Posts Tagged: fiskars

Fiskarsin kesänäyttely 2018 – About clay

Pitkästä aikaa näyttely, joka ei tuoksu. En ainakaan väitä tunteneeni poltetun saven tuoksua. Savea eli keramiikkaa oli siis tarjolla. Erilaisia tekniikoita, erilaisia pintoja ja muotoja. Siinä kuraattorit olivat onnistuneet hyvin. Kyseessä on tekninen laji, siksi töitä tulee arvioitua esteettisten arvojen lisäksi myös tekotapaa pohdiskellen. Mitä kaipasin niin sitä, miten savi yhdistetään muihin materiaaleihin. Muutaman työn nostan omiksi suosikeikseni tällä kierroksella. Tulee varmaan käytyä toisenkin kerran. Nyt tuli ihan vahingossa osuttua paikalle avajaispäivänä.

Tiia Matikainen, Myrsky, Myrsky II, Myrskyn jälkeen Sarjasta hämärän peitossa, 2017 ja Saana Murtti, Beyond Preconceptions, 2018. Näissä oli pinta ja muoto sellaiset, että ne houkuttelivat koskemaan. Se oli niin elävän näköinen. Hieno pintakäsittely ja miten niin kova voi laskeutua noin pehmeästi. Myrskyissä tuli jotenkin mieleen marmorin läpikuultavuus.

Susan O’Byrne, a Family Tree, 2018 oli hauska, suorastaan naurattava. Satumaisia hahmoja, jotka lienevät karikatyyrejä kuvaamistaan henkilöistä.

Kirsi Kivivirta, Vessels and Shadows I, 2018 oli kuin maalaus. Ei näin saisi sanoa, mutta sanon kuitenkin. Heti ovelta katsoessa alkoi kiinnostaa mitä nuo ovat.

Kaksi viimeistä kuvaa eivät liity näyttelyyn. Ne ovat päättymättömästä sarjasta Kunniaa kuihtuneille ja tuoreille – kukkakuvia matkoiltani.










Fiskarsin kesänäyttely 2017 – Greeting from Suomi

Taas oli paljon esillä. Siinäpä tyhjentävä arvio. Voisi vielä täydentää, että ihan kiva. Muistaisin, että aikaisempina vuosina on ollut enemmän ihmeteltävää, kosketeltavaa, haisteltavaa, kokeiltavaa, ihmeteltävää, jotain jonka voi tuntea fyysisesti tai jotain jota on nysvätty  ja näprätty ties kuinka kauan tavalla tai toisella. Nyt tämän täytti parhaiten Outi Pieski, Our land, our running colours 2015. Sekatekniikka, saamenpuvun huivilanka ja puu. Tämä työ varmasti elää ympäristön tuulen ja valon mukaan. Tätä kiersin ja katselin eniten. Hain erilaisia kulmia. Yritin myös sihrustaa silmiä ja saada värit sekoittumaan.

Fiskars kesänäyttely 2016 Kasvu

Taas on käyty Fiskarssissa. En tiedä monesko näyttely, mutta mones kuitenkin.  Yleisenä huomiona, että taas paljon erilaisia materiaaleja, materiaalien yhdistelyä ja työtapoja. Töitä, joiden tekemisessä on käytetty paljon aikaa. Nostanpa joitakin töitä.

Camilla Moberg Inclusive ensin. Lasityöt vaan on niin kivoja ja värikkäitä. Mukana tekemässä on ollut iso joukko ihmisiä, lasinpuhaltajia, valaistuksen rakentajia, lasinhiojia yms…

Tuulia Penttilä Askel sai minulta eniten katseluaikaa. Ihmettelin sen symmetriaa ja taitavaa asettelua ja linjoja. Osaksi sen takia, että hain parasta kuvakulmaa.

Sami Salomaa Mestari on mahtava työ. Jotenkin se on tuossa kuvassa kuitenkin pienentynyt. Ympärillä on hienosti tilaa, jota tämä työ tarvitsee. Taustalla näkyy myös toinen Salomaan työ.

Ron Nordström 365 days with Me, Myself and I kasvaa ja kehittyy samaan aikaan myös Instagrammissa. Museovieras ei varmaan tule näyttelyyn enää toista kertaan niin hänpä pikakäveli työn ees taas 13 kertaa.

Bo Haglund Tapetti #2 työssä on tuskin sattuma, että viesti on keskellä ja katseen korkeudella. Näinhän se on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fiskars kesänäyttely 2015 – Fiskars Village Summer Exhibition 2015

Fiskarsin kesänäyttelyssä käytyä. Paljon hienoa työtä, viimeistelyä, materiaalin käyttöä ja lisää ylisanoja ylisanageneraattorista. Puun tuoksu oli vielä jäljellä. Mitä kaipasin. Haluaa koskea, tunnustella puun lämpöä ja pintaa. Pyöritellä käsissä ja tutkia, nuuskia. Eihän se tietenkään ole mahdollista, mutta kuitenkin. Lasiesineitä voi kierrellä ja katsoa miten valo tulee eri suunnasta ja miten heijastukset muuttuvat. Maalauksia voi katsoa edestä ja sivulta, läheltä ja kauempaa, mutta ei niitä tarvitse koskea.

Monesta taidokkaasta nostan kaksi, vaikka olivat nuo etualan tuolitkin aika hienot. Valintani on Sakari ja Antrei Hartikainen KEINUEN penkki sekä Petri Vainio HIIPPA valaisin.

Ei tullut vielä mainittua, mutta näyttelyn nimihän on WE LOVE WOOD(s).

Processed with VSCOcam

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KEINUEN penkki SWINGING bench – Sakari Hartikainen, Antrei Hartikainen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HIIPPA – Petri Vainio

Fiskars

Kun ei ole mitään tekemistä ja johonkin pitäis mennä ja pullaa pitäis saada niin silloin lähdetään Fiskarsiin. Kirjakahvilaan perinteiselle korvapuustille tai Petri’sille jollekin kevyemmin purtavalle. Kuvassa kuitenkin lokei ja kukei.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fiskarsin antiikkipäivät 2014 – Fiskars Village Antique Fair 2014

ja pari ekstraa

and couple extras.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Fiskars kesänäyttely 2014 – Fiskars Village Summer Exhibition 2014

Rajapinnat – Blurred lines

Camilla Moberg: Do-Re-Mi, Katja Öhrnberg: Pullopostia, Kim Simonsson: Aarteenetsijä, 3D tulosteita em hahmosta yksi per päivä ja tietysti kahvi ja pulla Cafe Antique.

Camilla Moberg: Do-Re-Mi, Katja Öhrnberg: Message in a bottle, Kim Simonsson: Treasure Hunter, every day new 3D print about that character and of course coffee and cinnamon bun from Cafe Antique.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

Fiskarsin kesänäyttelyt – Summer exhibitions in Fiskars Village

Taas oli paljon uutta katsottavaa, kuten tämä Happy Holi!, Paula Kovalainen 2013.

Again lot of interesting works to see. Example this Happy Holi! by Paula Kovalainen 2013.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

At Petris’ in Fiskars

Mustaherukkasuklaakakku

Blackcurrant chocolade cake

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA