Kansallismuseo Nick Brandt

Kamera on saanut olla melko rauhassa Bergenin matkan jälkeen. Muiden kuvia on tullut katseltua. Kuten Someron kivimeijerissä olleet Ilkka Halson työt ja kansallismuseon Nick Brandt Inherit the Dust näyttelyn.

Jälkimmäisen olin nähnyt jo aiemmin Tukholmassa ja Halson töitä siellä täällä yksittäin. Brandt näyttää mitä on joskus ollut ja Halso näyttää mitä tulee olemaan. Inherit the Dust näyttelyyn palatakseni. Näyttelyn ydinsanoma on kuitenkin ihmiset. Milloin on Afrikan ihmisten vuoro päästä osalliseksi paremmasta elämästä.

Tuosta karhusta ja näyttelyn teemaan liittyen. Suomessa on ymmärretty, että kaikkia karhuja ei kannata ampua. Niillä tienaa elävinä paljon paremmin. Tätä myös Brandt pyrkii kertomaan. Vaikka karhut ammuttaisiinkin niin, tuleehan niitä Venäjältä lisää. Norsujen kanssa taitaa olla eri juttu.

Salon jokilaakso

On ollut mielessä, että voisi kuvailla Salon ympäristön seutuja. Kaikenlaista maisemaa olisi tarjolla, jokilaaksosta merimaisemaan. En vaan pidä ajatuksesta, että ajaisin autolla huvikseni jonnekin kuvaamaan. Vaikka auton omistankin, niin en ole kuitenkaan sillai autoihminen. Auto pitäisi myös saada johonkin parkkiin ja mielellään tietenkin heti ja lähelle. Tänään olin liikkeellä jalkakäyttöisellä pyörällä ja otin kameran mukaan jos jotain kuvattavaa sattuisi tulemaan eteen. Pyörällä – ainakin cyclocrossilla – lenkki tahtoo mennä urheiluksi. Kun vauhdin ja flown saa päälle, ei sitä viitsisi keskeyttää. En kuitenkaan ole sellaisessa kunnossa, että jaksaisin tehdä 80 km lenkkejä urheiluvaihde päällä. Olenkin miettinyt, että voisiko sähköpyörä olla ratkaisu nopeahkoon, mutta kevyeen liikkumiseen. Meniskö sillä 80 kilometriä alhaisella sykkeellä alle neljän tunnin? Yksi ongelma on tuo neljä tuntia. Mistä tuollaisia tuntimääriä repäisee, samanmittaisia ne sähköpyörätunnit ovat kuin luomutunnitkin. Vielä yksi kysymys: Entäpä jos sataa, ei silloin tule mistään mittään. On tää elämä vaikeaa.

Sitäkin olen miettinyt, että jos Elias Lönnrot ja I.K. Inha olisivat eläneet samaan aikaan, niin olisko ne menneet kimppakyydillä. Entäpä jos heillä olisi ollut sähköpyörät. Sillä aikaa kun akut latautuvat Elias haastattelee ja Into kuvaa.

Asiaan. Tämä siis Salon jokilaaksosta. Olisko vaan kannattanut jättää kamera kotiin ja nostaa keskinopeutta.

Orava kuskaava

Netistä olen lukenut, että oravaisia kuvaamalla saa paljon seuraajia ja kuuluisuutta. Saas nähdä. Seuraajia en tartte, tämä tapahtuu omalla pihalla ja sinne ei tartte tulla istutuksia tallomaan.

On siis kuusensukuinen iso puu, jota pitkin painaa tällä hetkellä parhaimmilla kolme oravaa. Aika pieniltä nayttävät eikä aikuisoravien käyttäytymiseen varmaan edes kuulu tuollainen lapsekas leikki. Yksi niistä käyttäytyy omituisesti ja tekee pesää oksan päähän. Jatkuva pienten oksien ja tuppojen kantaminen kun into on päällä. Koska orava on noin pieni, niin ajattelin, että ehkä se kuitenkin tekee vain majaa. Oksan päähän, eikö se yleensä tehdä latvaan tai lähemmäs runkoa? Kerran tuli toinen orava häiritsemään ja meinasin, että kyllä se unohtaa mitä on tekemässä. Eipäs kuitenkaan. Jatkoi taas seuraavana päivänä rakentamista. Jos tässä ollaan tositarkoituksella pesää tekemässä, niin minua on turha pyytää kummiksi.

Itse kuvaamiseen. Aika vikkelästi se liikkuu, 1/500 ei riitä pysäyttämiseen. Olympuksen ProCapturen käyttämisessä voisi olla ideaa. Paitsi, että se tulee niin vikkelästi, että en edes aina tajua, että se on mennyt ohi. Majalta pois tullessa tilanne on vielä nopeampi. Kuvaus suoritetaan osin ikkunasta kurkottamalla, joten kovin pitkiä sessioita ei raamit kaulassa voi ottaa.

