Tänään oli Hamaripäivä. Tietä pitkin Ryssänsillalle ja sieltä rantaa seuraillen, soita väistellen, peuran polkujen ohjaamana, kevyesti rämpien takaisin autolle. Paljon on Teijolla erilaista maisemaa. Järvikin alkoi jo jäätyä. Kokenut joogalentäjä olisi hyvinkin päässyt luistelemaan.



Luin kerran jostain netistä, että jos ei jotain sivustoa päivitä, niin se voi digipölyyntyä. Kun se on pölyyntynyt, niin se siirretään syrjään ja sen paikan verkossa voi napata joku muoti, sisustus, lifestyle (vai onko se just muoti ja sisustus), ruoka, elämäntaito, jumppa, säästämis, influensointi tai muu sivusto. Toivottavasti ehdin ajoissa.
Olipa mukava pitkästä aikaa katsella puita. Koivun veljeksiä ja pyökin perhettä.


Kumpi voittaa, kivi vai koivu. Kivi ei ole antanut periksi ja koivu on joutunut kasvavaan kiven päälle. Jos lähdetään siitä ajatuksesta, että puut ovat tuntevia ja tuntevat kuten ihmiset, niin tuon on tarvinnut sattua ihan sairaasti.
Mielenkiintoinen kohde. Hankalasti kuvattava, niin kuin moni muukin metsän puu.

Onpa siinä antosyaaneja ja karotenoideja joille klofylli on antanut tilaa loistaa. Eikö olisi mitenkään mahdollista, että keltainen ja vihreä olisivat samaan aikaa paikalla, niin saataisiin sinisiä lehtiä.

Ensin ojentelen ja sitten ravistelen. Sitten olenkin valmis ottamaan talven vastaan.

Niin kuin voi kuvasta päätellä. Ellei satu kirkkaana päivänä tikikameraan tarpeeksi hidasta filmiä mukaan eikä halua käyttä kaikkein pienimpiä aukkoja liike-epäterävyyden taltioimiseen, niin… Käytä Olympuksen HighRes moodia. Kamera kannattaa siltipitää jalustalla, että saa runkoihin jonkinlaisen terävyyden. Olympuksia saa kaupasta, mutta pidä kiirettä. Ne ovat nyt niin halpoja, että loppuvat kohta.

Haastava kohde. Kun lenkillä huomaa, että nyt alkaa lehti kellertää, pitää olla valmiina. Tänä vuonna onnistuin. Sattui vielä aurinkokin mukaan etuvasemmalta. Enää tämä ei ole tällainen.

Aina porukkaan mahtuu joku, joka haluaa olla erilainen. Olisihan tuo haapa tuolta löytynyt vähemmälläkin laittautumisella.


Huh, läheltä meni, mutta onneksi oli tämä koskemattomuuden antava immuniteettiamuletti.

Ei enää jaksa eikä kykene kaikkien kaadettujen puiden ja hiekkakuoppien vuoksi stressata. Toki ne aikansa harmittaa, mutta kun ne eivät harmistelemalla vähene. Onhan tuossakin sitä paitsi maisemointi jo hyvin käynnissä.

