Maaseudun mutkateillä
Vitsi, vitsi. Luulin, että tämäkin metsätie on uuden ajan juttuja. Yllätyin, että jo vuoden 1877 kartassa oli merkitty pitkä pätkä tätä suoraa. Jostain kun löytäisi ilmakuvat, joista näkisi, miten ja milloin ympäristö on muuttunut. Ilmakuvia ei tosin tainnut olla vielä 1877?
Jokivarren polveilua
Hienoja ovat nämä seudun maisemat – varmaan sen ennenkin todennut. On myös mistä valita, vaikka Salonjokea eli Uskelanjokea Somerolle tai Halikonjokea Kuusjoen suuntaan. Perniössä ja Kiskossa omat uomansa.
Daido Moriyama
Itsellä oli hoitovapaa ja avustajalla saldovapaa, niin kiirehdimme Helsinkiin Daido Moriyaman retrospektiiviin. Jäi hieman ristiriitainen olo. Ymmärrän, että reprospetkiivi ei ole sama kuin best of the best. Joukkoon mahtuu “huonoja” kuvia ja taidepläjäyksiä ja kuvia ilman, että osaan yhdistää niitä mihinkään. Rosoisuus, ylivalottuneet kohdat, epäterävyys – ne eivät minua missään häirinneet. K1:n on yllättävän hyvä näyttelytila. Valokuvat eivät tarvitse viiden metrin huonekorkeutta ja väliseinäsermeillä saa helposti seinätilaa. Tässä(kin) näyttelyssä häiritsi se, että en tiennyt miten sitä pitäisi kiertää. Haluaisin katsoa kuvat aikajärjestyksessä, varsinkin näissä retrostektiiveissä. Paras osuus oli Record-lehden kuvat. Niistä olisi saanut oman näyttelyn.
Mielenkiintoista oli yhdellä reissulla käytetty puolikoon kinokamera. Yhdelle filmille saa 72 kuvaa ja kymmenelle 720. Oli hyödynnetty kuvapareina, eikä pelkästään filmin säästämisenä.
Toinen mielenkiintoinen asia on Japanin ja USA:n suhde sodan jälkeen. Tähän kannattaisi jokaisen käyttää aikaa ainakin yhden Wikipedia-artikkelin verran. Daido syntyi 1938, joten hän oli 7-vuotias kun sota päättyi ja 13-vuotias kun miehitys päättyi. Sodan ja miehityksen jälkeisessä ajassa on varmasti riittänyt kuvattavaa ja verrattavaa vanhaan kulttuuriin.
Museoon jätetyissä heippa-lapuissa ei näyttelystä mitään huonoa sanottu. Muutamassa oli maininta “inspiroiva”. Inspiroiduin siis ja kaivoin kännykän esiin ja suuntasimme kuvia näppäillen kotia kohti.
(Onkohan tuo ensimmäisen kuvan vihreä Fujin vihreä? Kim Simonssonin töissä on sammaleen vihreä ja junassa VR:n vihreä.)
Aika kirsikan kukkien
Taas on se aika kun porukka hehkuttaa kirsikan kukkien ihanuutta. Yleensä kyseessä on rusokirsikka, mutta minulla se tarkoittaa hyötykasvia, oikean kirsikan tekevää puuta ja kukkaa. Tuollainen tylsän valkoinen. Tänä vuona, jos pölytys onnistuu ja olosuhteet ovat muutenkin suotuisat, niin kirsikkaa tulee – riittävästi. Linnut ottaa osansa, muttaa riittää sitä vielä meillekin.
(Sivujen päivitys on ollut viime aikoina passiisivista. Terveystilanne rajoittaa kuvaamista, kuvien käsittelyä ja liikkumista. En sano, että tästä aktivoidun, toivotaan.)
