Posts Tagged: gear

Varustepäivitys Savotta Jääkäri

Pieni kamera, niin voi ostaa isomman ja painavamman repun.

Ongelma on ollut se, että vanhoihin reppuihin F-Stop Guru, DB Ramverk, Tamrac mahtui kyllä kamerat, mutta ei sitten muuta. Lisätilaa sain sillä, että laitoin kopteripussukan tarranauhalla repun ulkopuolelle.

Kokeillaan nyt miten Savotta Jääkäri M (keskellä) toimii.

Vasemmalla on F-Stop Micro Tiny, sinne mahtuu ohjain, drone, varatikut, propellit ja lentolupakirja. JahtiJakt-pussukkaan menee akut, 3 kpl.

Ylhäällä Savotan vaakatasku M, siellä on kynä, taskulamppu, paristot, tulitikkuja, konjakkia, ensiapu, jne… muuta tarviketta. Jos haluaa sisälle lisätilaa, niin tämän voi laittaa PALS Mollella kiinni selkään.

Oikealla F-Stopin Micro Tiny, mihin mahtuu neljä Fujicronia. JahtiJakt-pussukassa on puhdistusvälineet, suodatin, stepup-rinkula, kuusiokoloavain, pikakiinnityslevy ym kameratarviketta.

Lantiovyössä on Savotan vaakatasku S. Tänne mahtuu kuvauskävelyllä 1 – 2 objektiivia, niin niitä ei tarvitse kaivaa aina repusta.

Vasemmalle tulee jalusta, keskellä on puukko. Palohaka kestää ihmisen painon, eikä ole turhanpäiväinen koriste. Jääkäri M:ssä on oikealla vetoketju, josta tavarat saa ulos, kaikkea ei tarvitse ottaa yläkautta.

Tuo kaikki menee repun sisälle ja tilaa jää myös eväille, varavaatteille, marjapurkeille, sienipussukalle ja muulle tarpeelliselle. Repussa ei ole mitään irtotavaraa istuma-alustaa lukuun ottamatta. Tilan loppuessa sitä saa lisää nostamalla repun kannen ylöspäin, sitomalla irtohihnoilla tai hankkimalla lisää taskuja ulkopuolelle. Molle PALS kujastoon löytyy kaikenlaista kiinnitettävää monelta valmistajalta, niin varmasti löytyy sopiva.

Kysymykseen: “Millainen olis hyvä reppu valokuvaajalle” kuuluu vastata, että kysymys on väärin muotoiltu. Oikea kysymys on: “Mitkät olis hyvät reput valokuvaajalle”. Reppuja myydään sillä, että niissä on paljon taskuja. Tässä ei ole. Ajatukseni on, että kun haluankin ottaa pienemmän repun ja dronen, niin tiedän, että kaikki drone-roinat ovat noissa kahdessa laukussa. Jos haluan ottaa vain kameran, niin tarvittava on tuossa toisessa laukussa. Puukkoa ei tarvitse siirtää, niitä on joka laukussa ja yksi takataskussa varalla. Tässä vaiheessa tämä ajatus tuntuu hyvältä.

Kalustopäivitys Fujifilm X-E4

Olympus-taipaleeni on tullut päätökseen. Vaihdoin aikanaan Olympukseen Canonin EOS 50D:stä, koska halusin jotain kevyempää ja silloin tuntui, että laatulinssit menivät yli budjetin ja kannettava kuorma olisi edelleen lisääntynyt. Ennakkoluulottimasti laitoin tilaukseen Olympuksen E-PL2:n, vuosi oli 2011. Silloinkin oli toimitusvaikeuksia, mutta sain Kuva-Järviseltä lainaksi E-PL1:n, normizoomilla ja Panasonicin 17 mm:llä. Lähdin sitten Madeiralle testaamaan laitteita ja totesin, että riittää mulle. Rungot vaihtuivat ja 11 vuotta myöhemmin olikin koossa taas iso kasa tavaraa, minkä kuskaaminen alkoi jälleen kerran kyllästyttää. Oma kuvaaminenkin on muuttunut, enkä enää usko lähteväni lintu- tai eläinkuvaukseen.

Aloin tutkia vaihtoehtoa Fujifilm. Siellä pienin vaihtoehto on X-E4 ja varsinkin combo, missä on 27 mm pannari, alkoi kiinnostaa. Combon ja 27 mm:n saatavuudessa on globaaleja toimitusvaikeuksia. Otin kuitenkin rungon ja siihen 35 mm/2:n. Sitten aloin seurailla myyntipalstoja ja sain Fujicron-sarjan täyteen eli 16/2.8, 23/2, 50/2 ja bonuksena Samyangin 12/2. Tuon painavampia putkia en runkoon laittaisi. Fujit ovat sääsuojattuja, joka sopii jatkosuunnitelmiin mainiosti.

Kuvien laatuun olen tyytyväinen, kuvat ovat jotenkin valmiimpia suoraan kamerasta. Tuollainen mittetsintyyppinen runko vasensilmäiselle ja isonenäiselle on siinä ja siinä, että sopiiko. Kosketusnäyttö kannattaa ainakin kytkeä pois. Mitä menetin? 1. Runkovakaajan, huono juttu. 2. Kuvasuhde 3:4 on paljon parempi kuin 2:3. 3. Sääsuojatun rungon, tosin E-M1 ei ole oikea vertailukohde. Jatkosuunnitelma menee niin, että jos haluan isompaa runkoa rinnalle, niin markkinoille alkaa jossain vaiheessa tulla käytettyä X-T4:sta ja jossain vaiheessa X-T30:lle tulee korvaaja. Vakaajallisena vaihtoehtona olisi ollut myös X-S10.

