästen hyökkäyksen uhriksi. Paikansin 16 kutisevaa näykkäisyä, jotka raavin ruvelle. Nyt riitti ja pysyn kaupungissa kunnes pakkaset tulevat. Saas nähdä, edellinen Salo-sarjani taisi olla viiden kuvan mittainen.

Tallinnan elokuu 20. – 21. ja vähän Helsinkiäkin

Vielä yksi vajaa päivä ja kotiin. Ensin vielä edellisen päivän iltakuvat. Seuraavana päivänä vielä pieni kävely. Nyt Vapauden aukiolla oli joku muu tapahtuma. Pitkällisen odottelun ja valmistelun jälkeen paikalle saapui tuo valkopukuinen herra. Onnistuin googlettamaan, että hän on Intian tasavallan joku varapuheenjohtaja. Kuitenkin kyseessä oli ensimmäinen korkean tason valtiovierailu Intiasta. Ei mitään käryä, keitä nuo muut ovat. Presidenttiä odottelin, mutta ei tullut. Eikä näkynyt muuten Kashmiristakaan tulleen ketään paikalle.

Sitten satamaan, jossa rupesi satamaan. Sateen raja menee ison laivan täältä katsottuna vasemmalla puolella eli laivasta katsottuna tyyrpuurissa. Noita risteilijöitä tuli vielä elokuussakin pari päivässä.

Sitten Helsinkiin. Jos Salossa olisi noin hieno peiliseinä, olisin siinä vääntelemässä ja ihmettelemässä varmaan joka päivä.

Tallinnan elokuu 20. – 21.

Jatketaan siitä mihin viimeksi päästiin. Tossua tossun eteen ja kohti asemaa. Annoin ensimmäisen kuvan kohdalla hiukan myönnytystä mustavalkokuvaukselle ja laskin saturaatiota. Junakuvissa mentiinkin sitten jo täysillä väreillä. Asemalla pääsin lempiaiheiseeni, pulukuvaukseen. Tuo valkoinen oli varmaan kaupungin kuvatuin auto. Seuraavana päivänä sitä ei enää paikalla ollutkaan.

Niin kuin jo mainitsin elokuun 20. vietetään Viron itsenäisyyspäivää, sitä toista, uudelleen itsenäistymispäivää. Kaupunkia kohti kävellessä kuului jo kauas musiikki, joka lähti Vapauden aukion Harjumäeltä. Siellä Ivo Linna ja Kaire Vilgat lauloivat ja ihmiset hurrasivat. Kuuntele vaikka Ivo Linnan ”Eestlane olen ja eestlaseks jään” ja ”Isamaa ilu hoieldes” niin ei jää epäselväksi mitä laulava vallankumous tarkoitti. Jos Ivo olisi vielä esittänyt kansallislaulun olisin varmaan alkanut parkua.

Poislähtiessä huomasin, että Tallinnassakin oli Walk of Fame. Tähdet vaan niin pieniä, etten saanut selvää mitä niissä luki. Yhdessä ainakin tasan tarkkaan Ivo Linna.