Toinen päivä on maanantai, joten museot ovat täälläkin pääsääntöisesti kiinni. Mennään siis kuninkaalliseen kirjastoon, kutsumanimeltään musta timantti. Hyvin sievä niinkin isoksi ja mustaksi rakennukseksi. Sitä ihmettelin, että miten noin lähellä vettä voi olla jotain tavaroita, jotka eivät ole ketjuilla kiinni. Yläkerrassa oli esillä kirjaston aarteita. Tämä näyttely ei aivan auennut, että miten tuo venäläinen avantgardismi liittyy siihen? Luin matkan aikana kuuluisan tanskalaisen naisdekkaristin uusinta kirjaa, jossa loppuratkaisussa päähenkilö istui juurikin noilla tuoleilla katselemassa vastarannan rakennuksia. Olen siis saattanut jopa istua samassa tuolissa kuin fiktiivinen kuuluisuus. En muista kirjailijan enkä kirjan nimeä, mutta sen muistan, että hovimestari ei ollut syyllinen.
Alakerrassa oli meneillään näyttely Joakim Eskildsen – En verden jeg kan tro på. Eskildsenilla on sil viisii yhteys Suomeen, että hän on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa. Esillä oli kuvia ainakin projekteista Cuba, Home Works, American Realities, The Roma Journeys, Bluetide, Nordic Signs… Tuottelias kuvaaja. Arkistointi, jossa pinnakkaisista leikataan kuvat ja laitetaan nippuun kumilangalla on mielenkiintoinen. Sukulaisten kanssa kahvitellessa, pakka esiin ja plaraamaan. Kuka nyt kännykästä kuvia katselee. Esillä olleita kirjoja pitää jostain etsiä, Steidl muistaakseni kustantaa. Tässä näyttelyssä sai rahalle vastinetta.
Loppuun vielä teaseri seuraavasta näyttelykohteesta, josta osa oli levitetty pitkin kaupunkia ja loput löytyi sisätiloista.
Lopunloppuun vaalikevennys. Tästä sheriffistä olin kuullut aikaisemminkin. Vain yhden mainoksen bongasin. Kyllä, oikeassa lahkeessa on kuudesti laukeava ja vasemmassa on…
Käväisin vaimon kanssa Kööpenhaminassa. Tämä ja seuraavat neljä postausta tulevat niistä maisemista. Mukana muutama vinkki valokuvista kiinnostuneille – enkä tarkoita yksin näitä kuvia.
Ensimmäinen kokonainen päivä varattiin matkan pääkohteelle eli nykytaiteen museo Lousiana Museum for Moderne Kunst. Valokuvanäyttelyn artistina kanadalainen Jeff Wall. Isoja sekä mustavalkoisia ja värillisiä kuvia valokaapeissa. Ostinpa täältä kirjankin, mutta varsin vaatimattomia ovat kirjan kuvat kun on nämä luonnossa nähnyt. Ensimmäinen näkyviin tullut kuva isossa salissa aiheutti takauman vuodelta 2012. Kuvassa on sisäkuva Ludwig Mies van der Rohen Barcelonan maailmannäyttelyyn suunnittelemasta paviljongista. Takaumamatka tämä oli muutenkin. Ensimmäisen kerran kävimme Kööpenhaminassa 28 vuotta sitten.
Toinen hieno näyttely oli maalauksia Peter Doig. Alun perin skotlantilainen, asuu Trinidadissa. Kuvassa olevat maalaukset ovat Untitled (Jungle Painting), 2007 ja Paragon, 2006. Doigin mietelmä sai kameran melkein putoamaan – ei ymmärrä. (Kuva on muuten mustavalkoinen. Seinä on kuitenkin harmaa, oikeasti se oli valkoinen.)