Oliko järkee vai ei? Ei varmaan jos muilta kysyy, mutta ei kysytä. Nyt on kevyt setti laadukkailla linsseillä ja hyvällä kuvanlaadulla.

Viimeiseksi vielä ensimmäinen Olympus-kuvani.

Kalustopäivitys Benq PD2700Q

En muista kuinka monta vuotta olen ollut vaihtamassa näyttöä ja ennen tätä mentiiin ihan surkealla Lenovon toimistonäytöllä.

Paljon tätä netissä kehutaan, sieltä voi lukea. Olen samaa mieltä, että on hyvä – ainakin hintaisekseen. On terävä, värit hyvät suoraan paketista, ei valovuotoja. Enkä meinaa vielä kalibroidakaan. Huonoa on, että kaapelit olisivat voineet olla pidempiä, ei ole lataavia USB-paikkoja, niitä olisi voinut olla enemmänkin eikä tässä mallissa ei ole kortinlukijaa, toisin kuin 32:ssa. Tämä ei ole 4K, koska 2K riittää, mutta olisiko sittenkin pitänyt ottaa 32 tuumainen.

Tärkeimpänä pyydän kuitenkin kiinnittämään huomiota pariin juttuun.

Miksi tarvitaan isoja näyttöjä jos kuvat katsotaan pienistä näytöistä? Eihän tässä ole mittää järkeä. Ruudussa kuva sen kokoisena kuin se on Xiaomi Mi 9SE:n näytöllä. Niitä mahtuisi tuohon näyttöön 70 kpl. Kohta kukaan ei enää tulosta eikä pidä näyttelyjä ja näyttelytkin ovat varmaan vaan taidekuvia ja oravia.

Toinen juttu on, että pitääkö aina ostaa netistä. Paljon puhutaan paikallisten tukemisesta ja minähän tuin. Hyllyssä ei ollut, mutta nykyisin systeemi menee niin, että kaikki tavara on tukkureilla ja sieltä kauppa sitten tilaa mitä asiakas haluaa. Sanottakoon, että joku raja tukemisessakin on, en minä mitään ylimääräisiä Salo-lisiä ala maksaa. Enkä maksanut nytkään. Erikoista oli, että jossain vaiheessa tämä näyttö oli halvimmallaan 309 euroa, myyjänä Superkuva. #supportlocal

Kolmas asia on, että hyvällä näytöllä huonotkin oravakuvat muuttuvat kohtalaisiksi.

Kalustopäivitys – DJI Mavic Air

EDIT 22.10.2019

Ongelmia ei ole edelleenkään ollut – paitsi yksi. Erään kerran kun piti lennellä, tuli vain ilmoitus Not Connected ja valotkin vilkkuivat. Alkoi armoton tuntien mittainen googlettelu. Verkosta löytyi tonneittain aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja vastauksia. Näitä tietoja yhdistelemällä ja kokeilemalla tabletilla, eri kaapelilla ja muuttamalla puhelimen USB-asetuksia sain paikannettua vian puhelimeen. Jokin oli muuttunut kopteri-ohjain-puhelin yhdistelmässä sillä aikaa kun vehjes oli komerossa. Tämä on aika ikävää. Jollain kysyjällä oli tonnin kopteri, eikä ollut saanut sitä vielä kertaakaan ilmaan johtuen yhteensopimattomasta kännykästä. Nyt odotan uutta Xiaomin puhelinta, joka ei ole tuettujen laitteiden listalla. Joillain toimii, joillain ei.

Ja tästä alkaa alkuperäinen teksti:

Onkohan tämä kopteri vai kamera? Pelkkä lennättäminenkin on välillä hauskaa, vaikkei sais yhtään kuvaa. Varsinkin sportti-moodissa keuliminen. Kameralla sihtailusta en ole saanut samanlaisia kiksejä.

Alla kokemukseni tästä laitteesta kuukauden käytön perusteella.

Helppo käyttöönotto. Akun lataus, ohjelmistojen päivitys ja valmis lentoon. Ei tarvitse mitään trimmauksia, säätöjä ja kokoamisia. Lennättäminen on helppoa. Beginner moodissa reviiri on 30 metriä ja ohjaussauvojen liikkeet hitaita. Sillä lähtee tutustumaan jos dronelennätys ei ole ennestään tuttua.

Tää on pieni, taittuu hienosti kasaan. Ohjain on pieni, ei ulkonevia osia kun kiertää tapit irti. En olisi laitteesta kiinnostunut jos joutuisin jotain erillistä salkkua mukana kantamaan.

