Nuutajärvi Glass Village
Niinkuin Iittalassa niin täälläkin tulee ainakin kerran vuodessa käytyä. Ainakin kesänäyttelyä katsomassa. Nyt ei valitettavasti tullut samanlaista vautsi-wau elämystä kuin monena aikaisempana kertana. Elämys tai oivallus kiteytyköön tähän työhön: Heikki Viinikainen, Perintö. Enpäs kerrokaan mitä työn selostuksessa lukee, mutta sanotaan, että työssä on kaikki – mennyt ja tuleva. Pysyköön ja jatkukoon näiden henkilöiden työ niin taiteessa kuin käyttötavaroissa.
–
Naivisti (adv.) Iittalassa
Melkein yhtä monta kertaa kuin tämä on järjestetty on täällä (Naivistit Iittalassa) tullut käytyä. Koskaan ei ole pettynyt, mutta joskus vähemmän innostuneena. Samoja suosikkeja kuin viime vuonna ovat satumainen Kati Mikola ja fantastinen Lauri Lahtinen. Riitta Kolari, jota en aikaisemmilta vuosilta muista, hieno tekniikka ja tilan ja tarinan hallinta. Kauko Lehtosellakin oli pari mainiota oivallusta.
Voi kun joskus olisi suomalaisen naivismin monivuosikymmenkatselmus. Keravalla on hyvä alku.
(Hitsi kun ei koulussa aikanaan tajunnut, että adjektiivista voi muodostaa adverbin. Sanaluokkakokeissa tosin laitoin kaikki tunnistamattomat adverbeiksi, että ei tulos olisi juurikaan parantunut.)
Koivun elämää
Koivu on selvinnyt talvesta. Taipui, muttei sortunut. Jossain vaiheessa oksat ylettyivät jo jäähän asti, mutta niin vaan noustiin.
Herb Ritts In Full Light
Veturitallissa NYT! Herb Ritts. Jotenkin missasin tämän kun se oli Fotografiskassa, mutta ei se mitään, ehtiihän tämän täälläkin katsoa. Eivät nuo kuvat vanhene.
Kaikki on täydellistä. Kuvien sommittelu viimeisen päälle, niin kuin muotikuvaajilla on tapana. Täydelliset valot. Upeat vedokset. Kauniita ja kuuluisia ihmisiä malleina. Luulisi, että noilla eväillä saisi aikaan muovia. Eipäs kuitenkaan. Kuvia jää katsomaan ja nuo super celebrityt ja huippumallit näyttävät aivan tutuilta ja tavallisilta ihmisiltä. Upeaa!
Jos Los Angelesin seudulla järisee, se johtuu siitä, että Herb on kääntynyt haudassaan kun on huomannut, että mitä hemmettiä tuolle kädelle on tapahtunut.
Kuikka järvellä ja joutsenetkin
Omalla tyky-reissulla järvellä. Kyky koheni taas kummasti. Yritin saada kuikkaa joutsenten keskelle, mutta ei onnistunut. Olen pitänyt kuikkaa on isona lintuna, mutta on se joutsenen rinnalla kuitenkin aika pieni.
–
Fiskarsin kesänäyttely 2018 – About clay
Pitkästä aikaa näyttely, joka ei tuoksu. En ainakaan väitä tunteneeni poltetun saven tuoksua. Savea eli keramiikkaa oli siis tarjolla. Erilaisia tekniikoita, erilaisia pintoja ja muotoja. Siinä kuraattorit olivat onnistuneet hyvin. Kyseessä on tekninen laji, siksi töitä tulee arvioitua esteettisten arvojen lisäksi myös tekotapaa pohdiskellen. Mitä kaipasin niin sitä, miten savi yhdistetään muihin materiaaleihin. Muutaman työn nostan omiksi suosikeikseni tällä kierroksella. Tulee varmaan käytyä toisenkin kerran. Nyt tuli ihan vahingossa osuttua paikalle avajaispäivänä.
Tiia Matikainen, Myrsky, Myrsky II, Myrskyn jälkeen Sarjasta hämärän peitossa, 2017 ja Saana Murtti, Beyond Preconceptions, 2018. Näissä oli pinta ja muoto sellaiset, että ne houkuttelivat koskemaan. Se oli niin elävän näköinen. Hieno pintakäsittely ja miten niin kova voi laskeutua noin pehmeästi. Myrskyissä tuli jotenkin mieleen marmorin läpikuultavuus.
Susan O’Byrne, a Family Tree, 2018 oli hauska, suorastaan naurattava. Satumaisia hahmoja, jotka lienevät karikatyyrejä kuvaamistaan henkilöistä.
Kirsi Kivivirta, Vessels and Shadows I, 2018 oli kuin maalaus. Ei näin saisi sanoa, mutta sanon kuitenkin. Heti ovelta katsoessa alkoi kiinnostaa mitä nuo ovat.
Kaksi viimeistä kuvaa eivät liity näyttelyyn. Ne ovat päättymättömästä sarjasta Kunniaa kuihtuneille ja tuoreille – kukkakuvia matkoiltani.
–
–
–
–
–
Kevätkoivikko
Vein vaimon äitienpäiväristeilylle. Itse soudin. Hirvee keli ei kaikin vaan toisinpuolin. Aurinko paistoi ja puolet matkasta metrin pitkiä ja puol metriä korkeita aaltoja.
Asiahan on niin, että palkalla eletään, mutta näillä hetkillä pysytään hengissä. Oikea aika, oikea paikka – hieno hetki.
–
–
–
Viikon, ehkä kahdenkin linnut
Viikonlopun lintukierroksen terävimmät linnut olivat puukiipijämaisesti käyttäytyvä peippo ja oksalla istuva mustarastas. Olympus osasi taitavasti tulkita mustan ja sinitaivaan välisen kontrastieron ja tarkennus nappasi heti kiinni kuin räkätti kastematoon. Pajulintu, tiltaltti, pussitiainen kuvissa ei tarkennus meni sinne, missä kohde oli – pöpelikköön. Elämys on tärkein, kuva ei – eikös?
Olen ennenkin yrittänyt mustarastasta vastavaloon niin, että tuo nokka oikein loistaisi. Nyt tuli aika hyvä, eikä tarvinnut saturaationamiskaa juurikaan veivata.
–
Kotimetsässä
Kotimetsä on kotimetsä, satoi tai paistoi. Viikossa olivat jäät lähteneet, kuikat, rastaat, peipot, punarinnat, kirviset, pupuset, ym, ym, ym tulleet runsaslukuisesti ääntä pitämään.
Matkalla
Illalla lähtiessä näen ikkunasta puita. Matkan varrella näen ikkunasta puita. Ennen nukkumaan menoa näen ikkunasta puita. Ja taas aamulla …
Suomen metsistä tiedä, mutta puita ainakin on.
—
—