Majalle
Majalta pois

Sade tulee ja sade on

Sain tilaisuuden seurata saderintaman etenemistä ja minähän seurasin. Ensimmäisessä kuvassa noin puolessa välissä menee raja. Toisessa kuvassa sade on päällä ja raja menee jostain polven alapuolelta, se ei näy kuvasta. Kyllä ne lahkeet kuivuivat.

Visit Bergen viimeinen päivä

Loppuuhan tämäkin kuvavirta joskus. Uuteen päivään herättyämme, huomasimme, että aurinko paistoi taas kukkanuppukärryyn. Hieno päivä jättää tälle kaupungille jäähyväiset.

Sen enempää selittelemättä pyytäisin kiinnittämään huomion uuteen huomaamattomaan tapaan kerjätä, Ibsenin silmiin, levykauppaan josta saa country- ja bluegrass-musiikkia josta mukaan tarttuikin Bruce Springsteenin ainoa bluegrass-levy sekä punatukkaiseen norjalaiseen.

Tavoitteet matkalle olivat: 1. Hanki norjalainen villapaita kun suomesta ei tunnu saavan kuin ohuita neuleita tai järkyttävän paksuja paitoja. Checked. 2. Hanki kadulla pidettävä 100 % merino-villainen t-paita, kun niitäkin tuntuu olevan vaikea saada. Checked. Meinasi tosin käydä hassusti: ei katsos ole enää t-paita sesonki. 3. Käy taidemuseoissa. Checked. 4. Painu patikoimaan. Checked.

Menisinkö uudestaan? Jos itse pitäisi maksaa, niin en. Paitsi jos saisi halvan lentolipun ja museossa olisi joku ihan järisyttävä näyttely. Paras anti on siellä 500 metrin korkeudessa, alempana on ainakin tähän aikaan vuodesta porukkaa kuin pipoa Holmenkollenilla.

Sen pituinen se Pergen.

Visit Bergen kolmas päivä

En huomannut kertoa, että kun eilen laskeuduimme Floyeniltä, niin kaupungissa satoi ihan kaatamalla. Sade jatkui vielä seuraavallekin päivälle. Tästä tulee hyvä museopäivä. Olen pitänyt Hampurin museomailia hienona ideana, mutta tämä Bergenin puoli mailia on kaksinverroin hienompi. Kaikki taidemuseot saman rutakon rannalla.

KODE 1 – 4 on yksi kokonaisuus ja taidehalli päälle. Karkeasti sanoen 4 ja 3 olivat katsottavia, mutta muut höpö höpö. Nikolai Astrup oli nelosessa. Turvallista maalaismaisemaa ja arkielämää. Sitä mitä Munchkin piti kuvaamisen arvoisena. Norjassa kuuluisa, mutta muu maailma löysi hänet varsin myöhään. Väritetyt puupiirrokset olivat mielenkiintoisia. Muissa tiloissa poimintoja museon kokoelmista alkaen 1400-luvulta, vaikka mitä.

Kode 3:ssa oli Munch ja muita norjalaisia. Syksyllä on tulossa isompi Munch-näyttely jos se kiinnostaa. Töitä ja taiteilijoita oli paljon.

Loppupäivä meni kaupungilla haahuillessa ja päivän loppuun yksi taidepläjäys.

Bergen Ulriken Vidden Floyden

Tämä oli retkipäivä. Bergen on kaupunki, Ulriken on Bergenin korkein vuori ja Vidden on polku vähän matalammalle Floyden-vuorelle.

Siellä se näkyy. Bussia odotellessa voi yrittää ottaa henkistä yliotetta. Bussista puheen ollen. Tarkista jostain virallisesta lähteestä, miten tuonne pääsee. Nyt linja 12 lähti laiturista J, eikä Haukeland hospital (N) pysäkkiä ollut olemassakaan. Ulrikenille pääsee kaapelikärryn kanssa tai kiipeämällä itse. Matkaa pysäkiltä noin kilometri, nousumetrejä 290 ja askelmia 1500, kunhan sherpat saavat työnsä valmiiksi. Vuorelle todellakin lennätettiin jatkuvana virtana porraskiviä. Näkymät ovat samanlaiset meni kummalla tavalla tahansa.

Sitten vaan matkaan. Vastaan tulee lampia, vuoria, kiviä, kosteikkoja, lampaita, järviä, vuonoja. Ihmisiä patikoi harjanteella molempiin suuntiin. Matka etenee, hitaasti ja varmasti, välillä eväs- ja kuvaustaukoja pitäen. Alkumatkasta paistoi ja jossain vaiheessa meni pilveen. Kauempaa kuului ukkosen jyrähtelyä. Vielä ennen loppulaskua tuli vihoviimeinen 700 metriä pitkä nousu. Sen jälkeen alkoikin viiletä ja askel vei reippaasti Floydeniin, josta pääsi funikulaarilla kaupunkiin. Sellainen 17 km:n kaupunkikävely.