Pelkäsin, että minkälainen varustelukierre tästä aiheutuu. Vara-akut eli Fly More paketti. Harmaasuotimet varsinkin videoiden tekemiseen. Aukkoja on yksi eli jos haluaa suljinaikaa pidentää se pitää tehdä valon määrää jotenkin vähentämällä, siis harmaasuotimet. Videoitsijoille varsinkin, jotta suljinajan saa sinne 1/50 paikkeille. Laskeutumisalusta olisi kiva, varsinkin heinikossa, suolla ja pölisevissä paikoissa tai sitten pidemmät jalat. Onneksi puhelin oli yhteensopiva, kaikki eivät ole.

Ohjaimessa ei ole omaa näyttöä vaan siihen kiinnitetään puhelin tai tabletti. Tietenkin, mitä parempi näyttö, sitä mukavampi kuvaa on katsella. Samat ongelmat tässä ovat kuin kännykkäkuvaamisessa muutenkin. Saahan niitä varjostimia, mutta jos suurimmat kämmenen jäljet pyyhkisi niin sekin auttaa.

Akun kesto näyttäisi olevan noin 14 minuutin luokkaa. Tarkoittaa käytännössä, että yhtä kuvaa lähdetään hakemaan per akku. Kuvakulman sihtailu, lento ees taas ylös alas paikallaan leijuminen. Kyllä siinä menee aikaa ja energiaa yhtä lailla tavallisellakin kameralla. Varsinkin leijumiseen. Kun akun varaustaso laskee tietyn prosentin alle, alkaa ohjain pitää ärsyttävää piipitystä. Siinä vaiheessa ei enää kannata jäädä sihtailemaan vaan ottaa kopteri kotia. Ensimmäisenä päivänä ajattelin, että kyllä tuossa vielä sen verran virtaa on, että voi tuon kolmen metrin päässä olevan puun voi kiertää. Ei ollut. Käynnistyi RTH eli Return To Home. Silloin kontrolli siirtyy laitteelle ja on parempi katsoa, että ei jää alle. Tässä tapauksessa oltiin metsässä ja laite meni ihan paniikkiin kun ei päässyt mihinkään ja hän päätyi loogiseen ratkaisuun ja lensi päin puuta.

Puusta tuli mieleen, että laitteessa on oletuksena päällä sensorit edessä, takana ja alla estämään törmäykset. Ei päällä eikä sivuilla. Metsässä ei siis kannata ponkaista ylös ihan puun juuresta. Samoin puiden lähellä lentäessä kannattaa kerrata kumpi on vasen ja kumpi oikea ja tarkistaa miten päin laite on. Vaikka laite osaa aika hyvin pysyä ilmassa paikallaan kovallakin tuulella niin puuskainen tuuli on tällekin liikaa ja metsässä kannattaa tämä huomioida jos latvojen lähellä lennättää. Aluksi ja ehkä minun tapauksessa lopuksikin kannattaa valita vähäriskinen lennätysympäristö, jättää kilpalento toisille ja tehdä harkittuja viivottimenomaisia liikeratoja yksi suunta kerrallaan.

Ääni on aika kova ja ärsyttävä. Kyllä se kolmessakymmenessä metrissä jo hiljenee.

Otin punaisen kopterin. Värillä ei ole lennättämisessä väliä, koska se ei osaa lentää selällään. Punainen sen vuoksi, etten astu sen päälle kun se on maassa. Musta kopteri erottuu tosi huonosti metsää vasten, vaikka se olisi lähellä ja kuulisi sen äänen. Punaisesta etuvalosta ja vihreästä takavalosta huolimatta se ei aina näy.

Kuvan laatua tässä on kehuttu hyväksi. Todella, se on hyvä, mutta riippuu mihin vertaa. Otetaanpas kameran kenno kauniiseen käteen ja todetaan, että jos sen kämmeneltä erottaa, niin se on kokoa 1/2.3″. Kännykkäkuvia siis. ISO pitää pitää pienenä, valottaa oikealle (ETTR), pitää päällä huippuvalojen näyttö ja histogrammi, ottaa RAWta ja mielellään kirkas päivä. Sitten sillä alkaa pärjätä. Alivalottaminen on ihan pahinta tai vastavalo – en osaa päättää kahdesta pahasta. Kromaattinen aberraatio ei ole päässyt yllättävää kyllä vielä häiritsemään. Aika paljon joutuu kuvaa Lightroomissa veivaamaan, mutta ei se haittaa kun niitä on reissun jälkeen kuitenkin vain kolme (hymiö). Kuvat ovat sellaisia kuin ovat ja niillä mennään, eiköhän tässä jotain kehitystä ole tulossa. Saman kokoinen kenno on myös OlympuksenTG-5:ssa ja Honor 7:ssa ja olen niidenkin kanssa pärjännyt. Instagrammissa kun katsoo drone-kuvia, niin niissä on aika paljon saturaatiota ja hypenaatiota, joilla teknisiä heikkouksia peitetään. Osaksi myös ihquilla kuvauspaikoilla. Muistikortti on muuten microSD, joka on ilmeisesti sielunvihollisen kehittämä. Kynällä ja teippivirityksellä sen saa koneesta pois. Vielä on evoluutiolla hommia edessä. Kuvat voi siirtää piuhallakin, mutta silloin kopterissa pitää olla virrat päällä. Eihän siinä voi olla virtoja kun älykäs akku on latautumassa älykkäässä lataushubissa. Laturiin mahtuu neljä akkua ja ohjain kaapelilla, ohjaimen akku on kiinteä. Se akku, joka vaatii lyhimmän latausajan ladataan ensin. Siis yhtä akkua kerrallaan. (Minkälainen olisi älykäs neliveto?)

