Hutikotka

Mikä on ärsyttävämpää kuin suhru kuva? No, sellainen kun on melkein tarkka. Melkein pääsin maaliin, melkein voitin 42 miljoonaa. Ei vaan osuus meikällä tarkennus merikotkaan.

Ajatus on tärkein, onhan noita kotkia maailmalla. Tämä oli kyllä villi- eikä kojukotka. Päästä ylipäätään ulos edes muutamaksi tunniksi viikossa on niin iso juttu, että ei tärähtänyt kotka kauaa mielessä liitelee.

P1070008.jpg

P1070014.jpg

Kun talvi tulee tosissaan

Tein viime vuonna uudenvuodenlupauksen, että kuvaan enemmän kotikaupunkia kuin aikaisemmin. Enpä sitten montaa kuvaa ottanut. Salolla on niin kivat naapurit, että enemmän niistä tuli kuvia.

Kotikaupungissa on monesti vähemmän ihmeteltävää kuin vieraassa kaupungissa. Otsikkoon liittyen, kun tulee oikea talvi, tarvitaan lumenkaatopaikka.  Lumenkaatopaikka on yksi asia, mitä ihmettelen. Toisella puolella tietä on penkka, johon eräänä erittäin runsaslumisena talvena kerättiin lunta, koska sitä ei enää muualle mahtunut. Penkka erottaa yhden jätevedenpuhdistamon käytöstä poistetun altaan Halikonlahdesta. Kuulemani mukaan penkka on perustettu aika epämääräisellä materiaalilla – kaatopaikkakuormilla. Lumesta sulava vesi voisi suodattua maahan tai valua altaaseen, joka on siis jo valmiiksi aika rikasta vettä. Lunta ei kuitenkaan saa kasata tälle aluelle, koska se on Natura-aluetta. Lumen saa kuitenkin kasata merenrantaan, se ei vissiin ole Naturaa. Ottaen huomioon, mitä nykyisin tiedetään lumensulamisvesistä, niin ihmettelen. Asianhan voisi tarkistaa ympäristötoimistosta, mutta mukavampi olla epätietoisuudessa ja ihmetellä. Eikä lumiasioita muutenkaan tarvitse ihmetellä kuin puolet vuodesta.

Vuoden viimeinen metsäretki

Tänään tuli tallusteltua vuoden viimeinen metsäretki. Tutuissa maisemissa. Ensimmäinen koivu on jonkun taudin vaivaama, enkä usko, että se tuossa enää kauaa seisoo. Hakkuuaukiolta on muut puut jo korjattu pois. Tuohon koukkukoivuun tiesin jääväni koukkuun kun sen ensimmäisen kerran näin. Monta kuvaa siitä tänäkin vuonna on otettu. Kesä-, syksy- ja talvipuvussa. Saa nähdä montako vuotta menee, ennenkuin se sortuu veteen. Aurinko saapui muistuttamaan olemassaolostaan ja antoi myös ajattelemista siitä, että olen saanut taas tämänkin vuoden kulkea kadun aurinkoisella puolella.

Jäljet luonnossa

Mikä tästä meni? Ihminen, luulisin. Jäänyt katselemaan kosken kuohua, joka villeydessäänkin on rauhoittava. Jäisikin vain tuollaisia jälkiä.

Varjoja havaittu

Jonkun mielestä voisi olla outoa iloita varjoista. Ihmeesti mieli kirkastuu pienestäkin valon, lumen ja varjon määrästä.

Kamerani luontoretkellä

Joulukuussa ilmestyneessä Luontokuva-lehdessä luontokuvauksen primus inter pares Hannu Hautala antoi lukuvinkin. Menkäätte kirjastoon, se on paikka missä on paljon kirjoja. Hakekaa sieltä kirja Eero Murtomäki: Kameramme luonnon rippeillä ja lukekaatte se. Minäpä olinkin jo valmiiksi kirjastossa. Luontokuvalehti haisee niin pahalle, etten voi sitä kotiin tilata. Olipa mielenkiintoinen kirja. Tästä kun suodattaa pahimmat provot, köyhyyden ja kurjuuden korostamisen pois jää jäljelle paljon pohdintaa oman luontokuvaussuhteen analysointiin. Luontokuvaussuhteen/luontosuhteen – ne ovat tyystin eri asia. (Hautalan ”arvonimi” on lainattu kirjasta.)

Kirjasto jotenkin hölmistyneenä lähdin lähiluontoon ja otin muutaman estetisoidun luontokuvan. Jäätyminen luonnonilmiönä niissä näkyy, joten sillä tavalla puolustavat paikaansa, etteivät aivan turhia ole.

PC170253.jpg

PC170256.jpg

Elämää itsenäisyyspäivän jälkeen

Elämä ei päättynytkään suureen pamaukseen eikä suuriin juhllin. Hyvä niin, muuten ei olis päässyt Kumuun, joka oli retken pääkohde ja paluulippukin olisi jäänyt käyttämättä. Kumussa tuli vietettyä ennätykselliset kolme tuntia. Nyt oli niin kiinnostavat näyttelyt, ettei edes selkä tullut kipeäksi. Perusnäyttelyt omista kokoelmista tuli taas kierrettyä läpi. Jonain kerralla teen niiden kanssa aikajanan ja vertaan mitä Suomessa tehtiin vastaavaan aikaan. Pahan kukkien lapset – Viron dekadentti taide näyttelyssä oli ihan tajuttoman hienoja tussitöitä ja grafiikoita. Vaikka töitä oli paljon, ne jaksoi vaivatta katsella läpi. Alakerrassa oli esillä saksalaisia ekspressionisteja, joka oli varsinaisesti tarkoitettu reissun huipennukseksi. Eikä se pettymys ollutkaan. Iloista värittelyä, vahvat viivat ja reipasta siveltimenkäyttöä, varmaa esittämistä.

