Minun retkeni – Meidän Painiolla

Huh heijaa, vuosi päättyi ja yksi projekti sen myötä. Olen tallentanut vuoden ajan mökkijärven tunnelmia kuvin ja sanoin. Tällä oli mielenkiintoinen vaikutus omaan kuvaamiseen. Jotenkin alitajunnassa oli jatkuvasti tämä työ ja se häiritsi muuta kuvaamista. Makrokuvia otin vuonna 2016 tosi vähän kun päällä oli ikään kuin henkinen maisemamoodi. Matkoilla kesti kauemmin kuin ennen, että pääsi sisään kohteeseen. Kamera oli harvemmin mukana muilla retkillä kuin aikaisemmin. Samanlainen tapahtui kun otin eräänä kesänä tavoitteeksi kuvata 20 sudenkorentoa. Tuli sellainen metsää puilta fenomeeni vai syndrooma. Jos joku haluaa projektin ottaa, niin paras on kuva päivässä, kaksi parhaassa. Aihe vapaa.

Olen julkaissut kuvia näillä sivuilla, mutta paperisena ne löytyvät Blurbista.

Eikä ku kohti uusi projekteja.

Comments are Disabled