Toimintasäteestä ei ole muita käytännön kokemuksia kuin, että hyvin on riittänyt. Itse haen ennemmin läheltä uusia kuvakulmia kuin teen tutkimusretkiä horisontin toiselle puolelle. Yhden kerran olen yrittänyt lentää sokkona ja kiertää matalalla pienen metsäsaarekkeen kameranäkymän avulla – ei tullut mitään. Metsässä näköyhteyden säilyttäminen on joskus hankalaa ja jos siinä yhteydessä tulee vielä näyttöön ilmoitus datayhteyden katkeamisesta, niin kyllähän siinä voi herkempi hermostua. En ole varmaksi todentanut, mutta joskus tuntuu, että yhteys pätkii kun kopteri on korkealla yläpuolella ja itse puiden alla. Ainakin antennien suuntaus on tuolloin epäedullinen, mutta onkohan puista vastustamaan signaalien kulkua. Näköyhteys pitäisi lain mukaan säilyttää, mutta tuon pienen mustan möykyn hävittää tosi helposti. Vähänkin kauempana olevan laitteen kulkusuunnan hahmottaminen on yllättävän vaikeaa. Näytössä on tähän karttanäyttö ja tiedot lentokorkeudesta ja etäisyydestä. Helpointa – jos tilaa on – on katsoa lentääkö kopteri vasemmalle vai oikealle ja sitten lentää kaartaen eteenpäin kunnes kopteri tulee kohti. Sporttimoodissa tietenkin, että tulee nopeammin ja muista väistää, koska silloin Advanced Pilot Assistance System ei ole käytössä.

Toimintahäiriöitä ei ole ollut – paitsi yksi. Kopteri järven yläpuolella noin kymmenen metrin korkeudessa. Ei pysynyt tyynessäkään paikallaan vaan liukui hitaasti vasemmalle. Reagoi vain korkeussäätöihin. Sain ehjänä alas. Veden päällä lennättämisestä on omat varoituksensa. Lähteestä (heh) riippuen veden pinta heijastaa huonosti milloin ääntä, milloin valoa ja milloin infrapunaa, joka vaikuttaa törmäilyantureihin. Anyway, veden pinnan lähellä korkeuden mittaus voi mennä väärin. Kieltämättä joskus hermostuttaa lennättää järven yllä ja varsinkin kun laskeutuu lähelle rantaa, tähän asti aina onneksi mantereen puolelle. Kompassin kalibrointi on pitänyt tehdä pari kertaa. Vaikka ei ollutkaan kuin yksi toimintahäiriö, niin toinen tapaus oli sellainen, että kun piti lentää ylös, mentiin taakse ja kun piti lentää eteen, mentiinkin alas –  oli ohjain väärin päin kädessä.

Nyt on mainittu puuhun lentäminen, otettu kameran kenno irti, melkein menty jo veteen ja sohlattu muutenkin. Pitää siis mainita sekin, että on mahdollista hankkia vuoden mittainen, noin 100 € vakuutus, joka korvaa lentäjän töppäilyt kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta maksaa vähän alle ja toinen vähän päälle satasen. Edellyttää, että DJI:lle palautetaan vahingoittunut laite. Takuut on sitten erikseen. DJI kyllä kaivaa esiin oliko ongelma laitteessa vai ohjaimen takana.

Lennätysoperaatiosta yleisesti. Lentäjillä on ennen lentoon lähtöä checklist. Sellainen olisi hyvä tehdä tämänkin kanssa. Avaa takajalat, avaa etujalat, avaa antennit, ota gimbalin suojus pois, avaa ohjaimen kädet, kiinnitä tapit, kiinnitä puhelin, käynnistä ohjain, käynnistä kopteri ja sama toisinpäin. Muista myös ottaa ohjain ja akut mukaan, ne eivät mahdu kopterin kuljetuskoppaan eikä kopteri mahdu muun roinan säilytyslaukkuun. (Edit: Kaikki mahtuu laukkuun. En vaan osannut.) Tarkista myös saako paikalla edes lennättää.

Lintukuvaukseen en ole kokeilemalla kokeillut. Vahingossa kerran lokit tulivat lähelle, mutta otin koneen alas. Joutsenet eräällä lammella aavistivat jotain ja hermoilivat kun kopteri oli noin 15 metrin korkeudessa sadan metrin päässä. Tässäkin minä väistin ja poistuin paikalta.

Videota en ole ottanut, huolimatta siitä, että se vasta tämän laitteen vahvuus onkin. Varsinkin jos huomioi, kuinka paljon tässä on erilaisia videointiin liittyviä toimintoja ja säätöjä. Taustamusiikkia tämä ei sävellä. Toistaiseksi still-kuvat riittävät minulle. Helteillä olisi pitänyt kokeilla miten tracking-ominaisuus toimii. Laittaa kopteri pörräämään pään yläpuolelle kolmen metrin korkeuteen olisi antanut vartiksi mukavan puhalluksen.

