Salon iltatori Neljä Ruusua
Salon tunnetuimpia nähtävyyksiä on kesätorstaiden iltatori. Torstaina 14.8. esiintyjänä Neljä Ruusua.
Popmuseon ensimmäiset tahdit ilmoille, niin kyyneleet tulivat silmiin. Muistutus siitä, miltä oikea elävä musiikki tuntuu. Kyynelten mukana tuli taas havahtuminen ja muistutus siitä, mitä viime aikoina on menettänyt, kuinka paljon on paskaa satanut ja kuinka loppuelämä on aivan muissa kuin omissa käsissä. Aikamoinen kokemus.
Mielenkiintoista, että älykello oli niin fiksu, että koko keikan aikana se tajusi olla hilljaa, eikä mitannut minulle lainkaan stressiä.
No, höpsis
On sitä istuttu muuallakin kuin pihan varjoissa. Istuttu pyörän satulassa ja menty Hiiteen ja takaisin. Tämä Illinkosken lenkki on ihan kiva kiertää – paitsi jos tuulee. Niin kuin Petri ja Pettersson Brass totesi 1971 ”Katson maalaismaisemaa” ja Bruce kahdeksan vuotta myöhemmin ”That sends me down to the river, thought i know the river is dry”. Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Hoh-hoijaa
Taas on meneillään vuoden ylihehkutetuin taivastapahtuma eli perseidit. Muistan eräänkin vuoden – en kyllä muista mikä vuosi – kun näin ensimmäisen lennon noin kello 20:00. Hieno, värikäs ja kirkas kun näkyi noin aikaisin. Enpä sitten yön aikana juuri muuta nähnytkään.
Ei ole nyt kykyä eikä kapasiteettia lähteä hakemaan sopivaa taustaa kuville eikä kiinnostusta ja kykyä noiden takia valvoa. Omalta pihalta kaupungissa taivasta vasten otetut kuvat ovat varsin tylsiä. Onhan siellä onneksi kuvattavaa päivälläkin, eikä tarvitse lähteä mihinkään vaan voi istuskella kivasti varjossa. Taivaalla tapahtuu, tosiaan.
Turun taidemuseo – Gunnel Wåhlstrand
Opastinhäiriöiltä vältyttiin ja toinen yritys päästä Turkuun onnistui. Hengityksen tasaannuttua astuimme sisään taidemuseoon. Odotukseni olivat melko korkealla sen perusteella mitä olin etukäteen jostain lähteistä lukenut. Lähinnä kiinnosti tekniikka, jota käytettiin. On siinä ollut pipertämistä ja keskittymistä, voi kauhia. Läheltä katsottuna ei näkynyt mitään siveltimen jälkiä, paperin struktuuria, sävyt sulautuivat toisiinsa. Kuin valokuvia, mutta ilman pikseleitä. Eikä lainkaan samanlaisia kuin lyijykynätyöt. Aiheena käytetty vanhoja valokuvia. Jotenkin ne näyttivätkin vanhoilta valokuvilta. Tarkkaa kopiointia, mitään lisäämättä. Voisi kysyä, että miksei laita sitten esille valokuvia? Ei kysytä tyhmiä, kuvilla ja niiden tekemisellä voi olla taiteilijalle muitakin merkityksiä.
Museokäynti ei montaa tähteä ansaitse. Tauluissa heijastuksia, huono valaistus, joissakin kohteissa jos haluaa katsoa tarkemmin saa katsella omaa varjoa, äänimaailma kuin jossain viljankuivurissa kun jäähdytyslaitteet ulisevat. Sitten kun on kova taustamelu pitää puhua kovemmin. Omaa on kiva kehua. Kyllä Salon Veturitalli on näyttelypaikkana Suomen parhaita, tilaa, valoa ja viileyttä riittää.
Retken päätteeksi tutustuimme paikalliseen kahvilatarjontaan. Ei olis tarvinnut olla artesaanimansikoita, tavallisetkin olis kelvannut.
