Mikään ei ole siis muuttunut. Kameraa ei ollut mukana, mutta puhhelin oli. Tämä oli vuosikymmenen tähän asti komein auringonlasku. Olipa hienoa tulla työpaikan ovesta ulos ja nähdä taivas tuollaisena. Varsinkin kun on ikkunaton työhuone ja ainoana maisemana on kaksi vedosta Jorma Luhdan revontulikuvista.
Xiaomi selvisi oikein kivasti automaattiasetuksilla. En tosin tiedä mikä moodi oli päällä. Kamera sillan kaiteella on mukavuusalueeni ulkopuolella ja yritin vain saada kuvan otettua ja mennä pikaisesti kotiin. Imuri ja pölyrätti odottivat. (Xiaomi tekee muuten robotti-imureitakin.)
Ei ollut tarkoitus. Piti vain mennä tiedustelemaan mikä on tilanne pimeysrintamalla. Olihan hieno punainen, vähän pienensin saturaatiota, kun ei kukaan kuitenkaan uskoisi.
Hirvikärpästen välttely Halikonlahdella onnistui, mutta hyttysiä siellä on. Ei kuitenkaan sellaista ininää, ettei voisi keskittyä äänimaailmaan muuten. Karmeita haikaroiden rääkäisyjä, pöllöjen huhuilua, hanhien kaakatusta, kurkien töräyttelyä ja joku peurakin ryntäili ruovikossa.
Auringonlaskun aikaan on mukavinta. Silloin ovat ihmiset kaikonneet, koirat ja lapset nukkumassa. Ennen tuli vierailtua Teijolla paljonkin. Nykyään tulee ajeltua “omaan metsään” naapurikunnan puolelle. Siellä ei polut kulu eikä nenäliinat, mehupillit ja nuotionpohjat reittejä korista. Tämä puu on tuttu vuosien takaa. Aina yhtä ärsyttävä. Miten sen saa irti metsänreunasta ja mikä olisi paras suunta. Aina vaan vieressä on toinen puu häiritsemässä ja edessä on aina vaan se jyrkänne. Jos tämä olisi interaktiivisempi ja sosiaalisempi kanava, kysyisinkin nyt: “Onko sinulla ollut vaikeuksia sijoittaa keloa kuva-alaan. Kerro kokemuksista kommenttikentässä.”
Taidan antaa Teijolle vielä mahdollisuuden.
Mitenhän laittaisi ihmispari suupielensä jos pihaan pölähtäisi yhtäkkiä kolme bussillista äänekkäitä ohikulkijoita? Varmaan vähän joka asentoon. Voisihan se vähän kurjilta tuntua. Näille kurjille niin kävi – no eivät tietenkään bussilla tulleet. Kurjille, mutta ei ehkä onnettomille. Vakikurkipari oli vakipaikallaan iltasammakoita keihästelemässä kun ensin etäisesti taivaanrannasta ja sitten läheisesti metsän takaa alkoi kuulua lajitovereiden mölyä. Siihenhän ne laskeutuivat, samalle lahdelle.
Laskupaikan haku ei kauaa kestänyt. Vähintään 150 lintua asettui ruovikon reunaan. Möykkä hiljeni hiljalleen, muutamia töräyksiä harvakseltaan. Hiljaisuutta kestää jonkin aikaa. Sitten koko parvi nousee ilmaan. Sekavaa lentelyä lahden yläpuolella. Osa parvesta lähtee tuonne ja osa tänne. Vakipari saa sekoilusta tarpeeksi ja lentää vähän sivummalle. Tuntuu, että johtajuus on vielä hukassa, eikä tiedetä minne lähdettäisiin. Siinä ne pyörivät ja jonnekin lähtivät, en seurannut loppuun asti. Eivät kauas, koska äänet kuuluivat vielä. Spektaakkeli päättyi. Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää, paitsi ehkä ööö suosirri.
Matka alkaa muodikkaasti selfiellä häsmänkäkkeli #tästätuleepitkäristeily
Ensin itään Helsinkiin ja sitten kohti Tukholmaa. Jotenkin typerää matkustaa ensin Helsinkiin ja huomata noin kuuden tunnin matkustamisen jälkeen, että on edelleen samalla pituuspiirillä kuin lähtiessä. Eihän se pohjois-etelä suunnassa haittaisi.
Päivä päättyy kannella, odottaen olisiko tänään tarjolla taivasta JW Turnerin paletista. Toisella puolella nousi kuu ja toisella laski aurinko. Aurinko oli suositumpi. Mikäli joskus kävisi niin, että joku heittäisi ison kapulan rattaisiin ja maapallo lakkaisi pyörimästä, niin uskon, että ihmisiä jäisi tuijottamaan auringonlaskua kuvaannollisesti loputtomiin.
—
—
—
Viimeiset punastelut ennen auringon laskua.
Taustaääniksi kurkien ja hanhien ääntelyä. Syksy alkaa tuntua melkein hyvältä.
Instagramissa on noin 85.000.000 kuvaa hashtagilla #sunset. Jos nämä olisivat kaikki eri auringonlaskuista niin kuvia olis noin 230.000 vuodelta. Tähän päälle kansalliset versiot. Kyllä silti vielä yksi auringonlasku mahtuu. Eipä tuota ole viime päivinä päässyt paljon ihastelemaan.