Harkitsin tämän ostoa jonkun aikaa. Luin neuvoja, että ensin kannattaa ostaa joku halpa ja sillä harjoitella, ettei heti täräytä tonnin vehjettä tonttiin. Ostin sellaisen, maksoi jotain 70 euroa, joku S:llä alkava. Ensimmäinen kokeilu, silmänräpäyksessä laite lähti etuvasemmalle lähimpään puuhun, putosi sieltä ja jäi maahan selälleen sätkimään kuin haavoittunut kilpikonna. Ihmettelin vaan, että mitä helvettiä se tonne lähti. Hyvä kokemus, päätin satsata parempaan. Vaikka tämä on harrastajatason laite, niin näissä vehkeissä on niin paljon älyä ja hienoa teknologiaa, että tyhmempi ei edes tajua (ihmettelenkin, miksi se kamera ei voisi olla parempi). Rauhallisilla liikkeillä, järki päähän ja varovaisuutta niin kyllä tällä lentelee.

Nyt käyn läpi vanhoja maastoja uudelta korkeudelta. Haen jotain sellaista, joka on maan ja ilmakuvan välissä, en niinkään satelliittikuvan näköistä ilmakuvaa. Maaston muutoksen dokumentoinnissa silläkin on paikkansa. Joskus kolmekin metriä maan pinnasta on tarpeeksi. Tuskin maltan odottaa syksyä kun värit alkavat vaihtua ja kevättalvea kun puiden varjot ilmestyvät hangelle. Pimein aika vuodesta ei taida olla sitä laatuaikaa.

Olen aivan varma, että kun kehitys kehittyy niin tulen vaihtamaan tämän uudempaan versioon ja tällainen laite kulkee jatkossakin mukana. Hyvin mahtuu mukaan kun kevyt M43 kalustoreppuni painaa tämän kanssa vain 8.3 kiloa ilman kiikareita, eväitä ja jalustaa. Seuraavassa laitteessa toivoisin olevan paremman kennon, ehkäpä optisen zoomin, hiljaisempi, parempi akkukesto – menettämättä nykyisen kokoa ja älykkyyttä. Laitteen asetusten tarkistaminen ilman, että pitää laittaa ohjain ja kopteri päälle olisi myös hieno juttu. 

Suomi on ainakin vielä Euroopan liberaaleimpia maita drone-säännöiltään. Toivottavasti se myös pysyy sellaisena. Suomessa ajattelin kopterin kanssa pysyä jatkossakin, enkä ottaa tätä matkoille mukaan. Oma riesansa tämän kanssa matkailussa olisi ainakin akkujen vuoksi ja kulloisenkin seudun lennätyssääntöjen selvittämisessä.

Youtubesta löytyy kilometreittäin filmiä aiheesta Mavic Air. En vaan pysty keskittymään näihin Hello Guy höpötysvideoihin, ellei asiaan päästä alle kahden minuutin. Hyvää teknistä asiaa ainakin tästä laitteesta löytyy Heliguy blogista.

Kalustopäivitys – Olympus Tough TG-5

Tällä kertaa ostoslistalla oli paidantaskukamera. Ihastuin niin Olympuksen vauhdikkaisiin videoihin, että heti halusin samanlaisen. Samaistuin niihin nuoriin, jotka hyppivät iloisina jyrkänteiltä, sukeltevat umpiuppeluksiin ja juoksentelevat kurassa. Oikeasti halusin sellaisen kameran, joka kestää reilua ulkokäyttöä. Värin piti olla punainen. Netissä on paljon testejä ja tekstiä tästä mallista, esim tämä imaging-resource. Se kritiikki ja arviot, jotka koskevat pientä kennoa ja sen myötä tulevia vajavaisuuksia pitävät paikkansa, kuten dynamiikka, kohina ja CA! Testien ja varsinkin kommenttien awesome-pusi-pusi- hali-hali hehkutus pitää yrittää suhteuttaa. Tässä nyt on tällainen kenno ja se ei muuksi muutu – ota tai jätä. Tähän on varmasti markkinoinnilliset, tekniset, valmistustekniset ja taloudelliset syyt olemassa. Ei siis välipala-automaattia eikä verenpainemittaria tässäkään versiossa. Tällä mallilla on oma käyttäjäryhmänsä ja sille ryhmälle tämä kamera on paras sarjassaan.

Hajahuomioita: Kuvatessa, näytöllä on hyvä pitää vähintään histogrammi, mieluummin ne hälytysvärit. Kannattaa lähteä siitä, että jos joku on vaarassa palaa puhki, se palaa puhki ja jos jonnekin vaara tulla CA:ta, niin sitä tulee. Laukaisinnappi saisi olla herkempi – yhdellä kädellä selfietä ottaessa varsinkin. Kokeilin JPEG-kuvaamisessa SuperFine pakkausta, hirveetä jälkeä, kauheita kuminaamoja. Vaihdoin RAWiin ja kierrätän Lightroomin kautta. Lightroomin pitää sitten olla versiota 6. Kameraa asetellessa löytyi tutut Olympuksen menut. Minä onneton latasin suomenkielisen käyttöohjeen tein asetukset suomeksi. Välillä piti vaihtaa kieli englanniksi, kun ei ymmärtänyt mitä tarkoitettiin. Kävin myös lunttaamassa M1:n menuja. En muistanutkaan kuinka paljon siellä on kohtia. No, eipä siellä tarvitse kovin usein käydä. Hienoa, että edes valikoissa on joku systeemi mallien välillä. Voi kunpa se olisi myös nappuloiden sijoittelussa ja toiminnassa. TG_5:ssa tarkennuspisteen siirto tehdään pitämällä OK-nappulaa pohjassa ja sitten painellaan nuolia. Nyt painoin M1:ssä OK:ta ja ihmettelin kun mitään ei tapahtunut. Sormien liikeradat jäävät yllättävän nopeasti mieleen. Muuten nappuloiden käyttö sujuu ainakin kesäolosuhteissa, pienestä koosta huolimatta. Kohtuullisesti myös ilman lähilaseja. Joillekin voi tulla yllätyksenä, että pieneen kameraan ei mahdu isot näppäimet.

