Fiskarsissa Onoman Arts and crafts and rabbit holes näyttelyssä.

Tuo ensimmäinen on Petri Eskelinen Kotimyrsky. Hieno, kuva ei spoilaa työtä, vaan se pitää käydä itse kokemassa. Pöydän alla on moottoreita ja magneetteja, jotka saavat lusikat heilumaan. Alkaa tulla ääniä ja keskustelu on käynnissä.

Toisessa kuvassa Tommi Toijan poikahahmo, näistähän nyt kaikki tykkää.

Kesänäyttelyn idea kaninkoloista ja labyrintistä oli ihan kiva. Turhaa energiaa meni siihen, että missä ollaan ja mistä mennään. Huoneet olivat aika pieniä, mutta onneksi satuttiin rauhalliseen hetkeen. Ruuhka-aikaan olisi mennyt minulta läpikävelyksi.

Jos kerää juhannusyönä tyynyn alle seitsemän kukkaa…

… niin tällaista on juhannuspäivänä.

Viime päivinä miettinyt taas omaa kuvaamista – en tarkoita selfien ottamista – ja kuvaa ylipäätään. Kohta kuvaa ei tarvitse ottaa lainkaan, kuva tehdään puhumalla. Vaikka onhan niin tehty jo aikaisemmin. Kuva on puhuttu kuvaksi kummallisella taidepuheella. Varmaan kannattaisi minunkin keskittyä kirjallisten taitojeni kehittämiseen ja jättää kuvaaminen vähemmälle. Saisi sanottua sen mitä ajattelee.

Lopputulema kuitenkin on, että tämä ei ole tekoälykuva eikä digitaalisesti tehty teos. Jätän tämän jemmaan, jos minusta tulee joskus kuuluisa, vedostutan tämän alumiinille, myyn isolla rahalla, jolla kouluttaudun uudelleen ja loppurahalla lapset saavat turvatun tulevaisuuden.

Makailla heinikossa, katsella saniaisten taivuttelua viilentävässä tuulessa, ilta-auringossa, lämmintä, ei hyttysiä, hiljaista.

Aika vähästä tulee ihminen tyytyväiseksi.