Ympyräparkin luistinrata on ainakin hyvää ja kaunista. Normaalisti parkkialueella on autoja. Mitään ihmis- tai autoilijaryhmää erikseen leimaamatta ja tarpeettomasti yleistämättä jää näiden jälkeen monesti röykkiö roskia. Parkki on työmatkani varrella ja sen ajan kun tuo jää on tuossa, niin eipä ainakaan roskat ärsytä. Se on hyvä se. Näillä keleillä tilapäistä kaikki on vain, siinäkin on puolensa.
Metsäläisyyteni näkyy tästä kuvasta. Onhan siellä ihmisiäkin, mutta kyllä nuo valot ja jää ovat tärkeämmät.
Yksi Salon mukavimmista paikoista on Halikonlahden rannoilla olevat vanhat jätevedenpuhdistamon altaat. Paikalla on kaltaisteni linnunkyttääjien lisäksi paljon myös tavallisia ulkoilijoita. Olen monesti ihmetellyt miten paskaputken pää voi olla niin kiinnostava.
dddd
Toisten seinien suttaaminen on rumaa. Onko se rumaa myös silloin jos haluaa kertoa jotain näin kaunista? Laitettu vielä huutomerkkikin perään. Kun tuo tulee oikein sydämestä tai alavatsasta tietää kumpikin osapuoli, että nyt ollaan tosissaan.
Hyvä Salo. Olen pahoillani, että olen laiminlyönyt sinut kotikaupunkini naapurikaupunki Someron kustannuksella. Naapurin metsissä on viime vuosi haahuiltu ja seutukunnan metropoli on jäänyt lapsipuolen asemaan.
Lupaan, että otan vuonna 2017 enemmän kuvia Salosta kuin otin vuonna 2016. Enkä ota yhtään rumaa kuvaa. Salossa on pakko olla jotain hyvää ja kaunista vaikka skeptinen ja negatiivinen ilmapiiri yrittää muuta väittää.
Jatkukoon vuotesi hyvien tähtien alla ja anna sumun seljetä, jotta voimme ottaa kurssin kohti parempaa huomista.
Veturitallissa uusi näyttely. Retrospektiivi 30 vuoden ajalta noin 100 kuvaa ja muutama video. Mielenkiintoinen henkilö. Monipuolinen kuvaaja. Dokumenttia ja omia taideprojekteja. Monipuolinen muutenkin – videota, performanssia ja punkkia ja älämölöä.
Jälkimmäisen kuvan kohdalla jäin miettimään Venäjää, venäläisiä ja Putinia. Missä muussa maassa tehdään t-paitoja, jossa valtion päämies ratsastaa karhulla tai potkasee Obamaa leukaan. Ei missään. Ei venäläiset ainakaan ujostele. Metso on kuvannut paljon Venäjää ja venäläisiä ja kehui esittelyvideossa maata ja sen kansalaisia. Ihmisiähän sielläkin asuu.
Halikonlahdelle, Wiurilanlahdelle ja isoon osaan Meriniittyä nousi hieno sumu,usva, utu vai mikä lie. Kaupungissa oli pari astetta lämpimämpää ja sen huomasi. Siitöhön se hälveni kun aurinko alkoi paistella. Hienosti kyllä pehmensi maiseman.
Pitkästä aikaa pääsi ulkoilemaan kameran kanssa. Ilman sadetta ja valoon. En taas ymmärtänytkään kuinka lyhyt päivä onkaan. Aamun kaupunkiaskareiden jälkeen pääsi noin klo 14:00 jälkeen kuvauspaikalle. Ei kauaa mennyt kun valo muuttui keltaisesta, punaiseksi, siniseksi ja mustaksi. No musta tuosta puuttuu, mutta sen voi kuvitella laittamalla silmät kiinni.
Halikonlahdella näytti autosta ulos astuessa niin värittömältä, synkältä ja kuolleelta. Ottaen huomioon, että on marraskuun loppu niin sittenkin aika värikästä. Tähänkin ilmastoon tottuu tai pakkohan sitä on, ainakin vielä.
Metsä ei ollut kiva, siellä oli muita ihmisiä. Palataan takaisin Saloon, siellä ei ole ketään. Ei uskoisi, että ihmisten liikkumisaikaan kaupungin ydinkeskustassa voi joutua odottamaan minuutteja, että joku kävelee rautatieaseman sillalla tai torilla. Sitten kun joku tulee niin sillä on outo kävelytyyli tai raapii päätään, niin että profiili muistuttaa jotain möykkyä. Kivat sumut kyllä oli. En osaa päättää onko nuo valot kivat vai ei. On tässä vielä vähän Heikuraan matkaa. Kura on jo.
Ei näkynyt revontulia. Iltakuvaaminen kiinnostaa – mutta. Ainoastaan Samyangin kanssa saa jotain kuvaa aikaiseksi. Vaikka näitä kuvia ei sillä otettukaan. Pimeässä tarkentaminen ei oikein onnistu muilla. Sen ongelma on, että se on liian laaja ja kalansilmäefekti on moneen tarkoitukseen liian voimakas. Sommittelemalla horisontin keskelle ja croppaamalla 16:9 formaattiin saa ihan kelvollisen kuvan. Ihmettelen sitä, että miksi tuntuu, että kamera käy pimeässä jotenkin hitaalla. Näyttö on hidas – tarkentamisessa varsinkin, mutta miksi napitkin reagoivat hitaasti. En ymmärrä. Ei varmaan kukaan muukaan.