Netistä kommentteja luettuani ajattelin, että kaikesta ne kanssa valittaa. Huomaan, että olen itse samanlainen. Jatkan siis valittamista. Kamera ladataan USB-portin kautta, mikä ei ole valittamisen aihe. Valittamisen aihe on, että mukana ei tule akkulaturia. Osta vara-akku (60 – 70 euroa), osta laturi (70 – 90 euroa).  Kameraan ei saa kiinni linssisuojusta (aito Olympus kymppejä) – eikä tietenkään suodattimiakaan – paitsi ostamalla adapterin (kymppejä). Ei kuulosta reilulta, ei. Reilua on, että edellisten TG-4 mallien akut ja rensselit sopivat. Tuohon USB-lataukseen liittyen. En ole testannut miten kamera käy tyhjällä akulla powerbankia käyttäen. Latauspiuha tulee sivulta, joten kamera voi olla jalustalla. Timeläpsyjä jos joskus vaikka innostuis kuvaamaan. 

Tähän asti, tällä kokemuksella, pystyn elämään tämän kanssa. Vedenalaiskuvaus, mikroskooppi, videot, kuvausohjelmat, kompassi – en ole käyttänyt, kurkannut vain. Paitsi HDR-maisemaa, aika plattu oli. Perus- kotialbuminäppäilyyn ihan hyvä laite. Jatketaan tällä ja jäädään odottamaan seuraavaa mallia, josko siinä olisi isompi kenno ja taskugrilli. Siihen asti kuvaan mieluummin tällä kuin kännykällä. Tämä on paitsi puhelinta nopeampi käynnistymään ja nopeampi käyttää. myös paremmin käsissä pysyvä. Ottaisinko ainoaksi kameraksi maailmanympärimatkalle? No en. Luopuisin vaikka toisista varakalsareista, että saisin mukaan “paremman” ja “isomman” kameran.

Omalla rahalla ostin kivijalasta, joten saan sanoa mitä huvittaa ja säilyttää kameraa vaikka Aalto-maljakossa.

Muutama mallikuva. Kyllähän näistä näkee, että osaavissa käsissä kuvia tulee kameralla kuin kameralla : ) (Omat sivut, saan kehua kuinka paljon vaan). Jatkossa PT-alkuiset kuvat ovat Toughilla kuvattuja.

 

Kalustopäivitys – Reppu

Reppuja ei ole koskaan tarpeeksi eikä oikeaa reppua voi kerralla hankkia. Tällä kertaa hain pyöräilyyn sopivaa reppua. Sellaista, mihin mahtuu työkalut, eväät, runko, pari objektiivia sekä tarvittaessa joku vaate. Spesifiset, kamerakäyttöön suunnitellut reput on suunniteltu valokuvauskäyttöön. Niissä on kiinteät sisukset ja paljon tilaa kameroille ja tarvikkeille. Entä jos otan mukaan vain kameran ja kaksi objektiivia? Laitanko tyhjiksi jääneisiin koloihin banaanit, sisärenkaat, termospullon ja sadetakin? No tuskinpa. Entä jos haluan käydä repun kanssa kirjastossa tai kaupassa? Ei kamerareppua voi käyttää asiointireppuna. Kamerareppuna käytän nyt F-Stopin Gurua ja siinä Medium-kokoinen ICU (Internal Camera Unit). Tähän mahtuu tunkematta runko, macro, laajakulma, pari pidempää zoomia, puukko, analogiset muistivälineet sekä vähän syötävää ja juotavaa. Kävelykäytössä se on ihan hyvä, mutta pyöräilykäyttöön liian paksu.

Reppua hain perinteisellä miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Haun tulos oli Osprey Talon 22. Hyvää siinä on, että siinä ei ole montaa osastoa. Mieluummin yksi, jonne laitan kaiken tavaran, vaikka pienissä pusseissa, kuin monta pientä, joista haen etsimääni tasku taskun jälkeen. Pienempikin malli olisi voinut mennä, mutta se oli suunnilleen saman korkuinen ja siitä ei ollut kaupassa 2017 versiota.

 

 

 

 

 

Repun sisälle hankin F-Stopin Micro Tiny ICUn ja pienimmän F-Stopin linssikotelon. Jossain vaiheessa kuitenkin kaadun, niin kamerasysteemit pysyvät ehjinä ja lentäessäni selälleni, pehmusteet suojaavat selkääni kovalta kameran rungolta. Kameran hihna saa jäädä laukun ulkopuolelle. Micro Tiny on yhteensopiva Gurun kanssa. Tarkoittaako se sitä, että se mahtuu Gurun sisälle, en tiedä. Linssikotelo sen sijaan on Molle-yhteensopiva ja sehän tarkoittaa, että se sopii yhteen Gurun lantiovyön kanssa. Nyt voi pitää lyhimmät objektiivit (60 mm makro, 12-40 ja 7-14) helpommin saatavilla. Sitähän voi käyttää myös pähkinäpurkkina tai kerätä vaikka lakkoja.