Veturitalli – Erika Adamsson
Matka Suomen parhaaseen kesäkaupunkiin eli Turkuun tyssäsi jo asemalaiturille kun semaforivika jossain Kaukasuksella myöhästytti lähtöä yli tunnilla. Jäimme siis Suomen kolmanneksi parhaaseen kesäkaupunkiin eli Saloon. Veturitallissa Erika Adamsson. Aikaisemmin nähnyt näitä pari vai kolme vuotta sitten Kangasalalla Kimmo Pyykkö taidemuseossa. Omaperäinen, tunnistettava tekniikka. Alumiinille ja lasille maalaaminen antaa hienon struktuurin. Veturitallin valoissa maalauspohja tuli hienosti esiin.
Retken päätteeksi tutustuimme paikalliseen kahvilatarjontaan, jonka jälkeen pyöräilimme kotiin hankkimaan lisäenergiaa päivän askareita varten.
Huh hellettä
Tänä vuonna ei ole heinäkuussa ollut koskaan niin kuuma kuin nyt. Lämpötilan armollisesti laskettua noin 24 asteeseen tohdin lähteä vähän pidemmälle pyörälenkille. Kahvittelemaan Hamarijärvelle. Omat kahvit mukaan, ei ole mikään kansallispuiston palvelumuotoilija muotoillut sinne kahvitarjoilua. Hyvin kulki ja hyvin jaksoin. Rannikkoreittiä suurin osa ja paluumatka omia polkuja.
Kovin vähän on tullut kuvattua julkaistavaa materiaalia. Osin laiskuutta ja loput olosuhteita. Ehkäpä tulee otettua syyskiri ja sitten tuleekin talvitauko. Kuvausvälineenä on pääasiassa ollut Pixel 9Pro, johon olen ollut tyytyväinen. Jälki kelpaa ainakin minulle, mutta minä olenkin puusilmä.
Kuusjoen kierros
Jos oikein paljon varaisi itselleen aikaa, niin pyörälenkillä löytyisi paljon kuvattavaa, jota ei auton ikkunasta huomaa edes katsella. Tämän päivän 40 km:n lenkillä otin yhden kuvaussession. Tämä on yksi kaunis maisema siltä reitiltä. On tämä niin maalaista, että.
Pihalöytöjä
Siinä samalla kun kuvailee voi etsiä sellaisia asentoja, joissa pakaralihas ja priformis venyvät ja selkä notkistuu. Sellaista moniajoa. Pihalta löytyi sievä hostan nuppu ja korallikeijunkukan viimeisiä hetkiä. Pitkään se kukkikin. Outo kasvi tämä jälkimmäinen. Yhtenä iltana kokeilin, eikä kameran automaattitarkennus meinannut millään ottaa siitä kiinni. Manuaali taasen on minulle hieman hankalaa jos tarkennuksen osumista indikoi punainen väri. Puhelin toimi paremmin. Muutenkin hankala kasvi, ei tarvitse paljon tuulta kun alkaa heilua.
Vaskitsa
Juuri sopivasti pyörälenkillä, kun olisin muutenkin pysähtynyt ylämäen jälkeen huohottamaan, polulla oli vaskitsa. Näiden metallista loistoa ihailee mielellään kauemminkin kuin hengityksen ja sykkeen tasaantumiseen menee. Tämä oli hyvin puhtaasti yksivärisesti vasken värinen, mutta nähnyt myös sellaisia, joissa oli kuin sinistystä mukana.
Hamarijärvi Teijo Salo
Voi näitä heinäkuun helteitä. Niiin vaan tuli iltaontumisella lämmin ainakin selkään, koska oli eväsreppu mukana. Tuulikin oli tyyntynyt. Sen huomasi kun pysähtyi suon laitaan evästelemään. Hyttysiä oli sittenkin tänäkin vuonna. Ne kerrat kun olen metsässä ollut, on tuntunut että hyttysiä on ollut vähän tai ei ollenkaan.
Maisemat moneen kertaan kuvattuja, pilvet vain vaihtuvat. Mieluinen paikka, paljon muistoja.