Viikon piristys
Vaikka viikko menisi kovassa päänsäryssä, silmäkivuissa, yöt katsellen kummallisia unia jos ylipäätään nukkuu, oksentamisen takia kolme päivää syömättä, kieroon katsominen pahenee, silmälaseilla näkee vain puolet ja silmälappu pitää ottaa käyttöön ja silmälääkäri heittää toipumisaikaan reilusti lisää kuukausia eikä sittenkään tiedetä vielä mistään juuri mitään niin silti. Silti paluu mielimaisemiin harmaanakin päivänä on jotain mitä ei lääkkeillä saa. Ihanan märkää, tuulista, liukasta, avaraa ja nukuttavaa. Katsotaan paransiko luonto.
Ikävä temppu
Minusta on huono tapa jättää vaatteita ja varusteita vesistön ääreen ja häipyä paikalta. Ei tässä mitään stramaattista tapahtunut. Joku Avantorallin osallistuja taisi poistua normaaliprotokollalla kohti seuraavaa avantoa. Lähti matkaan paljain jaloin eli paljalvo, niin kuin salolaise sanova.
Kevättä kohti, ei väliä millaisilla askelilla
Aah, varjoja. Aurinko paistaa. Ääh, silti tuulee ja poski alkaa jäykistyä.
Aikamme arkkitehtuuria. Nuo varjot voisi kiinnittää tuohon vaikka pysyvästi. Tehä semmonen murraali.
Ars Nova Alvar Gullichsen
Mielenkiintoisia kolmiulotteisuuksia. Paljon muutakin, laajasti koko uralta. Miten pallo alkoi näyttää kuutiolta. Silmät ja mieli saivat tehdä tässä näyttelyssä töitä. (AG 2018 Golden Path)
Veturitalli Chen Jiagang
Kuukausien jälkeen pääsi taas katsomaan muiden kuvia. Kiinalaista valokuvaa ei Suomessa ilmeisesti aikaisemmin juurikaan ole ollut esillä. Kannattaa siis mennä ennakkoluulojen kanssa tutustumaan ja katsoa mitä tapahtuu.
Mielenkiintoisia tekniikan, sisällön ja sanoman tasolla. Ison koon filmille, vedokset valtavia, vaikuttava terävyysalue ja syvyysvaikutelma. Haluaisi porautua vielä syvemmälle kuvaan. En muista kokeneeni näin kolmiulotteista vaikutelmaa aikasemmin. Kuvat luokitellaan nykyvalokuvan genreen, mutta siitä ei kannata säikähtää – nämä ovat ihan ymmärrettävästi katseltavia. Aitoja maisema- ja miljöökuvia, jotka on lavastettu. Koristeltu naishenkilöillä ja työmiehillä. Sulavasti nuo ihmiset kuvaan sijoittuvat.
Kuvat ovat isoja – suorastaan valtaviakin joukossa. Veturitallin tila sopii näihin mainiosti. Vaikka ne ovat isoja, niin kannattaa ottaa ne lukulasitkin mukaan. Yksityiskohtien määrä on niin valtava.
Mukana on myös ympäristöteemaisia kuvia esim kaivoksista, metallitehtaista ja patotyömaista. Aiheet esitellään sellaisenaan, eivätkä Kiinan matkailumainoksina tai valtion saavutuksina. Kaikista kuvista en osaa hahmottaa mittakaavaa, miten pieneltä kaivinkone näyttääkään.
Mikäli ympäristökuvista jää paha mieli, niin viimeisen pilttuun Ihanat näkymät kuvien myötä se unohtuu. Hienosti sijoitettu.
Suositukseni on, että ehdottomasti kannatti käydä.
Kulttuurivuosi 2024
En ole kohta neljään kuukauteen käynyt yhdessäkään näyttelyssä. Lokakuusta asti vältellyt koronaa, influenssaa ja muita kiertolaisia, jotta operaatiot ja hoidot menisivät keskeytyksettä loppuun. Museokortti alkaa käytön puutteesta jo kellastua. Tällä näyttelyllä ajattelin aloittaa – ellen sitten sairastu flunssaan kun aloitan työt. Toivottavasti esillä on muutakin kuin lumista metsää.