 

Nyt on taas reput ja rensselit hankittu. Kamera on suojassa ja tilaa jäikin vielä 20 litraa. Olen tyytyväinen monikäyttöiseen reppuun ja ICU-ratkaisuun.  Seuraavaksi pitäisi osata rauhoittua sen verran, että malttaa pyöräillessä ottaa repun pois selästä, ettei turhaan tule kannettua kameraa mukana. Saa nähdä mitä tästäkin loppujen lopuksi tulee. Viimeksi sain kierteen katkaistua. Silloin kun hankin Gurun, huomasin, että se ei mahtunutkaan jäykän rungon vuoksi – edes tyhjänä – moottoripyöräni sivulaukkuun. Harkitsin laukkujen vaihtamista. Isommat laukut olisivat vaan olleet siinä prätkässä tyhmän näköiset eli sen jälkeen olisi pitänyt vaihtaa vielä prätkäkin.

 

 

Kalustopäivitys: Panasonic Leica DG Vario-Elmar 100-400mm f/4-6.3 Asph. Power O.I.S.

No huh huh mikä nimi. Noin pitkällä nimellä on pakko saada kuvia tosi kaukaa. Tuollaisen kuitenkin hankin OM-D E-M1:n kanssa käytettäväksi. Koskaan en ole laitetestiä tehnyt, enkä tee nytkään. Netistä löytyy testejä. Sen verran kommentoin, että akkukahva pittää olla rungossa kiinni. Ilman on vähän hutera. Lähdin testailemaan pötkylää Halikonlahdelle. Lintukuvaukseen tämä on hankittu ja se tarkoittaa, että mennään urku auki eli 400 milliä on oletusasento. Pisimmässä asennossa putki on 30 senttiä pitkä. Paino ei tässäkään asennossa ole keulilla vaan paketti on edelleen tasapainossa. Taas tuli huomattua se, että jos oma tekniikka ei ole kunnossa, niin ei niistä suttukuvista kannata kameraa syyttää. Käsivaralta, pitkällä putkella pitää olla puristus kunnossa. Tuulisena päivänä vielä lisää vaikeuskerrointa.

Kauan pyörittelin m.Zuiko 300 mm vaihtoehtoa. Koska tässä ei olla ambassadöörejä niin, kyllä se vaan kertakaikkiaan oli minulle liian kallis vaihtoehto. Olkoonkin, että Olympus lienee kaikkien testien perusteella parempi, ainakin siinä tarkoituksessa, mihin minä tätä käytän. Yhden käyttökerran jälkeen voin todeta olevani tähänkin tyytyväinen – toivottavasti toisenkin. Onhan tämä pimeä, mutta pimeys tulee 300mm + 1.4X yhdistelmällekin. Voinhan tämän joskus myydä jollekin vielä köyhemmälle ja hankkia sitten jotain parempaa tilalle. Älä siis sinäkään enää mieti vaan mene kauppaan.

Voisiko tämä olla reissuputki. Ei minulle. Mieluummin otan 100 grammaa kevyemmän m.Zuiko 40 – 150 mm 2.8 Pron mukaan ja jätän loput millit kotiin. On tuo niin julmetun pitkä, vaikkakaan ei kovin paksu.

Kuvat alla, arvot mainittu, vakaimena kaikissa oli Power O.I.S. Tuohon pajulintukuvaan kommentoin, että jos haluaa poimia koivun latvasta pajulinnun, niin ei siihen riitä edes 800 mummonmilliä. Edelleen pitää osata hiipiä ja väijyä jos haluaa hippiäisiä tai peukaloisia kuvailla. Summa Mutikassa niin kuin latinalaiset sanovat: Hauskaa, kerrassaan riemukasta oli taas pöödejä kyttäillä. Jäädään odottelemaan sudenkorentojen invaasiota.

Pajulintu koivussa ISO 320 – 400 mm – f6.3 – 1/640 sec

Naurut lokit ISO 250 – 224 mm – f5.2 – 1/640 sec

Kottaraisen pentu ISO 500 – 400 mm – f6.3 – 1/640 sec

Ruokokerttunen ISO 500 – 400 mm – f6.3 – 1/640 sec

Pajusirkku ISO 1000 – 400 mm – f6.3 – 1/500 sec

Yksitassu kivitasku ISO 200 – 300 mm – f5.7 – 1/500 sec

 

Haarat pääskyt ISO 200 – 400 mm – f13 -1/500 sec

 

Kalustopäivitys m.Zuiko 7-14Pro

Hankin vanhan 9-18mm laajiksen tilalle 7-14mm/2.8 Pro:n. Nyt on Holy Trinity koossa. Aika jötkylä. Sattui myös kirkas taivas niin pääsi testaamaan. Ei nyt tältä istumalta pysty sanomaan reunapiirrosta ja vääristymistä, Kaikki tähdet ovat yhtä venyneitä ja teräviä. Se siitä laitetestistä.