Mitä muuta? Joulutori, kuten varmaan jokaisessa itämeren eteläisessä kaupungissa. Samanlaisena joka vuosi. Ei uutta.

Uutta sen sijaan on Rotermannin korttelissa oleva RØST. Skandinaavisesti kierrettyjä kanelipullia ei tarvitse enää lähteä hakemaan Fotografiskasta. Ihanaa, Röst ihanaa, Eesti Eesti kaipaan sinne jo nyt hirveesti.


 

Hyvää itsenäisyyspäivää

Vähän myöhässä, mutta kuitenkin. Tarkoitus oli käsitellä kuvia tabletilla ja sitten ladata ne ihan ajallaan. Minulle, aivan liian vaikeaa ja hermostuttavaa. Ota kuvia, muokkaa se kamerassa JPG-muotoon, lataa OI-sharella JPG tablettiin, lisää kuva Lightroom-kirjastoon, käsittele, export JPG laitteeseen johonkin, lataa se ja huomaa, että täällähän on kaksi samanlaista jne… En jaksa, haluan yksinkertaisempaa, satunnaisesti käytettävää. Tuntuu, että Android-maailmassa kuvia pompsahtelee milloin mistäkin vaikka niitä olisi jo poistanutkin. Uutta Lightroomiakaan en vielä ymmärrä. Onko tablettiin siirretty JPG-tiedosto aina siinä tabletissa vai meneekö se pilveen? Kaikki aika mikä menee näiden työkalujen kanssa sähläämiseen on pois jostain muusta vapaa-ajasta, lukemisesta, piirtämisestä, nukkumisesta, kuvaamisesta… Lomalla muutenkaan ole aikaa tuollaiseen. Kannettavan hommaan tuohon tarkoitukseen jos joskus tarve tulee. Tai siirryn Polaroidiin, sen ymmärrän.

Tallinnassa oli tällaista.

Merkittävät rakennukset, kuten Suomen suurlähetystö ja Stenbockin talo olivat valaistu teeman mukaan. Jälkimmäinen hyvinkin näyttävästi. Kaupungilla Viro-somisteista oli kerätty mustat ilmapallot pois. Ilta huipentui Vapauden aukiolla järjestettyyn ilotulitukseen, jota oli seuraamassa aukiollinen ihmisiä. Kansallissymboleita näyteltiin vähän ujosti ja vähemmän ujosti. Kukin tavallaan. Ilotulituksen jälkeen saimme ihailla kirkasta tähtitaivasta. Höh, vettä satoi silloin tällöin ja jatkuvasti. Ei haittaa, koska on noin lämmin ja ystävällinen naapuri. Kiitos Eesti!

Suunnitelma Vp

Piti mennä suunnitelman mukaan paikkaan A, mutta punanutut pitkine pyssyineen olivat varanneet ainakin parkkipaikan. Vaikka uskonkin metsästyksen olevan kurinalaista ja ohjattua toimintaa, tunnen oloni epämiellyttäväksi puskissa rymistellessäni. Otan käyttöön suunnitelman VP eli varapaikka. Ensin kiersin erään pienen järven. Ensi kerralla kierrän sen vielä kauempaa. Hirveetä ryteikköä ja vettä. Loppuajaksi siirryin seesteisimmille seuduille kävelemään teitä pitkin. On tuo lumi kaunis somiste pieninäkin määrinä käytettynä.

PC020286.jpg

PC020306.jpg

PC020314.jpg

PC020322.jpg

Sara Hildenin taidemuseo – Robert Longo

On taas näyttelyarvion aika. Matka vei Tampereelle Sara Hildenin taidemuseoon. Näyttelyn esittelyssä kerrotaan taas niin hienosti ja monin sanoin kaikkea fiksua. Sitä ei sanota, että onhan ihan järkyttävän hieno tekniikka. Silloin kun pitää olla terävää niin on terävää ja kun pitää olla epäterävää niin on epäterävää. Musta ja valkoinen menevät nollasta sataan eivätkä puhkipalamiset ja mustaakin mustempi musta haittaa yhtään. Heijastukset, valon väri, kaikki ovat jotain jota en ole ennen elävänä nähnyt. Kermana kakun päällä vielä töiden koko. Tätähän luullakseni näyttelyyn tullaan katsomaan. St Louis Ramsin pelaajien protesti, vangittu tiikeri, jäävuoret, mellakkapoliisit ja hunnutetut naiset, ei niitä kukaan muista.

Esillepano oli taidokas. Väljä ja kuvapareja hyödyntävä. Heijastukset lasipinnoilla toivat töihin vielä oman laajennetun todellisuutensa. (Ensimmäisen kuvan olisin kyllä vaihtanut vastakkaisen kuvan kanssa.)

Hieno näyttely. Oikeesti.