Jos olet menossa. Tämä ei ole puisto. Pitää olla kohtalainen pohjakunto. Varusteet pitää olla kunnossa. Tutki säätiedotus. Polku on hyvin merkitty, mutta ota silti kartta, jotta tiedät suunnilleen missä menet. Päätepisteiden välillä ei ole huoltopisteitä. Märällä kelillä on mutaa. Kuivallakin kelillä tarvitaan välillä nelivetoa.

Häshtäg Visit Bergen 1

Huomasin, etten ole juuri viime aikoina postaillut. Ei ole ollut postattavaa. Yritetään korjata asia. Kuvina eivät niin sykähdyttäviä eikä juttukaan juuri luista. Jos nyt joku kuitenkin jonkun idean saisi.

Aikaa oli maanantaista perjantaihin. Eiköhän näistä neljä bloggausta saa.

Ensimmäinen päivä on tulopäivä ja silloin ei vielä kaupungista juuri käsitystä saa. Pienellä alueella tuli pyörittyä.

Ensin on tietenkin lähtökuva. Ei menty Finnairilla vaan jollain Finskin kaverilla. Sitten on paikallinen rautatieasema, jota käytettiin vain läpikävelyyn. Huomaa kuitenkin esimerkillisen selkeästi merkityt raiteet. Tuo perhe on varmaan muuten vaan eksyksissä. Sitten on joku vähän Leniniä muistuttava merkkihenkilö. Vain kaupungin lokkikingi saa istua hänen päänsä päällä. Sitten on ruusuinen vuorinäkymä. Tiesithän, että Bergen on seitsemän vuoren ympäröimä, joten niitä voi putkahdella melkein mihin vaan kuvaan. (Vai oliko se vuonon?) Päästinkin jo sataman alueelle ja jääkarhun myötä sieltä jo poiskin. Jääkarhussa oli lappu ”Don’t touch”. Ei ollut sitten itse ymmärtänyt sitä lappua itseensä kiinnittää. Tuskin tuo oli vanhuuteen tai auton alle kuollut. Suomessa siirryttiin jossain vaiheessa sukupuolettomiin liikennemerkkeihin. Aika idea siirtyä ihmisistä enkeleihin. Loppuun vielä taidepläjäys: ”Ei mitään ilmoitettavaa – ingenting att informera”. Päivän päättää vilkaisu sisäpihalle. Tyypillinen eBookers-huoneen näkymä. Katso vaikka
http://www.ulkoilutankameraa.fi/blog/wp-content/uploads/2015/11/PB110304.jpg , mutta muista tulla takaisin.

Meindl Tessin retkeilykengät

Kyllä on mulla vaikeaa kaupankäynti. Olen jo jonkun aikaa etsinyt matalia vaelluskenkiä, kevyempiä kuin esim Hanwag Tatra. Sellaisia kaupunkikäyttöön ja helpoille poluille sopivia. Ei ole löytynyt. Olin jo päätymässä Hanwagin Tashiin, jos vain jostain löytyisi. Ei tietenkään löytynyt, ei sellaisia olekaan. Ne ovat retkeilykenkiä – eivät vaelluskenkiä. Termit aukesivat niin löytyi Lowan, Merrelin ja Meindlin mallit. Paitsi, että Lowaa ei ole, Merreliä voi olla Helsingissä. Paikallisessa ei ollut kokoja Meindlistä, joten menin Raisioon. Tashi, joka on kalvollinen löytyi, mutta kalvotonta sisarmallia – ei kokoa. Maailma on täynnä tavaraa, mutta ei koskaan sitä mitä minä haluan. Pakko ottaa sitä mitä myyjä haluaa.

Itse kenkä. A/B pohja on todellakin pehmeämpi ja taipuisampi kuin B-pohja. Nahka on pehmeää, voi laittaa suoraan jalkaan ja baanalle. Varsi on matala ja avara, tuntuu että kerää roskia herkästi, ainakin shortsikeleillä. Varpaille on hyvin tilaa ja leveyttä riittää. Kahdenkymmenen kilometrin perusteella olen tyytyväinen. Nämä ovat identity-mallistoa. Jäljitettävää, vastuullista jne… Jokainen pari on numeroitu. Tota noin, se nauta kuitenkin kuoli minun kenkieni tähden. Meindl voisi järjestää kokoontumisen kaikille, jotka ovat tätä vuotaa hyödyntäneet ja yhdessä kehuttaisiin kukin omalla kielellään, että ei mennyt sekään henki hukkaan.

Meindl Tessin


Väriä kartalla

Niin kuin kerran kesällä ennenkin paluumatkalla tulee ihasteltua värejä. Metsässä asuva ei voi ymmärtää miten taivas voi jatkua muuallekin kuin ylöspäin. Värejä löytyy niin paljon, että prideviikko kalpenee.