Revontulista muuten. Aikamoista taiteilijan vapautta noissa kuvissa on. Kyllähän tuosta ensimmäisestä kuvasta runon kirjoittaa ja laulun tekee. Oikeasti tilanne ei ollut edes noin värikäs kuin tuo toinen kuva on.

OM-D E-M1 II tervetuloa

Ensimmäiset huhut uudesta rungosta ovat tulleet. Huhuillaan, että oikein ammattilaisille oltaisiin kameraa laittamassa. Sellaisen kun saisi, että tarkentaisi eikä vaan meinaisi tarkentaa. Merikotka lentää vierestä ja Pro-tötterö sahailee tarkennusta ja löytää sen kun kohde vastaa mittasuhteiltaan hippiäistä kymmenen metrin päässä. Kyllähän tuo harmittaa, myönnän. Nopea tarkennus ei hyödytä jos ei löydy mihin tarkentaa. Hinta voisi olla sellainen, että saisi kaksi runkoa yhden hinnalla. Ei kulkeutuisi noita kökköjä kennolle putken vaihdon yhteydessä. Hyvin kennon väristäjä nuo kyllä poistaa.

Muuten olen ollut aivan tyytyväinen Olympuksen kamerajärjestelmän järjestelmäkameroihin. Rajoitteet olen tiennyt ja hyväksynyt. Hankinnat on tehty hyvin edullisesti paikallisesta kivijalasta sekä uutena, että osa käytettynä. Rahaa ei ole aivan älyttömiä mennyt. Mietinnässä on uusi 300 mm ja uusi runko, mikäli se tuo jotain todella ihmeellistä tullessaan. Näissä aletaan jo puhua summista, joille haluan saada oikeasti vastinetta.

(Viimeksi kun olin ostamassa lintuputkea mietin, että ostaisko sittenkään vai hankkisko moottoripyörän. Ostin moottoripyörän. Olympuksen kohdalla on onneksi kyse aika paljon pienemmästä summasta.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalustopäivitys OM-D E-M1 Firmware 4.0

Ilmeisesti pakko tunnustaa: Minusta on tullut kameraharrastaja. Jo jokunen viikko sitten kävin ostamassa kameran kantamiseen uutta olkahihnaa. Näin sivusilmällä vitriinissä käytetyn E-M1:n ja jäin sitä miettimään. Tiesin, että tulevalla firmispäivityksellä M1:n saa uusia ominaisuuksia ja pysyy uudesta M5:sta ja M10:stä huolimatta malliston lippulaivana. Varsinkin tulossa olevat tarkennuksen haarukointi ja pinoaminen kiinnostivat. Muutaman päivän päästä meninkin katsomaan tuota runkoa ja erilaisten tapahtumien jälkeen, joista minulla ei jäänyt aivan tarkkaa havaintoa, poistuin kaupasta, en suinkaan käytetyn vaan uuden M1:n kanssa. Hihnankin sain, mutta en ole sitä vielä käyttänyt. Puuttuu sopiva pikakiinnityslevy, enkä tiedä uskaltaisinko mennä sitä jostain ostamaan.

Marraskuun 26. päivä julkaistiin uusi firmware, jonka asensin. Tarkennuksen pinoaminen eli focus stacking oli testattava asia. Syksyn viimeisellä karpaloreissulla löysin hienon sudenkorennon nahan ja jo silloin päätin, että tämä trofee olkoon testiobjekti. Yöpöydän laatikossa se odotti kuvatuksi tulemista.

Objektiivina m.Zuiko 60 mm macro. Focus differential arvo suurin eli 10. Suurella arvolla tarkennusalue on leveämpi kuin pienimmällä arvolla. Kamera ottaa kahdeksan JPG ja/tai ORF kuvaa, joista se pinoaa yhden JPG-kuvan. Osa kuvista otetaan tarkennuspisteen edestä ja osa takaa. Osa kuvista oli kylläkin niin sumeita, etten nähnyt niissä mitään terävää. Ehkä kameran pinoalgoritmi vaatii nekin, en tiedä. Valot olivat keittiön valot ja vähän Led Lenseriä vessapaperilla pehmennettynä. Tarkennuspiste oli keskellä kehoa. Pään ja hännän syvyysero on noin 6 mm. Koko nahan pituus on noin 40 mm. Kuvausetäisyys noin 30 senttiä.

Vasemman puolen jalkojen ympärillä on selvästi jotain sotkua. Muuten olen tulokseen ihan tyytyväinen olosuhteet huomioon ottaen. Pitää yrittää paremmilla valoilla ja pienemmällä aukolla kun tilaisuus koittaa. Tällä nopealla kokeilulla uskon, että tälle on käyttöä oikeissakin olosuhteissa. Keittön pöytä nyt ei tule olemaan se oikea olosuhde. Toisaalta kun otetaan huomioon se, kuinka usein tuulee, niin eipä niitä tilaisuuksia varmaan montaa tule.

Tällä mennään ja odotellaan mitä uusi M1:n joskus ensi vuoden puolella tuo. Jotain todella hienoa sen pitää olla, että taas täyttäisin vitriiniä. Kop kop.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ISO 400 f4 1/10 sec