Edelleen tuo kulkeminen pihan uilkopuolelle on hankalaa, niin pysytään sitten pihassa. Aivan kuin kasvit uskoisivat sanontaan Suomen lyhyestä kesästä. Niin kiire tuntuu kaikilla olevan kasvaa ja kukkia. Niin kiire, että ehdi kortta vahvistaa. Onneksi voi painaa pään kuunliljan syleilyyn.

Piti olla mustia, mutta noissa on enemmän kuin häivähdys purppuraa. Varjo oli onneksi musta – ainakin mustahko.

Sudokut on täytetty, niin olisi aikaa viettää hanamia. Kirsikka kukkii runsaasti, mutta kukat ovat niin korkealla, että ei nivelrikkoinen niska taivu ihailuasentoon.

Erittäin runsaasti kukkii myös päärynä. Onneksi tämä ei ole kansallisesti tunnettu kohde, ei tarvitse hätyytellä ruokarekkoja nurmikolta. Jos nuo kaikki kukat päätyvät hedelmiksi, niin pelkään pahoin, että puu tekee sen jälkeen harakirin. Sääkin voi äkisti muuttua, kylmetä ja hyydyttää kaikki tomuttajat, sen jälkeen se on sitten ippon. Jos päärynät pääsevät keruuvaiheeseen rastaiden, harakoiden ja pulujen jäljiltä niin vaikka olisin kuinka kamikazena paikalla, niin olen joko 1:25:45 tuntia liian aikaisessa ja saan kovia päärynöitä tai 1:34:78 tuntia myöhässä ja saan pehmeitä päärynöitä. No, ei niitä hillossa huomaa.

Pihalta löytyi tuollaisia pieniä narsisseja, jotka tuoksuivat kukkakaupan sijasta neilikalle. Tuoksu tuntui sopivalla tuulella parin metrin päähän. Nurmikolla konttaaminen ja makoilu narsisseja nuuskuttaen on leppoisaa tekemistä.

Eiväthän ne varsinaisesti löytyneet, itse olen ne joskus istuttanut. En vaan muista mitä minnekin olen laittanut ja mitä olen jakanut ja minne ne istuttanut. Saman lajikkeen sipulit olen pyrkinyt pitämään erillään.

Aina, joka ikinen päivä on näitä keskitason tuulivaroituksen luoteisia puuskia. Polkupyörälläkin piti jo nojata tuuleen, ettei kaadu tai ajaudu pientareelle.

Ennen tuuli tuli vain silloin kun kaivoi laukusta makro-objektiivin, tarkoituksella että makrokuvaisi. Kokeilin toimiiko myös toisinpäin. Tyyntyykö tuuli jos ottaa puhelimen, asettaa kuvausmoodiksi ”pitkä valotus” ja yrittää ottaa kuvan, jossa pionit epäselvinä heilahtelevat. No ei tyyntynyt. Eikä tarvinnut harmaasuodatinta.

Liikkuminen on ollut rajoitettua, niin kuvaaminenkin jää vähemmäksi, osaltaan fyysisistä, mutta myös henkisistä syistä. Ei sentään ulkonaliikkumis-, mutta melkein pihaltapoistumiskielto.

Mukava kun joskus onnistuu vahingossa luomaan silmää miellyttävän sommitelman. En kyllä pärjäis pihasuunnittelijana.

Vähin on jäänyt valokuvauslaitteiden ulkoiluttaminen. Vaivojen ja sairauksien määrä ei ole vakio vaan niitä voi tulla koko aika lisää. Nyt on jalka niin kipeä, että olen melkeinpä pihan vankina. Pihasta löytyi sentään yksi vapaaehtoinen malli kuvattavaksi. Tämä pohjolan tytär oli oikein suotuisa ja sopuisa. Herkistellään tällä pinkillä kaunottarella kohti kesää ja toivotaan, että joku keksii jalkaan parannuksen, kunhan rohkenen sitä jollekin ensin esitellä.