Hoh hoijaa kun on tylsää kun pitää kuuta kuvata. Jotain siinä kuitenkin on. Eikä täysikuuta pääse kuitenkaan yrittämään kuin noin keskimäärin 12 kertaa vuodessa.

Tavallisella kameralla dynamiikka jotenkin riittää nousevan kuun ja maiseman saamiseen jotenkin valotettuna. Lightroomilla avustettuna.

Kopterilla taas kuu menee auttamattomasti puhki. Muuten olen todella yllättynyt jäljestä – ainakin tässä koossa. Kopterina DJI Air 2s.

Tuo ensimmäisessä kuvassa ole värikäs lato on maalattu Sobekcis nimimerkin toimesta Upeart Festival 2019 aikana.

Tunsin itseni väsyneeksi, enkä jaksanut lähteä pyöräilemään, niin lähdin pariksi tunniksi metsään kävelylle ja lentelemään. Tiedän, että on äärimmäisen typerää mennä metsään – varsinkin tuuliseen – lennättämään uutta dronea. Menin kuitenkin. Oudon vaikeaa arvioida ihan sitäkin, missä on vapaa pystysuora tila nousta.

Paljon näkee awsome kuvia metsistä ylhäältä päin. Metsä sisältä on enemmän metsän näköinen. Näkee myös sen, että siellä missä on valoa on myös varjoja.

Taas horsmaa, ei näitä enää kauaa tule. On yksi surkeimmista taimikoista, jonka olen nähnyt. Heinää, haapaa ja vadelmaa – ja horsmaa.

Ensimmäinen taidenäyttely tänä kesänä. Paitsi jos unohdetaan Wiurilan kesä, Teijon masuuni ja Söderlångvik.

Tälläkään kertaa en reproa koko näyttelyä vaan vain osan Reijo Viljasen työstä. Paikka on Someron kivimeijeri Pitkäjärvellä. On siellä muutakin. Nämä salaperäiset vihjeet varmaan saivat sinut jo lähtemään liikkeelle. Elleivät, niin ensi vuonna on taas uusi tilaisuus.