Museo sijaitsee aavan meren tällä puolen ja tuolla puolen on Ruotsi. Rakennuksen ympäristön puutarhassa erilaisia veistoksia. Pihalla oleva mobile on Little Janey-Waney (Alexander Calder 1898-1976). Museoon pääsee keskusasemalta vaikka Helsingörin junalla, ei tarvitse kävellä. Jalkoja voi heilutella junassa jos heilututtaa. Aikaa kannattaa varata päivä, turha hätäillä. Eväitä tai pölse- eli makkaravaunua ei tarvitse ottaa mukaan – siellä on kyllä ravintola.
Laitetaan loppuun minun näkemys Barcelona paviljongista. Mun kuva on ainakin suorassa.
Ja ihan lopunlopuksi. Tanskassa oli/on menossa vaalit. Vaalimainoksia tulee olemaan jatkossakin esillä.
Metsätähti on yksi lemppareitani. Se viihtyy yksinään tai porukassa, hämärässä tai valossa. Ei ole siis niin turhan tarkka. On myös mukavaa, että se on helppo tunnistaa. On yksi vain yksi metsätähti eikä kymmeniä alalajeja. Vaikka olisi kuinka kaunis kukka niin haluan kadulle. Hyttysiä oli liikaa minun makuuni.
Tällaisen löysin pihalta. Onko kuoriutunut vai kuorittu uteliaan oravan toimesta. Sitä en tiedä. En löytänyt netistä yhtään suomalaista linnunmunakataloogia. Tästä olen yllättynyt. Muut munanäyttelyt jätän katsomatta. Vahvasti arvelisin tämän kuitenkin olevan sepelkyyhky.
Fiskarsin kesänäyttelyssä käytyä. Paljon hienoa työtä, viimeistelyä, materiaalin käyttöä ja lisää ylisanoja ylisanageneraattorista. Puun tuoksu oli vielä jäljellä. Mitä kaipasin. Haluaa koskea, tunnustella puun lämpöä ja pintaa. Pyöritellä käsissä ja tutkia, nuuskia. Eihän se tietenkään ole mahdollista, mutta kuitenkin. Lasiesineitä voi kierrellä ja katsoa miten valo tulee eri suunnasta ja miten heijastukset muuttuvat. Maalauksia voi katsoa edestä ja sivulta, läheltä ja kauempaa, mutta ei niitä tarvitse koskea.
Monesta taidokkaasta nostan kaksi, vaikka olivat nuo etualan tuolitkin aika hienot. Valintani on Sakari ja Antrei Hartikainen KEINUEN penkki sekä Petri Vainio HIIPPA valaisin.
Ei tullut vielä mainittua, mutta näyttelyn nimihän on WE LOVE WOOD(s).
Olen hakenut uutta olkalaukkua. Käyttötarkoitus on kaupunkilaukku. Mukaan tarvitaan runko ja kaksi ehkä kolme objektiivia. Taskutilaa lompakolle, muistikirjalle, passille, kännykälle, karttakirjalle, akulle, muistikortille ja muulle roinalle. Olkalaukun pitäisi olla sen kokoinen, että vaikka se olisi täysi niin se olisi silti kevyt. Löysin netistä monia tarinoita, joissa esiteltiin miten laukkuun mahtuu lähes koko kamerakokoelma. Eihän sellaista pysty enää kantamaan. Mikromaailmassa elän niin pienempikin laukku riittää. Päädyin tähän.
Väri on sininen. Läppä on hieman harmaampi kuin muu laukku. Materiaali nailonia (Cordura). Pitänee siis vettä sateen sattuessa. Sisäpuolella harmaa vuoraus. Laukun sisällä oleva insertti on tarranauhalla kiinni ja irtoaa kokonaisena. Voi siirtää toiseen laukkuun tai käyttää tätä laukkua tarvittaessa vaikka kauppakassina. Insertin syvyys on noin 20 cm, leveys noin 10 cm ja pituus vähän päälle 30 cm. Laukun ulkomitat ovat samat, mutta muutama sentti enemmän suuntaansa. Vetoketjut YKK:n ja neulokset laadukkaan näköisiä. Kaikki reunat on hienosti viimeistelty. Oikein kivan näköinen. Vetoketjussa on söpö genuiinin nahasta tehty somiste. Valmistusmaa Kiina.
