Monthly Archives: marraskuu 2018
Pakkasiltakävelyllä
Teijon Sahajärven seudulta on vaikea löytää sellaista suuntaa, että saisi puhtaan taivaan. Läheiset kasvihuoneet tuottaa ihan järjettömän määrän valoa taivaalle. Toisessa suunnassa taas jossain vaiheessa alkaa loistaa laskettelukeskuksen valot. Oranssi taivaanranta on ruma, mutta tuollaiset yksittäiset valaistut yöpilvet ovat melko koristeellisia. Muissa kuvissa tuo kirkkain piste on Mars.
—
—
Koivikko auringonlaskussa
Päivän jo hämärtäessä ja vatsan kurniessa melkein ohitin tämä paikan. Laskeva aurinko värjäsi koivikon sellaisen punaiseksi, jota en näihin kuviin valitettavasti aivan saanut. Mielenkiintoista oli, että kun meni koivikon päälle, sieltä ei punaista löytynyt lainkaan. Näitä kuvia ottaessa tuli myös selväksi, että Mavicin polttovälillä tulee melkoisia vääristymiä. Kuvakulmien pitäisi olla linjassa maiseman kanssa jos haluaa, että puut pysyvät suorassa. Voihan ne Lightroomissa suoristaa, mutta silloin ne vasta korneilta näyttävät. Toisessa kuvassa männyt ovat kutakuikkelis suorassa, mutta reunimmaiset koivut alkavat kaatua oikealle. Kolmannessa kuvassa taas millään ei ole mitään väliä, tämä kuuluu dronegenreen.
Loppuun vielä yksi kuva (146 m), joka selittää miksi jotkut haluavat lentää tai olla lintu. Kaikkien hakkuuaukkoineenkin maisema voi olla kaunis.
—
—
—
Auringonlaskun ihailua koivikon läpi
Aurinko oli laskemassa. Eihän tuosta risukasasta saanut hyvää kuvaa vaikka kuinka kierteli ja kyykisteli. Otin sitten tuollaisen. Siinä ei risut häiritse ja aurinkokin näkyy vielä.
Kopteri on palannut
Kopteri tuli takaisin korjaamolta. Testaamaan vakioreitille. Maisema oli hieman muuttunut pakkasen vuoksi, niin taas uusi kuva suosikkikoivusta. Tuntui lentävän. Jotenkin sitä vaan hermoilee, että miten lennätys menee. Vipuja ja suuntia on niin paljon ja kun harvemmin käyttää ja aina on tilaa sähläykselle niin tonnin setelin toivoisi pysyvän taskussa.
Iloisin mielin menin rantaan ja odotin, että pääsisi ottamaan varjokuvia. Jää oli tullut. Omituista kyllä, jää olikin tuollaista voimapaperin väristä, kun ylhäältä katsoi. Musta erottuu yllättävän huonosti ruskeasta. Jäädään odottamaan lunta (olinko se minä, joka tuon kirjoitti). Tiedoksi, että tuo jälkimmäinen kuva on otettu 65 metrin korkeudesta.
Pysy linjalla, parin päivän päästä tulee lisää koivukuvia.
—
Kivi vai kallio
Riippuu siitä mistä katsoo ja mihin vertaa.
Järvi on siinä hilkulla, että jäätyy. Ehkä ensi yönä.
—
Suomi Salo Teijo Sahajärvi Kelo
Auringonlaskun aikaan on mukavinta. Silloin ovat ihmiset kaikonneet, koirat ja lapset nukkumassa. Ennen tuli vierailtua Teijolla paljonkin. Nykyään tulee ajeltua “omaan metsään” naapurikunnan puolelle. Siellä ei polut kulu eikä nenäliinat, mehupillit ja nuotionpohjat reittejä korista. Tämä puu on tuttu vuosien takaa. Aina yhtä ärsyttävä. Miten sen saa irti metsänreunasta ja mikä olisi paras suunta. Aina vaan vieressä on toinen puu häiritsemässä ja edessä on aina vaan se jyrkänne. Jos tämä olisi interaktiivisempi ja sosiaalisempi kanava, kysyisinkin nyt: “Onko sinulla ollut vaikeuksia sijoittaa keloa kuva-alaan. Kerro kokemuksista kommenttikentässä.”
Taidan antaa Teijolle vielä mahdollisuuden.
Muodot
Tuttu maisema. Ensimmäisen kerran näin sen näin. Pitää alkaa jalostaa, aloittaa vaikka viikatteella ja kahluusaappailla.
Ei ole mikromuoveja meidän järvessä
Jalkapallo edes pieni ei täytä mikromuovin määritelmää. Se on roska, vielä. Kyllä se riitä pienenee ja mikroutuu.
Ja taas viikkoja myöhemmin
Nyt alkaa maisema olla valmis talveen. Seuraava muutos tulee lumen myötä. Moottorisahamurhaajat ovat lähteneet jo muualle.
Koptereihinkin pätee ilmeisesti sanonta, josta on useita variaatioita. On koptereita, jotka eivät ole pudonneet ja koptereita, jotka tulevat putoamaan. No näin nyt kävi. Hyvään aikaan sen puolesta kun ollaan kuitenkin menossa kohti pimeintä ja märintä aikaa. Vakuutus on, mutta onhan siitä taas oma vaivansa selvitellä ja lähetellä suuntaan ja toiseen.
—