Kyllä tää kelpaa. Mukaan mahtuu se minkä pitääkin mahtua. Pyöräillessäkin (tasaisella) laukku pysyy hyvin paikallaan, eikä lähde valumaan lantion päälle. Hihnassa olevasta läpyskästä en osaa sanoa muuta kuin juu ja ei. Olkapäitä ja hartioita on erilaisia.
Mitä puuttuu. Paikka vesipullolle. Seuraavaan versioon vaikka verkkotasku toiseen päätyyn. Lentokoneeseen kun ostaa luettavaa niin olisi kiva, että aikakauslehti mahtuisi siististi mukaan. Taskuja en kaipaa enempää. Tavarat ovat kuitenkin aina väärässä taskussa.
Kuva 1. Edestä. Läppä suojaamassa taskuja. Kaksi muovista solkea. Remmit helppo kiristää sen mukaan kuinka laukku pullistelee. Läpän alareunassa, päälinailoniin ja vuorin sisällä on kovike. Tekee läpän reunan ryhdikkäämmäksi ja pysyy varmaan solkien neuloksetkin paremmin kiinni.
Kuva 2. Takaa. Pehmustettu vetoketjulla suljettava tasku. Tabletti mahtuu. Miniläppäri kokoa 260 mm X 180 mm X 25 mm niin vetoketju ei mennyt enää kiinni. Paljonkaan leveämpi ei olisi mahtunut – paitsi pystyyn.
Kuva 3. Yllätys, yllätys. Läppä suojaa taskuja, mutta päälokeroon pääsee käsiksi avaamalla vetoketjun. Läppä saa siis jäädä alas suojaamaan taskuja ja F-Stopin merkki on koko aika näkyvissä. Tämä on hieno oivallus. Tällä voi kuljettaa vaikka shamppanjapullon ja pari lasia.
Kuva 4. Läpän alla kaksi taskua ja taskujen välissä paikka kynälle. Oranssi vetoketju kuuluu läpässä olevalle taskulle. Jotain litteää ja kevyttä sinne voi laittaa.Taskujen nepparit ovat muovia. Tiukat ovat, eivät itsestään aukeile. Suutari laittaa sitten uuden jos hajoaa.
Kuva 5. Kolme lokeroa vakiona. Olisi kiva jos noissa väliseinissä olisi sellaiset korvat, joita joissakin laukuissa olen nähnyt. Saan toki nytkin rungon ja objektiivin keskimmäiseen lokeroon noiden välikkeiden varaan. Kynä näyttää yhden tarralla suljettavan taskun paikan. Tässä taskussa ei ole ulkopuolella pehmustetta. Ison osaston päissä näkyy kun kangas on vähän mutkalla. Siinä on neppari ja kun laukun läpän laittaa kiinni ei läpän ja lokeron väliin jää koloa.
Kuva 6. Pohjassa nahan näköiset läpyskät, joihin saa kiinni irtohihnat. En keksi, mitä kevyttä sinne laittaisin. Rullaan ehkä sen lehden tänne.
– – – – –
Loppuun vielä disclaimeri. Omalla rahalla olen tämänkin ostanut. Ostin Suomesta, turha mennä ulkomaankaupoista kattelemaan.
Pitihän sitä käydä kattohaikaraa kattomassa. Aikamoinen ilmestys kun pääsee vielä näin lähelle. Toivotaan, että pesintä onnistuu ja haikara tuo uuden haikaran.
Kiikala lentokeskus VW-Open 2015. On noissa melkein kaikissa volkkari. Kiihdyttelykuvia ei tällä kertaa ole. Taitaa olla jotain volkkarihuumoria laittaa auton ikkunaan verhot, joissa on mersun merkkejä.